Pakkaussuunnittelija pienoismallien parissa

Olen 44-vuotias tuotesuunnittelija Tampereelta. Hankin metallialan artesaanin ja pakkausmuotoilijan tutkinnot, mutta metallialalla en ole työskennellyt. Pakkausmuotoilua opiskelin Lahden Muotoiluinstituutissa. Neljännen vuoden
syksyllä lähdin työssäoppimisjaksolle, ja siellä vierähtikin useita vuosia. Kun sain kotiseudultani työtarjouksen, palasin juurilleni Tampereelle. Tänä vuonna tulee täyteen 17 vuotta kartonki- ja aaltopahvipakkausten suunnittelijana. Pyrollin palveluksessa Takon Kotelotehtaalla olen nyt kolmattatoista vuotta.

Pakkausmaailman ulkopuolella tärkein harrastukseni on pienoismallien rakentaminen. Koneromantikkona sydän sykkii kaksi- ja nelipyöräisille siviilikulkuneuvoille, ja sama ilmiö toistuu mittakaavamaailmassa. Ensimmäisen rakennussarjani, lentokoneen, kokosin seurakunnan kerhossa seitsemänvuotiaana. Totuuden nimissä sen kanssa isä taisi tehdä suurimman työn. Kiinnostus kuitenkin heräsi heti. Tätä kirjoittaessa pienoismallien parissa on 37. vuosi menossa.

Pienoismallien rakentamisessa kiinnostaa yksityiskohtien miettiminen, esimerkiksi kuinka toteutan jonkin moottorin vaijerin tai vivun, kuinka teen mittaristosta realistisen tai miten toteutan aidon näköistä metallipinnan kulumajälkeä. Yksityiskohdat tekevät onnistuneen mallin.

Malleissa hyvä idea on tärkein. Ne voivat olla lähellä elävää elämää kuten vaikkapa farmariautomuunnos autosta, jota ei koskaan ole tehty. Vitriinistä löytyy muun muassa robotin ja kuplavolkkarin yhdistelmä. Eri maailmoja voi yhdistellä ennakkoluulottomasti. Pienoismalliharrastusta on helppo säätää omaan elämäntilanteeseen ja lompakon paksuuteen sopivaksi. Lähtökustannukset ovat pienet – jo parilla kympillä automarketista voi saada mukaansa aloittelijan sarjan, jossa on mukana kaikki tarpeellinen, eikä ainakaan aluksi tarvitse varsinaista työtilaa.

Suuri osa ”mallareista” puuhastelee omissa oloissaan, mutta Suomesta löytyy myös useita pienoismallikerhoja, joiden tiloissa sosiaalisimmat pääsevät harrastamaan porukalla. Porukalla voi paitsi rakentaa myös kilpailla. Pienoismallikilpailuissa mallit jaotellaan tarkasti omiin luokkiinsa. Karkeasti jako menee maalla, merellä ja ilmassa liikkuvaan sotilas- ja siviilikalustoon, tarkemmin rajataan sitten esimerkiksi mittakaavaa, mallin ajankohtaa ja autoluokissa tyylisuuntia.

Rakentamiseen voisi käyttää aikaa vaikka kaikki vuorokauden tunnit, mutta perheellisenä ehdin harrastaa 1–4 tuntia viikossa. Pääasiassa teen malleja kotona työhuoneessa, pari kertaa kuukaudessa käyn pienoismallikerholla. Oma aikansa kuluu myös alan tapahtumissa käymiseen; vien uusimmat mallini lähes poikkeuksetta näytille kilpailuihin.

Pyrin nykyään haastamaan itseni uudelleen joka projektissa: käyttämään uutta työtekniikkaa tai rakentamaan mallin täysin uudesta aihepiiristä. Huomaan tekeväni enemmän tarvittavia osia myös metritavarasta eli esimerkiksi styreeniputkista ja -levyistä ja metallitangoista.

Muutama vuosi sitten aloin kaivata harrastamiselle vielä jotain lisätwistiä ja tarjouduin koemielessä kirjoittamaan malliprojekteistani pienoismallilehteen. Vihreää valoa saatuani en olekaan siltä tieltä enää perääntynyt.

Avustajan uran hyviä puolia on töiden aikatauluttaminen, sillä deadlinet usuttavat saamaan aikaiseksi enemmän. Tekemisestä on tullut myös organisoidumpaa. Mallinrakennusurallani olen siis päätynyt jonkinlaiselle puoliammattilaistasolle, ja eiköhän se ole juuri sopiva paikka pysyäkin. Lisätietoa janoaville suosittelen kotimaista foorumia pienoismallit.net, jolle on koottu kattavasti informaatiota rakennustekniikoista tapahtumakalenteriin ja kauppiaslistauksiin. Teksti Teemu Jormanainen, kuva Sanna Kihlberg.

__

Kerro harrastuksestasi!
Haemme lehteen tarinoita siitä, mitä jäsenet tekevät työn, arjen ja perhe-elämän vastapainoksi. Kirjoita meille harrastuksestasi ja sen taustoista. Jos kirjoitat jonkun toisen puolesta, niin pyydäthän siihen luvan. Ota yhteyttä päätoimittaja Pekka Teinilään, pp.teinila@gmail.com tai p. 050 553 2508, ja ehdota juttua.

MUISTELO TYÖELÄMÄN VARRELTA: Kolmas maailmansota on syttynyt!

