Mummoni ja digikirjat

Eläkepäivät, matkustaminen ja paksut lukuromaanit tuovat elämään luksusta. Mutta yhtälö on joskus vaikea toteuttaa. Kymmenisen vuotta sitten viisaat tietotekniikkanerot ja bittinikkarit keksivät digimummolle – ja monelle muullekin – oivan tavan yhdistää lukemisen intohimo matkustamiseen. Nyt myös perinteisen kirjan ystävä on oppinut tarttumaan digikirjaan.

Markkinoille tuli e-kirja, ja digimummo osti lukulaitteen. Vain hipaisu laitteen näyttöön ja silmien edessä oli kirjan kansi, esittelyteksti, aukeamat. Se oli ihmettä. Mummo ajatteli, että ehkä jatkossa ei koskaan tarvitse enää etsiä pehmeäkantisia kirjoja matkalukemiseksi. Mummo muistaa ensimmäisen sähköisen kirjaostoksensa, se oli Tuomas Vimman Gourmet. Voi, sitä löytämisen iloa!

Digimummo oli lukenut ensimmäisen e-kirjansa, kun vuotuiset kirjamessut alkoivat. Suurella innolla ja asiantuntemuksella hän meni HELMET-osastolle keskustelemaan e-kirjojen lukukokemuksesta ja käyttöeduista. Vähän jopa nolotti. Mutta osastolla oltiin vähintään yhtä innoissaan. Myös siellä valitettiin e-kirjojen vähäistä määrää, ja lainausjärjestelmäkin oli ”tökkivä ja vähän hakusessa”. Asiasta oltiin silti kovasti kiinnostuneita, ja järjestelmää sekä e-kirjojen määrää luvattiin kohentaa. Tällä hetkellä systeemi toimii hyvin ja vaihtoehtojakin on jo tuhatmäärin.

HELMETin käyttökokemuksesta mummo sai hyvän esimerkin eräällä kaukomatkalla. Hän tuskaili lukemisen puutetta, ja koska apartamentossa oli hyvä nettiyhteys, hän kokeili HELMETin sähköistä palvelua. Totta kai se toimi, kirjastokortti soimaan, ja taas oli digimummolla lukemista.

Samoilla kirjamessuilla huomattiin myös, että eräs operaattori oli tullut markkinoille e-kirjavalikoimalla. Kirjat olivat tietysti maksullisia, päinvastoin kuin kirjastossa, mutta ne olivat mummon omia, eikä lukuaika päättynyt kahteen viikkoon. Nyt saattoi perustaa itselleen kirjaston omalle laitteelleen.

Mummon kokemukset operaattorista parantuivat ja valikoima laajeni. Ensin oli sata kirjaa, sitten tuhat ja nyt varmasti tuhansia usealla kiellellä ja monesta kategoriasta. Kirjojen hinnat olivat aluksi suurin piirtein painetun kirjan hinnoissa, mutta myöhemmin alkoi löytyä alekirjoja. Suomalaisia klassikoita sai jopa ilmaiseksi. Nykyään kirjojen arvonlisävero on pudonnut, joten hinnatkin ovat halventuneet. Tällä hetkellä sähköinen kirja taitaa voittaa painetun kirjan hinnassa.

Digimummo ei ole perehtynyt eri toimijoitten e-kirjavalikoimaan, mutta vaihtoehtoja kyllä löytyy. Äänikirja on uusi tuttavuus, joka jossain tilanteessa saattaa korvata e-kirjan tai paperisen kirjan. Lukukokemus on kuitenkin paras laitteelta tai perinteisestä painetusta kirjasta. Uudenuutukainen painettu kirja tuoksuu vieläkin samalle kuin lapsuudessa. Sen kautta digimummo voi aina palata ainutlaatuiseen nautinnon tunteeseen, jonka on aikoinaan kokenut.

Paikallisesti sinun

Ammattilainen koulutti pari viikkoa sitten luottamushenkilöitä, aiheena oli neuvotteluiden vuorovaikutustaidot. Koska olin tilaisuuden isäntä, hän ammattilaisena kysyi etukäteen minun ajatuksiani. Vastasin, että joskus olisi kiva olla sellainen hopealuoti, joka tepsisi mihin tahansa vaikeaan tilanteeseen ja taianomaisesti kääntäisi väännön omaksi eduksi. Neuvottelun avuksi kysytään usein kikkoja ja taitoja, joilla vaikean tilanteen voittaisi. Toki vastasin muutakin, ja niitä nostan nyt tässä esille.

