Onnellisuuden dilemma

Suomi on maailman onnellisin maa, kerrottiin keväällä. Onnellisuudella, mitä sillä milloinkin tarkoitetaan, on myös kääntöpuolensa. Sen sanotaan veltostuttavan. Johtiko esimerkiksi Nokian menestys sellaiseen tyytyväisyyteen, joka ei enää kannustanut jatkuvaan tsemppiin? Vain nälkäinen leijona lähtee saalistamaan. Kun saalis on nautittu, jämähdetään varjoon makoilemaan

Leijonan kohdalla tämä rytmi toimii, mutta kilpailuyhteiskunnassa ei. Yrityselämä on täynnä esimerkkejä unholaan jääneistä entisistä menestyjistä.

Suomessa paperiteollisuus oli staattisessa tilassa vuosikymmeniä. Maailmanmarkkinat vetivät hyvin. Jos kone yski, niin vuorineuvokset lobbasivat devalvaation, ja taas meno jatkui. Onneksemme paperiteollisuus ymmärsi panostaa T&K -aktiviteetteihin. Nyt on kehitetty uusia puupohjaisia tuotteita esimerkiksi pakkaus-, lääke-, kosmetiikka- ja elintarviketeollisuuksille.

Painoteollisuuden alasajoa on ennustettu vuosikausia, joskin vasta viime vuosikymmeninä nuo ennusteet ovat realisoituneet. Painoteollisuus ei siis voinut vaipua tyytyväisyyden tilaan. Tosin alan panostukset tutkimus- ja tuotekehitykseen ovat olleet vaatimattomat. Toisaalta mitä olisi voitu tehdä, vaikka oltaisiin oltu aktiivisempia tuotekehittelijöitä.

Ei painoteollisuus ole kuitenkaan tuhoutumassa, kuten tervanpoltto sata vuotta sitten. Vaikka painoalalla on edessään edelleen volyymin laskua useissa perinteisissä tuoteryhmissä, on edessä myös kasvua uusilla markkinoilla uusilla tuote- ja palvelukonsepteilla.

Onko sitten koko ajan oltava tyytymätön? On lupa olla joskus myös tyytyväinen, iloinen ja onnellinen. Monet tutkijat, kuten arvostettu yhdysvaltalainen kaupunkitutkija Richard Florida väittävät, että onnelliset ihmiset ovat luovempia kuin onnettomat.

Vallitsevat taloustieteet, koulukunnasta riippumatta, perustavat teoriansa kansantalouden jatkuvaan kasvuun. ”Ellei organisaatio kasva, se kuihtuu”, kaikuu talousgurujen kuorolaulu. Tämä väite on osoittautunut oikeaksi useissa empiirisissä selvityksissä. Luonnontieteilijät puolestaan vakuuttavat, että jatkuva kasvu ei ole mahdollista suljetussa systeemissä. Maapallo on suljettu systeemi.

Huhtikuussa kerrottiin, että suomalaiset ovat käyttäneet loppuun maamme tänä vuonna tuottamat uusiutuvat luonnonvarat. Loppuvuosi eletään ekologisessa velassa. Eikä tämän velan lyhentymisestä ole sitäkään vähää tietoa, mitä on valtiontalouden velasta. Sellaisen yrityksen, jonka varat on hassattu jo ensimmäisellä vuosikolmanneksella, johtaja saisi välittömästi potkut.

Pitäisikö hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus turvata taloudelliseen kasvuun perustuvalla dynaamisella strategialla, kuten markkinaliberaalit suosittelevat? Vai tulisiko käynnistää maapallon pelastustyö kehittämällä vaihtoehtoista nollakasvun strategiaa, kuten viherpiipertäjät suosittelevat? Voisiko nämä kaksi vastakkaista toimintamallia jotenkin yhdistää? Olisiko tekoälystä apua tähän, kysyvät teknologiauskovaiset?

 

Väärin koulutettu

Koulutus on politiikkojen keskeinen puheenaihe. Se on aina ollut ”vääränlaista”, kuten johtaminenkin, ainakin työhyvinvointikyselyjen mukaan. Ammatillista koulutusta on leikattu ja kehitetty kovalla kädellä. Mitä on jäänyt jäljelle? Tyytymättömiä työnantajia, opettajia ja oppilaita. Liekö viranomaiset tyytyväisiä?

Dilemma onkin, miksi opettajat eivät tule aamuisin kouluun? Vastaus: Kun koulussa ei ole oppilaita. Vastaavasti: miksi oppilaat eivät tule kouluun heti aamulla? No, eihän siellä ole opettajiakaan. Ollaan pahassa pattitilanteessa.

Kuinka siis saataisiin ammattikoulutus tolalleen, jotta saataisiin tyytyväisiä koulutettuja ja opettajia? Kuinka työnantajat saisivat tarvitsemiaan ammattilaisia? Perinteisesti ammattiin valmistuttiin mestari/oppipoika-koulutuksella. Nykyisin sitä kutsutaan oppisopimuskoulutukseksi. Ammattikoulut ovat toimineet menestyksellisesti jo sata vuotta, ja ammattitutkintojärjestelmä kehitettiin 1990-luvulla. Tutkinnon suorittamiseen ei vaadita koulutusta, vaan tutkinnon voi suorittaa, mikäli omaa tarvittavan osaamisen. Näistä palikoista löytyy ratkaisu toimivaan koulutukseen.