Kuuban ohjuskriisi oli Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton välinen suurvaltapoliittinen kriisi, jonka tulenarin vaihe oli lokakuussa 1962. Taustalla olivat USA:n Turkkiin sijoittamat keskimatkan ydinohjukset ja tähän vastauksena alkanut Neuvostoliiton ydinohjusten sijoittaminen Kuubaan. Kriisi lähes aloitti avoimen sodan, joka olisi saattanut
laajeta ydinsodaksi ja kolmanneksi maailmansodaksi. Sen kehittymistä seurattiin laajasti myös Suomessa.

Turun Sanomien klichélaitoksen (kuvalaattaosasto) veijarit keksivät kriisin aikaan pilan, joka aiheutti toisenlaisen kriisin. Aamuvuorossa työstettiin laattaa radioliikkeen lehti-ilmoituksen magnetofonin kuvaa varten. Työ alkoi valokuvauksesta, jota varten ilmoittaja oli toimittanut oikean magnetofonin. Iltavuoroon oli tulossa Rippe, jota päätettiin vähän höynäyttää. Veijarit Atte Jalava ja Matti ”Sunttu” Sundelin (mm. jalkapallon mestaruussarjan maalikuningas vuosina 1957, 1959 ja 1960) ideoivat, että nauhoitetaan magnetofonilla ”ylimääräinen uutislähetys”, ja lähetetään se ”ulos” osaston vanhasta kopparadiosta. Sunttu puhui mikrofoniin ja Atte äänitti: ”Nyt on tilanne tällainen. USA:n lentotukialus USS Forrestal on matkalla Kuubaan upottamaan ohjuksia ja aseita kuljettavat neuvostoliittolaiset alukset. Hälytys on päällä, mikä merkitsee liikekannallepanoa myös Turussa. Niitä, jotka asuvat Kauppias- ja Puistokadulla (Rippe asui Puistokadulla), käsketään menemään Klassilliseen Lyseoon ja ottamaan mukaan kahdet alusvaatteet ja muu vaatetus.”

Magnetofoni ja äänettömäksi väännetty radio laitettiin päälle yhtä aikaa ja päästettiin äänitys ilmoille. Rippe reagoi lähetykseen: ”Minä en selvänä lähde poteroon. Nyt alkaa sota”, ja lähti viinakauppaan. Myös iltavuorolainen Hermanni kuuli uutisen ja lähti salaa toimitukseen tiedottamaan, että maailmansota on syttynyt. Toimittajalla oli juuri puhelu Helsinkiin, jonne uutinen myös levisi. Toimituksesta Hermanni jatkoi alakerran ilmoituskonttoriin. Ilmoitusta jättämässä olleiden asiakkaiden kuultua uutisen he peruuttivat lehteen tulevan ilmoituksensa. Seuraavaksi Hermanni siirtyi painon puolelle, jossa osa naisista alkoi itkeä.

Helsingissä tieto oli levinnyt ylipoliisipäällikkö Fjalar Jarvalle, joka soitti ylifaktorille: ”Mitä helvettiä siellä Turussa touhutaan?”. Ylifaktori komensi aamuvuorolaiset puhutteluun. Vuorossa työskenteli myös tunnettu iskelmäsäveltäjä Pentti Viherluoto (mm. Puhelinlangat laulaa). ”Ja sinäkin Pentti, vanha mies”, torui ylifaktori. Pentti ei kylläkään tiennyt koko jutusta mitään, sillä hän oli ollut etsaushuoneessa säveltämässä. ”Toimitusjohtaja Irja Ketonen ilmoittaa huomenna, saatteko lopputilin”, päätti ylifaktori puhuttelun.

Toimitusjohtajan puhuttelussa kenellekään ei annettu lopputiliä, mutta tempaus aiheutti kuitenkin sen, että radiot kiellettiin osastoilla. Lehdetkin reagoivat, mm. Kansan Uutiset otsikoi: ”Turun Sanomat sytytti kolmannen maailmansodan.” Koko selkkausta ei olisi tapahtunut, jos Hermanni olisi kuunnellut nauhoituksen loppuun asti. Sotauutisen jälkeen tuli vielä urheiluosuus, joka olisi paljastanut, että kyseessä oli pila.
Atte Jalavan tarinoinnista muistiin merkitsi Jorma Suomi

 

Muisteloja (työ)elämän varrelta
Monelle on varmasti sattunut sekä hauskoja että vakavia tapahtumia elämän saatossa. Nyt on hyvä mahdollisuus kertoa niistä jäsenkunnalle lehtemme välityksellä. Julkaistuista jutuista maksamme kirjoituspalkkion. Toivomme, että
mahdollisimman moni innostuisi kertomaan muistoistaan ja että niiden pääpaino olisi työelämän tapahtumissa, mutta muutkin muistot ovat tervetulleita. Kuva täydentäisi juttua mukavasti.

Lähetä juttusi osoitteeseen info@mediaunioni.fi merkinnällä ”Faktori-lehteen” tai postitse Mediaunioni mdu ry
c/o Business Center, Taivalmäki 9, 02200 Espoo.

Suomalaista tietotaitoa ulkomaille

Tehtävä Ulaanbaatarissa

Raskaat prepress-järjestelmät yleistyivät kirjapainoissa ja reprolaitoksissa 1980-luvun alkupuolella. Huoltoteknikko Eero Rouhiainen siirtyi kouluttajaksi ruotsalaiselle jälleenmyyjälle ja päätyi kansainvälisiin tehtäviin kouluttajaksi ja huoltoteknikoksi.

