Muistoja vuosien varrelta Sanomalasta

Yli 40 vuotta graafisella alalla ja siitä 37 vuotta erään suuren sanomalehden palveluksessa työskenneltyäni olen miettinyt, mitä kaikkea tulikaan koettua. Ensin rakennettiin kovalla vimmalla sanomalehtipainoja, ja sitten ajettiin niitä alas. Mutta löytyy mukaviakin muistoja. Tässäpä yksi niistä.

Elokuvista muistetaan usein päätoimittajan huuto: ”Etusivu uusiksi! – Stop the Press!” Eräänä iltana kaikki meni hieman toisin.

Tammikuussa vuonna 1991 olimme yövuorossa ja Hesarin painaminen oli reilusti myöhässä – ratakatkoja, peiterikkoja ym. Pohdimme, miten saisimme minimoitua kuljetusongelmat. Samassa levynvalmistaja tuli koppiin ja ilmoitti, etteivät Ilta-Sanomien sivut enää siirtyneet Sanomalaan. Ilta-Sanomat painettiin silloin aina Hesarin jälkeen. Ensimmäinen ajatus oli tietenkin tekninen vika, totta kai!

Soitto Iltarin toimitukseen sai kuitenkin nuoren esimiehen valpastumaan. Valmiiden sivujen sähköinen lähetys toimituksesta painoon oli katkaistu, koska maailmalla oli jotain tapahtumassa. Oli alkanut Yhdysvaltain operaatio Aavikkomyrsky eli Persianlahden sota.

Herätin Hesarin nukkumassa olleen toimitussihteerin ja sanoin, että nyt ehkä kannattaa mennä takaisin töihin. Reagointini ja koneiden ja kuljetusten pysäyttämisen johdosta uutinen sodan alkamisesta ehti 80 000 lehteen pääkaupunkiseudulla.

Hieno suoritus, joka osoitti toimituksen, painon ja koko prosessin venymistä poikkeustilanteessa. Muissa pohjoismaisissa lehdissä tätä uutista ei ollut. Kun seuraavana iltana esimies kutsui luokseen, ajattelin, että nyt tulee lunta tupaan myöhästyneistä kuljetuksista ja kustannuksista, mutta siellähän odottivatkin kahvit kera kehujen. Teksti Jorma Kyrö

___

Muisteloja (työ)elämän varrelta
Monelle on varmasti sattunut sekä hauskoja että vakavia tapahtumia elämän saatossa. Nyt on hyvä mahdollisuus kertoa niistä jäsenkunnalle lehtemme välityksellä. Julkaistuista jutuista maksamme kirjoituspalkkion. Toivomme, että mahdollisimman
moni innostuisi kertomaan muistoistaan ja että niiden pääpaino olisi työelämän tapahtumissa, mutta muutkin muistot ovat tervetulleita. Kuva täydentäisi juttua mukavasti. Lähetä juttusi osoitteeseen info@mediaunioni.fi merkinnällä ”Faktori-lehteen” tai postitse Mediaunioni mdu ry c/o Business Center, Taivalmäki 9, 02200 Espoo.

Uusi yritys perinnettä tallentamaan

Faktori-lehdessä peräänkuulutettiin viime syksynä kirjapainoväen muistoja työhön liittyvistä kommelluksista, yöunet vieneistä töppäyksistä, hassuista sattumuksista tai painovirheistä.

Kannustimme lukijoita muistelutalkoisiin, mutta määräaikaan mennessä saatiin vain yksi tarina. Niilo Mäkelä Tampereelta kertoi painovirhepaholaisen aikaansaannoksesta. Miksi tämä keräys ei onnistunut? Kysyin tätä entiseltä käsinlatojalta ja Helsingin kirjatyöntekijöiden toimitsijalta Jussi Lahtiselta. Lahtinen julkaisi vuonna 2006 kirjan Käsinlatoja – kadonnut ammattikunta, jossa julkaistiin muun muassa satakunta muistelmaa. Tuolloin tarinoita vielä saattoi kerätä helposti. Mikä nyt meni pieleen?

Jussi Lahtisella on asiaa. Jos ei ne muistot nyt ala tulla talteen, niin johan se on kumma!

Lahtinen arvioi, että syitä voi olla monia, mutta myös pandemia on vaikuttanut tulokseen. Eläkeläistoiminta on täysin seisahduksissa, liikkuminen rajoitettu minimiin eikä tapaamisia järjestetä. Tieto ei kulje. Tarinat eivät ole kadonneet, ne vain nukkuvat koronaunta.

