Marraskuu 2020 – tammikuu 2021

• tapahtumien osallistujamäärät: keilailumestaruuskilpailu 17.10.2020 Turussa 9 jäsentä.
• valtuutettiin Paavo Kyröläinen organisoimaan Asunto Oy Kittilän Rinnelinnan kunnossapitotoimia.
• Miika Niinikoski valittiin 12.11.2020 Suomen kirjataiteen komitean vuosikokouksessa yhdistyksen hallitukseen.
• Ari Luoto on jatkossa Suomi.fi-palvelun valtuutusoikeuksien haltija, joka hallinnoi palvelun valtuuksia ja niiden myöntämistä tai pyytämistä.
• Suomen kirjataiteen komitean Kauneimmat kirjat -raadin jäseneksi nimitettiin Esko Salonen.
• yhdistyksen kokouksen osanottajille tarjotaan kokouslounas ja kokoustauolla kahvit.
• 31.12.2020 yhdistyksen jäsenmäärä oli 1899 (1920 jäsentä 31.12.2019).
• jäsenrekisterin päivitystä varten Fonecta Oy:stä tilataan kuolintiedon päivitys -palvelu.
• Faktori-lehti painetaan vuonna 2021 Sälekarin Kirjapaino Oy:ssä, taitetaan Painokaksikko Oy:ssä ja toimituspäällikkösopimusta jatketaan Sanasta Oy:n kanssa.
• Faktori-lehden toimitusneuvoston muodostavat Keijo Lehto, Miika Niinikoski, Vesa Salmi, Tuula Sipilä, Jorma Suomi ja Pekka Teinilä.
• Posti Group Oyj korotti 1.1.2021 alkaen Faktori-lehden jakeluhintaa 3,0 % eli 1,0195 euroon/lehti (alv 0 %).
• tapahtumien osallistujamäärät: pikkujoulukauden avaus 21.11.2020 Seinäjoella 16 jäsentä ja 10 seuralaista.
• päätettiin seuraavista tapahtumista: pilkkimestaruuskilpailu (paikka avoin) 6.3.2021, golfmestaruuskilpailu Loimaan
Alastarolla 5.6.2021, lohikalastus Nurmeksessa (ajankohta avoin).
• vapaa-ajankohteiden käyttöasteet 1.1.−31.12.2020: KOY Ellivuoren Satuniemi 57 %, KOY Lomatahko 60 %, Asunto Oy Kittilän Rinnelinna 60 %.
• päivitettiin vapaa-ajankohteiden vuokraushinnat.

Printtimedian opintoihin tuoteajattelun kautta

Metropoliassa käynnistyi syyslukukaudella 2020 painoviestinnän sivuainekokonaisuus vapaasti valittavina opintoina. Tavoitteena on ollut pelastaa maamme printtimedian amk-insinöörikoulutus. Aiemman graafisen tekniikan insinöörikoulutuksen sijaan haluttiin tarjota erilaisista taustoista tuleville opiskelijoille mahdollisuus erikoistua painettuun mediaan ja työllistyä alan muuttuviin tehtäviin.

Painotuotteet ja visuaalisuus ympäröivät meitä kaikkialla. Kuvassa osa Hernesaareen toteutetusta teoksesta Helsinki 24h. Se syntyi Helsingin kaupungin ja Aalto-yliopiston keväällä 2017 järjestämän graafisen suunnittelun opiskelijoille suunnatun kilpailun tuloksena.
Kuva: Tuire Ranta-Meyer.

– Olimme erittäin tyytyväisiä siihen, että Metropoliasta 25 eri koulutusalojen opiskelijaa ja yhteistyökumppanimme Stadin ammattiopiston kuusi viestinnän opiskelijaa ilmoittautuivat Painomenetelmät, materiaalit ja visuaalisuus -nimiselle johdantokurssille, kertoo mediatekniikan tutkintovastaava Toni Spännäri ja jatkaa:

– Oli onni, että olimme päättäneet tehdä kurssista täysin verkkopohjaisen toteutuksen. Koronaepidemia ei siten juuri vaikuttanut, vaikka toki tapaamiset ja tutustumiskäynnit painotaloihin olisivat olleet kiinnostava lisä opintoihin.

Opintojakson tarkoituksena on toimia kiinnostuksen herättäjänä alaa ja painotuotteita kohtaan. Osa opintokokonaisuuksista kurkistaa syvälle painoteknologian saloihin, mutta tässä vaiheessa on pyritty pidättäytymään liian teknisestä näkökulmasta. Sen sijaan opiskelija saa taatusti hyvän yleiskuvan painomenetelmistä, materiaalikysymyksistä ja visuaalisuudesta, joka on aina kiinteästi läsnä painotuotteissa. Myös kestävä kehitys on vahvasti mukana opinnoissa.