Yli 52 vuotta alalla ollut Rouhiainen oli uransa aikana monenlaisilla komennuksilla eri paikoissa. Tässä jutussa hän kertoo muutamasta mielenkiintoisimmasta.

Ulaanbaatarin keskusta elokuussa 2019.

Hämeenlinnassa sijaitseva Finn-Korkki Oy, joka on Euroopan johtava ns. Ring-korkkien (= juomapullojen rengassuljinkorkki) valmistaja, hankki jokin aika sitten vähän käytetyn KBA MetalStar -painokoneen ja Kodak-prepress-laitteiston Sisiliasta.

Uudella investoinnilla Finn-Korkki pystyy painamaan huomattavasti nopeammin esimerkiksi maalipurkkeja, joita korona-aikaan myydään niin paljon kuin ehditään valmistamaan.

Finn-Korkki on ainoa metallipaino Suomessa, ja sen tuotannosta 95 prosenttia menee vientiin. Laitteiston myyjänä oli Palermossa sijaitseva, vuonna 1903 perustettu Salerno Packaging S.p.A. Yritys on neljännessä polvessa saman perheen omistuksessa. Se on ollut uranuurtaja metallisten elintarvikepakkausten valmistajana Euroopassa ja edelleen investoi voimakkaasti metallipakkausten automatisointiin.

25 merikontillista Sisiliasta

Koska painolinjaston pituus lakkayksikköineen ja polttouuneineen on yli 90 metriä, ja painokoneen koko A0, oli laitteiston purkamisessa, kuljetuksessa ja asennuksessa melkoinen urakka. Kaupan asiantuntijana toimi metallin painamiseen erikoistunut saksalainen Hebenstreit GmbH, joka purki ja asensi painolinjaston. Reprolaitteiston siirron ja asennuksen hoiti suomalainen PressCom YEH.

Trendsetter VLF -tulostimen pakkausta
kuljetuskuntoon Palermossa.

Sisiliasta siirrettiin noin 25 merikontillista tavaraa, ja pari isointa osaa tuotiin suoraan rekalla. Koko hommaan meni reilut puoli vuotta. Rouhiainen oli itse Sisiliassa viikon purkamassa ja pakkaamassa prepress-laitteistoa keskikesällä heinäkuussa, melkoisen hikistä hommaa. Vaikka Salerno Packagingin avustavien laitosmiesten kanssa yhteistä kieltä oli vain muutama sana, sujuivat hommat mainiosti. Ihmiset joka kulttuurissa ovat samanlaisia, kyse on omasta asenteesta.

Tehtävä Mongoliassa

Ulaanbaatariin asennettu Finpackin Suprasetter B1 CTP -tulostin.

Mielenkiintoisimmat komennukset ovat olleet Mongolian Ulaanbaatarissa (suom. punainen sankari).  Mongolian tasavallan pääkaupunki Ulaanbaatar sijaitsee ylänköalueella 1350 metrin korkeudella merenpinnasta, ja se on maailman kylmin pääkaupunki. Pinta-alaltaan 5,5 kertaa Suomen kokoisessa maassa on vain kolme miljoonaa asukasta, joista noin puolet asuu pääkaupungissa.

Kaupunki on alun perin suunniteltu noin 300 000 asukkaalle, ja ilmansaasteet ja liikenne aiheuttavat siellä haasteita. Kaupungin laidoilla on perinteisiä jurttia, joita lämmitetään kamiinalla. Sähköä ja kaukolämpöä tuotetaan neuvostoaikaisilla hiiltä polttavilla lämpövoimaloilla, joita kaupungissa on kolme. Lämpötilavaihtelut ovat suuret kesän +35 lämpöasteesta talven -40 asteeseen.

Maassa on noin 60 miljoonaa kotieläintä, ja siitä on tullut maailman suurin kashmirvillan tuottaja. Niinpä parlamenttitalon vieressä ollut kirjapaino on pari vuotta sitten remontoitu kashmirvillaliikkeeksi. Kiina ja Venäjä ovat Mongolian rajanaapurit, mutta maassa ei ole ollut yhtään koronakuolemaa. Koulut ja päiväkodit suljettiin jo tammikuussa, ja ne pysyvät suljettuna syksyyn asti. Myös laajoja liikennerajoituksia asetettiin varsin nopeasti. Pääministeri Uhnaagiin Hurelsuh ilmoitti poikkeustoimien pysyvän voimassa, kunnes rokote saadaan jakeluun.

Mongoliassa ehdittiin myös telttaretkelle
maaseudulle.

Suomalaisomisteinen Finpack työllistää Mongoliassa 

Suomalainen Henrik Jankes teki markkinointitutkimuksen Mongoliassa vuonna 1999 ja päätti perustaa Ulaanbaatariin paperia ja kartonkia myyvän Finpack Co. Ltd:n yhdessä paikallisen kumppanin kanssa. Vuonna 2004 hän osti kumppaninsa ulos yrityksestä ja ryhtyi tekemään maassa myös erilaisia pakkauksia. Finpackin emoyhtiö on Kirkkonummella, ja lisäksi sillä on varasto ja arkitustoimintaa Elimäellä. Pietarissa on myyntikonttori ja arkitus- ym. toimintaa.

Pakkaustehtaan lisäksi Ulaanbaatarissa on paperitukku, joka välittää paperilaatuja sanomalehtipaperista pehmopapereihin. Yhtiö on myös UPM-Kymmene Oyj:n ja Kiilto Oy:n edustaja Mongoliassa. Yritykset työllistävät toistasataa henkilöä.

