KUTSU: Pilkkimestaruuskilpailu Saarijärvellä

Aika: 8.2.2020
Paikka: Kylpylähotelli Summassaari

Ohjelma:
10.00−14.00 pilkkimestaruuskilpailu
13.00−15.00 sauna ja kalojen punnitus
15.00–16.00 buffetpäivällinen ja palkintojenjako

Osallistumismaksu: Yllä mainittu ohjelma on maksuton. Lisähinnat: majoitus 7.–8.2. päärakennuksessa 2 hh 45 €/hlö, 1 hh 75 €. tarjous: Lisävuorokausi 2 hh 40 €/hlö. Majoitus maksetaan kylpylässä. 7.2. klo 19.00 buffetpäivällinen 20 €.

Ilmoittautuminen ja majoitusvaraus: 15.1.2020 mennessä jäsensivujen Tietoa tapahtumista -osion lomakkeella.
Lisätiedot: jäsensivujen Tietoa tapahtumista -osio ja tapahtumavastaava Kari Koivisto, p. 050 555 5451 tai kari99.koivisto@dnainternet.net

Runoilua ja harrastuksia

Koulupoikana harrastin kaikenlaista,
urheilua, onkimista, tappelemista,
ja tietysti Zane Greyta ja Tarzania.
Heiltä minä opin,
että Amerikassa asuu intiaaneja ja
että Afrikasssa on apinoita.
Maailmankatsomukseni avartui.

Kaksikymppisenä huomasin,
ettei tarvitse hosua joka paikassa.
Yksi hyvä harrastus riittää.
Kävin siis joka ilta tanssimassa,
milloin Kulttiksella, Alppilavalla, Bottalla.
Yöllä juoksin kotiin ja aamulla töihin.
Maailmankatsomukseni avartui lisää.

Nyt ikämiehenä olen huomannut, että asioita
voi ottaa hirmu rauhallisesti.
Nykyään harrastankin vain valomerkkien keruuta.
Niitä kertyy, kun jaksaa istua ravintolassa.
Minulla on valomerkkejä pari laatikollista
makuuhuoneessa sängyn alla.
Niissä on minun maailmankatsomukseni.

Osa merkeistäni on hyvin arvokkaita.
Ne onkin hankittu keskustan ravintoloista.
Syystäkin olen merkeistäni hyvin ylpeä.
Kun haukkaan aamulla sillivoileipää
yöllisen valomerkkireissun jälkeen
oloni on niin mahtava, että voisin opettaa
maailmankatsomusoppia jopa Platonille.

Topi Berg, Helsinki

Graafisen tekniikan insinöörikoulutus 1988–2017

”Ottakaa siis yhteyttä osastonjohtajaamme ja tilatkaa oma insinöörinne. Saatte sellaisen vieläpä mittatilaustyönä.”

Näin mainosti itseään ensimmäinen insinööriluokka tekemässään esitteessä viimeisenä opiskeluvuotenaan.  Markkinointi tuli tarpeeseen, koska lama pääsi yllättämään tälläkin alalla ja työnantajat tulivat varovaisiksi  rekrytoinneissaan. Onneksi ongelma jäi tilapäiseksi.

Näiltä vuonna 1988 opiskelunsa aloittaneilta ja neljä vuotta myöhemmin valmistuneilta ensimmäisiltä kirjapainoinsinööreiltä sain kirjaani Graafisen tekniikan insinöörikoulutus 1988–2017 mukavia opiskeluaikojen muisteloita.

Opiskelijavaihdon pioneereja, vasemmalta Bill Offer (LCP), Seija Ristimäki, Anna-Liisa Tokola, Jaana Alava, Johanna Liipola, Jaakko Suorsa, Wolfgang Faigle (Stuttgart), Risto Vallenius, Santtu Keiskoski, Liisa Vehkaoja (kv-koordinaattori EVTEKissä), Machteld Pectoor (Belgia), Gottfried Ohnmacht (kv-koordinaattori Stuttgartissa) ja Marko Silanterä (teknikko-opiskelija). Kuva EVTEK. 

