Aaltopahvinen maskiroskis palkittiin

Metsä Boardin innovatiivinen maskiroskis on palkittu ScanStarilla pohjoismaisessa pakkauskilpailussa, jonka järjesti Scandinavian Packaging Association. Kevyestä ja kestävästä aaltopahvista valmistettu maskiroskis auttaa keräämään ja hävittämään käytetyt kasvomaskit helposti ja turvallisesti. Metsä Board kehitti palkitun konseptin yhdessä pakkaussuunnitteluun erikoistuneen suomalaisen Futupackin ja aaltopahvin jalostajan Capertumin kanssa

Kilpailun tuomaristo kommentoi: ”Yksinkertainen mutta fiksu ratkaisu uuteen ongelmaan – käytettyjen kasvomaskien hävittämiseen. Säiliö on valmistettu aaltopahvista. Se on helppo koota myös ilman ohjeita, jotka on painettu itse roskasäilöön. Hyvä painatus tukee tuotetta.”

ScanStar on yhteispohjoismainen pakkausalan toimijoiden kilpailu, joka on järjestetty vuodesta 1969. Kilpailu on avoin kaikille Skandinaviassa suunnitelluille, valmistetuille tai käytettäville pakkauksille ja sen järjestämisvastuussa ovat vuorovuosina Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan pakkausalan toimialajärjestöt. Tänä vuonna kilpailun järjesti Svenska Förpackningsgillet.

Suomea tuomaristossa edusti Oona Casalegno LAB-ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutista. Pohjoismaiset pakkausvalmistajat saavuttivat kisassa yhteensä 14 palkintoa.

Lisätietoa >>>

Harrastuksena ilmatyynyalus

Olen 72-vuotias kirjapainoteknikko ja ollut työurani pääasiassa suunnittelemassa eri polttoaineilla toimivia voimalaitoksia. Faktori-lehdessä 4/2019 kerroin lennokkiharrastuksestani. Tässä jutussa käsittelen kuitenkin harrastekäyttöön tarkoitettua integraatioperiaatteella toimivaa ilmatyynyalusta. Siinä ilmatyyny ja eteenpäin työntävä voima saadaan aikaan yhdellä moottorilla, jonka paino tankattuna on 200 kilon luokkaa.

Ilmatyynyalus, pintaliitäjä, kevytleiju – rakkaalla lapsella on monta nimeä. Ilmatyynyalus on oikeastaan amfibioalus, jota voidaan käyttää kaikkina vuodenaikoina tietyin rajoituksin. Alusta kannattaa ilmatyyny, jolloin alus leijuu noin 20 sentin korkeudella maasta. Ilmatyyny saadaan aikaan monilapaisella puhaltimella. Minulla on käytössä yhdeksänlapainen potkuri.

Kiinnostuin ensi kerran harrastuskäyttöön tarkoitetuista ilmatyynyaluksista 1950-luvun lopussa, kun näin lehdessä niistä ensimmäiset kuvat. Toivo Kaariota pidetään ilmatyynyalusten uranuurtajana maailmassa. Hän sai vuonna 1965 tunnustuksena työstään pintaliitäjien kehittäjänä Suomen Ilmailuliiton myöntämän Harmon-patsaan. Se on kiertopalkinto, jonka saa vuosittain ansioitunut suomalainen lentäjä korkealuokkaisista lentosuorituksista.

Pidän tuota vuotta starttina, jolloin kiinnostukseni ilmatyynyaluksiin alkoi. Tein kuitenkin ensimmäiset raakileluonnokset vasta vuonna 1970, jolloin projekti jäi vielä pöytälaatikkoon. Mitoitukseen tarvittavaa matematiikkaa ei löytynyt, minkä tarkistin lentokonetekniikan apulaisprofessorilta. En viitsinyt itse lähteä pitkälle kokeilun tielle.

Työskenneltyäni eri puolella Eurooppaa 1990-luvulla tein hotelleissa tarkemmat suunnitelmat internetin avulla. Sieltä löytyi helposti tarvittavaa teoreettista tietoa. Päädyin suunnittelemaan alusta, jossa ilmatyyny ja työntövoima tehdään yhdellä moottorilla. Tämä lähtökohta helpotti huomattavasti projektin toteutusta.