Hopealuoteja ja niksejä on elokuvissa. Toki oman asian esitystapa ja neuvottelutaktiikka on syytä valmistella, mutta mihinkään taianomaiseen vastapuolen manipulointiin en vielä ole törmännyt. Enkä halua törmätä, sillä manipuloinnilla tai väkisin jonkun yhden asian “voittamisella” voi olla lyhyet jäljet. Vastapuoli muistaa kyllä ja haluaa kuitata tilit.

Työpaikoille kaivataan lisää paikallista sopimista. Mahdollisuuksia siihen on ollut sekä pitkään että runsaasti. Tuntuma on kuitenkin, että joko neuvottelijat eivät oikein ymmärrä mitä, mistä ja miten neuvotella tai sitten koetaan, ettei se toinen osapuoli oikeasti halua neuvotella vaan sanella. Tämä ei tietenkään tuo hyvää lopputulosta.

Koska taikatemppuja ei ole, ehdotan panostamista raakaan työhön. Perehdy etukäteen yhtiön ja työpaikan sekä sen yksiköiden tilanteeseen ja pidä tietosi ajan tasalla. Vasta neuvottelukutsun jälkeen aloitettu taustatyö on jo myöhässä. Mieti asiaa myös vastaneuvottelijan näkökulmasta. Yritä miettiä kokonaisuutta ja siihen liittyviä asioita. Kysy ja kuuntele, älä hyväksy sanelua. Paras ratkaisu voi olla se, mitä kumpikaan osapuoli ei tullut etukäteen ajatelleeksi. On myös ihan ok – perustellen – sanoa “ei”.

Itse tajusin koulutusta kuunnellessani sen, että oikeastaan jokainen työtapaaminen on neuvottelu – myös se oman porukan tapaaminen. Omien kesken velvollisuutesi on edistää sitä vaihtoehtoa minkä takana seisot. Ja jos muut eivät heti ole samaa mieltä kanssasi, joudut neuvottelemaan asiasta.

Ennen oli ennen ja nyt on nyt

Tuota vanhaa sanontaa kuulee paljon silloin, kun nuoriso keskustelee vanhempiensa tai isovanhempiensa kanssa. Kyseessä voi olla asenne, toimintatapa tai tuote. Entä kuinka kirjapainoala suhtautuu tähän ajatteluun?

Jaetaan kirjapainoala kahteen ikäkauteen, ensimmäiset 500 vuotta ja viimeiset 50 vuotta. Jos Johannes Gutenberg olisi vieraillut 1970-luvun kirjapainossa, hän olisi ihmetellyt ainoastaan sähkövaloa. Nykykirjapainoa hän ei edes tunnistaisi kirjapainoksi.

Vanhin kirjapainoalan tuote on kirja, joka puolestaan on vanhimpia tuotteita maailmassa ja edelleen käytössä. Kun koptit Egyptissä keksivät sitoa papyruskääröt luettavampaan ja helpompaan muotoon, syntyi kirja ja kirjansitojan ammatti. Aluksi kirjoja valmistettiin käsin. Se oli hidasta ja kallista. Kun Gutenberg keksi kirjapainotaidon, sai kirja uuden valmistustekniikan, ja siitä tuli menestystuote. Nykyaika on jalostanut sähköisen ja kuunneltavan, jopa laajennettua todellisuutta käyttävän kirjan.

Digitekniikka loi uuden tuotesukupolven, tabletit ja älypuhelimet. Tätä on vaikea todentaa otsikon sanonnassa, mutta kun huomioidaan historia, niin löydetään kivi- ja savitaulut, joita myös tableteiksi kutsuttiin. Älypuhelimessa puhelin on vain yksi sovellus, erillisenä laitteena se on sulautunut osaksi tietokonetta ja samalla tullut mobiiliksi.

Kirjapainoteknologian uusi tuote, sanomalehti, syntyi, kun pystyttiin valmistamaan sivuluvultaan ja painosmääriltään suuria painotuotteita nopeasti. Näin keksittiin uusi tapa levittää ajankohtaista tietoa. Nykyaika ei ole sanomalehteä tappanut, ja näköislehtenä se ilmestyy myös digimaailmassa. Entä kun PDF-taittoa ei tarvita enää paperilehteä varten, kuoleeko näköislehti kokonaan?

Aikakauslehdet syntyivät vähän myöhemmin, ja ne ovat painettuina yhä voimissaan, toki digitaalisinakin. Erityisesti painetut harrastelehdet ovat suosittuja. Myös viihde tarvitsee kirjapainotaitoa tehdessään vaikkapa pelikortteja ja lautapelejä. Pelit ovatkin kasvattaneet suosiotaan koronapandemian aikana. Niitä eivät ole älypuhelinten pelisovellukset tai pelikonsolit syrjäyttäneet. Pandemia on tuonut uusiakin innovaatioita painoalalle, kuten nanoteknologian avulla virusta torjuvat painopinnat.