 

 

Vuonna 1988 aloitettiin Espoon–Vantaan teknillisessä  oppilaitoksessa (EVTOL) ylioppilaspohjainen kirjapainoinsinöörien koulutus. Seitsemän vuotta myöhemmin Espoon-Vantaan teknillisessä ammattikorkeakoulussa (EVTEK) alkoi uutena viestintätekniikan koulutusohjelma, joka  muodostui graafisen tekniikan ja mediatekniikan suuntautumisvaihtoehdoista. Koulutusohjelmasta  tuli erittäin suosittu. Jopa 600 hakijaa valitsi tämän ensisijaiseksi

Mediatekniikasta digitaaliseen mediaan
Suuntautumisvaihtoehtojen opiskelijamäärissä ei ollut juurikaan eroja, ja lähes 40 opiskelijaa päätyi graafisen  tekniikan opintoihin. Vuonna 2001 viestintätekniikan koulutusohjelman nimi muuttui mediatekniikan koulutusohjelmaksi. Tällöin myös mediatekniikan suuntautumisvaihtoehdon nimi muutettiin digitaaliseksi mediaksi.
EVTEKin ja Helsingin ammattikorkeakoulu Stadian yhdistyessä vuonna 2008 syntyi Metropolia Ammattikorkeakoulu.

Syksyllä 2013 Metropoliassa aloitti viimeinen opiskelijaryhmä, jolla oli mahdollisuus valita graafisen tekniikan  suuntautumisvaihtoehto.Vuoden 2018 loppuun mennessä valmistui yhteensä 476 graafisen tekniikan insinööriä.  Linjan lopettamiseen vaikuttivat ensisijaisesti alan yrityksissä tapahtuneet digitalisaation kasvun tuomat vaatimukset ja muutokset sekä opiskelijaryhmien pienentyminen. Katsottiin, että yritysten osaamistarpeisiin voidaan vastata
uudella mediatekniikan koulutuksella, jossa pääpaino on web-teknologioissa.

Lakkautuspäätös innosti historiikkityöhön

Mediatech-tiimi muodostui mediatekniikan koulutusohjelman henkilöstöstä, ja sen työ oli eri muutosvaiheissa keskeinen. Opetussuunnitelmia (OPS) päivitettiin alkuvuosia lukuun ottamatta vuosittain, näin pyrittiin pitämään opetussisällöt ajan tasalla. Tiimissä seurattiin OPSien toteutusta, resurssien riittävyyttä ja opiskelijapalautetta.

Historiikin kirjoittaminen alkoi esimieheni koulutusohjelmanjohtaja Harri Airaksisen ehdotuksesta. Koska olin aloittanut opetustyöni sivutoimisena tuntiopettajana kirjapainotekniikan teknikkokoulutuksessa, halusin sisällyttää historiikkiin tietoja myös sen syntyvaiheista. Vuonna 1961 alkanut teknikkokoulutus loi pohjan teknisen alan ylemmälle esimieskoulutukselle ja tulevalle insinöörikoulutukselle. Olipa minulla samalla hyvä tilaisuus haastatella pitkäaikaista työtoveriani ja ystävääni Pentti Niemelää, joka oli ollut vuodesta 1964 kirjapainotekniikan teknikkolinjan johtajana Helsingin teknillisessä oppilaitoksessa (HTOL) ja vuodesta 1985 EVTOLin graafisen tekniikan osastonjohtajana. Sain näin tallennetuksi paljon arvokasta tietoa teknikkokoulutuksen syntyvaiheista ja muisteluita insinöörikoulutuksen alkutaipaleelta.

Pentti Niemelä syksyllä 2016. Kuva Merja Nieppola.

Löysin HTOL:n tulevaisuuden kehityslinjoja tutkivan työryhmän muistiosta huhtikuulta 1983 lehtori Niemelän kirjoittaman osan, jonka viimeisen kohdan hän kirjoitti seuraavasti: ”Olisi pikaisesti tutkittava insinööritasoisen esimiehen tarve graafisessa teollisuudessa, ja jos tarvetta ilmenee, varauduttava aloittamaan opistotasoinen insinöörikoulutus viimeistään 90-luvulle siirryttäessä. Tällöin korjautuisi myös se puute, että kirjapainoteknikolla ei ole reaalisia mahdollisuuksia jatkokoulutukseen omalla alallaan tällä hetkellä. Tämän selvityksen voisi parhaiten tehdä Graafisen Keskusliiton nimeämä työryhmä.”