Painamista tuotenäkökulmasta

Ideana opintojaksossa on, että painotuotteiden valmistuksen kolmeen prosessivaiheeseen – aineiston valmistukseen, painamiseen ja jälkikäsittelyyn – perehdytään tuotenäkökulmasta käsin. Lähtökohdaksi on otettu valmis, arjessa tuttu painotuote, jonka valmistamiseen tarvittavaa painomenetelmää avataan ja havainnollistetaan videoin, valokuvin ja sanallisesti. Pääkategorioina ovat painoviestinnän massatuotteet (sanomalehti, aikakauslehti, kirja, pahvilaatikko, kartonkikotelo, juustopakkaus), tekstiilipainatus
(pussilakana), digipainatus (käyntikortti) sekä suurkuvatulostus (roll-up, ajoneuvoteippaus). Painotuotteiden osalta sisällöstä ovat vastanneet Pentti Viluksela, Toni Spännäri ja Tuiti Paju. Valokuvauksen opettaja Heidi Söderholm on laatinut visuaalisuuteen liittyvän osuuden, jossa käydään läpi sommittelun perusteita ja visuaalista viestintää sekä tunnistetaan yleisimpiä kuvan laadun ongelmia painotuotannossa.

Näkymä lehtori Tuiti Pajun Moodle-oppimisalustalle laatimasta tekstiilipainatuksen osiosta ”Painokuosin valmistelu tekstiilipainoa varten”. Kuvan kuosin on suunnitellut
Saija Hautaniemi.

– Massatuotteet ovat perinteistä painetun median valtavirtaa, joten sisältö oli vanhalle opettajalle tuttua, kertoo nyt jo eläkkeelle siirtynyt Pentti Viluksela, entinen graafisen tekniikan yliopettaja.

– Haasteena oli tehdä aineistosta helposti lähestyttävä ja verkon kautta omaksuttava mutta samalla myös riittävät syvälliset perustiedot antava. Opiskelijapalautteen valossa tämä onnistui kohtuullisesti. Jokainen osio sisältää tekstistä, kuvista, grafiikasta ja videoista koostuvan oppimateriaalin lisäksi linkkejä laajempiin ja yksityiskohtaisempiin tietolähteisiin. Näin opiskelija voi halutessaan täydentää tietojaan kiinnostavista aiheista. Kaikissa osioissa on myös oppimista mittaava, verkossa tehtävä monivalintakoe.

Opiskelijoilla kiinnostusta printtiin

Sivuaineen valinneilla opiskelijoilla oli useimmilla jo pohjaa tai kiinnostusta printtimediaa kohtaan. Metropolian opiskelija kuvasi suhdettaan alaan seuraavasti:

– Opiskelen graafista suunnittelua, joten tuotteiden painovalmiiksi teko on tullut tutuksi. Nautinkin kaikista eniten painoon menevien materiaalien suunnittelusta. Painotuotteen saa konkreettisesti käteensä, joten vaikka suunnitteluprosessi onkin tapahtunut koneella, niin siinä on jotenkin samankaltainen tuntu kuin käsitöissä. Siitä saa helpommin ylpeyden tunteen: ”Minä tein tämän.”

– Kiinnostusta on aina ollut, vaikka olenkin kallellani ehkä enemmän puhtaasti suunnittelun puolelle. Tietenkin, kun itse jotain suunnittelee ja kun sen haluaa toteuttaa esimerkiksi painettuna, niin ammattipainajan osaaminen on kullan arvoista. Oli kyse sitten kuvasta t-paitaan, taulun tai kankaan painattamisesta tai jopa käyntikorttien valmistuksesta, jos jälki ei ole hyvää, eli samaa kuin suunnitellussa työssä, on se pilalla, kertoi toinen opiskelija painetusta mediasta.

Käyntikorttien leikkauksen demo Stadin ammattiopiston tiloissa. Kuvakaappaus opetusvideosta.

Painotuotteen vahvuudet

Useat opiskelijat kokivat painotuotteen käyttäjäystävällisenä.
– Vaikka painotuotteet ovat muuttuneet ja digitalisoituneet, minusta on edelleen kiva lukea esimerkiksi kirja kirjana. Omasta puhelimesta jonkun palvelun kautta luettuna tarjontaa on liikaa, eikä lukeminen ole niin mukavaa. Uutiset tosin luen suoraan netistä.

Eräs opiskelija totesi pitäneensä aina painetusta versiosta huomattavasti enemmän kuin digitaalisesta.

– Oli kyseessä sitten lehti, kirja, käyttöohje, mainos tai muu, niin ensisijaisesti haluan aina painetun version. Painetussa versiossa pystyy kokemaan lukemansa muillakin aisteilla kuin silmillä. Tuntee paperin kädessään, kuulee sen äänen ja haistaa hajun. Painamalla saa aikaan myös hienoja efektejä eri materiaaleilla ja painomenetelmillä. Kun arki sekä opiskelussa, töissä että vapaa-ajalla kuluu paljolti ruudun ääressä, paperisen painotuotteen lukemista pidettiin oivana vastalääkkeenä.

– Olen ollut ja olen edelleen fyysisten lukukokemusten ystävä. Joudun töissä ja vapaa-ajallakin olemaan lukuisia tunteja koneen ääressä, minkä seurauksena kärsin päänsäryistä ja keskittymisongelmista. Olen sen väitteen takana, että alun digitalisaatiohuuman jälkeen ihmisillä on oikea tarve fyysisiin kokemuksiin.

