Scanpack Göteborgissa 23.-26.10.

5a0df932-e651-44a3-81dc-bca73aa7a537

Pohjoismaiden suurimpiin alan messuihin kuuluville Scanpack-messuille odotetaan 500 näytteilleasettajaa ja 17 000 kävijää.

Viimeksi vuonna 2015 järjestetty tapahtuma on nyt entistä suurempi. Mukana ovat järjestäjän mukaan pakkausalan design-toimistot, materiaalien toimittajat, laite- ja ohjelmistotoimittajat sekä logistiikkayritykset.

 

Messut järjestetään 23.–26.10. , paikkana on Svenska Mässan Göteborgissa.

Lue lisää >>>

Kirjataiteen asialla

Suomen kirjataiteen komitea aloitti toimintansa yli 70 vuotta sitten, vuonna 1947. Yhdistysrekisteriin merkittynä yhdistyksenä se on toiminut vuodesta 2011. Yhdistyksen tarkoitus on lisätä kirjojen arvostusta kirjataiteellisina kokonaisuuksina. Yhdistyksen jäseninä voivat olla oikeuskelpoiset yhteisöt. Mediaunioni MDU ry on yksi viidestätoista nykyisin mukana olevasta jäsenyhdistyksestä. Kunniajäsen on Kansalliskirjasto, joka on ollut merkittävästi mukana komitean perustamisesta lähtien.

Suomen kirjataiteen komitean tärkeimmät toiminnalliset elimet ovat hallitus, puheenjohtaja, komitean sihteeri, sekä kilpailun jury, joka jakautuu esiraatiin ja raatiin. Esiraati arvioi kaikki komitealle lähetetyt kirjat ja esittelee ne raadille. Raati päättää vuoden kauneimpien kirjojen kokoelmasta. Arvioidessaan kirjoja raadit pitävät lähtökohtana graafisen suunnittelun kokonaisuutta alkaen typografiasta ja päätyen valmiiseen painotuotteeseen. Klassisen kirjapainotaidon ohella arvostetaan myös tuoreita ja uutta luovia ratkaisuja.

Käytännössä Suomen kirjataiteen komitea valitsee vuosittain Vuoden kauneimpien kirjojen kokoelman, ei ainoastaan yhtä teosta. Valittu kokoelma on perinteisesti käsittänyt 25 kirjaa. Ehdolla on vuosittain ollut noin 200 kotimaista kirjaa. Joka vuosi yksi kirjoista palkitaan Vuoden kaunein kirja -arvonimellä, muut palkitaan Kirjataiteen kaunis kirja -palkinnolla. Omana ryhmänään valitaan myös Vuoden onnistuneimmat kannet. Palkittujen kirjojen suunnittelijoille, kustantajille, kirjapainoille ja muille tuotantolaitoksille jaetaan kunniakirjat.

Kauneimmat kirjat -kokoelma on vuosittain näytteillä mm. Kansalliskirjastossa, lukuisissa muissa kirjastoissa, kirjamessuilla sekä ulkomailla kansainvälisissä näyttelyissä ja kilpailuissa. Kilpailu ei ole pelkästään suomalainen instituutio—vuoden kauneimmat kirjat valitaan yli 30 maassa.

Edustan Mediaunionia Suomen kirjataiteen komitea -yhdistys ry:n hallituksessa. Pitkän harkinnan jälkeen suostuin myös puheenjohtajaehdokkaaksi, ja komitean vuosikokous valitsi minut 22.5.2018 uudeksi puheenjohtajakseen. Muita ehdokkaita ei ollut, joten äänestyksiltä vältyttiin. Kiitän vielä esikampanjoinnista Timo Nurmea, joka on edustanut Mediaunionia jo vuosien ajan komitean hallituksen arvostettuna jäsenenä.

Suomen kirjataiteen komitean puheenjohtajan rooli ei ehkä ole vaikea rasti, mutta haasteita siinäkin on ihan riittämiin. En usko, että maailmassa on yhtäkään yhdistystä, joka ei jollain tavalla tänä päivänä joutuisi taistelemaan oman asiansa, olemassaolonsa oikeutuksen, sanomansa riittävän näkyvyyden, rahoituksen, jatkuvuuden turvaamisen, uudistumisen ja sitoutuneiden ihmisten puolesta.