Asiantuntijat sisältöä kirjoittamassa

Historiikin sisältöä miettiessäni tulin ajatelleeksi myös muita kirjoittajia. Käännyin Mediatech-tiimin pitkäaikaisten jäsenten puoleen ja ehdotin heille kullekin kirjoitusaihetta. Näin sain mielestäni jokaiseen aiheeseen
parhaan mahdollisen sisällön.

Yliopettaja Pentti Vilukselan osuudessa tarkastellaan insinööriopiskelun viimeisen koitoksen, insinöörityön, prosesseja.  Prepress-laboratoriohankinnoista 20 vuotta vastannut yliopettaja Erkki Rämö kirjoittaa vauhdikkaalla tavallaan tuolloin ennakkoluulottomasta ratkaisustaan valita Applen MacIntosh-laitteisto vuonna 1989 uuteen laboratorioon, joka sai myöhemmin nimekseen Jobs. T&K-toiminnasta ja projekteista sekä laboratorioiden kehityksestä kertoviin lukuihin osallistui useampi kirjoittaja.

Insinöörikoulutuksen johtajana 18 vuotta toimineen yliopettaja Seija Ristimäen kirjoitus kertoo koulutuksen kansainvälistymisestä, miten yhteistyöverkosto luotiin ja miten sen seurauksena syntyneen opiskelija- ja opettajavaihdon ensiaskeleet otettiin. Verkostoa koordinoi EVTEK (myöhemmin Metropolia AMK) ja Ristimäki toimi sen puheenjohtajana. Kansainvälistymisen seurauksena aloitettiin myös englanninkielinen opetus, kansainvälinen tutkimus- ja kehitystoiminta sekä intensiivikurssit. Tulevaisuuteen näkökulmia antoi nykyinen mediatekniikan tutkintovastaava lehtori Toni Spännäri.

Messuja ja pizzailtoja

Kirjassa kerrotaan myös monista tapahtumista, kuten ekskursioista, Finngraf-messuista ja pizzailloista, jotka ainakin opiskelijoiden mielestä olivat opiskelun suola ja tärkeä lisä. Opiskelijoilta suurimman ponnistuksen vaativat useina vuosina valmistuneet kurssijulkaisut, joihin myydyillä mainoksilla kustannettiin viimeisen opiskeluvuoden kurssimatkat. Tarkoituksena on lahjoittaa Päivälehden museoon kaikki sekä teknikoiden että insinöörien kurssijulkaisut, joita on kokoelmaani vuosien varrella kertynyt.

Pentti Niemelän vuosien 1964–1978 aikana tallentamista teknikoiden kurssijulkaisuista on hävinnyt Gratek vuodelta 1967. Jos sinulla sattuu olemaan tuo puuttuva vuosikerta ja haluat täydentää kokoelman, niin otathan yhteyttä lehden toimitukseen info@mediaunioni.fi.

Kirjassa on myös kuvamateriaalia monesta lähteestä. Lisäksi liitteenä on luettelo vuosina 1988–2017 toimineista päätoimisista ja sivutoimisista ammattiaineiden opettajista, joiden joukossa on monia tuttuja nimiä alan vaikuttajista tutkimuksessa, kehityksessä ja yritysmaailmassa. Teksti Merja Nieppola.

Merja Nieppola Kätkätunturin huipulla Levillä syyskuussa 2019. Kuva Raija Karioja.

 

Snekun tulet

Uudenmaan Faktorien virkistyssäätiön Snäcknäs-lomakylässä Tammisaaressa vietettiin Snekun tulia lauantaina 7.9.2019 viidennen kerran.

Säätiedotuksia seurattiin aamupäivällä huolestunein miettein, sillä illaksi oli luvattu sadetta. Juhlat oli suunniteltu pidettäväksi meren äärellä ja sateen sattuessa Riihelärakennuksessa. Tuliin oli ilmoittautunut yli 90 mediaunionilaista seuralaisineen.

Näin komeasti loimusivat tulet Torsön saaren rannassa.