Yritysyhteistyö haastaa

Sivuaineopinnoissa on kaksi asiakokonaisuutta: 15 opintopisteen laajuinen graafinen tekniikka ja 15 opintopisteen yritystalous. Jälkimmäisen osalta syksyllä tarjolla oli markkinointiin liittyvä opintojakso. Siinä tutustuttiin esimerkiksi painotuotteen rooliin brändin rakentamisessa. Nyt keväällä keskitytään yrityksen toimintaan, tuotteistamiseen, strategian merkitykseen, johtamiseen sekä hinnoitteluun, budjetointiin ja tilinpäätösaineistoon. Nämä opinnot toteutetaan osin verkossa, osin etäluentoina siihen asti, kunnes lähiopetus korkeakoulukampuksilla on taas sallittua. Koronan takia myös syventävien painomenetelmien opintojaksoa on haastavaa suunnitella loppukevääksi. Se kun halutaan ehdottomasti toteuttaa lähiopetuksena ja aidoissa työelämän laiteympäristöissä.

– Tavoitteena on luoda yritysyhteistyömalli, jossa osa näistä opinnoista voitaisiin toteuttaa alan yrityksissä. Yhteistyön tulee olla palkitsevaa ja motivoivaa myös yrityksille. Siksi otamme mielellämme vastaan työelämän ehdotuksia ja näkemyksiä siitä, mikä tällaisessa yhteistyömuodossa toimisi ja miten pahimmat kompastuskivet voidaan välttää. On selvää, ettei liiketoiminta saa vaarantua siksi, että opiskelijat ovat oppimassa yrityksessä, sanoo Toni Spännäri.

Metropolia haluaa panostaa sellaiseen yritysyhteistyöhön, josta kumppanit aidosti hyötyvät, oli kyseessä sitten alan rekrytointipotentiaalin kasvattaminen tai opinnäytetöiden ja työelämäprojektien mukanaan tuoma konkreettinen panos. Usein opiskelijat tuovat yrityksiin mukanaan lisäksi aimo annoksen nuorta energiaa, jonka myötä työyhteisöihin virtaa uutta intoa ja tulevaisuusnäkökulmaa.

Teksti Tuire Ranta-Meyer
Kirjoittaja on Metropolian johtaja, joka vastaa yhdessä tutkintovastaava Toni Spännärin kanssa sivuaineen toteuttamisesta. Hankkeen rahoittajina toimivat C. V. Åkerlundin mediasäätiö ja Media-alan tutkimussäätiö.

Aika entinen ei koskaan enää palaa

Kirjapainon juuret -kokoelma vihittiin WSOY:n Porvoon tuotantolaitoksessa Tarmolassa 9.12.1982, siis noin 40 vuotta sitten.

Kuvassa WSOY:n vanhempaa johtajapolvea. Vasemmalta syväpainonjohtaja Kauko Puotila, laakapainonjohtaja Taisto Lehtiluoto, ylifaktori Arvo O. Lehtinen, pääjohtaja Yrjö A. Jäntti, sitomonjohtaja Eino Turn ja ylifaktori Unto Tani

Avajaistilaisuudessa tuotantojohtaja Jaakko Jäntti kertoi, miksi kokoelmaa ei kutsuta museoksi: ”Emme ole halunneet viedä Porvoon kaupungilta mahdollisuutta perustaa Porvooseen, kirjapainon kaupunkiin, varsinaista kirjapainomuseota.”

Kirjapainon juuret on kirjapainotaidon vaiheita valottava esinekokoelma, johon on kerätty muun muassa vanha regaali kasteineen, muutamia tenakkeleja ja nuottikasti. Vanhin esine on Gustaf Leopold Söderströmin vuonna 1860 perustaman kirjapainon käsikäyttöinen painokone. Aiemmin tätä hienoa laitetta säilytettiin Porvoon keskustassa WSOY:n painotalon konttorisiivessä. Gustafin poika Werner Söderström jatkoi kirjapainon toimintaa vuodesta 1888 lähtien. Nyt kirjapainon toiminta kiinteistössä
on loppunut, eikä kokoelmaa pääse katsomaan.

Monotype-latomakone ja valimokone ovat vuodelta 1916. Käsilatomon ja monotype- valimon työvälineitä on näyttelyssä edustava valikoima. Erikoisin kirjasinlaji on Akseli Gallen-Kallelan suunnittelema Kalevala-kirjasin, jolla hän aikoi ladottaa vuonna 1927 ilmestyneen Koru-Kalevalan. Ajatus ei toteutunut, mutta kokeilukappaleet kertovat jälkipolville taiteellisen työn vaiheista. Näyttelyvitriinin arvokkainta sisältöä ovat ensimmäinen Raamatun suomennos Biblia, Coco Pyhä Raamattu Suomexi vuodelta 1642, sekä Juhani Ahon Panu-teoksen käsikirjoitus.

Kaikenlaisia kommelluksia

Yhtiön vanhimmalla käsikäyttöisellä painokoneella on esitelty kirjapainon toimintaa monille kutsuvieraille ja ryhmille. Kone on ollut käytössä ainakin Helsingin Taidehallissa vuonna 1945. Silloin sillä painettiin kahdeksansivuista vihkosta, joka käsitteli latomisen ja painamisen tekniikkaa. Arvovaltaisten näyttelyvieraiden joukossa nähtiin ainakin presidentti Risto Ryti puolisoineen
sekä pääministeri J. W. Rangell.