Uusi yritys

Hankkeesta ei tule luopua. Lahtinen päätti Päivälehden museon kanssa ottaa kopin perinneprojektista. Soitellen ei silti pidä lähteä sotaan, on edettävä suunnitelmallisesti ja tiedottamiseen täytyy panostaa.

Päivälehden museo on lupautunut keräyksen järjestäväksi tahoksi. Mukaan tarvitaan kuitenkin muita yhteisöjä, esimerkiksi eläkeläiskerhoja, jotta tietoa hankkeesta saadaan levitetyksi mahdollisimman tehokkaasti. Museo on lupautunut tallentamaan kertyvän aineiston, ja jos keräys toteutetaan kilpailuna, museo myös palkitsee voittajan.

Nyt ollaan kuitenkin vasta alkuvaiheessa. Odotetaan taudin talttumista, mutta ehkä jo syksyllä voidaan käynnistää keräys. Kukin voi toki tahollaan jo nyt kirjata muistoja talteen. Hankkeella pyritään kartuttamaan perinnetietoa mahdollisimman laaja-alaisesti. Esimerkiksi perinteiset oppilaiden jekuttamiset ja työpaikkojen legendaarisiin henkilöihin liittyvät tarinat olisi hyvä saada talteen.

Oikoluettu ja valmiiksi taitettu juttu on jouduttu taitossa kiireesti siirtämään toiseen paikkaan. Kahdesta osasta kootun otsikon palat ovat vaihtaneet paikkaa. Mitä otsikossa oikeastaan pitäisi lukea? (HS 24.8.1965)

Kemigrafi sarjakuvia parantelemassa

On tähdennettävä, että muistojen keruu koskee kaikkia kirjapainoammatteja. Vaikka useimmat tunnetut muistelot painottuvat latomoon, kyllä muissakin ammattiryhmissä osattiin irrotella.

Esimerkkinä kohopainokauden kemigrafit. Sanomilla työskennellyt kemigrafi Matti Sirén on kertonut, että sarjakuvien valmistaminen painokuntoon oli tehtävä, jota ammattiin juuri valmistuneet joutuivat tekemään. Se oli puuduttavaa rutiinia, sillä piirroskuviin tuli liittää suomenkieliset tekstit, syövyttää ne ja viimeistellä painokelpoisiksi kuvalaatoiksi.

Ajankulukseen kemigrafi saattoi hieman muunnella kuvalaattaa. Erityisen suosittu muokkauksen kohde oli Jenni-sarjakuva,
jota julkaistiin Helsingin Sanomissa vuosina 1949–1966. Jenni oli nuori vaaleatukkainen neitokainen, jonka muotoja saattoi paljastaa häivyttämällä muutaman strategisen viivan. Liian suuria muutoksia tuli kuitenkin varoa. Omatoimisesta kuvankorjailusta kiinnijääminen olisi vaarantanut kemigrafin tulevan uran.

Yksi kemigrafin mieluisia ”tuunauskohteita” oli Jenni-sarjakuva, jota julkaistiin mm. Helsingin Sanomissa 1949–1966. Tämä sarjakuvastrippi julkaistiin lehdessä 4.10.1954.

Hankala kvk

Lopuksi pyydän, että Lahtinen kertoisi jostakin omalle kohdalleen osuneesta tapauksesta, joka kannattaa laittaa talteen kertomaan työstä, jota ei enää tehdä. Lahtinen epäröi, mutta muutama tunti tapaamisen jälkeen Lahtinen lähetti tarinan, joka liittyi hankalaan kvk-tilanteeseen.

– Uudessa työpaikassani käsinlatojana sain ensityökseni asiakkaan tekemät korjaukset jo taitettuun a5-kokoiseen lakikirjaan. Se oli ladottu tiiviisti monotypellä (irtokirjasimin) petiitillä 12 ciceroa leveänä ja kahden palstan sivuina. Palstan keskelle oli asiakas lisännyt viitisen riviä tekstiä. Sitä piti juoksuttaa pitkän matkaa, koska tiivis teksti ei antanut mahdollisuutta ”nopeisiin ratkaisuihin”, Jussi Lahtinen kertoo.

– Lisäksi piti olla tarkkana, että alalaidan lähdeviitteet osuisivat oikean palstan alle. Lisäys aiheutti myös tekstin venymisen uudelle sivulle. Kymmenien sivujen loppupään sivunumerointi pitäisi uusia, ellei lisätekstiä saisi tungettua kohtuullisen pian.