Moottoriksi valitsin ultrakevyissä lentokoneissakin käytetyn Rotax 503 -moottorin, teholtaan 50 hv. Rungon materiaaliksi vaihtui vuosien saatossa lasikuitu helppohoitoisuutensa ja pitkäikäisyytensä takia. Alusta varten piti vielä suunnitella oma perävaunu. Tein ns. fly in fly off -trailerin, jolloin alus ikään kuin lennetään perävaunuun ja otetaan käyttöön siten, että ilmatyynyllä työnnetään alus maahan.

Rakentelu alkoi alkukesästä 1998 ja tapahtui pääosin ”Pohjolan halleissa” eli ulkotiloissa. Tämä viivästytti valmistumista ainakin vuodella. Alus valmistui syksyllä 2000. Sen jälkeen alkoivat testit, joissa mitattiin mm. työntövoimaa ja aluksen helmojen toimintaa. Kumma kyllä kaikki ns. parannukset, joita tein jälkeenpäin, aiheuttivat vain aluksen toiminnan heikkenemisen eli kaikki toimi heti kuten suunnittelin.

Kesätestit tein läheisen naapurini pellolla. Oli mahtava tunne, kun alus ensin nousee ilmatyynylle ja lähtee sitten eteenpäin. Lähijärven jäädyttyä ohueen riitteeseen tapahtuivat ensimmäiset talvitestit alustalla, jonka kitkakerroin oli lähes nolla. Tämä tarkoitti, että alus käyttäytyi aivan eri tavalla. Sitä oli opeteltava ajamaan oikein. Alushan ei missään vaiheessa etene lähes kitkattomalla pinnalla suoraan, vaan rotaatiovoiman ansiosta sitä joutuu ohjaamaan melkein koko ajan.

Kesäisin olen ajellut aluksellani lähinnä Kymijoella niin myötä- kuin vastavirtaankin. Keväisin olen käynyt ajamassa Inarijärvellä, jossa olen viettänyt hienoja hetkiä keväthangilla. Usein on ajettu moottorikelkkojen kanssa rinnakkain pitkiäkin matkoja. Aluksessani ei ole jarruja, jolloin keväisin saa olla tarkkana mistä ajaa, koska kiven aiheuttamasta jäänkohoumasta alus saattaa lähteä vaikka lentoon.


Nettisivuiltani http://www.pcuf.fi/~jjw/hover.html saa lisää tietoa eri linkkien alta.

Teksti Jukka Vahvaselkä, kuva Jukka Vahvaselän arkisto

On sitä sattunut kaikenlaista

Perhepiirissäkin tunnettiin kirjapainosanastoa

Olin painotyöneuvottelussa Kajaanin Seurahuoneella erään pirteän ja hyvän tanssitaidon omaavan naisasiakkaan kanssa. Illan mittaan ruokailun, neuvottelun ja yhdessäolon merkeissä halut tanssiparketilla kasvoivat. Tanssiessa jostakin syystä valkoiseen paitaani oli sotkeutunut runsaasti puuteria ja huulipunaa. Se muistutti erehdyttävästi Euroopan karttaa. Pikkutunneilla riisuin vaatteeni kotona olohuoneen sohvan selustalle. Aamulla vaimoni Liisa tuli minua herättämään ja piteli paitaani hartioista ja heilutteli sitä edessäni kuin härkätaistelija. Samalla hän päästeli hieman negatiivisia kannustushuutoja ja totesi: ”Näkyy isännällä taas olleen 4-värineuvottelu”.

Kovaa kulki

Kuumaladonnan aikaan Kainuun Sanomiin tuli juttu autojen nopeuskokeilusta aavikolla. Otsikko oli kahdella palstalla: ”Rakettiautolla 469 km tunnissa”. Ladoin otsikoita Ludlow-latomakoneella. Kirjaimet R ja P ovat yhtä leveitä. Kastissa ärrät ja peet olivat jostain syystä sekoittuneet. Lehdessä luki seuraavana aamuna: ”Pakettiautolla 469 km tunnissa”. Seuraavana aamuna päätoimittaja, professori Otso Kukkonen vinkkasi minulle: ”Kylläpä Määtän pakettiauto taas kulki kovaa aamun lehdessä”.

Ammattikeskustelua

Paperimyyjä kysyi painajalta:

”Oletko painanut kasikymppistä?

Painaja:

”Tällä iällä olen painanut jopa alle kuusikymppistä”.