Ammattilaiseksi tullaan kahta eri reittiä. Mennään ammattiopistoon ja suoritetaan työharjoittelu yrityksissä tai tehdään oppisopimus yrityksen kanssa ja suoritetaan teoreettinen opiskelu ammattiopistossa. Karkeasti ottaen koulureitti on esimerkiksi digipainojen ja oppisopimus sanomalehtipainojen koulutusmuoto. Yritykset eivät aina ymmärrä tärkeää rooliaan, mutta niillä on keskeinen vastuu molemmissa reiteissä. Koulutuksen sisällön olisi mahdollisen hyvin vastattava yrityksen tarpeita. Silloin tällöin kuulee, ettei olisi resursseja olla osana koulutusta, kuten tarjota harjoittelupaikkaa, oppilasmestaria jne. Yhteistyön ammattioppilaitosten ja työelämän välillä on oltava syvää ja jatkuvaa. Olisi myös syytä muistaa ammattioppilaitosten opettajien tietojen ja taitojen päivitys työelämässä säännöllisesti.

Ammattitutkintojärjestelmä on kolmiportainen: perustutkinto, ammattitutkinto ja erikoisammattitutkinto. Painoviestinnän ja audiovisuaalisen alan tutkintotoimikunnat yhdistettiin media-alan tutkintotoimikunnaksi. Tutkinnon suorittaminen on tärkeää niin oppilaille kuin kouluille ja yrityksille. Tällä taataan, että osaaminen on riittävän korkeatasoista ja tasalaatuista eri puolilla maata eri oppilaitoksissa ja oppisopimuksissa. Ammattitutkinto antaa myös jatkokoulutuskelpoisuuden korkeakouluun. Henkilöt, jotka hakeutuvat ammattikoulutukseen ovat käytännön ihmisiä ja tykkäävät tehdä töitä käsillään. Ammattiopistoissakin olisi syytä aloittaa koulutus käytännönläheisesti ja lisätä teoriaa myöhemmin käytännön tueksi. Saattaa olla, että koulutuksen keskeyttämiset vähenisivät.

Myös ammattikorkeakouluissa on ongelmia, kun matemaattisluonnontieteellinen koulutus lukioissa vähenee. Insinöörikoulutus perustuu vahvasti edelleen ko. osaamiseen. Koulutuksen onnistuminen on kiinni asenteista ja yhteistyöstä, mutta sen pitää olla yhä enemmän räätälöityä niin tarpeen kuin oppilaankin mukaan. Työ tekijäänsä opettaa, on vanha hyvä sanonta.

Tervetuloa tekoäly

Sanomalehtien työpaikkailmoittelua voitiin aikoinaan pitää hyvänä talousbarometrinä. Ilmoitusten määrän kasvu ennakoi noususuhdannetta. Myös odotettavissa olevat vaalit voitiin budjetoida varmana ilmoitusmyynnin kasvuna. Näin ei ole enää, vaikka vaaleja on tulossa solkenaan. Työpaikatkin ilmoitetaan ja haetaan mieluummin netin kautta.

Kirjakaupat mainostavat hanakasti paperille painettuja uutuuskirjoja ja pitävät promootiotilaisuuksia, joissa kirjailijat pääsevät kertomaan työstään ja kirjoistaan. Kirjakauppa saa näistä tilaisuuksista pienen piikin kirjojen myyntiin, ja kirjailijaa ne hyödyttävät ennen kaikkea julkisuudella, joka lisää netistä tehtäviä latauksia. Netti kasvattaa osuuttaan perinteisen paperikirjan kustannuksella. Sama koskee  sanomalehtiä, jotka saavat jo enenevässä määrin tuloja netin kautta, koska perinteisten paperilehtien tilausmäärät ovat laskeneet ja vähentäneet ilmoitustuloja.

Tämä on vain osa alan digitalisaation autuutta, joka tuntuu välillä jo printtimedian kyykyttämiseltä. Sille vaan ei mahda mitään, että ihmiset tottuvat ja totutetaan uusiin medioihin. Meidän on suorastaan pakko asioida sähköpostitse ja suorittaa tiedonhakuja internetissä. Televisiouutisetkin vihjaavat usein asioista vain otsikkotasolla, loput voi lukea www-sivuilta. Riesana ovat lisäksi mainostajat, jotka seuraavat toimiamme internetissä kuin hai laivaa.

Tässä markkinatilanteessa printin tulee etsiä ratkaisuja, jotka kytkeytyvät ihmisten käyttämiin uusiin medioihin ja tuovat uuden tai täydentävän elementin tuotantoketjuun. On hyväksyttävä, että jakelukanavat monipuolistuvat.

Kaikkea kun ei voi tehdä itse, on verkostoituminen suositeltava ja loppupeleissä myös taloudellinen ratkaisu. Uusi ajattelu vaatii uutta tekniikkaa, joka ei välttämättä kuulu perinteiseen liiketoimintaan, mutta kytkeytyy osana uudenlaiseen mediaketjuun. Juuri tähän verkostoituminen on oiva ratkaisu.