Järjestelyt keskitettiin optimistisesti grillin läheisyyteen rantaan, jonne vietiin pöytiä, tuoleja ja katoksia. Ruokien vientiä viivytettiin viime hetkeen asti. Puoli kahdeksan aikaan raaseporilainen trubaduuri Toddy Berg oli saanut soittimensa viritettyä, ja juhlakansa saapui rantaan musiikin tahdissa tervapadoin valaistua polkua. Klo 20.00 pidettiin avajaispuhe, jonka jälkeen laulettiin Nuotiolaulu, ja rannalle sytytettiin tulet. Sitten olikin ruokailun aika.

Tarjoilupöytien ympärille kertyi hetkessä jono iloisia ihmisiä. Oli aika nauttia ateriasta, Snekun tulista ja seurustella pöytäseurueen kanssa.

Pelätty sade saapui puoli kymmenen aikoihin. Jälkiruuat oli jo saatu syötyä, joten voitiin siirtyä sisätiloihin karaoketansseihin. Isosta joukosta löytyi monta taitavaa laulajaa, ja olihan joukossa useampi entinen Helsingin Faktorilaulajien kuorolainenkin. Loppuilta sujui rattoisasti.

Taisi mennä aamuyön puolelle ennen kuin viimeiset juhlijat siirtyivät yöpuulle.

Teksti Pertti Toivonen, kuvat Jan Fagerström ja Tanja Kuusisto.

Suljettu pysyvästi

Mediaunionin toimisto siirrettiin noin vuosi sitten Espoon Niittykumpuun. Muutin itsekin asumaan Espoon puolelle tämän vuoden alussa. En asu ensimmäistä kertaa Espoossa, ja kaupunki on tullut tutuksi myös kirjapainotekniikan opintojeni aikana. Nykyisin tulee silloin tällöin vierailtua Espoon Leppävaarassa, etupäässä Sellon kauppa- ja viihdekeskuksessa.

Lähistöllä sijaitsi opiskeluvuosinani Espoon-Vantaan teknillinen oppilaitos. Kun vuonna 1989 aloitin opinnot, oli Leppävaaran kampusrakennus juuri otettu käyttöön, uusi ja hieno. Puitteet olivat niin tekniikan kuin opetusvälineiden puolesta silloista huippua. Opettajatkin tuntuivat hyvin viihtyvän tehtävissään. Mitähän sinne nykyisin kuuluu? Katsotaanpa nettiselailuni tuloksia.

Wikipedia kertoo, että EVTEK perustettiin teknillisenä oppilaitoksena vuonna 1985 ja vakinaistettiin ammattikorkeakouluksi 1996. Tekniikan alan yksiköt sijaitsivat Leppävaarassa Espoossa ja Vantaan Myyrmäessä. Espoon yksikön suunnitteli Hannu Jaakkolan arkkitehtitoimisto, ja se rakennettiin vuosien 1985-1989 aikana. Vuonna 2008 Evtek ja Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia yhdistyivät uudeksi Metropolia Ammattikorkeakouluksi.

Helsingin Sanomien jutussa 15.3.2003 sanotaan näin: “Espoon-Vantaan teknillisen ammattikorkeakoulun Leppävaarassa olevat uudet tilat vihittiin käyttöön. Laajennus helpottaa pitkään jatkunutta ahtautta, joka on merkinnyt sitä, että 1800 opiskelijaa on yrittänyt mahtua 700 oppilaalle suunniteltuihin tiloihin. Noin 5400 neliön uusiin tiloihin sijoittuvat muun muassa mediatekniikka mobiililaboratorioineen, harjoitteluyksikkö sekä tietokeskus…”.

Iltalehti puolestaan kirjoitti 10.06.2008:”Espoon-Vantaan teknillisen ammattikorkeakoulun rehtori on yllättäen vapautettu tehtävistään. EVTEK-ammattikorkeakoulun rehtori Pertti Törmälä joutui luopumaan tehtävästään vain kaksi kuukautta ennen virkakautensa päättymistä. Hän ehti olla oppilaitoksen rehtorina 12 vuotta.”