Tekstit Eero Määttä

Tähtäimessä pohjoismainen paperi- ja painokeskus

Painovoima ry:n toiminnanjohtajalle, taidegraafikko Pekka Litmaselle syttyi kipinä vanhoja painokoneita kohtaan taidegrafiikan kansainvälisissä seminaareissa Tanskassa ja Saksassa vuosina 2014–2015. Seminaarien aikana järjestetyissä työpajoissa toteutettiin painotöitä ja vedossarjoja kohopainokoneilla vanhojen mestarien avulla.

Ajatus taide- ja käyttögrafiikkaa toteuttavasta painokeskuksesta vei mennessään. Taidegrafiikan edistämiseen vuonna 2002 perustettu Painovoima ry jatkoi 2016 entisen Lahden taideinstituutin taidegrafiikan pajan kehitystyötä. Se osaltaan mahdollisti pienten printers proof -painokoneiden ja kirjasimien hankinnan. Pajalla järjestettävien taidegrafiikan kurssien aikana monet osallistujat ja vierailijat kiinnostuivat painokoneista ja niiden luomasta voimakkaan reliefimäisestä painojäljestä käsin vedostetusta tekstiilijätteestä tehdyllä lumppupaperilla, jota painon yhteydessä valmistetaan.

Sattuman kautta yhdistyksen tietoon tuli 2017 valtion vanhojen painokoneiden olemassaolo ja tilaisuus niiden hankintaan. Siitä asti on käyty keskustelua mahdollisuudesta perustaa Lahteen entisen Editan painokonekokoelmista pohjoismainen paperi- ja painokeskus. Tavoitteena on luoda kokonaisuus, joka sekä avaa kirjapainon historiaa ja säilyttää ainutlaatuista laitekantaa että mahdollistaa käytännön paperi-, taide- ja kirjapainotöiden valmistamisen. Samalla hyödynnettäisiin tekstiilialan toimijoiden sivuvirtoja käsin valmistetun paperin työpajalla. Vastaavaa kokonaisuutta, joka voisi monipuolisesti palvella alan harrastajia, taiteilijoita ja matkailijoita, ei löydy Pohjoismaista. 

Omaehtoista kulttuuria tuottamaan

Hanke on ainutlaatuinen ja monipuolinen. Sillä on kaikki eväät omaehtoiseen kulttuurin tuottamiseen ja arvokkaan kulttuurihistorian säilyttämiseen sekä alan kehittämiseen ja säilyttämiseen. Lisäksi työ monipuolisen kulttuurisen ja sosiaalisen ulottuvuuden parissa kehittäisi luovien alojen työllisyyttä ja toteuttaisi kiertotalouden ja luovan talouden periaatteita.

Paperi- ja painokeskuksen tarkoitus on työllistää mm. kirjansitojamestari ja perinteisen painoteollisuuden osaajia, toteuttaa hankkeita paikallisten koulujen ja taiteilijoiden kanssa sekä järjestää aktiivista kurssitoimintaa paperinvalmistuksesta kirjansidontaan. Lisäksi suunnitteilla on kansainvälisten verkostojen taiteilijavaihtoa, kulttuurimatkailua ja seminaareja. Ennen kaikkea keskuksen tarkoitus on esitellä kirjapainotekniikoita ja konkreettisia käsin vedostettuja ja sidottuja painotuotteita sekä laadukasta käyttögrafiikkaa.

Paperi- ja painokeskuksen perimmäinen tavoite on turvata vanhat, kulttuurihistoriallisesti merkittävät valtion kirjapainolaitteet. Kokonaisuus on merkittävä. Se käsittää painokoneita ja täysimittaisen kirjansitomon Keisarillisen Senaatin Kirjapainosta lähtien aina nykypäivään asti. Suurin osa painokoneista ja laitteista on edelleen käyttökunnossa. Keskus käsittäisi paino- ja kirjansidontakoneita ja lisäksi harvinaisia työkaluja, kirjasimia ja muuta kirjapainoissa käytettyä välineistöä. Ne ovat vaarassa kadota Editan entisen painotalon jäädessä uuden asuinalueen alle.