Finpackin tehtaan toimintaa johtaa Henrikin poika Joachim Jankes, joka on asunut Mongoliassa yli 17 vuotta. Hän on tiettävästi pisimpään maassa asunut suomalainen. Tehtaalla on monenlaista toimintaa: offset-, silkki- ja flexopaino, arkitus, uudelleenrullaus, stanssaus, liimaus jne. Tuotanto on pääasiassa kartonkipakkauksia, leipäpusseja, muita elintarvikepusseja sekä kassarullia. Tuotantovälineet on hankittu sekä uusina pääosin Kiinasta ja käytettynä pääasiassa Euroopasta. Maassa on melkoinen inflaatio, siksi työntekijät vaihtavat työpaikkaa herkästi, jos saavat muualta parempaa palkkaa.

Rekrytointihaasteita

Mongoliassa ei ole graafisen alan koulutusta, ja se tuo omat haasteensa työvoiman rekrytoinnille.

– Kun olin ensimmäisen kerran Finpackilla tuli koulutusasia puheeksi. Seuraavalle komennukselle otin mukaani oppisopimusmateriaalia järvenpääläiseltä Keudalta, joka antaa tutkintoon johtavaa ja täydentävää ammatillista koulutusta nuorille ja aikuisille. Materiaalin pohjalta Finpack on muokannut oman oppisopimusohjelman, Rouhiainen kertoo.

Jos Sisiliassa ei ollut yhteistä kieltä, ei Mongoliassa ollut edes yhteisiä kirjaimia. Onneksi numerot ovat samoja. Tehtaalla oli pari henkilöä, jotka toimivat tulkkeina.

– Aamuisin kokosin ryhmän ja tulkin välityksellä kerroin, mitä päivän aikana tehdään. Yleensä hommat sujuivat mainiosti.

Maaseutumatkailu on paikallisten suosima vapaa-ajan harrastus. Niinpä eräänä marraskuun viikonloppuna päätimme lähteä telttaretkelle paimentolaisalueelle. Yöllä oli äärimmäisen hiljaista ja aamulla teltassa -17 ºC. Sitten vain joen rantaan aamupesulle. Hieno kokemus!

Teksti ja kuvat Eero Rouhiainen.

Muistatko törmänneesi latojan huomautuksiin?

Sellaisiin kannanottoihin, joissa latoja kommentoi tekstiä ja allekirjoitti huomautuksen ammattinimikkeellään. Tällaiset huomautukset olivat 1800–1900-lukujen taitteessa yleisiä ja vielä 1940-luvullakin niitä toisinaan lehdissä oli. Mutta entä sen jälkeen? Painettavaksi päätyi muitakin käsikirjoitukseen kuulumattomia tekstilisäyksiä. Näitä olivat mm. jutun alkuun kirjoitetut johtorivit, joiden tarkoitus oli auttaa otsikoiden, tekstin ja kuvatekstien yhteen kokoamista. Latojat tekivät myös tahallisia ladontavirheitä – olivathan nekin latojan huomautuksia tai ainakin latomon huolimattomuutta, joka oli kirjapainolle kiusallista mutta usein nauratti lukijoita.

Kerro meille, jos mieleesi tulee aito latojan huomautus, lehteen vahingossa päätynyt latojan kommentti tai muu käsikirjoitukseen kuulumaton teksti. Kokoamme niistä artikkelin.

Lähetä muistosi meille 1.11. mennessä osoitteeseen info@mediaunioni.fi merkinnällä ”Latojan huomautus” tai postitse Mediaunioni mdu ry c/o Business Center, Taivalmäki 9, 02200 Espoo.

Kirjan päivät 7.–13.9. – nimikkokirjailijana tänä vuonna Heli Laaksonen

Kirjan päivät juontaa juurensa Espanjassa syntyneeseen kirjoja juhlistavaan Kirjan ja ruusun päivän perinteeseen. Tapahtumaa vietetään yleensä huhtikuussa, mutta koronatilanne siirsi tapahtuman poikkeuksellisesti syksyyn.

Nyt kirjakaupat eri puolilla Suomea jakavat Kirjan päivien ajan Heli Laaksosen kirjoittamaa kaikille vähintään 15 eurolla kirjoja ostaneille. Juhlateos on kirjoitettu kirjakauppojen ystäville, ja sitä jaetaan vain kaupanpäällisenä viikon ajan.

Vuoden 2020 nimikkokirjailijaksi valittu Heli Laaksonen on useaan kertaan palkittu lounaissuomalainen kirjailija, runoilija, kääntäjä ja kuvataiteilija, joka on tullut tunnetuksi varsinkin Lounais-Suomen murteella kirjoittamistaan teoksista. Aiempia nimikkokirjailijoita ja juhlateoksen kirjoittajia ovat olleet Tuomas Kyrö, Jari Tervo, Anna-Leena Härkönen, Kari Hotakainen, Ronja Salmi, Roope Lipasti ja Leena Lehtolainen.

Kirjan päivien juhlateokseksi kirjoitetussa tarinassa kohtaavat maailman hitaimmassa rekkajonossa savolainen tosikko, eteläpohjalainen lapatossu, kaksi suulasta varsinaissuomalaista, ikuinen villi varsa ja pinkkiverkkarinen executive producer. Veijaritarinan pääroolissa on nainen, jonka elämännälkä ja vapaudenkaipuu eivät hellitä kirjan viimeisessäkään virkkeessä.

Tiedot kirjaa jakavista kirjakaupoista löytyy osoitteesta http://www.kirjanpaivat.fi.