Yhdistysfaktori Vesa Salmi, puh. 050 467 9577 info@mediaunioni.fi

STADI(A)SSA OPITAAN – PAINOVIESTINNÄN OPETUSTA VUODESTA 1919

Ammattiopetuksen puutteellisen tilanteen korjatakseen Helsingin kaupunginvaltuusto päätti antaa Jonatan Reuterille tehtäväksi tutustua Itävallassa, Saksassa, Sveitsissä, Ranskassa, Belgiassa, Tanskassa ja Ruotsissa ammatilliseen koulutukseen. Opintomatkansa jälkeen insinööri Reuter teki tammikuussa 1899 ehdotuksen valmistavan ammattikoulun perustamisesta Helsinkiin.

Helsingin kaupungin Työväenasiainlautakunta käsitteli suunnitelmaa. Ehdotettiin, että kaupunki perustaisi poikien valmistavan ammattikoulun edellyttäen, että valtionavustuksella voidaan kattaa opettajien ja työmestarin palkka.

Näin perustettiin ensimmäinen kirjapainoalan ammattikoulu Helsinkiin 1919. Nimeksi tuli ”Helsingin kunnallinen yhdenpäivänkoulu latojia ja painajia varten”. Koulun ensimmäisestä vuosikertomuksesta (1919-1920) selviää, kuinka haasteellista jo tuolloin oli ammattiin opiskelu ilman ammatin edellyttämiä oikeita työvälineitä.

Eri aineissa on suoritettu seuraavat kurssit ja työt. Latomisessa: Latomisopetus sekä latoja- että painajaoppilaille on latomisvälineiden puutteessa ollut tietopuolista. Latomissäännöt -oppikirjan avulla on opetettu kirjatyön perussäännöt ja osalta taulutyön alkuperusteita. Kokeissa on käytetty edellisen perusteella muodostettuja kirjallisia kysymyksiä oppilaiden vastattavaksi perusteellisin selvityksin. Painamisessa: kun opetusvälineiden puutteen tähden ei ole voitu suorittaa käytännöllisiä harjoituksia, on opetus ollut tietopuolista ja opetussuunnitelmaa on voitu seurata ainoastaan osittain.

Aluksi opetusta annettiin yhtenä päivänä viikossa, 8-9 tuntia latoja- ja painajaoppilaille. Koulu toimi n. 40 neliön tiloissa osoitteessa Etelä-Esplanadinkatu 18. Pian ahtaaksi käyneistä tiloista siirryttiin Keskusosuusliike Hankkijan taloon, kunnes 1930 Kirjapainokoulu siirtyi Kansakoulukadulle uuteen ammattikoulun taloon. Tässä talossa koulu toimi 37 vuotta. Koulutus oli aluksi oppilaskoulutusta ja vuodesta 1924 oppisopimuslain voimaantultua oppisopimusoppilaiden kurssimuotoista koulutusta.

stadia
Käpylän ammattikoulun kirjapainokoulun oppilas Rauno Karjamaa painaa vuonna 1973 kaksivuorokoneella. Karjamaalla on yllään vanha kirjapainotyöntekijöiden asu, ”förkkeli” ja lakki. Kuva Helsingin kaupunginmuseo / Kari Hakli.

Helsingin Kaupunginhallitus hyväksyi 2.11.1961 Käpylän erikoisammattikoulun rakennusohjelman, jonka mukaan erikoisammattikoulun taloon sijoitetiin myös kirjapainokoulu. Kun Käpylän koulun tontilla oli ensimmäinen kivi räjäytetty, niin koulun silloinen rehtori Gösta Allardt otti siitä pienen palan työpöydälleen. Hän ehti nähdä Käpylän ammattikoulun valmiina, mutta kun hänen 16. elokuuta 1967 oli määrä mennä tutustumaan uuteen kouluun, hän sai sydäninfarktin ja kuoli seuraavana päivänä.

Faktori Allardt oli testamentissaan määrännyt oppilaiden hyväksi perustettavasta stipendirahastosta. Sen avulla useat opiskelijasukupolvet ovat saaneet nauttia hänen elämäntyöstään. Allardt oli myös Helsingin Faktoriklubin kunniajäsen ja Suomen Faktoriliiton kultaisen ansiomerkin saanut graafisen alan merkittävä toimija.

