STTK ja ARENE: Koulutuksen rooli työurakeskustelussa jäänyt liian pienelle huomiolle

Toimihenkilöjärjestö STTK ja ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto ARENE korostavat osaamisen merkitystä työurien pidentämisessä. Työuria on mahdollista pidentää alusta, keskeltä ja lopusta, ja kaikissa kohdissa osaamisen kehittäminen on avainasemassa.

Nuorten sujuva siirtyminen opintoihin ilman turhia välivuosia ja valmistuminen tavoiteajassa hyödyttää sekä nuorta että yhteiskuntaa. Työelämässä olevat ammattilaiset tarvitsevat jatkuvaa osaamisen kehittämistä, jonka avulla työn tuottavuus kehittyy ja työhyvinvointi paranee. Työurien pidentäminen loppupäästä vaatii myös voimakasta panostusta koulutukseen. On kaikkien etu, että kokeneiden, eläkeikää lähestyvien työntekijöiden osaamista hyödynnetään entistä paremmin ja osaamisen ei anneta valua hukkaan.
– Koulutuksen rooli työura-keskustelussa on jäänyt liian pienelle huomiolle. Tähän pitää saada muutos, vaatii STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää.

Ammattikorkeakoulut tuottavat ammattilaisia työmarkkinoille tutkintoon johtavan koulutuksen kautta. Sen lisäksi ammattikorkeakoulujen tarjoama aikuiskoulutus on tärkeä ja luonnollinen koulutusmuoto toimihenkilöille.
– Työelämän ja ammattikorkeakoulujen tiivis yhteistyö on ensiarvoisen tärkeää laadukkaan ja oikeanlaisen koulutuksen suunnittelussa ja toteuttamisessa. Uusia yhteistyömuotoja pitää kehittää koko ajan, ARENEn puheenjohtaja Markku Lahtinen esittää.

STTK:n ja ARENEn toimijoiden yhteisessä seminaarissa käsiteltiin ammattikorkeakoulujen ja työelämän vuorovaikutusta. Esillä olivat myös vahvasti talouden tilanne ja sen aiheuttamat muutospaineet yhteiskuntaan.

Lisätietoja:
STTK:n koulutuspoliittinen asiantuntija Mikko Heinikoski, puhelin 040 564 7001
ARENEn toiminnanjohtaja Timo Luopajärvi, puhelin 050 522 6709