Lisätietoja Kirjan päivistä
Laura Karlsson
toimitusjohtaja, Kirjakauppaliitto
puh. 050 571 5511
laura.karlsson@kirjakauppaliitto.fi

 

Latojan huomautus

Latojan huomautus on tuttu ilmaisu ajalta, jolloin vielä oli latomoita ja latojia. Moni työkseen sanomalehtiä latonut on varmasti joskus halunnut tuoda oman kommenttinsa julki. Mutta tekivätkö latojat oikeasti huomautuksia painettuun lehteen?

Latojan huomautukset merkittiin myös latojan muistutuksina tai lyhennyksin (lat. huom ja lat. muist.). Mutta aineistoja voitiin peukaloida
ilman puumerkkiäkin. Tässä Uuden Suomettaren ilmoituksessa housunkannattimet on vaihdettu
hameenkannattimiksi. Lehti pyysi myöhemmin
tätä ”latojan sukkeluutta” anteeksi. (Uusi Suometar 22.8.1899)

Satunnainen tutkimusotanta suomalaisista sanomalehdistä 1890-luvulta 1920-luvun lopulle osoittaa, että jonkin verran näitä kommentteja tuolloin oli. Mutta aitoja ne kaikki eivät olleet. Toimittajat näet käyttivät latojan huomautuksia oman tekstinsä täydentäjinä. Kirjoitukseen sai lisää ilmettä, kun siihen toi mukaan ulkopuolisen näkemyksen.

Latojan oli vaikea saada huomautuksiaan painetuksi. Jos sellaista yritti, oikolukija todennäköisesti huomasi lisäyksen, joka sitten poistettiin nuhteiden kera. Mutta toisinaan lehdenteossa oli niin kiire, että kaikkia ladelmia ei ehditty tarkastaa. Tällöin saattoi latojan huomautus päätyä
lehteen saakka.

Tyypillinen, lehden linjan kannalta harmiton latojan huomautus oli Uudessa Suomettaressa tammikuussa 1892. Se oli artikkelissa, jossa kerrottiin varakkaiden kiinalaisten hääjuhlatavoista. Niihin kuului mm. runsaat viinilahjat morsiamelle. Latoja muistutti palstan alalaidassa: Ehkäpä tämä ikivanha tapa sopii Kaanaan häitten vastapainoksi!

 

Kirja-alalla työehtoasiat kärjistyivät lakon asteelle vuonna 1900. Lehden kustantajat pikakouluttivat pääkaupungissa uutta työvoimaa siltä varalta, että lakko puhkeaa. Nämä pikakoulutetut tekivät opinnäytteenään pienen lehden, jonka ulkoasua helsinkiläinen Päivälehti arvioi. Latojatkin kommentoivat julkaisun ulkoasua: Ammattimiehistä näyttää se – –!!

Poliittiset huomautukset

Oululaisessa Kalevassa kerrottiin toukokuussa 1905 Kajaanissa järjestetystä nuorsuomalaisten vappujuhlasta, jota oli häirinnyt ”toisen aatesuunnan” edustaja. Artikkelissa mainittiin tämän vanhasuomalaisen häirikön nimi. Latoja huomautti: Saa kai pränikän ensi pääsiäisenä. Huomautuksella viitattiin vanhasuomalaisten suosioon venäläisviranomaisten keskuudessa.

Useimmat latojien huomautukset kumpusivat vuosisadan vaihteen voimapuolueiden nuor- ja vanhasuomalaisten välisestä poliittisesta väännöstä. Kun lehdet liputtivat voimakkaasti näkemystensä puolesta, sallittiin latojillekin samanmieliset huomautukset. Tai sitten ne olivat toimittajan kynästä lähtöisin.

Turun Sanomat alkoi ilmestyä nuorsuomalaisten lehtenä tammikuussa 1905. Lehdessä oli alkuvuosina useita latojien huomautuksia. Ensimmäinen latojan poliittinen kommentti julkaistiin kun lehti oli vasta kaksi viikkoa vanha. Tällöin lehti arvosteli turkulaista hovioikeuden asessoria. Hänen työstään perimiä maksuja latoja kommentoi Hra asessorin särkyrahaksi.

Toisenlainen latojan huomautus oli Turun Sanomissa elokuussa 1908. Latoja laittoi puumerkkinsä jo otsikkoon ja kommentoi: Metafysiikka – – ei käsittele luonnollisia asioita vaan yliluonnollisia. Tämäkin kyhäys on siitä loistavana todistuksena.

Työväenlehdistö laajeni nopeasti 1900- luvun alussa. Niissäkin latojat saivat huomautuksiaan julki, etenkin jos ne olivat lehden poliittisen linjan mukaisia. Mutta joskus toimituksen ja latojien sukset menivät ristiin. Tamperelainen Kansan Lehti kirjoitti elokuussa 1906, että lehti ei voi kilpailutilanteen vuoksi luopua kirjapainon yötyöstä. Aihe oli arka ja toimitus varoitti latojia, että huomautuksia ei sallita. Latoja kuitenkin lisäsi tekstin loppuun: Olisi latojillakin ollut tässä jotain muistuttamista, mutta koska toimitus jo ennakolta on ilmoittanut ei tykkäävänsä ”latojain muistutuksista” tässä asiassa, ollaan vaiti.