Uuden koulutalon valmistuttua Käpylään Kullervonkadulle aloitti toimintansa oppisopimusoppilaiden opetuksen rinnalla varsinainen ammattikoulu. Kirjapainoalan ammattikouluun perustettiin tekstinvalmistajan, kuvanvalmistajan ja painajan 2-vuotiset opintolinjat. Ensimmäisenä toimintansa aloitti kuvanvalmistajan opintolinja 1968. Itsenäisenä kouluna Helsingin kaupungin kirjapainokoulu toimi vuoteen 1971 saakka, jolloin se yhdistettiin kirjapaino-osastoksi Käpylän ammattikouluun. Myöhemmin osaston nimi muutettiin graafisen tekniikan osastoksi. Toiminta jatkui Käpylän ammattioppilaitoksena ja Helsingin tekniikan alan oppilaitoksena, Käpylän koulutusyksikkönä syksystä 1999 alkaen. Nykyään jo viisikymmentä vuotta täyttänyt koulu on osa Stadin ammattiopistoa.

 

Tekstin on muokannut Vesa Salmi Pentti Mattilan keräämästä ”Ammatillista koulutusta 50 vuotta Kullervonkadulla ja 100 vuotta painoviestintäalan koulutusta Helsingissä” aineiston pohjalta, jossa on maininta lähteistä: Helsingin kaupungin Kirjapainokoulun vuosikertomukset; Sylva Lankinen ja Kari Viinisalo (toim.): ”Ajatuksia oppisopimuskoulutuksesta – koulutuspolitiikka eilen ja tänään”(Helsingin kaupunki, Opetusvirasto 2008) ja Kari Tekkala: AOL:n graafisen jaoston julkaisussa ”Graafinen tekniikka 1986”.

Tartto tuli tutuksi

Mediaunionin lähes kolmekymmenpäinen joukko jäseniä seuralaisineen tutustui 16.–19.8.2018 Viron kulttuurin ja sivistyksen kehtoon eli henkiseen pääkaupunkiin Tarttoon ja sen ympäristöön. Matkalle osallistui jäseniä ilahduttavasti ympäri maata Kuusamoa myöten. Matkaohjelmaan sisältyi myös alaamme liittyviä kohteita, mikä on hyvä pitää mielessä matkoja suunniteltaessa. Näin toteutuu samalla hyvin yhdistyksemme toiminnan tarkoitus.

Tartto16
Jukka Naavalinna näyttää mallia Tarton Paino- ja paperimuseossa. Työtä ovat valvomassa vas. Aarno Luoto, opas Mana, Timo Saarikoski, Tapio Koivuniemi ja Jorma Suomi.
Tartto30
Perjantain kaupunkikiertoajelulla jaloiteltiin Tarton tuomiokirkon raunioilla.

Mainion oppaamme Jaanikan ansiosta matkalaiset saivat mahtavan tietoiskun Viron historiasta, nykypäivän elämänmenosta, kielestä, kulttuurista ja siitä, miten paljon Suomen ja Viron välillä on aina ollut kanssakäymistä ja yhteistyötä eri elämänaloilla. Jaanikan ansiosta Viro sai monta uutta ystävää. Kun vielä kesäinen sää suosi meitä, antoivat osallistujat matkajärjestelyistä runsaasti positiivista palautetta.

 

Lisää kuvia löydät jäsensivujen Kuvagalleriasta.

Kirjahistoria kertoo kulttuurimme selkärangasta – painetusta kirjasta

Keväällä ilmestyi kirjanystävien iloksi ilmaiseksi ladattava Kirjahistorian perusteet ja tutkimus -sähkökirja. Sen avulla pääsee tutustumaan kirjan historiaan monipuolisesti ja sähköisen kirjan parhaita ominaisuuksia hyödyntäen. Kirjan kiehtova historia on uudella tavalla kaikkien saavutettavissa.

IMG_3527

Tutkimuksen kirjoittaja, Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan dosentti Tuija Laine, on tutkinut kirjahistoriaa jo yli kolmekymmentä vuotta. Laine opiskeli 1980-luvulla Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa. Siellä tutkimusteemana oli suomalainen vanha hartauskirjallisuus. Kirjat olivat aina kiinnostaneet häntä, ja tämä tutkimussuunta imaisi nuoren opiskelijan mukaansa. Niin alkoi taival, joka johti työtehtäviin vanhan kirjallisuuden kartoitusprojektissa ja edelleen kirjahistorian tutkijaksi, tohtoriksi ja lopulta kirjahistorian professoriksi.