Uusinta ilosanomaa meille tarjotaan tiedolla, että tekoäly tekee läpimurron. Se johtuu siitä, että tietokoneiden muistien laskentatehon kasvu mahdollistaa robotiikan kehittymisen uudelle tasolle. Vaikutus näkyy mullistavalla tavalla painoteollisuuden prosesseissa. Aluksi automaatio korvasi yksinkertaisia, toistuvia työtehtäviä, nyt odotetaan, miten tekoäly myllertää printtimedian perinteisiä rakenteita. Kysymys kuuluu, ovatko robotit varmasti hyviä johtajia?

Nopeat syövät ja hitaat jäävät nälkäisiksi

Otsikon viisaus pitää kirjapainoalalla hyvin paikkansa. Vai pitääkö? Pitkään odottelivat nämä ”Heikku”- miehet, että jotain pitäisi tehdä, vaan ei mitään tapahtunut. Paljon parjatut kopiolaitokset tulivat ja muuttivat kirjapainoalan kannattavaksi.

Kopiolaitokset olivat tottuneet nopeisiin toimituksiin ja heidän tuotantokoneensa olivat edullisia ja pieniä. Nykyaikaiset digipainokoneet ovat suhteellisen edullisia ja pienikokoisia verrattuna perinteiseen painokoneeseen.

Konekanta ei ole keskeinen syy menestykseen, vaan digitalisaation ymmärtäminen käytännössä. Miten kytkeä asiakkaan ja painon tuotantoketju toimivaksi kokonaisuudeksi? Nykyaikainen painolaitos toimittaa painotuotteet asiakkaan tarpeiden mukaisesti nopeasti ja aikataulussa. Nykyaikainen painotalo on kuin tavaratalo, josta asiakas saa kaiken tarvittavan esim. myymälämainonnan, kampanjamainonnan, esitteet, lehdet jne. tuotettuna halutulla tekniikalla ja mahdollisimman lähellä.

Tällaisessa tuotantotavassa on tärkeintä järjestelmäkeskeisyys eli asiakkuuden ja tuotannon yhtäaikainen hallinta reaaliajassa. Syntyy valtakunnallinen painojen verkko, joka koostuu niin pienistä kuin suuristakin painoista, digi- ja arkkipainoista. Voimme seurata mediasta, kuinka paljon yrityskauppoja tehdään alalla tällaisia verkostoja luotaessa.

Nopeus on valttia ja fiksut pärjäävät. Nälkäisyys ei ole huono ominaisuus ainoastaan liike-elämässä, kyse on asenteesta. Tahto menestyä on myös kirjapainoalalla toivottu ominaisuus ja tuottaa uutta liiketoimintaa, jota alalla ei ole tyypillisesti tuotettu. Esimerkkeinä 3D-tulostus, painettu elektroniikka ja vaikkapa painettu pelto.

Synnyttääkö nykyinen alan koulutus nälkää tai nopeutta? Nykyään ei ole selkeää linjaa siitä, minkälaisia ammattilaisia tarvitaan työelämässä. Koulutusjärjestelmä arvailee, mitä ammattilaisia tarvitaan. Ongelmaksi muodostuu, että työelämä ei saa haluamaansa osaamista, vaan joutuu itse kouluttamaan työntekijänsä uudestaan. Alalla on ollut jo sata vuotta käytössä mestari/kisälli- koulutusperinne. Eikö tämä olisi vastaus kysymykseen oikein koulutetusta työvoimasta?

Toisen asteen koulutusta ja uudelleen koulutusta pitäisi tehdä yhteistyössä työelämän kanssa. Myös työnantajien pitää sitoutua mukaan, ei vain valittaa ettei ole resursseja. Menestyvän toimintatavan edellytyksenä ovat joustavat toimenkuvat ja moniosaaminen. Tähän ei päästä, elleivät koulutus ja työelämä yhdessä muuta toimintaansa ammattilaisten kasvattamiseksi. Olisiko otsikon viisaus tässäkin avuksi?

Esimiesten asema on menestyvässä työelämässä entistä tärkeämpää. Kaikista ei vaan ole pomoiksi. Tehtävä edellyttää sopivia synnynnäisiä lahjoja, joita jalostetaan tarkoituksenmukaisella koulutuksella ja työelämäkokemuksella. Tässäkin pätee vaatimus joustavasta moniosaamisesta. Nopeutta ja nälkäisyyttä siis sopivassa suhteessa.

Ulkoistamisen kahdet kasvot

Ensin nimi muutettiin Itellasta Postiksi, sitten se rupesi omakotitalojen ruohonleikkaajaksi ja kotipalvelujen tarjoajaksi. Eikö tuossa valtion yrityksessä ymmärretä, että tärkeintä on keskittyä ydinosaamiseen ja karsia rönsyt pois.