Huomautukset harvenevat

1920-luvulla latojien huomautusten sävy muuttui. Valtalehdissä niitä oli myös yhä harvemmin. Ajalle tyypillinen huomautus julkaistiin Haminan lehdessä huhtikuussa 1926. Lehtitaloon oli toimitettu makkaralähetys maistiaisiksi, ja kun siitä lehdessä kirjoitettiin, niin latojat liittivät mukaan kiitoksensa: Makkarat olivat mainioita, joten lausumme samanlaiset lähetykset vast’edeskin sydämellisesti tervetulleiksi. Lehden teon kotoisasta tunnelmasta kertoo Kajaani-lehdessä keväällä 1929 julkaistu sikäläisten lehtitalojen välisten hiihtokisojen tulosluettelo, johon latoja on liittänyt huomautuksen selittäen huonoa sijoitustaan: Tulos johtuu, ainakin osaltaan, varpaallisen katkeamisesta.

Kuoliniskun nämä huomautukset saivat keväällä 1948. Sanomalehti Vapaa Sana ladottiin kirjapaino Liike Oy:ssä. Kirjoitukseen, jossa arvosteltiin erään toimittajan kielenkäyttöä, oli konelatoja lisännyt ivallisen kommentin. Konelatoja oli kirjapainon luottamusmies, mutta joutui irtisanotuksi. Sekä työnantaja- että työntekijäjärjestöt pitivät rikettä selvänä: kukaan ei saa tehdä ilman painotyön tilaajan suostumusta muutoksia tai lisäyksiä teksteihin.

Toki latojilla on ollut paljon huomautettavaa sekin jälkeen, mutta huomautukset on tehty suullisesti tai muulla tavoin. Vai oletko sinä törmännyt painetuksi asti päätyneisiin latojan huomautuksiin?

Teksti Markku Kuusela

Painovoimaa koulutukseen

Maaliskuisilla Sign, Print & Pack-messuilla julkistettiin graafisen alan suuri osaamistarvekysely. Alan liittojen ja Print&Media-lehden mukaan painoala tarvitsee nyt uusia tuulia ja uutta osaamista. Insinööriosaamisen ja -koulutuksen uudistamista työstetään myös Metropolia Ammattikorkeakoulun hankkeissa.

Graafinen tekniikka ja media-ala ovat ensimmäisinä kohdanneet digitalisaation haasteet. Monet uudet paino- ja tulostustekniikat, ekologisuuden vaatimukset, värinhallinta sekä prosessien nopeutta ja tehokkuutta parantavat
teknologiat ovat muuttaneet alaa. Vaihtoehtoisia kehityssuuntia on välttämätöntä tunnistaa, jotta ketteryys säilyisi. Lisäksi uutta kohti kannattaa mennä yhteistyössä.

Metropolian mediatekniikan koulutuksessa uskotaan, ettei tulevaisuus ole pelkästään digitaalinen. Koulutusta on kuitenkin uudistettava, jos nuoria halutaan painetun median opintoihin. Toimenpiteitä graafisen tekniikan osaamisen varmistamiseksi lähdettiin siksi viime vuonna selvittämään. Media-alan tutkimussäätiö ja C. V. Åkerlundin mediasäätiö myönsivät molemmat työhön apurahaa. Sekä painettuna että verkossa ilmestynyt Painovoimaa! Selvitys graafisen alan insinööriosaamistarpeista sekä koulutuksen houkuttelevuuden, kansainvälistymisen ja yhteistyörakenteiden lisäämisestä on tiekarttana jatkotoimille.

– Haastattelujen, sähköisen kyselyn ja kansainvälisen opetussuunnitelmavertailun tuloksena alalle ehdotetaan yhden lukukauden laajuista graafisen tekniikan sivuainekokonaisuutta, kertoo mediatekniikan tutkintovastaava Toni Spännäri.

– Paluuta entiseen laajaan ja erikoistuneeseen insinööritutkintoon ei näytä olevan. Julkinen rahoitus edellyttää korkeakouluilta mahdollisuutta joustavasti suoritettavaan moduulityyppiseen opiskeluun, väyläopintoja toisen asteen ammatillisen koulutuksen opiskelijoille sekä täydennyskoulutusmahdollisuuksia työelämässä toimiville. Erikoistuminen on hankittava opintoja räätälöimällä ja valinnaisia opintoja hyödyntämällä.

Uusi suunta koulutusajatteluun

Tulevaisuuden johtajat, yrittäjät, työntekijät ja kehittäjät ovat parhaillaan kasvamassa eri oppilaitoksissa ja korkeakouluissa. Jos graafinen tekniikka ja painoviestintä eivät näy tarjonnassa otsikkoina, opintojaksoina,
innovaatioprojekteina, uutisina ja valmistuneiden uratarinoina, ei opintoihin osata hakeutua eikä niitä ymmärretä kaivata.

Tilanne on vakava, sillä graafisen tekniikan korkeakoulutus on käytännössä loppunut Suomesta. Aalto-yliopisto lopetti sen jo vuosia sitten, Metropoliasta valmistuivat maamme viimeiset graafisen tekniikan insinöörit vuonna 2017. Ammattikorkeakouluihin kohdistuneiden suurten budjettileikkausten myötä koulutukselle ei ollut enää edellytyksiä. Metropoliassa on kuitenkin kirkastunut ajatus siitä, että kokonaisen tutkinnon tilalle olisi tärkeä luoda alan uusimman kehityksen ja sen tuomat monipuoliset työtehtävät huomioiva vapaasti valittava opintokokonaisuus.