Kirjahistoria on monissa maailman yliopistoissa arvostettu tutkimusala, mutta kun yliopistojen rahoitusta Suomessa karsittiin, päättyi kirjahistorian tarina Helsingin yliopistossa. Vaikka kirjahistoria ei enää ole varsinaisena akateemisena oppiaineena, sen tutkiminen Suomessa jatkuu. Hyvä näyttö tästä on Laineen kirjoittama Kirjahistoria-teos.

Mitä kirjahistoria on?

Kirjahistoriassa tutkimuksen kohteena ovat kirjat ja muut julkaisut sekä käsikirjoitukset. Niitä tutkitaan sekä esineinä että kommunikaation välineinä. Tarkastelun kohteena ovat kirjan kirjoittamisen, painamisen, julkaisemisen, kustantamisen ja kaupan ohella myös mm. kuka kirjaa on lukenut, millaisen vastaanoton kirja on saanut ja miten sitä on säilytetty. Näin voidaan selvittää millainen asema kirjalla on yhteiskunnassa eri aikoina ollut. Kirjahistorian tutkimustuloksia ja tutkimusmetodeja voidaan hyödyntää vaikkapa kirkkohistorian tai poliittisen historian tutkimuksessa.

Kirjahistorian tutkimusmetodeja on tarvittu esimerkiksi silloin, kun on jäljitetty varhaisimpia Shakespearen tekstiversioita tai Mikael Agricolan suomenkielistä tuotantoa. Näitäkin tapauksia Tuija Laine kirjassaan selostaa. Hänen Kirjahistoria-teosta lukiessaan oivaltaa, että kirjalla on totisesti muitakin, kuin sen sisältöön liittyviä arvoja.

Yksi suomalaisen kirjahistorian suurista projekteista, jota Laine on ollut toteuttamassa, on jo 1980-luvulla käynnistynyt Ennen vuotta 1850 painetun kirjallisuuden kartoitus. Kartoituksen tuloksista on muodostettu tietokanta, joka on kaikkien käytettävissä. Tietokannasta selviää sekin, mihin tahtiin kirjat ovat eri puolilla Suomea yleistyneet. Selvitystyön lähteinä on käytetty seurakuntien ja muiden julkisten kokoelmien sekä yksityisten ihmisten kirjastoista saatuja tietoja.

Tähän tietokantaan voi vieläkin tehdä lisäyksiä. Jos hyllyssäsi on jokin ennen vuotta 1850 painettu kirja, voit tallentaa sitä koskevat tiedot tietokantaan ja näin osaltasi tarkentaa kuvaa kirjan historiasta Suomessa. Tietokannan osoite on: https://avaa.tdata.fi/web/kirjahistoria/kirjakartoitus

Kirjoista kirjojen äärellä

IMG_3542
Dosentti Tuija Laine Kansalliskirjastossa esittelemässä Reenpään kokoelman kirjoja.

Haastattelen dosentti Lainetta Kansalliskirjaston Reenpää-huoneessa. Ympärillä on tuhansittain vanhoja arvokkaita kirjoja. Ne kuuluvat Heikki A. Reenpään Kansalliskirjastolle vuonna 2004 tekemään lahjoitukseen. Lahjoituskokoelmaan kuuluu noin 20 000 teosta, pääasiassa vanhaa suomalaista suomen- ja ruotsinkielistä kirjallisuutta, ja ne on sijoitettu Reenpään mukaan nimettyyn huoneeseen.

Tuija Laine käsittelee arvoteoksia tottuneesti. Ne ovat hänelle ennestään tuttuja, ja muistinvaraisesti hän hakee tuhansien kirjojen joukosta sellaisia, joissa tietää olevan kirjahistorian kannalta merkittäviä yksityiskohtia. Itse pelkään edes koskea näihin teoksiin, etten vain vahingoittaisi niitä.