Vuonna 1945 painotekniikkaa esittelivät juhlatilaisuudessa kaksi käsinlatojaa ja oppipoika, joka ripusti valmiiksi painettuja arkkeja kuivumaan koneen yli pingotettuun naruun. Latojalla sattui olemaan nuha, ja demonstraation aikana nenän alla oleva tippa vain suureni. Kun nenäliinaa ei ollut, otti hän trasselitukun ja päristeli nenänsä siistiksi. Sen jälkeen jatkettiin töitä arvokkain ilmein. Samaan tilaisuuteen oli lainattu vanha kasti jostain vintiltä, eikä sitä oltu ehditty puhdistaa. Juhlan isännät pyysivät latojaa antamaan työnäytteen presidentti Rytille. Latoja latoi näytteeksi Isä meidän -rukousta. Latoessaan hän joutui näpsäyttämään pulun jätösten likaamia kirjasimia totisella naamalla.

Painokoneen käyttöohje kertoo historiasta

”Walmiit Wormut Wiedään kirjapainimeen. Se painimen osa, jolle se ensin ajetaan, on rautainen aluslauta eli kärry. Siinä woidellaan wormun kirjasinten päälle painomustetta ympäripyörivän telan Walsin avulla, joka ennen on warustettu semmoisella musteella.

Vanhan painokoneen käyttöohje.

Kärryihin on saranoilla kiinnitetty kansi ja kanteen kepeät puitteet. Puitteisiin taas on liimattu karkea kartuusipaperiarkki, joka niiden tyhjän keskustan täyttää, ja tähän paperiarkkiin on leikattu läpiä samanmuotoisia ja suuruisia kuin wormun erisiwut; Siwujen wälejä ja reunoja wastaawat kohdat ja sitä wastaan jääwät leikkaamatta.

Kun sitten puhdas paperiarkki on pantu kanteen ja kansi laskettu Wormun päälle, weiwataan koko kärry painokoneen sisään, josta se tulee tasaisesti waikuttawan painon alle, ja kun se sitten wedetään ulos, on arkki toiselta puolelta tullut täyteen painettua kirjoitusta. Samoin menetellään siksi kun määrätty kappale-luku on tullut painetuksi, jonka jälkeen painimessa ollut wormu otetaan ulos ja sen kaksoinen sijaan, joka wuorostaan painaa arkin toisen, wielä tyhjäksi jääneen puolen.

Niin kuin yllä jo sanottiin, koetellaan aina jos mahdollista, sovittaa kaikki kuwat samaan wormuun, siis yhdellä kertaa painettavaksi. Se tehdään sen wuoksi, että kuwien paino waatii niin paljon tarkkuutta, huolta ja aikaa, kuin ainoasti kirjoitusta sisältäwien siwujen. Alusta alkaen on tosin koeteltu sowittaa kuwia niin, että niiden pinta olisi tasan puustawien kanssa, joten siis kaikki tulisi yhtä selwästi paperille. Mutta koetteeksi painettu ensimmäinen kappale aina näyttää epäselwältä; puupiirrosten tai klischeain pinta ei ole koskaan tarpeeksi tasainen. Silloin leikkaa painoja tuosta painetusta kuwasta ulos ne paikat, jotka näyttävät epäselwiltä ja liistaroi palat puupiirrokseen tai klischean selkään, katsoen että ne tulewat kohdalleen. Näin tawoin paksummaksi tullut paikka tietysti nyt painamisessa painaa likemmältä kuin ennen paperiin ja tulee selwemmäksi. Mutta jos ei kuwa wielä ole tullut oikein selwäksi jatketaan ulosleikkaamista ja selkään liistraroiminen monta kertaa, siksi kun nähdään työn tuleen hywäksi. Täten woipi päiwä ja enemmänkin kuwien walmistamiseen, ennen kuin warsinainen painaminen woi alkaa.

Tässä kuwattu kirjapainin on käsipainin, niin kuin myös ylläkerrottu toimitus on semmoinen, jota käsin painettaessa käytetään. Tätä nykyä kuitenkin suurempia kappalemääriä painettaessa aina käytetään höyryvoimalla käywiä painokoneita, jotka eivät tarwitse paljon ihmisen apua ja tekewät ihmeen kiireesti töitä.”

Miten perintö säilytetään?

Olisi tärkeää varmistaa, että nämä historialliset koneet säilyvät seuraaville sukupolville. Kaikilla ei ole sellaiseen kiinnostusta, eikä fyysistä tilaakaan aina löydy vanhojen laitteiden varastoinnille. Miten sitten voisimme säilyttää perintöämme tulevaisuudessa?
Pitäisikö koneet ja laitteet kuvata arkistoihin? Vielä parempi olisi, jos voisimme videoida koneita tuotannossa ja ladata tallenteet käyttöohjeineen verkkoon. Siellä ne voisivat olla kaikkien nähtävillä.

Kuvausprojekti ja siihen vaadittavan rahoituksen hankkiminen olisi syytä käynnistää nopeasti. Ammattitaitoa kun ei voi museoida, se siirtyy ketjuna sukupolvelta toiselle kehittyen ja kasvaen ajan vaatimusten mukaan. Nykytekniikalla voimme kyllä tallentaa ammattitaitoa jälkipolville, se on vain meistä itsestämme kiinni. Koetetaan siis hyödyntää nykytekniikkaa parhaalla mahdollisella tavalla!