Keskittyminen ydinosaamiseen on ollut toimiva malli yritysmaailmassa jo kauan. Yritys keskittyy ydinliiketoimintaansa ja pyrkii olemaan siinä mahdollisimman hyvä. Ulkoistettua tehtävää hoitava yritys puolestaan keskittyy omaan toimintaansa. Näin resursseja hyödynnetään mahdollisimman tehokkaasti.

Myös paino- ja kustannusala on muuttunut, ei vain teknisesti, vaan rakenteellisesti. Vertikaaliseksi toimialarakenteeksi kutsutaan sellaista mallia, jossa toimijoilla on kaikki, tai ainakin huomattava osa, arvoketjusta. Esimerkiksi kustantajilla oli sisällön tuotanto (kirjat, lehdet), tekninen tuotanto (tekstin- ja kuvanvalmistus, taitto, painaminen, sidonta ja muu jälkikäsittely), markkinointi ja jakelu (varhaisjakeluorganisaatiot, kirjakaupat, kirjakerhot). Monet alan yritykset olivat painoalan sekatavarakauppoja. Ydinliiketoiminnasta ei olut tietoakaan.

Tästä on vuosien varrella siirrytty kohti horisontaalista rakennetta, jossa kullakin arvoketjun osalla on omat markkinat. Kustantajat ovat ulkoistaneet painotoiminnan, tekstin- ja sivunvalmistusyritykset kilpailevat keskenään, sitomopalvelujen tarjonta on kasvanut, ja jakelua hoitavat erilliset jakeluyritykset. Aivan näin kaavamaisesti ei ole edetty, mutta suunta on ollut selkeä.

Ulkoistamisessa on kuitenkin ongelmansa. Esimerkiksi YLE on vähentänyt omaa ohjelmatuotantoaan, ja ostaa nykyisin merkittävän osan kotimaisesta tv-ohjelmistostaan ulkopuolisilta tuottajilta. Tämä on ollut kustannustehokasta ja samalla stimuloinut uutta kotimaista sisältötuotantoa. Mutta kun YLE ulkoisti jakelutekniikkansa myymällä Digitan ulkomaalaisille pääomasijoittajille, jouduttiin pulaan. Nykyään Digita tuottaa omistajilleen huikeat voitot. Maksajina ovat suomalaiset radio-ja televisioyhtiöt, ja viime kädessä me kansalaiset.

Alihankkijan valta voi kasvaa liian suureksi. Ulkoistamisessa alihankintayritys voi saavuttaa sellaisen aseman, jossa se voi sanella ehtonsa. Digitalla esimerkiksi on nyt käytännössä monopoliasema, jonka turvin se voi hinnoitella palvelunsa pelkäämättä kilpailijoita. Viestintävirasto tosin kontrolloi, ettei hinnoittelu aivan karkaa pilviin. Strategisesti jonkin tärkeän toiminnan ulkoistanut yritys voi siis tulla riippuvaksi alihankintayrityksestä ja sen osaamisesta.

Tätä ulkoistamisen mekanismia ja siihen liittyvää vertikaalisen/horisontaalisen toimialarakenteen mallia on tutkittu MIT:n yliopistossa Yhdysvalloissa. MIT:n The Double Helix-teorian mukaan tuotteiden ja palvelujen kehittyessä niistä tulee monimutkaisempia, ja prosessin kokonaisuuden hallinnasta tulee vaikeampaa. Tämä johtaa pyrkimyksiin ulkoistaa ja hajauttaa prosessia modulaarisiin osiin. Kaikki toimii hyvin, kunnes alihankkijoiden valta kasvaa suureksi. Syntyy tarve palata omaan integroituun prosessiin. Tätä jatkuu aikansa, kunnes taas tehdään ulkoistamispäätöksiä.

Teoria selittää suomalaistakin paino- ja kustannusteollisuuden kehitystä. Toisaalta meillä on etsitty myös suomalaiseen toimintaympäristöön soveltuvia ratkaisuja, kuten ”yhdessä erikoistuen” mallia. Asiakkaalle voidaan tarjota kokonaispalvelu yhdeltä luukulta, vaikka palvelun tuottajia olisikin useita. Tämä edellyttää lujaa keskinäistä luottamusta. Suomi on tunnetusti, useimpiin muihin maihin verrattuna, luottamusyhteiskunta.

Palataanpa tuohon Postin tapaukseen. Entä jos Postin ydinosaaminen ei olekaan pudotella paperille painettua tai kirjoitettua informaatiota ihmisten postilaatikkoihin? Entä jos sen ydinosaaminen ja ainutlaatuinen kilpailuetu on olla läsnä kaikkien suomalaisten kotiovilla – fyysisesti? Silloin Postin uusin toiminta näyttäytyy aivan toiselta.

Lopuksi, on perusteltua yllyttää yrityksiä määrittelemään kilpailuetunsa, ydinosaamisensa, ja (yhteis)toimintansa monipolvisuus. Voisiko Postin valinnoista sittenkin oppia jotain, vaikka Postin monet toilailut eivät kansalaisten kiitosta ansaitse.

Demografia

Demografia on väestötiede, joka tutkii mm. väestön määrää ja siinä tapahtuvia muutoksia. Euroopassa olemme ikääntymisessä
kärkipäässä, ja suurten ikäluokkien ennustetaan kasvattavan tätä kehitystä entisestään.