Laine tuntee käytännössä kaikki Suomessa painetut varhaisimmat kirjat. Hän on tutkimustyössään ja vapaa-ajallaan kolunnut kirjastoja ja antikvariaatteja maailmallakin.

Esiteollisena aikana valmistettu kirja on käsityötuote. Niinpä se kertoo osaavalle tutkijalle paljon tietoja itsestään, tekijöistään ja lukijoistaan. Missä kunnossa kirja on, millaiselle paperille se on painettu, miten se on sidottu, kuinka arkit on numeroitu? Puuttuuko kirjasta jotakin tai onko siihen liitetty jotakin? Mitä kirjasintyyppejä ladelmassa on käytetty, tapahtuuko ladelmissa muutoksia, onko kirjan valmistuksessa käytetty poikkeavia ratkaisuja?  Erityisen kiinnostuneita tutkijat ovat kirjoissa mahdollisesti olevista omistuskirjoituksista tai marginaaleihin tehdyistä merkinnöistä. Ne antavat arvokasta lisätietoa tutkimukselle.

Kirja-alan ammattilaisen kannattaa tutustua kirjahistoriaan, sieltä saa hyödyllistä ja yleissivistävää tietoutta kulttuurimme vuosisataisesta selkärangasta – painetusta kirjasta.

Lataa ja nauti!

Dosentti Tuija Laine on tehnyt ennakkoluulottoman ratkaisun valitessaan Kirjahistorian perusteet ja tutkimus -teoksensa julkaisumuodoksi sähköisen kirjan. Kyse ei ole siitä, että kirjahistorian piirissä painettu kirja katsottaisiin vanhanaikaiseksi käyttöliittymäksi. Tämä kirja vain haluttiin saada julkaistuksi niin, että se on ilmaiseksi kaikkien saatavissa. Se oli mahdollista vain sähkökirjana. Lisäksi sähkökirjaa voi päivittää, ja sinne voi lisätä aineistoja tarpeen mukaan.

Sähkökirja toimii. Kun tekstissä viitataan tutkimuksiin tai aineistoihin, niin linkkiä napauttamalla saa ne eteensä saman tien. Kirjan linkeistä löytyy myös perinteisiä työtapoja havainnollistavaa videomateriaalia. Käsinladonnan tekniikka on monelle nykylukijalle jo vierasta, mutta video auttaa ymmärtämään mistä siinä on kyse. Akateemisia oppikirjoja aiemmin tuntemattomalle lukijalle kirjan esitystapa voi aluksi olla hämmentävä. Teksti kuitenkin kulkee jouhevasti, ja vaikka tieteellisten metodien esittely käydään läpi akateemisten perinteiden mukaisesti, lukija tuntee kuitenkin koko ajan olevansa ydinasian äärellä: kyse on kirjasta ja sen tutkimuksesta.

IMG_3576
Vanhaa kirjaa ei aina ensisilmäyksellä tunnista kirjaksi.

Kirjaan on liitetty myös itseopiskelua tukevia pohdintatehtäviä mutta lukukokemus ei häiriinny, vaikka tehtävät sivuuttaisikin. Tieteellinen esitystapa tuo mukanaan joukon lukijalle ehkä vieraita termejä, mutta nekin avataan erikseen kirjassa säännöllisesti toistuvissa tietopaketeissa. Vaikka tämä teos on ilmaiseksi ladattavissa, ovat kirjan ystävät jo haikailleet siitä ”oikeaa” painettua versiota. Painetulla kirjalla on siis kysyntää. Kirjan voi ladata itselleen osoitteesta: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-4040-1

Teksti ja kuvat Markku Kuusela

 

IMG_3550
Kuvan ja sanan liitto kirjan sivuilla näkyy myös vanhoissa kirjoissa.

Ulkopohjoismaisista kirjoista

Faktori 1/1968 Halvor Durban-Hansenin IV:llä Pohjoismaisella Kirjaviikolla pitämän esitelmän lyhennelmä:

Eikö kirjoissa ole mitään eroja? Kyllä, kaikki tietävät, että nykyisin hintaluettelo, meijerin vuosikirja ja koulukirja näyttävät toisenlaisilta kuin bibliofiilinen painate tai juhlajulkaisu. Meidän ns. asiallinen, järkevä, kehittynyt aikamme arvostelee kirjojen valmistusta ensisijaisesti objektiivisesti; kirjojen valmistuksessa kirjaa on pystyttävä muuntamaan eri kirjalajien, eri tarkoitusperien ja eri hintojen mukaisesti.