– Hyvin erilaisten opiskelijoiden tulisi voida erikoistua painettuun mediaan ja työllistyä muuttuvaan graafisen ja mediaalan kenttään, Toni Spännäri toteaa ja jatkaa: – Koulutustaustan diversiteetillä varmistetaan alan uudistumiskykyä, mutta yhtä tärkeää on rakentaa matalan kynnyksen yhteiskehittelymallia yritysten tarpeiden
kuuntelemiseksi. Työelämälähtöinen koulutus on ammattikorkeakoulujen tärkein tehtävä.

Metropoliassa ja muissa laajan tekniikan alan ammattikorkeakouluissa graafisen tekniikan sivuainekokonaisuus soveltuisi erityisesti tieto-, media-, kone- ja automaatiosekä materiaali- ja pintakäsittelytekniikan opiskelijoille. Pakkaustekniikankin koulutuksessa painotekninen osaaminen on tärkeää. Myös liiketaloudessa markkinoinnin ja myynnin sekä kulttuurialalla graafisen suunnittelun tai vaikkapa tekstiili- ja sisustussuunnittelun opiskelijat hyötyisivät
painotekniikan ja -viestinnän sivuaineopinnoista. Kokonaisuus olisi hyvä avata myös täydennys- tai perehdytyskoulutukseksi yritysten työntekijöille sekä väyläopinnoiksi toisen asteen painoviestinnän opiskelijoille.

Vain laaja-alaisella yhteistyömallilla voidaan varmistaa sivuainekokonaisuuden kannalta riittävä määrä hakijoita, tavoitellut osaamistulokset ja koulutuksen järjestämisen taloudellinen tehokkuus. Painoalan työvoimatarve ei lukumääräisesti ole merkittävä, mutta osaamistarpeet ovat kasvaneet ja monipuolistuneet. Tilausta korkeakoulutukselle on, mutta kokonaan uudella tavalla toteutettuna.

Avointa oppimista ja tuoteajattelua

Uutta pedagogista lähestymistapaa havainnollistaa esimerkiksi viiden opintopisteen Painoviestinnän perusteet -opintojakso. Se on tarkoitus toteuttaa verkkokurssina niin, etteivät lähtökohtana ole painatustekniikat, vaan erilaiset valmiit, arjessa esillä olevat konkreettiset tuotteet. Ajoneuvoteippaus, banderolli, T-paita, aikakauslehti tai messuosasto ovat käsitteitä, joiden tuotantoprosessia avaamalla kiinnostus oppia lisää voi herätä.

Oppisisältöä tuotetaan yhteistyössä Stadin ammattiopiston ja Jyväskylän Gradian kanssa. Näissä molemmissa on alan intomielisiä kehittäjiä, ja toisen asteen painoviestinnän opiskelijat ovat potentiaalisia hakijoita korkeakouluopintoihin. Nykypäivän yritystoiminnan haasteissa ei usein riitä pelkkä painotekniikan osaaminen. Siksi sivuainekokonaisuuteen sisällytetään opintoja myynnistä, markkinoinnista ja vaikkapa kustannuslaskennasta. Kokonaisuuden osat voi suorittaa myös erillisinä opintoina.

Vetoapua kansainvälisestä yhteistyöstä

Sivuaineen lisäksi graafista tekniikkaa voi painottaa työharjoittelun ja opinnäytetyöaiheen suuntaamisen avulla. Tähän tarvitaan toimivaa yritysyhteistyötä. Sivuaineen rinnalla Metropoliassa rakennetaan myös suoria koulutuspolkuja ja vaihto-opintomahdollisuuksia alan huippukorkeakouluihin. Niiden tutkintotavoitteisesta tarjonnasta ja kesäkouluista avautuu erikoistumismahdollisuuksia printtimediaan. Painovoimaa!-selvityksen yhteydessä tehtiin benchmarking-matka maailman johtavaan alan korkeakouluun Hochschule der Medieniin, joka sijaitsee Stuttgartissa. Tarkoituksena oli tiivistää yhteistyösuhteita ja saada uusia näköaloja printtimedian tulevaisuuteen. Lisäksi mediatekniikan opiskelijoille järjestettiin syksyllä 2019 opintomatka Stuttgartiin, jossa tutustuttiin korkeakoulun englanninkieliseen Print Media Technologies -koulutusohjelmaan. Ajatuksena oli lisätä alan houkuttelevuutta ja osoittaa, miten erinomaiset mahdollisuudet suomalaisilla opiskelijoilla olisi viettää vaihtovuosi esimerkiksi Saksassa. Samassa yhteydessä vierailtiin Heidelbergin tehtailla Wieslochissa. Tutustuminen suuren kokoluokan moderneihin painokoneisiin, niiden tietotekniikkaa vahvasti hyödyntävään ohjaamiseen, erikoispainatukseen ja materiaalivirtojen hallintaan oli vaikuttava kokemus.

Yhteen hiileen puhaltamista 

Jotta graafinen ala olisi paremmin läsnä potentiaalisten opiskelijoiden arjessa, Metropolia haastaa kaikki toimijat parantamaan painetun median imagoa. On tärkeä nostaa nuorten tietoisuutta alan tarjoamista uramahdollisuuksista ja nykyaikaisista tieto- ja automaatiotekniikan sekä markkinoinnin, johtamisen ja esimiestyön suuntaan kehittyneistä
työympäristöistä. Metropolia lupaa aktiivisesti jakaa uratarinoita ja kesätyökokemuksia korkeakoulun hakukampanjoissa. Alussa mainittu graafisen alan osaamistarvekysely on vielä auki. Käy vastaamassa osoitteessa pmlehti.fi/kysely

Kirjoittajat:
Tuire Ranta-Meyer toimii yhteistyöstä ja verkostoista vastaavana johtajana Metropoliassa.
Pentti Viluksela toimi aiemmin Metropolian graafisen tekniikan yliopettajana.