Teksti Miika Niinikoski
Lähde WSOY:n henkilöstölehti

Loppuun on enää vähän aikaa?

Muutos on pysyvää, se on tarpeellista, ja vain muutosten kautta on mahdollisuus kehittyä. Mediaunionin muutokselle ja kehittymiselle olisi tarvetta ja kysyntää. Pystytäänkö tähän tilaisuuteen tarttumaan, kun vielä on aikaa? Onko Mediaunionin hallitus ja jäsenistö valmis viemään kehitystä eteenpäin? Vai onko tartuttu tiukasti vanhoihin rutiineihin ja turvallisuuden tunteeseen – kun ei tehdä liikoja, niin ei satu vahinkoja?

Säännöt sallivat samojen hallitusjäsenten olla ehdolla aina uudestaan ja uudestaan. Mutta mahdollistaako se muutoksen ja kehityksen parhaalla mahdollisella tavalla?

Miksi juuri nyt olisi hyvä aika aloittaa muutostyö? Meillä on varaa tehdä asioita, mutta kyse ei ole pelkästään MDU:n sisäisistä rakenteista, varallisuudesta ja jäsenistöstä. Myös maailma ympärillä on muutoksen tilassa.

Ikääntyminen vaikuttaa ja heijastuu ihmisen itsensä lisäksi myös lähipiirin toimintaan. Organisaatiot ja yhteisöt hyötyvät usein iän myötä tulleesta kokemuksesta, joka parhaimmillaan kehittää toimintaa ja tuo sinne uutta. Vähintäänkin yhtä monesti toiminta kuitenkin muuttuu rutiininomaiseksi tai jopa toimettomaksi oleiluksi. Kun näin käy ja samalla tapahtuu väistämätöntä vanhenemisen muutosta, on sekä yksilölle että organisaatiolle seurauksena pysähtymisen tila. Seuraa kuihtuminen ja loppu.

Mediaunionin jäseniä on tätä kirjoitettaessa 1899, ja heidän keskimääräinen ikänsä on 68,4 vuotta. Mediaani- ikä, jolloin puolet ovat nuorempia ja toinen puoli tätä vanhempia, on 70 vuotta. 684 jäsentä on ylittänyt 75 vuoden iän. Näistä yli 400 on jo ylittänyt 80 vuoden iän. Jäsenkunnasta 430 on eläkeiässä eli 60–70-vuotiaita. Nuoriso-osasto näyttää tältä: 50–60-vuotiaita on 320 ja 40 50-vuotiaita 131. Vielä nuorempia eli 30–40-vuotiaita on mukana 32 henkeä. Tässä melko miesvaltaisessa yhdistyksessä on mukana 434 naista, ja miehiä löytyy 1465.

Tilastot voivat olla tylsiä, mutta niiden kautta voi ennustaa tulevaa. Jos tarkastellaan pelkkää ikärakennetta, niin aika harmaalta näyttää. Kymmenen vuoden päästä jäsenkunta on todennäköisesti pienentynyt vähintäänkin usealla sadalla. Uusia jäseniä ei todennäköisesti enää tule kuin kourallinen. Pitääkö tälle sitten tehdä jotain? Tietenkään emme voi pysäyttää aikaa, eikä väki tästä nuoremmaksi muutu, vaikka vetreää onkin. Minusta olisi kuitenkin jo korkea aika alkaa valmistella yhdistyksen tulevia muutoksia. Meillä on sekä moraalinen velvollisuus että taloudellinen syy ja lisäksi yhdistyksen säännöt. Toki sääntöjä voi ja pitääkin muuttaa, talous voi kadottaa pohjansa tai kasvattaa yhä suurempaa pääomaa yhdistyksen toiminnan tueksi.

Yhtä kaikki, haluaisin palata neljän vuoden takaiseen kirjoitukseeni, jossa hahmottelin, mikä minusta olisi oikea liike väistämätöntä muutosta kohti. Kirjoitin säätiöistä. Yhä vahvemmin olen sitä mieltä, että yhdistyksen kokouksen tulisi tehdä hallitusta velvoittava päätös aloittaa toimenpiteet aatteellisen tukisäätiön perustamiseksi. En tarkoita, että säätiön perustamisen yhteydessä yhdistys lakkautettaisiin. Se lakkaa kyllä aikanaan muutenkin. Säätiöllä voisimme turvata jatkuvuutta jakamalla sen kautta tuet, apurahat ja avustukset. Itse yhdistyksen asia olisi pitää huolta jäsenistä ja tapahtumista entistä tehokkaammin.

Toivomukseni on, että yhdistyksen ”nuorisopääty” myös aktivoituu kehittämään yhdistystään. Tarvitsemme hallitukseen vaihtuvuutta, koska vain se takaa muutoksen ja muutos turvaa tulevaisuuden. Hyvää kevättä ja onnellista tulevaisuutta!

Vesku, yhdistysfaktori Vesa Salmi
puh. 050 467 9577, info@mediaunioni.fi

Hopeasiivet koolla

Lounaisen Suomen Hopeasiivet-seniorijäsenet kokoontuivat vuoden viimeiseen kaffemööttiin 29.12.2020: Aarne Haapanen (vas.), Jari Aaltonen, Kimmo Kankare, Reijo Kirjonen, tapahtumavastaava Jukka Naavalinna, Atte Jalava ja selin Pentti Salo (vas.) ja Raimo Warinowski. Osallistujia on normaalisti ollut 20–25, mutta koronavirus on vähentänyt lukua. Seitsemän kertaa ryhmä kuitenkin kokoontui yhteen. Kuvan otti (myös mukana ollut) Jorma Suomi.