HS otsikoi 24.3.2011: ”Suomen suurimmasta amk:sta tuli pelon pesä” Lehteen haastateltu pitkän linjan lehtori Marja Lehto kertoo ”Metropoliasta piti tulla Suomen innovatiivisin ammattikorkeakoulu ja paras työpaikka. Tavoitteet olivat korkealla, mutta teot ja saavutukset ovat jääneet olemattomiksi. Metropolian nykyjohto hallitsee 15 000 opiskelijan ammattikorkeakoulua pelolla…. Koko ajan on löydetty leikkauskohteita opetuksesta, mutta paisunut hallinto saa jatkaa. Täällä Metropoliassa on ehdottomasti liian paljon porukkaa”.

Sitten tuoreimpia kuulumisia: ”Metropolian Leppävaaran kampus suljetaan – rakenteissa havaittu äkillisesti lisääntyviä vakavia halkeamia ja painaumia” (Iltalehti 15.02.2019).

”Kokonainen koulu vajoaa Espoossa ja puretaan pian, korjaaminen ei ole mahdollista –  Espoon Leppävaarassa sijaitseva Metropolia-ammattikorkeakoulu puretaan keväällä 2020. Koulun rakenteissa on merkittäviä vikoja, ja koulu vajoaa. Koulurakennuksen viat johtuvat pitkälti vuonna 1988 valmistuneen koulurakennuksen rinnalle 15 vuotta myöhemmin rakennetusta laajennusosasta…”(HS 12.10.2019).

Nyt Google kertoo haulla EVTEK Leppävaara: Suljettu pysyvästi.

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2020!
Yhdistysfaktori Vesa Salmi, puh. 050 467 9577, info@mediaunioni.fi

”Ainut asia, joka estää minua oppimasta, on koulutukseni.”
– Albert Einstein –

 

 

 

 

 

Kylpylämatka Rakvereen

Pyhtitsan ortodoksisen nunnaluostarin
hautausmaahan tutustuttiin oppaan johdolla.

Syksyn perinteinen Viron-kylpylämatka suuntautui Rakvereen, joka on noin 15 000 asukkaan kaupunki 100 kilometrin päässä Tallinnasta itään.

Maanantaina 14.10.2019 Viking Linen Katajanokan terminaaliin kokoontui 38 kylpijää, pääkaupunkiseutulaisten lisäksi mm. Naantalista, Raisiosta ja Turusta. M/S Viking XPRS vei meidät sateiseen Tallinnaan, josta matkamme jatkui bussilla Rakvereen oppaamme Maria Murun johdolla.

Majoituimme kaupungin keskustan Aqva Hotel & Span hienoihin XL-huoneisiin. Hoidot olivat tasokkaampia, tehokkaampia ja kestoltaan pidempiä kuin aikaisemmissa kylpylöissämme. Saunakeskuksessa oli kahdeksan saunaa
infrapunasaunasta katajasaunaan, jossa miellyttävässä 55 asteen lämpötilassa oli mukava katsella syksyn ruskaloistoa
suuresta näköalaikkunasta.

Vesikeskuksen 25 metrin altaaseen pääsi aamu-uinnille jo kuudelta. Aamiainen tarjoiltiin buffet-tyyliin ja kolmen ruokalajin illallinen pöytiin. Olimme erittäin tyytyväisiä ruoan laatuun ja hoitojen tasoon. Hotellin aulassa on suuri merivesiakvaario, jonka näkyvän osan tilavuus on 5 000 litraa. Tekniset laitteet ovat myös massiiviset, ja kaikkiaan akvaarioon mahtuu 7 500 litraa vettä.

Yövyimme Aqva Hotel & Span hienoissa XL-huoneissa, joihin kuljettiin ”huokausten siltaa” pitkin.

Perjantaina ennen kotimatkaa lähdimme päiväretkelle. Ensimmäinen kohde oli n. 60 kilometrin päässä sijaitseva Avinurmen puuaitta -matkailukeskus, joka jatkaa paikkakunnan puukäsityöperinnettä. Keskuksessa valmistettiin ennen isoja puutynnyreitä esim. elintarvikkeiden säilytykseen. Nyt myynnissä on erilaisia puukäsitöitä, joita ostimme tuliaisiksi.