Pakkausteollisuus ja sen käyttämä painoteknologia elävät varmasti pisimpään. Tuotteiden pakkaamistarve on aina olemassa, joten myös erilaisia painotekniikoita tarvitaan. Funktionaalinen painaminen tuo lisäarvoa pakkauksiin. Lääkepakkauksien tunnistamista ja varmistamista varten niihin painetaan RFID- tunnisteet. Ehkä tämä tunniste otetaan pakkauksissa laajemminkin käyttöön, kun myyjättömät kaupat yleistyvät.

Painettu elektroniikka kasvaa vauhdilla uudeksi tavaksi valmistaa sovelluksia mitä erilaisimpiin paikkoihin, ja se valtaa alaa esimerkiksi näyttöteknologiassa. Autojen kojetaulun näytöt on tehty painamalla. Funktionaalinen painaminen edustaa tulevaisuutta jo tänä päivänä.

Kirjapainoala taitaa olla niitä harvoja aloja, jossa sukupolvien välistä eroa ei näy, vaan pitkä historia on selvä jatkumo. Entinen ja nykyinen aika elävät tuotteissamme sopuisaa rinnakkaiseloa. Uusien sovellusten synty palaa aina käyttöliittymäksi, jonka määrää ihmisen fysiologia.

Muutoksesta puhuttiin ja sitä ennakoitiin kirjapainoalalla vuosikymmenen ajan. Sitten kun se tuli, ihmettelivät samat piirit ”no nytkö se tuli”. Ilman entisiä aikoja ei olisi nykyisiäkään!

Oletko aina käyttänyt Teamsia väärin?

Rajoitettiinko sinunkin työpaikallasi etätyötä, kunnes tuli pakko, joka muutti kaiken? Et ole ainoa. Jopa saman organisaation sisällä esimiehillä on erilaisia suhtautumisia siihen, voiko työntekijään luottaa, jos hän ei ole valvovan silmän alla. Näin, vaikka ainakin koko 2000-luvun ajan puheissa on korostettu työntekijän itseohjautuvuutta ja sanottu, että palkkaa maksetaan työn tuloksista – ei toimistolla hengailusta.

Kun joskus pandemian voittajina palaamme työhön toimistoihin se tapahtuu syystä, ja sillä on tarkoitus. Siis toimistotyöpäivällä pitää olla tarkoitus! Etätyön valvonnan ja rajoittamisen sijaan ajatteleva työnantajan – pomon – on opittava johtamaan läsnäolotyötä. Kutsutaan tätä vaikka synkroniseksi vuorovaikutukseksi. Suomeksi sanottuna toimistolle mennään siksi, että käsillä on jotain sellaista, jota edistetään parhaiten tapaamalla kasvokkain. Vaikka osaisimme teamsimme erinomaisesti, ei vuorovaikutuksen taso etäkokouksessa ole sama, kuin ollessamme fyysisesti läsnä. Jäljelle jäävä työ, sellainen, jossa riittää, että pysymme kokonaisuudesta kärryillä, voidaan ja on syytäkin hoitaa verkossa.

Jos miellät Teamsilla (Zoomilla, Googlella) työskentelyn vain kokoustamisen välineeksi, olet ihan pihalla. Sovellusten avulla on tarkoitus tehdä työtä, ja kokouksen pyörittäminen videoneuvotteluna on vain se osa, johon olemme kuluneen vuoden aikana joutuneet tyytymään. Organisaation pitäisi viimeistään tänään lopettaa sähköpostin käyttö kaikessa sisäisessä viestinnässään ja siirtyä käyttämään näitä välineitä, niin kuin on tarkoitettu. Siis yhdessä työskentelemiseen, dokumenttien jakamiseen työryhmissä ja keskustelemaan eli käyttämään chattia, mikä on sekä huomattavasti vuorovaikutteisempi kuin sähköposti että vähemmän muodollinen. Chatti matkii elävän elämän keskustelua. 

Emmehän me sähköpostista pääse tietenkään kokonaan eroon. Organisaatioiden välinen epäsäännöllinen viestintä tarvitsee sitä vielä pitkään. Ja jos viestinnän tarve on säännöllistä, niin siihen tietysti perustat oman työryhmän. Yhtä tärkeää, kuin oppia uutta, on tietoisesti luopua vanhasta.

Musta joutsen ja positiivinen yllätys

Tulevaisuudentutkimus ei ole kristallipalloon tai kahvinporoihin katsomista, vaan vaihtoehtoisten skenaarioiden rakentamista. Juuri tämä tekee sen kiinnostavaksi. Tulevaisuuteen voimme vaikuttaa teoilla ja valinnoilla – päinvastoin kuin menneisyyteen tai
nykyisyyteen, joka on tässä ja nyt.