Kevät koittaa

Talvi on nyt juuri pahimmillaan – tai parhaimmillaan. Toisille talvi on syksyn tavoin masentava, mutta toiset nauttivat siitä suuresti. Talvesta vähemmän pitävät matkustavat usein etelään – silloin kun se on mahdollista – talvesta nauttivat taas matkaavat pohjoisen varmoille lumille. Mediaunionilaisilla talven yhteiset tapahtumat ovat melko vähissä, ei vain nykyisten rajoitusten takia, vaan siksi, että muina vuodenaikoina niitä on helpompi järjestää.

Aikoinaan vietimme pari kertaa yhteistä talvipäivää. Pilkkijät pilkkivät, hiihdon harrastajat hiihtelivät, toiset olivat rinteessä ja toiset pulkkamäessä. Olisiko tätä taas harkittava, ja olisiko päivällä imua koko perheen tapahtumana?

Kevään merkki on jokavuotinen yhdistyksen kokous, joka näillä näkymin pidetään 17. huhtikuuta. Kokouksen järjestäminen on rajoitusten vuoksi haasteellista. Kokouskutsu löytyy lehdestä.

Jäsensivujen keskustelupalstalla on talven aikana käyty keskustelua otsikoiden ”Missä menet Mediaunioni?” ja ”MISSÄ
MENET MDU:N NYKYHALLITUS ???” alla. Keskustelujen pääpaino on ollut yhdistyksen puheenjohtajan ja hallituksen arvostelu. Niihin saadaan varmasti muutos yhdistyksen kokouksessa, jos niin halutaan. Kukaan ei kuitenkaan ole tuonut esille, miten puheenjohtajan tai hallituksen toiminta on vaikuttanut tai vaikeuttanut jäsenten asemaa. Hallituksen tiedottamisesta on myös
keskusteltu palstalla. Hallitus tiedottaa silloin, kun tiedotettavaa on, ei keskeneräisistä asioista.

Lomaosakkeiden käyttöasteet ovat olleet hyvällä tasolla. Suurkiitos, että jäsenetua on hyödynnetty. Pitkäaikainen lehden kolumnisti Seppo Parkkonen lopetti vuodenvaihteessa palstansa – myös Sepolle suuret kiitokset!

Muistathan, että auton ja puhelimen akkuja ladataan kytkemällä ne laturiin, mutta aivoja voi ladata vain irrottamalla
ne työstä ja stressistä. Tavataan yhdistyksen kokouksessa!

6 kysymystä: Timo Nurmi, 61, Klaukkala

1. Mikä on työnantajasi nyt? Mitkä ovat yrityksesi valtit?
Toimin tuotantopäällikkönä Kustannusosakeyhtiö Otavassa, ja vastaan yleisen kirjallisuuden printtituotannosta. Koko, monipuolisuus ja kotimaisuus ovat valtteja. Otava on maamme suurin kustantaja, ja yleinen kirjallisuus ja oppimateriaalit luovat vahvan, toisiaan tukevan pohjan menestykselle. Konserniin kuuluvat myös Suomen suurin kirjatehdas, Suomen suurin kirjakauppaketju sekä kirjakerho ja iso osa Suomen suurimmasta kirjojen logistiikkayhtiöstä.

Kuva: Tarja Nurmi

2. Kuinka kauan olet ollut alalla? Mikä on parasta työssäsi?
Aloitin graafisella alalla 15-kesäisenä vuonna 1975, suoraan yhteiskoulun penkiltä. Aluksi kesäduunarina. Kesähommana oli maalata kirjapainorakennuksen katto. Ilmeisesti työ sujui niin sutjakkaasti, että painon pomo kysyi vakihommiin.

Arvokkainta urallani on, että olen saanut tehdä töitä metalliladonnan ja kohopainon ajoista alkaen läpi paperitulostuksen ja paperisten leiskojen. Olen nähnyt, kuinka siirrytään täysin valmiiden 4-väriaukeamien filmitulostuksen kautta digiaikaan, jossa suoratulostettavat painolevytkin alkavat olla jo historiaa. Ei ole enää työelämässä montaa, jotka ovat aloittaneet uransa kohopainon ja metallin aikoina.

Olen saanut työskennellä suurimmissa sanomalehdissä, yhdessä suurimmista aikakauslehtipainoista, suurimmassa kirjatehtaassa ja monessa pienemmässä paikassa. Tekun jälkeen minut houkuteltiin mukaan ay-toimintaan. Faktoriliiton ja Mediaunionin hallituksessa toimin pitkään ja vaikutin vahvasti siihen, että saimme muodostettua toimivan ammatillis-aatteellisen Mediaunionin.

3. Mikä sai sinut eksymään alalle? Mikä kirjapainoalalla on hyvää?
Alalle eksyin sattumalta, mutta kiinnostus ajoi opiskelemaan ja kehittymään. Opiskeluvuosista suurin osa meni työn ja kasvavan
perheen ohessa. Urani aikana olen tutustunut moneen hienoon ihmiseen ja saanut paljon hyviä kavereita. Avoimet ja vilpittömät ihmiset ovat tämän alan rikkaus.