Matka jatkui Alutagusessa sijaitsevaan vuonna 1891 perustettuun Pyhtitsan (Kuremäen) ortodoksiseen nunnaluostariin, joka levittäytyy n. 70 hehtaarin alueelle. Luostarissa asuu 120 nunnaa. Kierros alkoi hautausmaan tuhatvuotisen tammen luota. Sen jälkeen tutustuimme luostarin kirkkoon ja puutarhaan. Osa kävi juomassa läheisen uhrilähteen pyhää vettä, jolla sanotaan olevan tervehdyttävä vaikutus.

Kuremäen kahvilan lounaan jälkeen ajelimme Tallinnan satamaan, jossa oli kova ruuhka, olihan syysloman aika Suomessa. Mediaunioni osallistui jäsentensä matkakustannuksiin, josta kiitokset päättäjille.

Teksti Keijo Lehto, kuvat Keijo Lehto ja Jorma Suomi.

Kirjapaino ammattikasvatuksen uranuurtajana

Vaikka kuurot olivat jo 1900-luvun alkuvuosina osoittaneet, että he menestyvät kirjapainoammateissa siinä kuin kuulevatkin, oli työ- tai oppipaikan saanti heille vaikeaa. Kuurojen työllistymismahdollisuuksia parantamaan perustettiin Helsinkiin vuonna 1929 kuurojen oma kirjapaino Oy Surdus Ab.

Surdus oli osakeyhtiö. Osakkeiden tärkein anti omistajilleen oli kuurojen kirjatyöntekijöiden työllistäminen.

Kuurojen kirjapainon tärkeä taustahahmo oli Keskuskirjapainossa sitojana työskennellyt Oskar Wetzell. Hankittuaan vankan ammattitaidon hän perusti oman kirjansitomon ja otti sinne kuuroja ammattioppiin.

Kuurojen yhdistystoimintaan aktiivisesti osallistunut Wetzell oivalsi yritystoiminnan tuomat mahdollisuudet kuurojen työllistämisessä. Hänen aloitteestaan Kuurojen liitto käynnisti hankkeen, joka johti Surdus-kirjapainon perustamiseen. Surdus aloitti toimintansa Helsingin keskustassa Rikhardinkadulla ja työllisti aloittaessaan kahdeksan työntekijää ja kolme oppilasta.

Kuurojen keskuudessa oli riittävästi graafisen alan osaajia, joten kirjapaino toimi alkuun heidän johdollaan. Toiminnan vakiintuessa kävi kuitenkin ilmeiseksi, että yrityksen johtoon tarvittiin ammattilainen, jolla olisi kontakteja yritysmaailmaan sekä kokemusta muiden kirjapainojen johtamisesta. Tällainen henkilö löytyikin helposti.

Faktori Liljanderin ura Surduksessa

Kirjapainoalalla oppinsa 1900-luvun alussa suorittanut ja monissa kirjapainoissa faktorina toiminut Evert A. Liljander kiinnitettiin Surduksen tekniseksi johtajaksi toukokuussa 1936. Hän oli aiemmin ollut töissä mm. Norjassa, jossa oli työskennellyt kuurojen latojien kanssa. Myöhemmin helsinkiläisessä Kustannusosakeyhtiö Kirjan kirjapainossa hänen alaisenaan oli kuuro latoja, jonka kanssa Liljander tuli hyvin toimeen Norjassa opitun kommunikoinnin avulla.

Kun Surdus etsi teknistä johtajaa, nousi Liljanderin nimi heti esiin. Hän olikin Surduksen palveluksessa 27 vuotta. Liljander tunnetaan myös aktiivisena järjestöjyränä. Hän kuului Faktoriliiton liittohallitukseen vuosina 1951–1964 ja oli liiton sihteerinä 1951–1954. Jäätyään eläkkeelle Liljander toimi Faktoriliiton toimistonhoitajana vuoteen 1972 saakka. Tuolloin hän oli jo 78-vuotias.

Toiminnan laajetessa Surdus Oy muutti pois Rikhardinkadun ahtaista tiloista, ensin Aleksanterinkadulle ja sitten Meritullinkadulle. Vakiotilauskantaan kuuluivat kuurojen yhdistysten painotuotteet, mutta muutoin se toimi tavallisen liikekirjapainon tapaan.

Carl-Erik Martolan työvälineitä sekä hänen sitomiaan kirjoja.