Suuntaus näkyy myös Mediaunionin ikärakenteessa − jopa korostetusti. Osin se johtuu siitä, että työpaikat ovat vähentyneet ja toisaalta nuorison kiinnostus alan koulutusohjelmiin on loppunut tyystin. Eli nuorisosta ei tule tuoreutusta. Ketä kiinnostaisi laskusuhdanteessa oleva ala?

Se, milloin graafisen alan alamäki on saanut alkunsa, on määriteltävissä eri tavoin. Jos tarkastelee asiaa mdu:n jäsenmäärän mukaan, saavutettiin kehityksen huippu 1980-luvun alkuvuosina. Wikipedia katsoo digitalisaation alkaneen juuri tuolloin.

Tuon vuosikymmenen alussa silloisen Faktoriliiton jäsenistön työllisten osuus ylitti 2000 henkilön rajan. Nyt meitä on seniorit mukaan lukien yhtä paljon. Demografinen muutos, jossa työllisistä on tullut vähemmistö, on lisännyt demokratiaa Mediaunionissa; yhdistyksen hallituksessa alkaa senioreilla olla kokoaan vastaava edustus.

Digitaaliset innovaatiot veivät aluksi alaa eteenpäin, vaikka väki väheni. Huomattavista investoinneista huolimatta ala ei pystynyt vastaamaan viestintäympäristön muutokseen. Niinpä printti on toimialana supistunut merkittävästi.

Vaikka viestittävää on yhä enemmän, on myös viestintäkanavia enemmän. Nettiliittymän haltija muuttuu halutessaan viestijäksi, bloggaajaksi, tubettajaksi, twiittaajaksi tai somettajaksi. Internet on mahdollistanut sellaisen digiloikan, että loppua ei näy. Välimittauspisteitä on paljon. Jokainen vierailu verkossa vaatii klikkauksen tai useamman, ja jokainen niistä rekisteröidään. Digitalisaatio on avannut mahdollisuuksien tähtitaivaan.

Alan kannalta olisi toki toivottavaa, että suomalaiset luottaisivat viestinnässä edelleen paperiseen käyttöliittymään ja lukisivat paperisia kirjoja ja sanomalehtiä. Tämä lienee toiveajattelua.

Aivan toimettomiksi eivät alan liitotkaan jääneet median murroksessa. Kirjaliitto vaihtoi nimensä Viestintäalan ammattiliitoksi ja siirtyi myöhemmin osaksi team-liittoja. Työnantajapuoli on päätynyt muutaman nimenvaihdoksen jälkeen Medialiitoksi. Mediaunioni MDU rekisteröitiin vuonna 1992, vuoden 2013 lopussa MDU pilkottiin siten, että sen jäsenyhdistysten maksavat jäsenet siirtyivät Ammattiliitto Pron jäseniksi. MDU jatkoi eloaan ammatillis-aatteellisena yhdistyksenä, jossa eläkeläiset ovat selkeä enemmistö. Erosta seurasi pesänjako, jossa jouduttiin jakamaan paitsi jäsenistö myös talouspuoli. Yhdistykset halusivat säilyttää entisenlaisen tulovirran ja laativat puheenjohtajien johdolla, varsin luovalla laskentaperiaatteella, kolmevuotisen ”kassakaappisopimuksen”, jossa demografinen muutos muodosti ainoastaan laskentakertoimen.

Nyt sopimus on rauennut ja voimme pysähtyä arvioimaan, miten sen tarjoamia toiminta-avustuksia on hyödynnetty. Ainakin toimintakertomusten perusteella entisten yhdistysten toiminta on jatkanut hiipumistaan taloudellisesta tuesta huolimatta. Välttääkseen toimintansa totaalista alasajoa on osa yhdistyksistä sulautunut yhteen. Etelä-Savo liittyi Savo-Karjalaan, Päijät-Häme ja Etelä-Karjala liittyivät Itä-Uudenmaan faktoreihin ja viimeisimpänä suuret gt-i ja hfk harkitsevat yhdistymistä.

Tulevan yhdistyskokouksen on määriteltävä kantansa moniin sääntömuutoksiin, joilla linjataan Mediaunionin tulevaisuutta. Pyrkimyksenä on suunnata toiminta ja varainkäyttö sellaiseksi, että niistä että niistä hyötyisi koko jäsenistö.

Disruptio

Digitalisaatio on keskeinen rakennemuutoksen eli disruption alalle tuottama häiriö. Uudet, pienet toimijat ovat tulleet haastamaan perinteisiä toimijoita. Näihin ei aluksi uskottu, eivätkä perinteiset toimijat ottaneet niitä vakavasti. Siksi viestintäala on edelleen kovan muutospaineen alla.

Tutkijoiden mukaan vuonna 2012 olisi tilastollisesti ollut rakennemuutoksen aika, koska silloin alan yritykset alkoivat udellen tarkastella strategioitaan. Pääasiallinen syy oli, että vanhalla strategialla ei enää pärjännyt. Rahavirrat olivat ehtymässä. Pakon edessä oli löydettävä uutta bisnestä, jotta yritys pysyisi hengissä.