Mutta tulevaisuus yllättää skenaarioiden rakentajat. Mustaksi joutseneksi kutsutaan tulevaisuutta, joka on erittäin (tai äärettömän, kuten nykyisin kaikkia poikkeamia kutsutaan) epätodennäköinen, mutta toteutuessaan tuhoisa. Tällaisia ovat muun muassa parinkymmenen vuoden takaiset wtc-iskut ja maailmanlaajuinen pandemia.

”Vain sorsa lentää pohjoiseen, maahan outoon sohjoiseen” lauloi Juha Watt Vainio 1980-luvulla. Kukaan ei tuolloin osannut kuvitella, että Suomeen kohdistuisi 2000-luvulla valtava pakolaisten muuttoliike. Jaakko Iloniemi totesi puolestaan, että ”vain se, joka tunsi Neuvostoliittoa huonosti, osasi ennustaa sen hajoamisen”.

Joskus tulevaisuus voi yllättää positiivisesti. Norjan pohjoisrannikolla, Jäämeren rannalla on pieni kalastajakylä Pykeija (norj. Bugøynes), joka syntyi 1800-luvulla, kun suomalaiset pakenivat nälkää. Varangin vuono Ruijassa on avoinna läpi talven, ja merestä saatiin kalaa. Kylä rakennettiin kauas muusta maailmasta, edes saksalaiset eivät löytäneet sinne. Sitten kalakanta vuonossa väheni, nuoret muuttivat etelään ja kylä kuihtui. Lehteen laitettiin ilmoitus, että kylä on myynnissä. Tämä hätähuuto havaittiin maailmanlaajuisesti. Tapahtui käänne. Idästä vaelsi vuonoon puolitoistametrinen kuningasrapu, joka on maailmalla haluttua ja kallista herkkua. Vieraslajina sen pyynnissä ei ole rajoituksia. Nyt kylä elää ja voi hyvin, ja Pykeijaan pääsee taas autollakin.

Silvio Berlusconi haukkui aikoinaan suomalaisen ruokakulttuurin. Mutta kyllä täällä osataan myös innovoida. Jos matkalla pohjoiseen haluaa kokeilla jotain erilaista, niin kannattaa pysähtyä Inarissa Aanaar- ravintolaan. Sen ruokalista on maailman gourmet-piireissä tunnettu. Illallismenun tilatessaan saa keittiöstä tervehdyksen: kuivattua jäkälää pororouheen ja dippikastikkeen kanssa.

Tulevaisuuden visioita kuvataan usein vertauksilla, kuten Woody Allen -yhteiskunta ja John Wayne -työmalli. Kun Allenilta kysyttiin, miksi hän haluaa asua New Yorkissa, hän vastasi, että jos sattuu heräämään yöllä kello 3 ja tekee mieli kiinalaista kanakeittoa, niin sitä saa New Yorkista. Kaupunki ei nuku koskaan. Tulevaisuuden asiantuntijatyötä on kuvattu John Wayne vertauksella. Miehellä on aseensa, hevosensa ja ampumataitonsa. Tulevaisuuden asiantuntijalla on läppärinsä, älypuhelimensa ja osaamisensa. Ja hänkin tekee projektin kerrallaan sitoutumatta vakituiseen työsuhteeseen.

1980-luvulla joukko arvostettuja mediaasiantuntijoita totesi, että painettu sanomalehti on kuollut vuoteen 2000 mennessä. Ei kuollut, mutta on vain ontuen selviytynyt tähän asti. Tavallisia kirjapainojakin on yhä toiminnassa. Löytyisiköhän painoteollisuudelle jostain kuningasrapu tai uusi jäkäläannoksen kaltainen konsepti?

Innovaatio eli uudennos

Innovaatio-ohjelma on hallitusohjelmassa mainittu yhtenä toimivan tulevaisuuden edellytyksenä. Innovaatio tarkoittaa uuden keksinnön, prosessin tai palvelun kaupallistamista. Usein yrityksissä on tehty teknologiastrategia, se määrittelee käytettävät teknologiat, joita seurataan ja hyödynnetään.

Erilaisia innovaatiokilpailuja järjestetään lähes vuosittain. Eräänä vuonna Think Ink -kilpailun voittajaksi nousi painettava pelto, innovaatio rohkeimmasta päästä. Karkeasti voidaan todeta, että tutkimusprosessi muuttaa rahaa tiedoksi, ja innovaatioprosessi tietoa rahaksi. Innovaatiosta puhutaan – suorastaan jankutetaan – koko ajan joka paikassa. Kyse onkin erittäin tärkeästä toiminnasta.