Kun offsettekniikka syrjäytti rytinällä kohopainon 1970-luvulla, jouduttiin Surduksessa toteamaan, että rahkeet eivät riitä toiminnan jatkamisen kannalta välttämättömiin investointeihin. Kirjapainon toiminta loppui vuonna 1979.

Viidenkymmen toimintavuotensa aikana Surdus ehti tarjota monelle kuurolle pääsyn kirjapainoammatteihin. Tarkkoja lukuja ei ole, mutta on arveltu, että 1970-luvun lopulla kirjapainoalalla oli töissä jopa sata kuuroa. Läheskään kaikki eivät tulleet alalle Surduksen kautta, mutta se, että alalla oli jo pitkään ollut kuuroja ammattilaisia, auttoi muita kuuroja työpaikan hankinnassa.

Pieni näyttely –  paljon asiaa

Kuurot kirjatyöntekijät -näyttelyssä Helsingissä on vitriinissä esillä kuvalaattoja, kirjakkeita, kirjansidontaa liittyviä välineitä sekä työnäytteitä. Ne ovat peräisin museon omista ja juuri tähän näyttelyyn lahjoitetuista kokoelmista. Lahjoittajina ovat olleet kuurojen kirjatyöntekijöiden perikunnat. Sukujen vaalimat kulttuuriaarteet ovat näin päätyneet suuren yleisön nähtäville.

Kirjansidonnassa käytetty puristin ja kultausfiletteja Oskar Wetzellin sitomosta sekä Wetzellin sitomia kirjoja.

Näyttelyn tekstit on laatinut erikoistutkija Tiina Naukkarinen. Surdus Oy:n tarina tulee kerrotuksi, ja myös muita kuurojen Suomessa toteuttamia kirjapainohankkeita esitellään.

 

Näyttelyssä esitettävä lyhytelokuva on todellinen löytö. Filmin on kuvannut Rurik Pitkänen. Pitkänen aloitti latojanopin vuonna 1919 ja suoritti myöhemmin faktorin tutkinnon. Hän toimi Surduksen johtokunnassa sen alkuajoista aina kuolemaansa 1966 saakka. Filmistä on helppo havaita, että se on kirjapainoammattilaisen tekemä. En muista nähneeni toista yhtä hyvin kohopainoaikaisen siviilipainon toiminnasta kertovaa dokumenttia. Filmi on digitoitu Suomen kirjasäätiön tuella ja sen voi katsoa myös kotikoneella.

Surduksen toiminnasta kertova lyhytelokuva tarjoaa mielenkiintoisen matkan 1950-luvun
kirjapainoon. Pysäytyskuva R. Pitkäsen lyhytelokuvasta.

Vuonna 1907 perustettu Kuurojen museo on nykyisin osa Työväenmuseo Werstasta. Museon tehtävä on huolehtia Suomen kuurojen ja viittomakielisten kulttuuriperinnön tallentamisesta, tutkimisesta ja näytteillä pitämisestä. Kuurot kirjatyöntekijät -näyttely on avoinna yleisölle Valkeassa talossa Haagassa Ilkantie 4:ssä perjantaisin kello 12–16 sekä sopimuksen mukaan muulloinkin. Näyttely on esillä 4.9.2020 saakka ja sinne on vapaa pääsy.

Näyttelystä tehty verkkoversio löytyy Kuurojen museon kotisivuilta http://www.kuurojenmuseo.fi.

Teksti Markku Kuusela, kuvat Ilari Järvinen / Museokuva ja Markku Kuusela.

 

 

Mediaunionin hallituksen päätöksiä lokakuu 2019

Kokouksessa:
• hyväksyttiin viisi uutta jäsentä.
• tapahtumien osallistujamäärät: 110-vuotisjuhlaristeily 12.–14.8.2019 Riikaan 87 jäsentä ja 38 seuralaista; keilailumestaruuskilpailu 5.10.2019 Porissa 14 jäsentä; kylpyläloma 14.–18.10.2019 Rakveressä 21 jäsentä ja 17 seuralaista.
• päätettiin laajentaa matkasetelietu koskemaan Oulun Matkatoimiston matkoja.
• päätettiin järjestää seuraavat tapahtumat: pilkkimestaruuskilpailu 8.2.2020.
Saarijärvellä; Fespa-messumatka 25.-29.3.2020 Madridiin; kuntoremonttiloma 30.3.–3.4.2020 Imatralla.
• päätettiin jatkaa vapaa-ajankohteiden sähkösopimusta Vattenfall Oy:n kanssa.
• päätettiin, että vapaa-ajankohteiden toimikunta laatii saapuneiden jäsenpalautteidenpohjalta ehdotuksen vapaa-ajankohteiden kunnossapitotoimista hallituksen tammikuun 2020 seminaariin mennessä.