Lyhyellä tähtäimellä yritykset pelastaa säästäminen ja toiminnan suoraviivaistaminen (osin automaatiolla), mutta vasta todella uusien ansaintalogiikojen ja liiketoimintojen löytäminen pelastaa tulevaisuuden.

Jos tuota tutkijaslangia avaa, niin huomaa, että on kyse kuitenkin valppaudesta ja herkkyydestä reagoida toimintaympäristön muutoksiin. Ei Gutenbergin tarkoitus ollut tuottaa pelkästään painotekniikkaa, vaan luoda tapa monistaa tietoa laajoille joukoille, jotka halusivat oppia lukemaan. Tiedontarve ja lukutaito eivät ole hävinneet, tekniikka on vain muuttunut. Vaivaako meitä suomalaisia ”takanapäin loistava tulevaisuus” -syndrooma?

Internet on tuonut vaihtoehdoksi ilmaisen tiedon, suorastaan tietotulvan. Se ei aina ole luotettavaa. Olemmeko valmiita maksamaan tulvan jäsentämisestä? Tätähän tiedotusvälineet pyrkivät tekemään asiakkailleen kunniahimoisesti. Netin palstat pursuavat myös epäoleellista ja epäasiallista tavaraa yllin kyllin. Toisaalta tiedonvälityksen nopeus on aivan toista luokkaa tänä päivänä, kuin 50 vuotta tai 500 vuotta sitten. Se ei voi olla vaikuttamatta kirjapainoalaan, jonka tehtävänä on ollut painaa tietoa erilaisiin tuotteisiin. Painettu sana on nykyään hidas, olkoonkin luotettavaa.

Seuraava simppeli esimerkki valaiskoon disruptiota. Amerikkalaisen kylmätoimittajan oli joka vuosi sahattava jäitä järvestä ja varastoitava niitä kesäkaudeksi, jolloin oli toimitusten aika. Uusi tilanne syntyi, kun jääkoneet keksittiin. Tähän toimintaympäristön muutokseen yhtiö ei osannut reagoida. Bisneksenä eivät olleet jäälohkareet, vaan kylmän toimittaminen.

Merkki viestintäalan disruptiosta on myös liiketoimintakauppa, jossa teleyhtiö (AT&T) ostaa sisällöntuottajan (Time Warner). Perinteisesti puhelinyhtiö tarjoaa jakelukanavan sisällöntuottajilta kuluttajille. Ilmeisesti puhelinyhtiön bisnes ei enää kasva, koska lankaliittymät korvautuivat langattomilla ja pääsy internettiin tuli mobiiliksi. Tällöin onkin hallittava sisältöjä, jotta kuluttajat pysyvät asiakkaina. Tässä tapauksessa ostettiin suuri asiakas. Sama kehitys on mahdollista Suomessakin. Pienimuotoinen häiriö oli, kun Elisa tuotti draamasarjan Downsiftaajat, jota aluksi esitettiin vain Elisan verkossa.

Näistä seikoista on kirjoitettu ja tullaan suorastaan jankuttamaan, jotta toimialamme saadaan tuottavaksi loistobisnekseksi. Sellainen se on ollut vuosisatoja.

Fiksut pärjää

Otsakkeen lausahdus on kuuluisa graafisella alalla, erityisesti esimiesten viljelemänä. Itse asiassa se on näinä aikoinakin varsin osuva ilmaisu. Olemme alana edelleen suuren muutoksen kourissa. Nyt tarvitaan niitä fiksuja ajatuksia ja toimia, jotta pärjäisimme.

Fiksua on tehdä yhteistyötä pakkausalan kanssa, ja fiksua on ostaa digipainokoneita pakkausalalle.

Fiksua on pitää messuja useiden eri toimialojen kanssa, jotka saattavat liittyä toisiinsa tai mahdollisesti näin löytää toisensa. Fiksua on aloittaa 3D-tulostaminen kirjapainoissa vähenevän muun tuotannon korvaajana. Fiksua on kehittää toimintaa, koska alan tutkimussäätiö VTS ja Tekes jakavat rahaa fiksuille ideoille.

Tässä on esimerkkejä siitä, mitä alalla pitäisi tehdä. Asenne ratkaisee, kuinka yritystä halutaan kehittää. Asiaan vaikuttaa myös alan edusjärjestöjen taito lobata uusia asioita ja muuttaa vanhoja toimintatapoja ja rakenteita. Koulutus alan oppilaitoksissa on saatava mukaan digitalisaatioon täysimääräisesti, koska nykykoulutuksessa nojataan liikaa perinteisiin ratkaisuihin. Yhteistyö alan yritysten ja koulujen välillä on saatava tiiviimmäksi.

Esimiestehtävän tärkeyttä ei voi korostaa liikaa: vääränlainen esimiestoiminta pilaa koko yrityksen toiminnan ja varsinkin kehittämisen. Kun työntekijältä kysytään, kuulee usein sanonnan ”mä olen vain töissä täällä”. Fiksut esimiehet nostavat yrityksen lentoon!