Olen aiemmin kirjoittanut mm. lohkoketjuista, alustataloudesta, esineiden internetistä, tekoälystä, robotiikasta, 3D tulostuksesta ja nanotekniikasta sekä laajennetusta todellisuudesta. Uutta ovat myös radio-ohjattavat lennokit (dronet) ja 5G-verkko. Teknologioiden kirjo on laaja, ja mahdollisuudet myös moninaiset.

Jakelun kanssa on kipuiltu jo jonkin aikaa. Nyt droneista on löydetty kokeiltava ratkaisu: voisivatko ne jakaa sanomalehtiä tai postia yleisemminkin? Olisivatko lennokit kiinteä osa logistiikkaketjua? Entä jos robotti päräyttäisi postilaatikolle itseohjautuvalla autolla?

Nanotekniikalla saadaan uusia painettavia pintoja, joihin voidaan tehdä optisia efektejä. Mihin kaikkeen innovointi voikin hyödyntää nanotekniikkaa! Painettu elektroniikka näytti tulevan käyttöön erityisesti pakkausalalla, mutta varsinaista läpimurtoa ei ole tapahtunut. Autoteollisuus lienee nykyään sen suurin käyttäjä mittaristoissa. Kirjojen suhteen laajennettu todellisuus tuo oivan lisän lukukokemukseen, mutta senkin käyttö on hiipunut. Ainoat hyödyntäjät ovat satukirjat.

Uudet, monipuoliset teknologiat eivät ole toistaiseksi vieneet graafista alaa nousuun. Ala kutistuu nopeammin, kuin uusia tuotteita ja palveluja saadaan markkinoille. Puuttuvatko resurssit vai eikö ole näkemystä panostaa uuteen? Alalla tarvittaisiin tutkimuslaitoksen, koulutuksen ja yritysten syvää yhteistyötä. Tarvittaisiin Innovaattori. Mihin organisaatioon tuo kummajainen sijoitettaisiin, sitä en tiedä.

Aiemmin muun muassa Tekesin kanssa on toteutettu innovaatio-ohjelmia, jolloin on saatu käyttöön yhteiskunnan rahaa. Silloin ehtona on ollut, että mukana on myös alan yrityksiä, jotka ovat sitoutuneet yhteistyöhön omalla panostuksellaan. Tämän hetken ongelmana taitaa olla, ettei tällaisiin panostuksiin tai henkilöresursseihin ole varaa. Yrityksissä lähinnä leikataan kaikesta ja pyritään pysymään hengissä. Onko nykytila seurausta siitä, että aiemmilla innovaatio-ohjelmilla ei ole löytynyt uutta rahasampoa? Mistä löytyisi tämän päivän Johannes Gutenberg?

Etätöitä ja äänikirjoja

Koronapandemia laukaisi kriisin, jossa ihmisiä hoputettiin etätöihin ja senioreita karanteeniin. Sen tuloksena ihmiset hamstrasivat elintarvikkeita ja vessapaperia niin, että kauppojen hyllyt tyhjenivät. Turhaan, olisivat ostaneet edes muutaman kirjan, niin maineemme lukijakansana olisi saanut parempaa katetta.

Kirjakauppiaille tämä pandemia saattoi tuoda ajatuksen paremmista ajoista, sillä massatapahtumien peruuntumiset, kokoontumiskiellot, liikuntaharrastusten estyminen ja etätöiden yleistyminen tarjosivat valtavasti lisää vapaa-aikaa, jonka toivottiin kanavoituvan lukemiseen. Näin ei kuitenkaan käynyt. Helteinen alkukesä innosti monia kunnostamaan ja maalaamaan mökkejä, terasseja ja aitoja. Maalikauppiaat siis tekivät tiliä, kirjakauppiaat eivät.

Kuka sitten hyötyi uudesta tilanteesta? Voittajaksi on nousemassa verkkokauppa, eritoten äänikirjat. Kirjamyynnin kannalta koronaviruspandemia näyttää vauhdittavan digitalisaatiota ja muuttavan kulutustottumuksia siten, että kirjallisuuden kulutus siirtyy mobiililaitteille. Valitettavasti kirjailija, jonka hengentuote on kyseessä, ei tästä välttämättä hyödy. Vaikka julkaisukynnys teknisesti mataloituu, eivät uudet jakelukanavat tuo tekijälle lisätuloja. Pitkän puurtamisen tuotos jää useimmiten miinuksen puolelle eli ”artisti maksaa”.

Mikä sitten on äänikirjan asema painetun kirjan rinnalla? Vaikka äänikirjat jatkavat suosiotaan laajenevan tarjonnan ja aggressiivisen markkinoinnin avulla, ei niistä ole perinteisen kirjan nujertajaksi. Ne ovat tavallaan painetun kirjan jälkimarkkinointia.