Pelastetaan katoavaa historiaa

Painoalan voimakkaasti digitalisoituessa perinteiset painomenetelmät ovat vaarassa kadota. Painovoima ry uskoo kuitenkin menetelmien mahdollistavan myös kuntouttavaa työtoimintaa kulttuuripainotteisten, luovien menetelmien avulla. Hankkeiden avulla on ylläpidetty ja kehitetty keskuksen konseptia. Painovoima ry:n uusien tilojen myötä unelma kokonaisvaltaisesta perinteisiä tekniikoita hyödyntävästä keskittymästä on askeleen lähempänä. Huomiota hankkeelle on tullut mm Lahti – Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021 -vuotta ohjaavan Kestävä Lahti -säätiön taholta.

Entinen Järvisen suksitehdas Lahden Sopenkorven teollisuusalueella on hyvää vauhtia kehittymässä luovien alojen kiertotalouskeskukseksi. Sen alin kerros muuntautuu monipuolisten käsityöpajojen kokonaisuudeksi. 1940-luvun alussa valmistunut funkkistyylinen teollisuuskiinteistö luo loistavat puitteet sekä tilojen että oivallisen sijaintinsa puolesta. Keskuksen painosali käsittää noin 350 neliötä ja paperipaja kokoelmatiloineen noin 100 neliötä.

Viime vuosien aikana on toteutettu suunnitelmia laitekannan luetteloinnista ja digitalisoimisesta. Painovoima ry on käynyt aiheesta keskustelua mm. Tekniikan museon kanssa. Luettelointityö, virtuaalinen painokeskus ja laitekannan muutto vaatii aikaa, osaamista ja taloudellista tukea yhteiskunnan eri sektoreilta. Toistaiseksi rahoitusta keskuksen ja toimintojen suunnitteluun on haettu kulttuuri- ja taidehankkeisiin keskittyvistä säätiöistä. Jatkossa toteutukseen pyritään hakemaan kokonaisvaltaisempaa rahoitusta. Sen turvin voisi luoda toiminta-alustan, joka pystyy omaehtoisesti ylläpitämään toimintaa ja laitekantaa. Tähän työhön toivotaan niin taloudellista kuin henkistä tukea myös valtakunnallisilta printtimedioilta. Lisäksi toimintaan halutaan mukaan laajasti painoalan konkareita ja aiheesta kiinnostuneita tahoja ideoimaan ja toteuttamaan keskusta, jotta jälkipolvetkin pääsisivät painomusteen jäljille. 

Teksti Pekka Litmanen, kuva Arto Salonen

___

Painovoima ry on lahtelainen luovien toimijoiden yhteisö, joka perustettiin alun perin taidegrafiikan kehittämiseen ja edistämiseen Porvoossa. Yhdistyksen toiminta aktivoitui uudelleen vuonna 2016, kun Lahden taideinstituutti lakkautettiin, ja oppilaitoksen tilat jäivät tyhjiksi. Yhdistys on sateenvarjo-organisaatio, joka yhdistää erilaisia toimijoita ja tekee yhteistyötä niin yritysten, yhdistysten, oppilaitosten kuin kunnallisten organisaatioiden kanssa.

Yhdistys järjestää tapahtumia ja tempauksia ja on mukana eri hankkeissa. Tärkeimpiä tehtäviä ovat perinteisten taidetyöpajojen ja menetelmien ylläpitäminen elinvoimaisina urbaanissa ympäristössä. Yhdistyksellä on laajat kansalliset kulttuurialan verkostot ja kontakteja kansainvälisiin paino- ja käsinvedostetun paperin työpajoihin.

6 kysymystä: Vastaajana Jukka Väkeväinen, 47 vuotta, Joensuu

Työnantajasi nyt? Mitkä ovat yrityksesi valtit?
Työskentelen tuotannonsuunnittelupäällikkönä PunaMusta Oy:ssä. Uskallan kehua, että PunaMusta on Suomen monipuolisin painotalo. Viime vuosina emoyhtiömme PunaMusta Media Oyj on kasvanut yritysostoilla, ja tavoitteenamme on olla asiakkaillemme kokonaisvaltainen markkinointiratkaisujen kumppani. Omaan toimenkuvaani kuuluu aikakauslehtituotannon suunnittelu Joensuun, Tampereen ja Forssan tuotantolaitoksien toiminnoissa. Tämän lisäksi työhön kuuluvat myös tuotannonohjausjärjestelmän pääkäyttäjän tehtävät ja myynnin tukitoiminnot. Toki myös paljon muuta, mutta laiska töitään luettelee.