Harrastuksena laitesukellus ja hiihto

Olen 67-vuotias yrittäjä ja eläkeläinen. Työurani olen toiminut prepress-laitteiden kouluttajana ja huoltoteknikkona. Päätös työurasta paperin värjääjänä syntyi jo noin kymmenvuotiaana, koska poikakerhomme ohjaaja oli oppilaana Oy Paragon Ab:lla.

Vuonna 1968 ei Helsingissä ollut graafisen alan päiväkoulua, joten hakeuduin oppisopimuskoulutukseen Maanmittaushallituksen kivipainoon. Oppisopimukseni aikana valmistui Käpylän ammattikoulu, ja siellä kävin teoriakoulutukset. Valmistumisen jälkeen työskentelin muutamassa reprolaitoksessa. Kun 1980-luvun alussa kuvankäsittelyjärjestelmät tulivat markkinoille, siirryin operaattoriksi ja sen jälkeen maahantuojalle kouluttajaksi – siihen sain koulutuksen Belgiassa ja Israelissa. Mac-laitteiden tullessa kouluttauduin huoltoteknikoksi. Saman sorvin ääressä olen edelleen.

Opin uimaan samana kesänä, kun menin kouluun Helsingin maalaiskunnassa vuonna 1959. Silloin liityin urheiluseuraan, jossa harrastettiin hiihtoa ja yleisurheilua. Uinti on ollut aina mieliharrastus, ja jo lapsena kuulin, että joku Jacques Cousteau sukelteli maailman merillä. Laitesukellus ei välttämättä vaadi uimataitoa, mutta onhan siitä hyötyä.

Laitesukellus tuli harrastukseksi noin 30 vuotta sitten, kun lomalla kokeilin introsukellusta. Siinä kouluttaja huolehtii kaikesta muusta paitsi hengittämisestä. Loman jälkeen uimahallilla huomasin, että paikallinen sukellusseura järjestää laitesukelluskurssin. Ei kun sinne.

Laitesukelluksessa on hienointa painoton tila, jännitys ja hiljaisuus. Useimmiten ainoastaan regulaattorista (hengityssäädin) lähtevät ilmakuplat rikkovat täydellisen hiljaisuuden. En ole kiinnostunut hylkysukelluksesta, vaan minua kiinnostaa maisemasukellus. Suomessa olosuhteet eivät ole sille otolliset, ja lähimmät kohteet löytyvätkin Ruotsin länsirannikolta.

SF-3c4fa5b5d6c4d184ab9f51bb67dbdec8

Sukellus vie aikaa. Kun lähtee merelle ja tekee normaalit kaksi sukellusta, menee siihen pitkä päivä, ja vedessä ollaan noin puolitoista tuntia. Koska sukellus keskittyy kesäaikaan, on hiihto talvella hyvää harjoittelua. Suomessa tosin harrastetaan myös jääsukellusta – talvella vedet ovat kirkkaampia ja lämpötila 20 metrin syvyydessä sama kuin kesällä.

Worldloppet-hiihdot alkoivat kiinnostaa, kun eräs Tallinnan Piritassa kirjapainoa pitävä hyvä ystäväni houkutteli minut kymmenkunta vuotta sitten Tarton hiihtomaratonille Etelä- Viron Otepäästä Elvaan. Sen jälkeen olen joka talvi hiihtänyt vähintään yhden Worldloppet-tapahtuman. Viime talvena lumenpuutteen ja koronaviruksen vuoksi peruttiin useita massatapahtumia, muun muassa Finlandia-hiihto ensimmäistä kertaa sen historiassa.

Massahiihdoissa on parasta tunnelma ja yhteisöllisyys; laduilla ja majoituksissa tapaa uusia ihmisiä ympäri maailman. Hiihtääkseen maailman suurimman massahiihdon, Vaasahiihdon, noin 90 km Taalainmaan Sälenistä Moraan, tulee tietenkin jonkin verran harjoitella. Mutta suorituksen jälkeen tuntuu tosi hienolta. Kiinnostus ympäristönsuojeluun heräsi näiden harrastusten myötä jo paljon ennen kuin siitä tuli muodikasta.
Eero Rouhiainen

Jäsentapaaminen messuilla kiinnosti

Sign, Print & Pack Finland 2020 -messut Helsingin Messukeskuksessa 11.–12.3.2020 oli maassamme viimeisiä suurempia väkijoukkoja kerännyt tapahtuma ennen koronavirusepidemian aiheuttamia turvatoimia. Kättelyt ja halaukset oli jo ennakkoon sovittu jätettäväksi myöhempiin aikoihin.

Mediaunionin väkeä ensimmäisen messupäivän lounastapaamiseen oli saapunut 27 henkeä. Ei oltu pelkällä äijäköörillä liikkeellä, sillä yksi kauniimman sukupuolen edustaja oli rohjennut mukaan. Maittava lounas Platta-ravintolassa pohjusti onnistuneen tapaamisen. Tuttuja oli jälleen mukava nähdä. Itse messuilla ei suurempia erikoisuuksia osunut vanhan liiton kirjapainomiehen silmään. Parhaimpana antina oli edelleen käytävillä ja ständeillä kohdatut alan kasvot vuosienkin takaa. Teksti Reijo Kirjonen, kuva Piia Harjula.