Vaikka kirjojen lukeminen on vähän hiipunutkin, ei kuunneltu teksti korvaa perinteistä lukuelämystä. Kun halutaan oppia, ymmärtää ja sisäistää kirjoitettua tekstiä, on se luettava itse. Tämä jo senkin vuoksi, että tuskin koskaan aiemmin on ollut tarjolla niin paljon valeuutisia ja median välittämää mielipiteenmuokkausta kuin nykyään. On suomalaisten onni, että käytännössä kaikki osaavat lukea. Ja ilmeisesti suuri joukko myös ymmärtää lukemansa. Vai onko niin, kuten joku vääräleuka voisi ajatella, että osaamme kaikki lukea, mutta onneksi emme ymmärrä sitä kaikkea. Siksi olemmekin maailman onnellisin kansa.

Luomuälyä vai tekoälyä?

Näinä poikkeuksellisina aikoina ei juuri tarvitse muuta mietittävää, kuin miten palata takaisin normaaliin. Saattaa olla, että palaammekin muuttuneeseen tilanteeseen. Pakon kautta on nyt otettu käyttöön toimintatapoja, jotka ”laboratorio-oloissa” todetaan toimiviksi, kuten vaikkapa etätyöskentelyn laajentaminen.

Otsikko viittaa vilkastuneeseen keskusteluun tekoälystä ja sen hyödyistä liiketoiminnassa. Tekoälylle ei ole määrittelyä – itse älyllekään ei ole pystytty sellaista luomaan. Ehkä tekoälysovelluksen ensimmäinen merkittävä voitto oli shakin maailmanmestarin kukistaminen 1997. Tekoäly vertautuu inhimilliseen ajatteluun. Esimerkissä shakkipelin säännöt ja siirtovaihtoehdot olivat tekoälylle helppo nakki, kun laskentakapasiteettia oli riittävästi.

Nappuloiden siirto oli jo vaikeampaa. Tekoäly siis tarvitsee valtavan laskentakapasiteetin ja neuroverkkojen
tapaisen laskentasäännöstön hyvän analytiikan tekemiseksi. Teknologia tuottaa yhä tehokkaampia laskentapiirejä eli mikropiirejä. Nykyisin edetään vielä Mooren lain mukaan; laskentateho tuplaantuu 18 kuukaudessa ja transistoreiden määrä piipalalla on 10 miljardin luokkaa. Ihan lähivuosina ei kapasiteetti lopu, ja uusia teknologioita, kuten esimerkiksi kvanttitietokonetta, kehitellään.

Toinen tekoälyä tukeva muutos on IoT- teknologia (Internet of Things) eli esineiden internet. Itse ajavat autot ovat kovan kehitystyön kohteina. Kodin jääkaappi liitetään internetiin, ja se tilaa kaupasta täydennystä havaitsemansa tarpeen mukaan. Kun esineitä kytketään järjestelmiin internetin välityksellä, saadaan valtavia määriä reaaliaikaista tietoa. Sen käsittelyyn ja mielekkääseen analysoimiseen liiketoimintaa varten tarvitaan tekoälyä.

Mutta kuinka painotaloissa voitaisiin hyödyntää näitä teknologioita liiketoiminnan parantamiseen? Pankit ja vakuutusyhtiöt käyttävät jo tekoälypohjaisia järjestelmiä käsitellessään lainoja tai vahinkoilmoituksia. Tuomarin ja lääkärin työhön on tulossa tekoälyratkaisuja. Miksi ei siis kirjapainoihin? Tuotantoprosessi on jo kehitetty lähes henkilöttömäksi, myös painotyötilauksen voisi asiakas tehdä tekoälymyyntifaktorin kanssa.

Kun vielä huomioidaan alustatalousratkaisut lohkoketjusovelluksineen, luodaan ennennäkemätön ja taloudellisesti ylivoimainen liiketoiminta, joka tuottaa laadukkaan tuotteen aikataulussa asiakkaan tarpeisiin.

Tällaisia ratkaisuja ei kuitenkaan synny ilman luomuälyä. Vaikka tekoäly hakkaa luomuälyn shakissa, on se vain murto-osa siitä, mitä luomuälyllä voidaan tehdä. Puheet tekoälyn vaaroista ovat tieteiselokuvien höpinää. Tekoälyä soveltamalla poistetaan paljon turhaa työtä, saadaan parempaa laatua ja tuottavuus paranee. Tekoälyn erityispiirrehän on sen adaptiivisuus eli oppimisominaisuus. Virheet paljastuvat prosesseista, ja ne korjataan koneoppimisella, jota laajat datamäärät tukevat digitaalisuutta hyödyntäen. Ainoastaan ihmismäistä tunneälyä ja ajattelua ei nykyteknologioilla pystytä robotteihin kehittämään.