Kuva Viola Väkeväinen 7 v.

Kuinka kauan olet ollut alalla? Mikä on parasta työssäsi?
Graafisen alan opinnot aloitin Espoon-Vantaan teknillisessä ammattikorkeakoulussa vuonna 1993. Siis reilut 27 vuotta on tämän kutsumustyön parissa jo tullut vietettyä. Ehdottomasti parasta työssäni ovat pirun hyvät työkaverit sekä työn vaihtelevuus, haasteellisuus ja monipuolisuus – kahta samanlaista päivää ei ole.

Mikä sai Sinut eksymään alalle, mikä kirjapainoalalla on hyvää?
Lukioaikana rakennuspuoli kiinnosti minua eniten, mutta ystäväni veljen suosituksesta hakeuduin kuitenkin kirjapainoalalle. Muutin Helsingistä Joensuuhun työharjoitteluun vuonna 1997. Tarkoitus oli vain käydä Joensuussa, mutta sille tielle tuli jäätyä. Mielenkiinto rakennusasioihin ei ole kadonnut, ne kulkevat mukana harrastuksena.

Hyvää kirjapainoalassa on paljonkin, koen alan varsin merkitykselliseksi. On hienoa nähdä omassa talossa painettuja tuotteita laajalti ympäri Suomea. Pystymme tarjoamaan painotuotteita asiakkaillemme hiilineutraalisti. Meillä on alalla paljon rautaisia ammattilaisia sekä hyvinä työntekijöinä että yhteistyökumppaneina. Huonoa on perinteisen painamisen taantuminen, suunnanmuutokseen vaikutti paljon vuonna 2012 tehty lehtien arvonlisäveron muutos. Silloin päätettiin, että lehdet eivät ole enää sivistäviä, joten niillekin voidaan laittaa arvonlisävero. Ja jakelumaksujen nousu viime vuosina on vain vauhdittanut taantumista. Alan toimintaa ei liioin helpota kotimaisen paperiteollisuuden supistuminen.

Mikä on mielestäsi alan tulevaisuus?
Perinteisen painamisen tulevaisuutta en näe enää ihan niin valoisana kuin 20 vuotta sitten. Printin tarve vähenee koko ajan, painos- ja sivumäärät pienenevät, ja mainonta siirtyy sähköisiin kanaviin. Mutta ei painaminen kokonaan lopu vielä vähään aikaan. Esimerkiksi tuotepakkauksien painaminen on niitä osa-alueita, joiden suhteen toivon, että vastaavaa taantumaa ei tulisi vaan mentäisiin päinvastaiseen suuntaan.

Mille naurat, milloin hermostut?
Olenhan minä ehdottomasti puujalkavitsien ystävä. Mitä tyhmempi juttu sitä enemmän se naurattaa. Ja helpoiten verenpaineeni saa kohoamaan välinpitämättömällä asenteella. Jos työhommat eivät suju, kun vähätellään asioiden tärkeyttä eikä osata priorisoida, niin saattaa työhuoneesta muutamia perkeleitä joskus päästä.

Lempilausahduksesi tai mottosi?
Varsinaista mottoa minulla ei ole eikä lempilausahdustakaan. Mutta olen aina kaikille kertonut, että kyllä tältä graafiselta alalta vielä eläkkeelle jäädään. Työt otetaan täydellä vakavuudella, mutta itseään ei pidä loppuun polttaa.

Tekstin toimitti Tuula Sipilä.

Aamukahvi ja tuore lehti

Postimuseon näyttely Aamukahvi ja tuore lehti on katsaus suomalaisen sanomalehden jakelun historiaan. Näyttelystä saa lisäksi tuoretta tietoa lehdenjakelusta tänään sekä valistuneen arvauksen painetun sanomalehden tulevaisuudesta.

Suursaareen kuljetettiin 1920-luvun talvina postia hiihtäen ja kelirikkoaikana jääveneillä. Leander Mattila/ Postimuseo
Suursaareen kuljetettiin 1920-luvun talvina postia hiihtäen ja kelirikkoaikana jääveneillä. Leander Mattila/ Postimuseo.

Sanomalehtien sunnuntaikantoa Lappeenrannassa vuonna 1958. Postimuseo.