Näitä fiksuja ratkaisuja on jo nähtävissä alan yrityksissä. Ne ovatkin niitä harvoja, jotka pärjäävät jo nyt ja myös tulevaisuudessa. On selvää, että osa yrityksistä lopettaa toimintansa tällaisen suuren murroksen yhteydessä. Liian moni kuitenkin sinnittelee vanhan lumon vallassa. Uusia start up -yrityksiä tarvitaan alalle merkittävästi lisää. Sitä toimintaa tukevat ideointi, rahoituslähteet ja teknologian kehittäjät.

Teknologia kehittyy edelleen huimaa vauhtia, erityisesti elektroniikka. Integrointi puolijohdetekniikassa ei ole vielä vuosiin tiensä päässä. Äly tuplaantuu piiritasolla parin vuoden välein. Ohjelmistot kehittyvät koko ajan. Esimerkiksi taipuisat näytöt ovat aivan ovella tulossa, niiden massavalmistus sopii mainiosti kirjapainolle. Pakkauspuolen digipainokoneet eivät juuri poikkea perinteisistä digipainokoneista. Ne painavat monipuolisimmille alustoille ja jälkikäsittely on vaativampaa. Siitä syntyykin ajatus, miksi kaksi eri toimialaa? Yhdistäkää voimanne yhdeksi, uudeksi painamisen toimialaksi.

Toimiala on varmasti erinäköinen kuin ennen, ja jatkossa sitä ehkä kutsutaan muuksi kuin graafiseksi toimialaksi. Kirjapainoalasta puhumattakaan. Olkoon se vaikka painamisen toimiala. Työtä on varmasti tarjolla tälläkin saralla. Nojautuuhan se vahvasti kirjapaino- ja pakkausalan perinteisiin ja hyödyntää kumuloitunutta osaamista uusilla tiedoilla täydennettynä.

Syntyykö alalle huippubrändiä ja saadaanko kehitettyä huipputuotetta, jolla olisi merkittävää vientiä? Tässä on tavoitetta kerrakseen, olemmehan niin tietotekniikan kuin graafisen tekniikan soveltajina huippuosaajia. Minkälainen tuote tai palvelu olisi painoalan Cucci tai Ferrari?

Muuten otsikon viisaus kuuluu kokonaisuudessaan: ”Fiksut pärjää, mutta tyhmempiä varten on koulutus.”

Brändiajattelua painoalalle

Kuka olisi niin hölmö, että maksaisi 400-1000 prosenttia enemmän tuotteesta, joka on toiminnallisesti vain 4-10 prosenttia parempi, kuin muut vastaavat tuotteet?

Näin tekevät ne, joille brändätyt merkkitavarat ovat keskeinen elämän sisältö, ja joilla on varaa tällaiseen hölmöilyyn. Kaikilla ihmisillä ei ole varaa tähän, eivätkä kaikki ole hölmöjä.

Myös yritysmaailman ykkösketjusta löytyy runsaasti brändättyjen tuotteiden fanittajia. Tämä ilmenee mm. maaliskuun KL Option skootterikypärien esittelystä. Viidestä esitellystä kypärästä kahden hinta oli alle 150 euroa, kahden 400 euroa, ja Louis Vuittonin yli 1600 euroa. Lehdessä arvellaan, että ensi kesänä Helsingissäkin nähdään useita menestyjiä viilettävän työmatkansa skootterilla päässänsä tuo 1600 euron kypärä.

Kun paitaan liittää krokotiilin tai hevospooloilijan kuvan ja nostaa tällä tavalla tuotteen hinnan huippuunsa, niin tekee tuottoisaa bisnestä. Eikä tämä bisnes perustu petokseen, päinvastoin. Ostaja tuntee mielihyvää, kun pukee päälleen tuon kadehditun vaatteen.

Meihin, jotka emme ole pinnallisia, ja jotka emme juokse muotioikkujen perässä, ei mainonta vaikuta. Me ostamme vain tunnettuja tuotemerkkejä, vai miten se nyt menikään?

Globe Hope -nimisen suomalaisen tekstiilialan yrityksen keskeiset periaatteet ovat esteettisyys, eettisyys ja ekologisuus. Tuotteen on oltava hyvän näköinen, eettisesti tuotettu ja ekologisesti kestävä. Kierrätysmateriaaleja käyttävä yritys on kehittänyt brändin, joka vetoaa varsinkin nuoriin aikuisiin. Juuri nämä tämän päivän nuoret ovat huomispäivän tärkeitä asiakkaita.

Kustannus- ja painoteollisuudella on varmasti paljon opittavaa näistä esimerkeistä. Miten kehitetään brändi, josta asiakkaat ovat valmiit maksamaan reilusti. Tietenkin tämä maksaa. Eivät Coca Cola, BMW ja Tommy Hilfiger itsestään nousseet tuoteryhmiensä ikoneiksi. Toisaalta, pienikin voi brändinä olla kaunista. Helsinkiläisen Succès-kahvilan korvapuustit ovat vuosia olleet uskolliselle asiakaskunnalle vetovoimatekijänä. Juha Watt Vainion riimitys teki Kaamasen Jounin potenssilääkkeestä brändin.