Siis, ei kun luomuälyllä tekoäly hommiin! Niin on varmasti myös pandemian mallinnuksessa tehty.

Tarinankertojia iltanuotiolla

Jos paperille painettu kirja keksittäisiin nyt, sitä ehkä markkinoitaisiin ekologisena
ja uusiutuviin luonnonvaroihin perustuvana hyödykkeenä. Ei tarvita akkuja tai niiden lataamista, ei synny elektroniikkaromua. Voi edetä omassa tahdissa, ei äänikirjan lukijan
nopeudella. Virta ei lopu eikä laite rikkoudu edes kastuessaan. Sivuille on helppoa tehdä
reunamerkintöjä ja alleviivauksia. Kirja on näyttävä lahjaesine ja arvostettu sisustuselementti.

Tarinat ovat aina kiehtoneet ihmisolentoja. Jo ammoin klaanit kokoontuivat iltanuotioille kuuntelemaan tarinankertojia. Tarinat siirtyivät sukupolvelta toiselle muistinvaraisesti. Kun iltanuotioiden perinne hiipui, tarinat jatkoivat elämäänsä. Jossain vaiheessa joku dokumentoi niitä. Suomessa näin teki Elias Lönnrot, ja tarinat koottiin Kalevalaksi.

Tekniikan kehittyessä löytyi uusia esitystapoja. Tänään uusimpaan tekniikkaan (esim. podcast) tukeutuvia monimediallisia tarinoita kutsutaan audiodraamoiksi ja niiden tekijöitä audiodokumentaristeiksi. Kirjallisia teoksia voi lukea mm. älypuhelimilla ja tableteilla. Kirjoittajan nuoruudessa suosittuja olivat mm. radiokuunnelmat ja kuunnelmasarjat.

Painettu kirja täyttää rauhoittumisen ja hiljaisen elämyksen tarpeita. Se sopii suomalaiseen mielenlaatuun erityisesti lasten iltasatuina. Lapsenlapseni on tämän päivän ”painetuista äänikirjoista” oppinut, miten maasika ääntelee, hevoset hirnuvat ja piipaaautojen sireenit ulvovat. Mutta kun halutaan olla lähekkäin tai valmistautua nukkumiseen, haetaan kirja, josta luetaan tuttu iltasatu. Tätä rituaalia ei tarvinnut lapselle opettaa – se on geeneissä.

Norja, Suomi ja Japani olivat sanomalehtien kulutuksen huippumaita. Sivistysmaan maineessa kylpenyt Ranska oli kaukana meistä. Kun 1980-luvun Helsingin Sanomien sunnuntaipainos ei aina mahtunut kerrostalojen postiluukuista repeämättä, perustettiin projekti postiluukkujen suurentamiseksi. Nyt lähes kaikki sanomalehdet ovat tabloid-kokoisia ja mahtuvat hyvin koteihin. Enää eivät kalakauppiaatkaan kääri kaloja vanhoihin sanomalehtiin.

Maailma muuttuu. Aikoinaan iloittiin, kun hevosvarkauksia tehtiin yhä vähemmän, kunnes tilastoista löydettiin uusi kasvava rikosnimike, autovarkaudet. Joskus uusi asia korvaa jonkin ilmiön kokonaan. Kylmäkonetekniikka lopetti Yhdysvalloissa kukoistaneen jääteollisuuden, rautalaivat tuhosivat Oulun tervaporvarien bisneksen ja digitaalikamera filmipohjaisen valokuvauksen ja sen materiaalituotannon.

Mutta aina ei käy näin. Valokuva ei lopettanut maalaustaidetta eikä äänilevyteollisuus elävää musiikkia. Televisio ei tuhonnut elokuvateollisuutta – elokuvateatterit siitä kärsivät, mutta elokuvateollisuus sai vauhtia, koska televisio tarvitsi Hollywoodin tuottamia sisältöjä.

Elokuvakirjailija Peter von Bagh houkuteltiin aikoinaan mukaan tekemään cd-rom-pohjaista monimediaista elokuvakirjaa. Mies teki työtä käskettyä ja teos Kinopalatsi, suomalaisen elokuvan kultainen cd-rom valmistui. Mutta siitä ei koskaan tullut sellaista menestystä kuin hänen painetuista elokuvakirjoistaan.

Mediamaisema on muuttunut viimeisten 50 vuoden aikana enemmän kuin niitä edeltäneiden 500 vuoden aikana. Vielä 1960-luvulla vitsailtiin, kuinka Gutenberg,
jos pääsisi vierailemaan kirjapainoon, hämmästelisi latomon sähkövaloja. Muuta hämmästeltävää ei herra Gutenbergilla olisi kuulemma ollut.