Suomalaisen sanomalehden perinteet ulottuvat kauas historiaan, vuoteen 1624. Tuolloin perustettiin Ruotsin ja myös sen itäisen maakunnan Suomen ensimmäinen sanomalehti Hermes Gothicus. Lehdestä on säilynyt vain muutamia numeroita. Sen sijaan vuonna 1645 perustetun Post-Tijdenderin vaiheet tunnetaan paremmin. Se on maailman vanhin jatkuvasti ilmestyvä sanomalehti. Vuodesta 2007 se on ilmestynyt verkossa.

Näitä varhaisia sanomalehtiä tilattiin Suomeenkin. Toki aikaa kului, ennen kuin lehti tavoitti tilaajansa. Lehdet piti viedä meren yli ja toimittaa hevoskyydillä eteenpäin alueellisiin noutopaikkoihin. Sellaisia olivat mm. kirkon sakastit, joista postin sai noutaa kirkonmenojen jälkeen.

1800-luvun puolivälin jälkeen sanomalehtijulkaisujen kysyntä Suomessa alkoi kasvaa. Tällöin suurimmat lehdet alkoivat järjestää omaa varhaisjakelua. Tämä tehtiin vain lehden kotikaupungissa, jossa levikki oli suurin. Muualle Suomeen tilatut lehdet jaettiin postin välityksellä.

Kaikki lehdet aamukannon piiriin

Sanomalehtien jakelua Riihimäellä vuonna 1956. Postimuseo.

Kun uutisten ja kuvien välitys maailmalta nopeutui toisen maailmansodan jälkeen, kustantajat halusivat, että lehti tavoittaisi tilaajansa nopeammin. Ongelmana oli kuljetus. Posti jaettiin tuolloin kaksi kertaa päivässä, aamulla ja iltapäivällä. Lehdet, jotka lähtivät Helsingistä aamulla postiautojen tai junan kyydissä, ehtivät ainakin saman päivän iltapäiväkantoon linjan Pori – Jyväskylä – Varkaus – Savonlinna eteläpuolella. Muualla Suomessa lehti oli tilaajalla vasta seuraavana aamuna.

Korjatakseen tilannetta ja saadakseen markkinaetua kilpailijoihinsa nähden Helsingin Sanomat ryhtyi rakentamaan 1957 omaa kuljetusorganisaatiota. Tavoitteena oli saada lehti päivän ensimmäiseen kantoon mahdollisimman monessa kaupungissa. Seuraavan vuoden keväänä lehti otti käyttöön myös lentokuljetukset. Posti vastasi Helsingin Sanomien haasteeseen, nopeutti omia kuljetuksiaan ja aloitti omat lentokuljetukset.

Kun kuljetukset nopeutuivat, haluttiin myös jakelua varhentaa. Jos lehdet oli toimitettu kaupunkiin jo viideltä aamulla, oli turha odottaa postin aamukantoa, joka alkoi yhdeksältä. Siksi posti rakensi oman varhaiskanto-organisaation, joka eriytettiin muusta jakelutoiminnasta. Tämän jälkeen tilaajat saivat lehtensä myös sunnuntaisin kotiin kannettuna.

Näin Suomessa toteutettiin kattava sanomalehtien varhaiskanto, joka koski kaikkia postin kuljetettavaksi annettuja sanomalehtiä. Se on ollut poikkeuksellinen etuoikeus suomalaisille lehdenlukijoille. Maailmalla lehdet yleensä ostetaan irtonumeroina.

Kuinka painetun sanomalehden käy?

Sanomalehtien kultakautta elettiin Suomessa juuri ennen 1990-luvun lamaa. Levikit ja sivumäärät kasvoivat. Kehityksen huipentuma oli vuosi 1990, jolloin sanomalehtien kokonaiskysyntä oli 1100 miljoonaa kappaletta.1990-luvun alun lama taittoi painettujen sanomalehtien levikin kasvun. Sitten sähköinen media alkoi syödä sekä lehtien levikkiä että mainostuloja.

Postituksessa tehtiin kiireisiä työtunteja aamuyön aikaan. Helsingin Sanomien postitusta 1959. Päivälehden arkisto.