Toki kustannusala on Suomessakin rakentanut brändejä vuosikausia. On ollut kirjasarjoja, kuten SaPo-salapoliisikirjat, Tammen Kultaiset kirjat ja Huutomerkki-kirjasarja. Sarjakuvasta tartuntansa saanut muumikuume on jatkunut vuosikymmenestä toiseen, eikä loppua tälle brändille näy. Muumi-yhtiö, joka myy oikeuksia muumituotteille, on yksi Suomen kannattavimmista yrityksistä.

Onko painoteollisuudella halua, kykyä ja resursseja kehittää toimialalle toimivia brändejä? Voisiko tuota esteettisyys & eettisyys & ekologia -mallia soveltaa painoteollisuuteen? Mikä voisi olla painotuotteiden Louis Vuitton? Mika Waltarin mukaan ihminen tarvitsee myös kaunista turhuutta. Mikä olisi sellaista kaunista turhuutta, jota painoteollisuus voisi hyvällä katteella tuottaa?

Uuden ideoinnissa oivaltavat kysymykset ovat tutkimusten mukaan tärkeämpiä kuin ns. oikeat vastaukset. Jo kysymysten muotoilu stimuloi käyttökelpoisia ratkaisuja. Sivutuotteina saattaa syntyä uusia ideoita, jopa innovaatioaihioita.

Työryhmä ratkaisee

”Gutenbergin aikakausi on ohi” – lainatakseni Tapani Ruokasen toteamusta Helsingin Graafisen Klubin 90-vuotisjuhlien juhlapuheessa. Mitä sitten tilalle?

Liikenne- ja viestintäministeriön asettama työryhmä pohti viestintäalalle ratkaisuja tähän tilanteeseen. Mitä työryhmä sitten ehdotti? Ehdotukset koskivat pääsääntöisesti digitaalisen median kehittämistä ja sen aseman varmistamista toimintatapana. Gutenbergiläisyydestä ei ollut mainintaa, vaan arvonlisäveroa ehdotettiin pudotettavan digitaalisilta palveluilta samaan tapaan kuin painetuilla tuotteilla eli 24 prosentista 10 prosenttiin. Tämä ehkä nopeuttaa painettujen tuotteiden alasajoa entisestään.

Yleisradion asemaa haluttiin muuttaa enemmän osto- ja jakeluorganisaatioksi, jolloin omaa tuotantoa olisi vähennettävä. Postin asema jakelussa pitäisi turvata monipuolistamalla jaettavaa. Lisäksi kaivattiin valtion tukea alan voimakkaan muutoksen ylimenokauden helpottamiseksi. Ehdotettiin myös mainonnan ja markkinoinnin sääntelyn muuttamista itsesäätelyn suuntaan. Haluttiin tekijänoikeuksien laajempaa ja vapaampaa käyttöä sekä koulutuksen supistamista ja sisällöltään tulevaisuuden tarpeita vastaavaksi.

Työryhmän ehdotukset eivät sisältäneet mitään merkittävää ideaa alamme tulevaisuuden pelastamiseksi. Pitäydyttiin turvallisesti digitaalisessa maailmassa tai uuden bisneksen luomisessa.

Painamisen on haettava itse tulevaisuutensa ja toimintaympäristönsä. Väite, että painaminen ei koskaan lopu, pitää paikkansa. Painopistealue lehtien ja kirjojen painamisesta muuttuu yhä enemmän pakkausten painamiseen, ehkä mainospainaminen myös hieman kasvaa. Funktionaalinen painaminen on edelleen se osa-alue, jossa kasvua tapahtuu, ja se myös tarvitsee lisää uusia ideoita. Painettava elektroniikka on aivan liiketoiminnallisen kannattavuuden kynnyksellä. Myös innostus vanhaan kulttuuriin saattaa tilapäisesti helpottaa painoalan ongelmia, aletaan taas suosia esimerkiksi painettuja kirjoja. Äänilevypuolella paluu vinyylilevyihin oli pieni piristysruiske muuten niin ankeaan levybisnekseen.

Uutena osa-alueena voisi toimia 3D-tulostaminen, jolla oikeastaan ei ole omaa paikkaa teollisuudessa. Toisaalta se voi toimia myös hajautettuna omatarvetulostuksena eri alan yrityksissä, ainakin aluksi. Näinhän painoalankin kehitys kulki, vaikka digitaalinen painaminen palautti osan printtaamisesta takaisin yrityksiin. Tälle alueelle on luotava hyvät ja toimivat asiakaspalvelukonseptit. Tarkoitan tulostamista sekä perinteisesti että 3D-maailmassa.

Gutenbergiläisyys on mitä suurimmassa määrin museoitavaa tekniikkaa. Alan museoiden onkin pikaisesti kerättävä käytöstä poistuvaa nykytekniikkaa. Suomessa on muutama korkeatasoinen alamme tekniikkaa säilyttävä museo, joissa panostetaan koneiden ja laitteiden säilyttämiseen. Onhan kirjapainotaito ollut keskeinen tekijä Suomen kehittymisessä merkittäväksi teollisuusvaltioksi. Digitalisaation avulla kehitymme palveluyhteiskunnaksi, jonka tärkeänä osana on media-ala.