4. Mikä on mielestäsi alan tulevaisuus?
Aloittaessani kirjapainoala oli työvoimavaltainen ja hyvin palkattu. Kehitys oli huimaa. Sitten kaikki muuttui. Koko graafinen ala on ollut läpi 2000-luvun kovien muutosten kourissa. Alan yrityksiä on mennyt konkurssiin tai fuusioitu isompiin. Järeät painokoneet ovat muuttuneet tulostimiksi ja plottereiksi. Kaikilla jäljelle jääneillä ei mene hyvin. Vaikka painotuotteita tarvitaan tulevaisuudessakin, näyttäisi siltä, että osa painettujen esitteiden ja mainosten valmistuksesta tulee siirtymään kirjapainoista jakelufirmoille.

5. Mille naurat? Milloin hermostut?
Minut tunnetaan aika totisena ja rauhallisena miehenä, johtunee osin eteläpohjalaisista juuristani. Ilon aiheita ovat onnistumiset, hyvin mennyt työtehtävä tai hyvä kalansaalis.

6. Lempilausahduksesi tai mottosi?
Selvitetään, tutkitaan ja lasketaan. Pyyntöön ei saa sanoa suoralta kädeltä ei. Aina on ensin katsottava, onko se mahdollista tai voisiko löytyä vaihtoehtoinen tekotapa.

Tekstin toimitti Tuula Sipilä

Uusi yritys perinnettä tallentamaan

Faktori-lehdessä peräänkuulutettiin viime syksynä kirjapainoväen muistoja työhön liittyvistä kommelluksista, yöunet vieneistä töppäyksistä, hassuista sattumuksista tai painovirheistä.

Kannustimme lukijoita muistelutalkoisiin, mutta määräaikaan mennessä saatiin vain yksi tarina. Niilo Mäkelä Tampereelta kertoi painovirhepaholaisen aikaansaannoksesta. Miksi tämä keräys ei onnistunut? Kysyin tätä entiseltä käsinlatojalta ja Helsingin kirjatyöntekijöiden toimitsijalta Jussi Lahtiselta. Lahtinen julkaisi vuonna 2006 kirjan Käsinlatoja – kadonnut ammattikunta, jossa julkaistiin muun muassa satakunta muistelmaa. Tuolloin tarinoita vielä saattoi kerätä helposti. Mikä nyt meni pieleen?

Jussi Lahtisella on asiaa. Jos ei ne muistot nyt ala tulla talteen, niin johan se on kumma!

Lahtinen arvioi, että syitä voi olla monia, mutta myös pandemia on vaikuttanut tulokseen. Eläkeläistoiminta on täysin seisahduksissa, liikkuminen rajoitettu minimiin eikä tapaamisia järjestetä. Tieto ei kulje. Tarinat eivät ole kadonneet, ne vain nukkuvat koronaunta.

Uusi yritys

Hankkeesta ei tule luopua. Lahtinen päätti Päivälehden museon kanssa ottaa kopin perinneprojektista. Soitellen ei silti pidä lähteä sotaan, on edettävä suunnitelmallisesti ja tiedottamiseen täytyy panostaa.

Päivälehden museo on lupautunut keräyksen järjestäväksi tahoksi. Mukaan tarvitaan kuitenkin muita yhteisöjä, esimerkiksi eläkeläiskerhoja, jotta tietoa hankkeesta saadaan levitetyksi mahdollisimman tehokkaasti. Museo on lupautunut tallentamaan kertyvän aineiston, ja jos keräys toteutetaan kilpailuna, museo myös palkitsee voittajan.

Nyt ollaan kuitenkin vasta alkuvaiheessa. Odotetaan taudin talttumista, mutta ehkä jo syksyllä voidaan käynnistää keräys. Kukin voi toki tahollaan jo nyt kirjata muistoja talteen. Hankkeella pyritään kartuttamaan perinnetietoa mahdollisimman laaja-alaisesti. Esimerkiksi perinteiset oppilaiden jekuttamiset ja työpaikkojen legendaarisiin henkilöihin liittyvät tarinat olisi hyvä saada talteen.

Oikoluettu ja valmiiksi taitettu juttu on jouduttu taitossa kiireesti siirtämään toiseen paikkaan. Kahdesta osasta kootun otsikon palat ovat vaihtaneet paikkaa. Mitä otsikossa oikeastaan pitäisi lukea? (HS 24.8.1965)

Kemigrafi sarjakuvia parantelemassa

On tähdennettävä, että muistojen keruu koskee kaikkia kirjapainoammatteja. Vaikka useimmat tunnetut muistelot painottuvat latomoon, kyllä muissakin ammattiryhmissä osattiin irrotella.

Esimerkkinä kohopainokauden kemigrafit. Sanomilla työskennellyt kemigrafi Matti Sirén on kertonut, että sarjakuvien valmistaminen painokuntoon oli tehtävä, jota ammattiin juuri valmistuneet joutuivat tekemään. Se oli puuduttavaa rutiinia, sillä piirroskuviin tuli liittää suomenkieliset tekstit, syövyttää ne ja viimeistellä painokelpoisiksi kuvalaatoiksi.