Paperilehden asema muuttui entistä tukalammaksi, kun tilattujen painettujen sanomalehtien arvonlisävero nostettiin nollasta kymmeneen prosenttiin vuosina 2012–2013. Kustannuspaine kasvoi, lehtien hinnat nousivat ja tilaustulot vähenivät. Jakelukustannukset eivät kuitenkaan laskeneet samassa suhteessa kuin tilausten määrä.

Postimuseon näyttelyssä päädytäänkin kysymään, kuinka painetun sanomalehden käy? Jaetaanko viimeinen sanomalehti Suomessa vuonna 2030? Tällainen riski on olemassa. Se selviää tutkimusjohtaja, FT Heikki Nikalin tekemästä paperisten sanomalehtien nykytilaa ja tulevaisuutta koskevasta selvityksestä.

Heikki Nikalin tekemä selvitys on Postimuseon tilaama, ja sitä on käytetty näyttelyn tausta-aineistona. Postimuseo teetti myös tutkimuksen sanomalehtien jakelun historiasta. Sen laati FT Tuomas Hoppu. Postimuseo on julkaissut nämä tutkimukset kirjana.

Postimuseo keräsi näyttelyä varten sanomalehteen liittyviä muistoja suomalaisilta. Niitä kertyi kaikkiaan 501! Muistoja on sijoitettu näyttelyn lomaan, ja ne kertovat, kuinka tärkeä sanomalehti meille on.

Lehtipostia lastataan postilinja-auton takatilaan vuonna 1970. Postimuseo.

Näyttelyssä museovieras pääsee testaamaan, millaista on olla varhaisjakajana sähköskootterin ohjaimissa, tai hän voi istua eri aikakausia edustavien hahmojen kanssa aamukahvipöydässä. Myös jakelupäivystäjän puhelimeen voi vastata, ja luettavissa ovat kaikki Päivälehden ja Helsingin Sanomien numerot vuosilta 1889–2019.

Näyttely on esillä Postimuseossa museokeskus Vapriikissa Tampereella 28.8.2022 asti. Teksti Markku Kuusela.


Tuomas Hoppu – Heikki Nikali: Aamun lehti. Sanomalehtien jakelun historia ja tulevaisuus.

Kirjaa voi ostaa museokeskus Vapriikin museokaupasta sekä Trafiikkimuseoiden verkkokaupasta https://webshop.trafiikki.fi/

Uusi mediakasvatusmateriaali haastaa pohtimaan suhdetta mediaan

Aikakausmedia ja Uutismedian liitto ovat julkaisseet mediakasvatuksellista verkkomateriaalia aikuisille. Mediaa, kiitos! pureutuu journalismin pelisääntöihin ja tarjoaa viisi näkökulmaa journalismiin samalla haastaen aikuisia mediankäyttäjiä pohtimaan median merkitystä ja omaa suhdettaan journalismiin. Materiaali on kaikkien vapaasti käytettävissä.

Mediakasvatustyötä on Suomessa tehty pitkään, mutta pääasiassa lapsille ja nuorille. Aikakausmedian ja Uutismedian liiton yhteishankkeessa keskitytäänkin juuri aikuisiin, jotka ovat sanoma- ja aikakauslehtien ylivoimaisesti suurin kohderyhmä.

Materiaalin tehtävien avulla lukija pääsee testaamaan omaa tietämystään journalismista, mediaetiikasta ja toimittajan työstä. Materiaali perustuu media-alan ammattilaisten haastatteluihin, joissa kartoitettiin, mitä toimituksissa työskentelevät itse ajattelevat työstään, resursseistaan ja yleisöstään.

www.mediaakiitos.fi

Lisätietoja:
Mediakasvatusasiantuntija Outi Laine, Aikakausmedia
outi.laine@aikakausmedia.fi, p.050 535 9396

Muotoilun huiput palkittiin

Luovan suunnittelun ammattilaiset valitsivat huhtikuussa kotimaisen markkinointiviestinnän ja muotoilun huiput. Kultahuipun voitti kaikkiaan 15 kilpailutyötä ja Hopeahuipulla palkittiin 43 työtä.

Kuva: Grafia

Yksi Kultahuipulla palkituista on TBWA\Helsinki, joka suunnitteli ilmastonmuutoksen vaikutusten konkretisoimiseksi ilmastofontin. Se esittää, miten arktinen merijää on pienentynyt ilmastonmuutoksen johdosta. Satelliittidataan perustuvan fontin eri leikkaukset kutistuvat samassa suhteessa merijään kanssa.