Viime vuosien muutokset näkyvät myös sanoissa, eivät pelkästään teoissa. Kirjanpainajain päiviä oli vietetty kymmeniä vuosia, kunnes ne lakkautettiin 2010-luvun alussa. Nykyisin vietetään Mediapäivää. Vuodesta 1914 vuoteen 1997 työntekijöitä edusti
Suomen Kirjatyöntekijäin Liitto -niminen ammattijärjestö. Sitten se muuttui Viestintäalan ammattiliitoksi ja on nyt Teollisuusliitto. Perusfaktorikin kuului aikoinaan Suomen Faktoriliittoon, nykyisin hän on Mediaunionin jäsen.

Terminologialla uutta liiketoimintaa?

Miten proaktiivisuus, lohkoketjut ja mustekala liittyvät graafiseen teollisuuteen? Ei mitenkään – vai liittyvätkö sittenkin? Proaktiivisuus tarkoittaa aloitteellista, ennakoivaa suhtautumista, reaktiivisuus puolestaan vaistomaista toimijuutta ja reagoimista ulkopuolisiin ärsykkeisiin.

Painoliiketoiminnassa on lähinnä reagoitu muutoksiin ja sopeuduttu niin hyvin kuin on osattu. Hyvä näin, mutta yritykset ovat ajautuneet vaikeuksiin ja säästäneet itsensä hengiltä. Hintakilpailu on varmistanut konkurssit. Osa yrityksistä on ennakoinut olosuhteiden muutoksia ja näin pärjännyt kilpailussa. Osa on myös kehittänyt uutta liiketoimintaa ja saavuttanut markkinajohtajuuden tai ottanut uuden teknologian käyttöön edelläkävijänä. Tällöin voidaan puhua proaktiivisesta toiminnasta. Ajattelumalli ei ole helppo, mutta vain sillä on tulevaisuutta.

Teknologia kehittyy vauhdilla digitaalisuus avaintekijänään. Automaatiota voidaan tuoda prosesseihin vain digitekniikkaa soveltamalla. Uutta on nyt blockchain– eli lohkoketjuteknologia. Lohkoketjut liittyivät aluksi rahamaailmaan, kun virtuaalivaluutat, kuten bitcoin, syntyivät. Voisiko siis lohkoketjuteknologiaa soveltamalla syntyä tulosta? Tämä tarkoittaa alustatalouden (platform economy) toimintamallia. Toimintatapa toisi ehkä uutta, kannattavaa bisnestä. Alustatalous on rantautunut monelle alalle ja vähentänyt ns. välikäsiä, koska lohkoketjut ovat turvallisia eikä erillisiä tarkkailijoita tarvita. Olisi kiinnostavaa, jos jokin alan yritys toimisi tässä pilottina.

Print&Media-lehti kuvasi alaamme mustekalamallilla, ja nimitys onkin osuva. Lonkerot kuvaavat painotekniikan tarvetta eri paikoissa ja erilaisissa tuotteissa. Uskon, että joidenkin lonkeroiden alueilla uusi lohkoketjuteknologiaan perustuva alustatalousmalli voisi toimia, esimerkiksi tiukasti valvottujen lääkepakkausten turvallisuuden takuuna. Näyttää siltä, että lääkejakelun kehittäminen perustuu juuri tähän lohkoketjuajatteluun. Tällöin syntyisi uusi integroitu digitaalisen painamisen ja jakelun yhdistävä ketju. Siinä voisi olla vaikka pilottihanke?

Graafinen teollisuus ry on avainasemassa uusien teknologioiden ja liiketoimintamallien kehittämisen tukena. Olisi hyvä, jos liitto panostaisi yhdessä sopivien tutkimusorganisaatioiden kanssa alan liiketoiminnan kehittämiseen. Aiemmin yritykset, tutkijat ja liitot tekivät menestyksellisesti moninapaista yhteistyötä. Proaktiivisuushan kuuluu myös liiton ajatteluun. Vieläkö strategisia linjauksia alan kehittämiseksi tehdään?

”Parhaiten kasvavat ja tuottavat arvoa sellaiset yritykset, jotka toteuttavat alustatalouden keinoin mahdollisimman puhtaasti palvelutuotannon logiikkaa – tuottaen tehokkaasti jatkuvasti kumuloituvaa asiakasarvoa”, todetaan Valtioneuvoston, työ- ja elinkeinoministeriön ja Business Finlandin julkaisussa Digitaalisen alustatalouden tiekartasto.

Painaminen ei lopu koskaan, niin kauan kuin tarvitaan käyttöliittymiä ihmisten, paintuotteiden ja teknisten järjestelmien sekä koneiden välille.