Asianlaita ei ollut sama 150 vuotta sitten. On muistettava, että erilaistuminen, joka on ilmennyt eri kirjalajien muodostumisena, on kehitysilmiö, joka tavallaan ja usein on ylellisyyttä. Onkin ilmeistä, että hyvät taloudelliset olosuhteet todennäköisesti ilmenevät teknisesti ja ammattitaidollisesti korkeana kirjatuotantona. Yleissilmäyksenä sanottakoon, että elintaso on erityisen korkea Amerikan Yhdysvalloissa, Sveitsissä, Alankomaissa ja Pohjoismaissa. Näiden maiden kirjat ovatkin yleensä huomattavan hyvin ja huolellisesti valmistettuja.

Saksassa tunnutaan päässeen esteettisesti ja lukuoptisesti korkeatasoiseen kirjaan. Samaa kokonaisvaikutelmaa on myös itävaltalaisissa kirjoissa – niiden kaikista erikoisuuksista huolimatta – kuitenkin on havaitsevinaan niissä sitä hurmaavampaa inhimillisyyttä, joka on tunnusomaista näille etelämpänä asuville sukulaisille.

Sveitsiläinen typografia on parasta käyttötaidetta tässä vuoristomaassa, jossa muuten on kirjapainotaidon alalla ilmeisen vähän sellaista, mistä ylpeillä samalla tavoin. Voidaan pitää tosiasiana, että italialaisille kirjoille on tunnusomaista saavutusten epätasaisuus vain satunnaisine muotoilunsa puolesta kiinnostavine kirjatulvineen, joita kuitenkin on pilaamassa suorastaan huono ammattitaito.

Eurooppalaisista maista Hollannilla on huomattava asema kirjapainotaidon alalla. Yleensä hollantilaisessa kirjassa on kuitenkin jotakin valitettavan kuivaa. Sitä leimaa liiaksi valtiollisuus ja kansainvälinen korrektius.

Euroopan kirja- ja julkaisumysteerio on Ranska. Monista selittelyistä huolimatta sen kirjatuotanto on sekä esteettisesti että typografisesti syvässä aallonpohjassa. Englantia puhuvien maiden kirjatuotannossa on jokin yhteinen englantilainen piirre, jonka tuntee selvästi ja tunnustaa. Sallikaa minun luonnehtia tätä kirjaa – imperiumin tuotetta – melko verkkaiseksi, näennäisen vaatimattomaksi, mutta todellisuudessa vuorenvarmaksi ja itsetietoiseksi ilmiöksi, joka konservatiivisen ikävystyttävänä pakottaa lukijoita hankkimaan silmälaseja ja voimakkaampaa lukuvalaistusta, mm. koska se mielellään on halpa – kohtuullisen hintainen.

Minua harmittaa, että minä kuitenkin tunnen tietynlaista myötätuntoa englantilaista kirjaa kohtaan; ainakaan se ei koskaan ulkoasullaan lupaa enempää kuin mitä se maksaa. Se on varma, luotettava, hienostunut. Jos tarkastellaan Itä-Euroopan maiden kirjatuotantoa, huomataan, että Tšekkoslovakia ja Unkari ovat erittäin pitkällä kirjatuotannon kehityksessä mitä tulee sekä tekniikkaan että muotoiluun.

Mitä tulee Yhdysvaltoihin, ei käy kieltäminen, että valtavien mahdollisuuksien maa on suurten pettymysten maa kirjapainotuotteiden alalla. Poikkeuksina on mainittava kaksi tärkeää seikkaa: yleensä on kirjasinten valinta erittäin hyvä ja kirjansidonta on varmaa, joskaan ei aina ammattitaidollisesti vaikuttavaa. Ja teknisesti Yhdysvalloissa ollaan taitavia. Jos uskaltautuu tekemään johtopäätöksiä ja katsomaan tulevaisuuteen menemällä tässä annettujen välähdysten edelle, lienee mahdollista sanoa – osittain nojaamatta tosiasioihin – että kirjan keskus toivottuna sivistystuotteena on Keski-Eurooppa – ja että sen laatu yleensä, kun otetaan huomioon suunnittelu ja valmistaminen, huononee sitä enemmän mitä kauemmaksi mennään keskuksesta. Tämä pitää erityisesti paikkansa itäisen maailman, Afrikan ja Keski- ja Etelä-Amerikan suhteen. Syyt tähän ovat epäilemättä näiden laiminlyötyjen, alikehittyneiden ja syrjäisten alueiden yhteiskunnallisissa, taloudellisissa ja teknisissä olosuhteissa.