Ilmastofontti venyttää muotoilun ja viestinnän kenttää. Toteutus viestii toimialasta riippumatta kriittisestä tilanteestamme, mutta myös muotoilun vaikutusvallasta sen keskellä. Projekti on aikaa kestävä avaus ylläpitämään keskustelua ilmastokriisistä.

Syksyllä ilmestyvään Vuoden Huiput 2020 -vuosikirjaan valikoitui 116 työtä eli noin 15 % kilpailuun lähetetyistä 726 työstä. Kirjan graafisesta suunnittelusta ja koko Vuoden Huiput -tapahtuman ilmeestä vastasi tänä vuonna turkulainen Uusi Studio.

”Vuoden Huiput on paitsi palkinnut ja herättänyt keskusteluja myös kerännyt koolle ja arkistoinut tässä maassa tapahtuvaa muotoilua ja markkinointiviestintää vuosikymmenten ajan. Tässä mielessä tämä kilpailu on viestintää meiltä meille: arkistoihin jääneet työt kertovat meille, mitä pidettiin hyvänä ja tärkeänä ennen, ja omilla valinnoillamme kerromme meidän jälkeemme tuleville, mitä pidämme huolenpidon arvoisena tänään”, ylituomari Arja Karhumaa kirjoittaa vuosikirjan esipuheessa.

Vuoden Huiput 2020 -näyttely järjestetään syksyllä 2021 Habitare-messujen yhteydessä 15.-19.9.2021.

Lisätietoja >>>

Vuoden valokuvataidekirja 2020 valittu

Valokuvataiteilijoiden liitto ja Suomen valokuvataiteen museo ovat antaneet Vuoden valokuvataidekirja 2020 -palkinnon Teemu Mäen kirjalle Miten olla mies tai nainen tai jotain muuta? (PARVS, 2020). Ansiokkaan valokuvataidekirjan tekijälle myönnettävän vuosittaisen palkinnon suuruus on yhteensä 4.000 euroa.

Valokuvataiteilijoiden liitto, Valokuvataiteen museo, kuvaaja: Minna Kurjenluoma

Vuoden 2020 palkinnosta päätti valokuvataiteilija Nelli Palomäki.

”Toivoin, että finalistien seassa olisi teos, joka voisi ravistella minua. Joka ei olisi helppo eikä itsestäänselvä valinta. Yksi kirjoista aiheutti minussa muita suurempia tunteita, värinää ja vaikeitakin valokuvaan, muotokuvaan ja erityisesti identiteettiin liittyviä kysymyksiä, Palomäki kuvailee valintaprosessia.

”Mäen teos erottuu lähes kaikilta ominaisuuksiltaan selkeästi muista finalisteista. Se ei ole esineenä kaunein tai täydellisin, vaan tuntuu taistelevan kaikkia nykyisiä valokuvataidekirjan trendejä vastaan. Konstailemattomien muotokuvien kanssa kirjan arkinen ulkoasu kuitenkin tuntuu toimivan. Kirjalla on paljon asiaa ja sen keskeinen sanoma on tärkeä. Miten olla mies tai nainen tai jotain muuta? -teoksen valinta Vuoden valokuvataidekirjaksi on tunnustus ihmisen hauraudelle ja sukupuolen moninaisuudelle.”

Lisätietoja >>>

Uusi rekrykanava tuo yhteen työnantajat ja työntekijät

Print&Median Rekrykanava tuo työnantajat ja työntekijät yhteen sekä graafisen ja visuaalisen viestinnän alalta että pakkausalalta. Rekrykanava tarjoaa rekrytoinnin tarkasti kohdennetulle yleisölle. Työnantajat voivat puolestaan ilmoittaa avoimesta työpaikasta helposti ja kohdennetusti. Työpaikkailmoitus näkyy Rekrykanavan lisäksi Print&Median uutiskirjeessä ja somessa.

Rekrykanavalta löytyy työpaikkojen lisäksi alan tietopankki, jossa on listattuna alan koulutusmahdollisuudet ja ammatit. Lisäksi voi katsoa mitä liittoja, järjestöjä ja yhdistyksiä alalta löytyy sekä tarkastaa alan ajantasaiset työehtosopimukset ja työttömyyskassat.

Tästä Rekrykanavalle >>>