Ajankulukseen kemigrafi saattoi hieman muunnella kuvalaattaa. Erityisen suosittu muokkauksen kohde oli Jenni-sarjakuva,
jota julkaistiin Helsingin Sanomissa vuosina 1949–1966. Jenni oli nuori vaaleatukkainen neitokainen, jonka muotoja saattoi paljastaa häivyttämällä muutaman strategisen viivan. Liian suuria muutoksia tuli kuitenkin varoa. Omatoimisesta kuvankorjailusta kiinnijääminen olisi vaarantanut kemigrafin tulevan uran.

Yksi kemigrafin mieluisia ”tuunauskohteita” oli Jenni-sarjakuva, jota julkaistiin mm. Helsingin Sanomissa 1949–1966. Tämä sarjakuvastrippi julkaistiin lehdessä 4.10.1954.

Hankala kvk

Lopuksi pyydän, että Lahtinen kertoisi jostakin omalle kohdalleen osuneesta tapauksesta, joka kannattaa laittaa talteen kertomaan työstä, jota ei enää tehdä. Lahtinen epäröi, mutta muutama tunti tapaamisen jälkeen Lahtinen lähetti tarinan, joka liittyi hankalaan kvk-tilanteeseen.

– Uudessa työpaikassani käsinlatojana sain ensityökseni asiakkaan tekemät korjaukset jo taitettuun a5-kokoiseen lakikirjaan. Se oli ladottu tiiviisti monotypellä (irtokirjasimin) petiitillä 12 ciceroa leveänä ja kahden palstan sivuina. Palstan keskelle oli asiakas lisännyt viitisen riviä tekstiä. Sitä piti juoksuttaa pitkän matkaa, koska tiivis teksti ei antanut mahdollisuutta ”nopeisiin ratkaisuihin”, Jussi Lahtinen kertoo.

– Lisäksi piti olla tarkkana, että alalaidan lähdeviitteet osuisivat oikean palstan alle. Lisäys aiheutti myös tekstin venymisen uudelle sivulle. Kymmenien sivujen loppupään sivunumerointi pitäisi uusia, ellei lisätekstiä saisi tungettua kohtuullisen pian.

Kemigrafin työvälinelaatikossa oli mm. skrapareita ja stikkeleitä, joilla sarjakuvaa voitiin ”tuunata”.

– Ratkaisin tilanteen lupaa kysymättä. Ahdoin tekstiä tiiviimmäksi yhdistämällä muutamat kappaleet yhdeksi tekstipötköksi, ja selvisin tilanteesta vain muutaman sivun käsittelyllä.

Pelkäsin pitkään, mitä omavaltaisesta tekstimuokkauksestani seuraisi, olinhan juuri taloon tullut, ja asiakas oli pilkuntarkka lakimies. Mutta mitään seuraamuksia ei tullut: tekemääni omavaltaisuutta ei joko huomattu tai sitten lakitekstin tiivistetty kappalejako kelpaisi sellaisenaan. Laki on niin kuin latoja on sen latonut.

Teksti ja kuvat Markku Kuusela

Kalle Kaihari halaakin halvemmalla
Tässä tamperelaisen Niilo Mäkelän lähettämä painovirhemuisto.
– Olin latojana Aamulehdessä. Lehteen tuli ilmoitus, jonka otsikkona käsikirjoituksessa oli: ”Kalle Kaihari halpaakin halvemmalla”. Latoja teki kuitenkin virheen, ja tärkeä p-kirjain jäi pois. Menimme aamulla Kalle Kaiharin konttoriin anteeksipyyntökäynnille. ”Olemme kovasti pahoillamme, mitenkä voisimme korvata?” Kalle mietti hetken otsa rypyssä lukien samalla ilmoitusta, ja lopulta tuli hymyn kare. Hän totesi: ”Ei se mitään, kyllä minä halaankin halvemmalla!”

Paloheinän hiihtoladulla

Tammikuun 10. päivänä vietimme koronaviruksen ensimmäistä vuosipäivää. Virus on vaikeuttanut jokapäiväistä elämäämme monin tavoin. Lähes kaikki harrastustoiminta sisätiloissa on ollut tauolla pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta.

Onneksi Luoja antoi meille tammikuussa talven. Viikolla 2 Helsinki-Vantaan lentoasema oli valtakunnan lumisin paikka. Pääkaupunkiseudun liikuntapaikkojen hoitajat tekivät hienoa työtä, ja meillä oli hiihdettävänä reilut 200 kilometriä erilaisia latuja.

Hiihtäjät Paloheinässä Keijo Lehto, Irma Piironen ja Kari Honkanen.

Olen harrastanut murtomaahiihtoa pitkään, ja Paloheinän hiihtoladut ovat tulleet tutuiksi. Sovimme yhteisestä hiihtolenkistä Irma Piirosen ja Kari Honkasen kanssa. Hiihtolenkillemme osui poutainen pakkaspäivä. Laskeskelimme, että meillä on reilut 120 vuotta yhteistä historiaa saman työnantajan, Editan palveluksessa.

Keskuspuiston latu väliltä Pitkäkoski Paloheinä.

Kahden tunnin lenkki sai hien pintaan ja hyvän mielen muistellessa mukavia entisiä aikoja.

Teksti ja kuvat Keijo Lehto