Hallitus

Harrastuksena lennokkiurheilu

Olen 70-vuotias kirjapainoteknikko ja ollut merkittävimmän työurani pääasiallisesti suunnittelemassa eri polttoaineilla toimivia voimalaitoksia. Lennokit tulivat harrastuksekseni jo 1950-luvulla. Lennokit ovat monipuolinen harrasteilmailun muoto. Siinä yhdistyvät suunnittelu, rakentaminen ja lennokin trimmaus.

Kaupallisesti saatavilla olevien lennokkien valmiusaste on noussut ja erityyppisiä lennokkeja voi nykyään hankkia lähes valmiina. Lennättämään pääsee nopeammin kuin ennen, jolloin lennokkia saatettiin rakentaa kuukausia. Itse en perusta näistä valmiista lennokeista. Silloin jäävät puuttumaan ne osa-alueet, jotka minulle ovat tärkeitä eli lennokin tekemisestä syntyvä jännite ja viehätys.

Aloitin harrastukseni käytyäni vuonna 1953 legendaarisessa Harrastelijain Aitassa Helsingin Viiskulmassa. Siitä lähtien on harrastukseni jatkunut välillä tiiviisti ja välillä pienin paussein, mutta aina olen palannut rakkaan harrastukseni pariin. Lennokkiharrastus onkin addiktoiva! Olen ajatellut, että harrastus on väärä, jos siihen ei mene kaikki vapaa-aika ja rahat.

Olen harrastanut lennokkeja yli 65 vuotta, josta noin 50 vuotta kilpailutoimintaa kansallisella tasolla. Paras sijoitukseni on toinen sija SM-kisoissa. Olen harrastanut lennokkeja lähes kaikissa muodoissa. Kevyin on ollut 0,8 grammaa painava mikrofilmisisälennokki ja painavin 9 kiloa painava radio-ohjattu lennokki.

Tässä kerron tarkemmin vain siimaohjatusta polttomoottorikäyttöisestä nopeuslennokista F2A, jota tällä hetkellä harrastan vakavammin kilpailumielessä. F2A-luokan säännöt on aikanaan määrittänyt Kansainvälinen ilmailuliitto FAI, joka myös päivittää niitä aika-ajoin. Luokassa on ideana lennättää siimaohjattua lennokkia mahdollisimman kovaa yh
deksän kierroksen ajan 17,69 m pitkillä siimoilla. 1960-luvulla koneiden nopeudet olivat luokkaa 200 km/h, mutta tänä Aloitin harrastukseni käytyäni päivänä ne ovat yli 300 km/h. Laji vaatii kohtuullisen hyvän kunnon, jotta selviytyisi sen haasteista. Vertailukohdaksi voisi ottaa juoksemisen radalla 150 metriä täyttä vauhtia, ja lisäksi konetta siis ohjataan koko ajan. Youtubesta hakusanalla ”F2A” voit halutessa tarkemmin tutustua luokkaan.

Teen yleensä lennokista vain pääpiirustukset, se on mielestäni paras vaihe. Piirustusten mukaan tehdään ensin plugi eli malline, josta seuraavaksi tehdään muotti ja sen jälkeen hiilikuituosat yleensä alipainetekniikkaa hyväksikäyttäen.

Ennen lennokki oli apassia ja balsaa, mutta nykyään hiilikuitua. Vaikein osuus tässä nopeusluokassa on saada moottorista kaikki teho irti. Ratkaisevaa hyvän moottorin ohella on potkuri, joka tehdään itse niin ikään hiilikuidusta
CNC-jyrsityssä muotissa.

Ensi kesänä odottavat taas uudet haasteet: pari uutta moottoria ja niiden viritys maksimiin. Tulisipa huhtikuun loppu äkkiä!

Teksti ja kuvat Jukka Vahvaselkä