Mutta Euroopalla ja Lännellä on ollut kirjapainotaidon kukoistuskautensa. Nyt tulee muiden maanosien vuoro, vaikkakin ehkä tällä alalla kuten muuten niin monilla muillakin aloilla valkoinen mies panee kehityksen alulle ylimenokaudeksi. Valkoisella on kokemuksia, tarvikkeita ja taloudelliset mahdollisuudet… ja hänellä on 500 vuoden moraaliset ja tekniset laiminlyönnit puolustettavanaan.

Mutta kirja itse – sen muoto, ainekset ja yksityiskohdat – niin tulee olemaan hyvin vaikeata muuttaa perusnäkemyksiä ja periaatteellisia suuntaviivoja. Kirjalla on ja sillä tulee aina olemaan tehtävä, ja se on pääpiirteiltään löytänyt käytännöllisen muotonsa. Niinpä jääkin ammattiväen ja harrastajien tehtäväksi taistella yksityiskohdista, jotka voivat kyllä herättää keskustelua ja kilpailua esteettisistä ja teknisistä kysymyksistä unohtamatta kokonaisuutta tai tehtäviä. – Eräässä kohdin tulisi kaikkien voimien yhtyä pitämään huolta siitä, että arvokkaasta kirjallisuudesta tulisi kohtuullisin ja järkeäin ihmiskunnan hyveistä.
Tekstin toimitti Jorma Suomi.

Kellaripolku

Mediaunionin yhdistyksen sääntöjen pykälä 2 toteaa seuraavaa: ”Yhdistyksen tarkoituksena on tukea aatteellisesti ja toiminnallisesti viestintä- ja sitä lähellä olevilla aloilla työskentelevien ja alalta eläköityneiden toimihenkilöiden ammatillista yhteenkuuluvuutta, yhteistoimintaa ja virkistäytymistä sekä edistää viestintäalan tunnettuutta ja ammatillisaatteellista toimintaa.”

Valtakunnan johtava geriatri korosti esitelmässään erityisesti muistelemisen tärkeyttä. Muistot elämän varrelta ovat aivoissa kuin elintarvikkeet kellarissa. Mikäli muistojen kellarissa ei käydä, tämä kellarin polku nurmettuu ja yhteys muistoihin häviää.

Kun nämä kaksi asiaa – yhdistyksen toimintaperiaate ja muistelemisen tärkeys – yhdistetään, on meillä käytettävissämme mainio tilanne. Ihminen ei elä pelkästään terveellisen ravinnon, riittävän unen ja kohtuullisen liikunnan voimalla, vaan tarvitsee yksilöllisyyttä ja sosiaalista kanssakäymistä. Tämä velvoittaa meitä muistelemaan loistavaa graafisen alan historiaa.

Tosiasiassa tulevaisuus on jo takana päin. Sanonta toteaakin: Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee. Tämä lienee tarkoitettu negatiivisten asioiden yhteyteen, ja voimmekin sen unohtaa.

Yhdistys on toiminnassaan pyrkinyt edistämään jäsenten mahdollisuuksia tavata toisiaan ja muistella menneitä. Erilaisia tilaisuuksia ja niiden osallistujia tarvitaan, jotta toiminta olisi mielekästä. Yhdistyksen hallitus tekee juuri tätä arvokasta työtä jäsenistöä kuunnellen. Vaikka rahasta kiistellään, saadaan sopivalla kompromissilla kaikelle toiminnalle tyydyttävä ratkaisu.

Faktori-lehti on kunniakkaasti jo yli satavuotias, ja ilmestyy painettuna versiona hamaan tulevaisuuteen sekä nykyaikaisesti myös verkossa. Lehden sisällöstä osa on varattu tarinoille historiasta, samalla ne dokumentoituvat kaikkien luettavaksi. Kaikki siis reippaasti kirjoittamaan tarinoita!

Mutta miksi Perusfaktori kirjoittaa tällaisesta aiheesta? Kun tarkastelee jäsenistön ikää ja taustaa, olisi tärkeää saada kerättyä ”porukoita yhteen” ja muistelemaan. Osa historiasta on varmaan hävinnyt, niin muistot kuin koneet ja tuotteetkin. Tekniikan Museo kerää edelleen alaltamme koneita ja laitteita, pari muutakin museota tekee arvokasta työtä kulttuurimme säilyttämiseksi. Helsingin Sanomain Säätiön museo järjestää edelleen vuotuiset käsiladonnan SM-kisat ja uksauksen MM-kisat.

Kirjapainon uljas menneisyys velvoittaa, että hoidamme historian kuntoon. Samalla saamme itsellemme terveempää ikääntymistä.

Helsingin Seniorifaktorit 50 vuotta

Helsingin Seniorifaktorien 50-vuotista taivalta juhlittiin 26.5.2018 perinteisessä paikassa,
Uudenmaan Faktorien virkistyssäätiön Snäcknäsissä. Tilaisuutta suosi mainio sää, joten avajaisten lipunnostoa oli seuraamassa monikymmenpäinen jäsenistö seuralaisineen. Juhlapuheen piti Senioreiden puheenjohtaja Heikki Immonen. Hän kertasi senioreiden toimintaa, joka alkoi Helsingin Faktoriklubin ukkofaktoreiden nimellä ja jatkui pitkään sellaisenaan, välillä jopa lopettamisuhan alla, kunnes uudempi sukupolvi otti ohjat käsiinsä. Samalla säännöt ja nimi muutettiin vastaamaan nykyaikaa ja hyväksyttiin naiset mukaan toimintaan.

seniorifaktorit

Puheen jälkeen juhlat jatkuivat ruokailulla Snekun Riihelässä, jonne jäsenemme Jukka Lahti oli organisoinut mainion kokin apulaisineen pitämään huolta juhlaväestä.

Ruoka- ja juomatarjoilu oli suorastaan yltäkylläistä, ja niinpä tunnelma pysyi riemukkaana Tapio Koivuniemen toimiessa seremoniamestarina. Kaikille jäi hyvä mieli. Tästä Helsingin Seniorifaktorien on hyvä jatkaa aktiivista toimintaansa.

Tilaisuudesta laajemmin seuraavassa Faktorissa.

 

 

 

Teksti ja kuva Irma Piironen

Mediaunionin hallituksen päätöksiä, elokuu 2018

Mediaunionin hallituksen päätöksiä, elokuu 2018
• hyväksyttiin yksi uusi jäsen.
• Patentti- ja rekisterihallitus hyväksyi ja rekisteröi yhdistyksen kokouksessa hyväksytyt sääntömuutokset 29.5.
• jäsenet voivat hyödyntää matkasetelietua myös Ikaalisten Matkatoimiston matkoissa.
• tapahtumien osallistujamäärät: 15.−18.5. Fespa 2018 -messut Berliinissä 13 jäsentä ja 7 seuralaista, 19.5. sammutuskoulutustapahtuma Tammisaaressa 18 jäsentä ja ”lukuisa joukko alueen rouvia”, 9.6. golfmestaruuskilpailu Hämeenlinnassa 19 jäsentä ja 3 seuralaista, 16.−18.6. koskikalastus Lieksassa 14 jäsentä, 22.−23.6. juhannusjuhla ja kalakilpailu Tammisaaressa 33 jäsentä, 28.6. kesäteatteri Naantalissa 17 jäsentä ja 14 seuralaista, 16.−19.8. Tarton-matka 22 jäsentä ja 6 seuralaista.
• päätettiin vuoden 2019 tapahtumista (13 kpl) ja nimettiin niille vastuuhenkilöt.
• nimettiin toimikunta valmistelemaan yhdistyksen 110-vuotisjuhlaristeilyä.
• puheenjohtaja osallistui 31.5. yhdistyksen ja Mandatum Lifen välisen varainhoitosopimuksen tilannekatsaukseen.
• merkittiin tiedoksi puheenjohtajan suorittamat KOY Lomatahko 10:n huoneiston kunnossapitotoimet.