Kemigrafin työvälinelaatikossa oli mm. skrapareita ja stikkeleitä, joilla sarjakuvaa voitiin ”tuunata”.

– Ratkaisin tilanteen lupaa kysymättä. Ahdoin tekstiä tiiviimmäksi yhdistämällä muutamat kappaleet yhdeksi tekstipötköksi, ja selvisin tilanteesta vain muutaman sivun käsittelyllä.

Pelkäsin pitkään, mitä omavaltaisesta tekstimuokkauksestani seuraisi, olinhan juuri taloon tullut, ja asiakas oli pilkuntarkka lakimies. Mutta mitään seuraamuksia ei tullut: tekemääni omavaltaisuutta ei joko huomattu tai sitten lakitekstin tiivistetty kappalejako kelpaisi sellaisenaan. Laki on niin kuin latoja on sen latonut.

Teksti ja kuvat Markku Kuusela

Kalle Kaihari halaakin halvemmalla
Tässä tamperelaisen Niilo Mäkelän lähettämä painovirhemuisto.
– Olin latojana Aamulehdessä. Lehteen tuli ilmoitus, jonka otsikkona käsikirjoituksessa oli: ”Kalle Kaihari halpaakin halvemmalla”. Latoja teki kuitenkin virheen, ja tärkeä p-kirjain jäi pois. Menimme aamulla Kalle Kaiharin konttoriin anteeksipyyntökäynnille. ”Olemme kovasti pahoillamme, mitenkä voisimme korvata?” Kalle mietti hetken otsa rypyssä lukien samalla ilmoitusta, ja lopulta tuli hymyn kare. Hän totesi: ”Ei se mitään, kyllä minä halaankin halvemmalla!”

Kesätöihin Ruotsiin

Keväällä 1973 oli toinen lukukausi Helsingin Teknillisessä oppilaitoksessa päättymäisillään. Kesätyöt Kopparfors AB kartonkitehtaalla Avestan kaupungin naapurissa Forssin kylässä Ruotsissa alkaisivat toukokuun toisella viikolla.

Opintolainasta oli pankissa jäljellä juuri sen verran, että saisin matkaliput työpaikalle ja ehkä vähän evästäkin. Mutta pankkilakon uhka oli vaarana rahojen nostolle. Pelasin varman päälle, ja vähän ennen lukukauden loppua hakeuduin rakennustyömaalle apupojaksi Käpylään rakentamaan Paragonin pääkonttoria, joka nykyään tunnetaan Käpylän kuutiona. Pankkilakkohan siitä tuli, ennakointini oli oikea.

Vastaava mestari pestasi minut hissiasentajan apulaiseksi. Rakennuksen molemmissa päissä on hissikuilut hissejä varten. Kannoin hissikorien osat asennuspaikalle alimpaan kerrokseen ja hissin ovet kerroksiin. Melkoisen raskasta hommaa.

Muutamassa päivässä ensimmäinen hissikori oli valmis. Seuraava työtehtäväni oli pumpata kori ylimpään kerrokseen taljan avulla. Yhdellä pumppauksella kori nousi ehkä muutaman millin, joten työtä riitti muutamaksi päiväksi. Päivittäin tulin ruokailemaan hissikuilusta työmaan omaan ruokalaan ja ruoka-ajan päätyttyä palasin pumppaustyöhön hissikuiluun.

Eräänä päivänä työajan päätyttyä, kun olin ollut jo töissä melkein kaksi viikkoa, oli työmaa aivan tyhjä rakentajista. Ainoastaan mesut olivat paikalla. Tiedustelin, mikä on tilanne ja he kertoivat, että työmaalla oli iltapäivän kestänyt pistelakko. Seuraavana aamuna, kun luottamusmies kuuli, että olin rikkuri, hän sanoi, että nyt liityt Rakennustyöläisten liittoon. Työpäivän päätyttyä otin lopputilin ja valmistauduin lähtöön kesätöihin Ruotsiin, kun matkarahat olivat taskussa.

Keräsin ilmaisia Naantali-Kapellskär-matkalippuja kaikilta mahdollisilta tahoilta. Sainkin kasaan neljä lippua, joista jokaisella oli alkoholin ja tupakan osto-oikeus. Tein kaikki mahdolliset ostokset ja rahaa tietysti paloi, mutta sitähän varten olin rakennustyötä tehnyt. Tupakoin siihen aikaan ja tiesin edelliskesästä, että kaikki tupakkatuotteet ja viina olivat Ruotsissa erittäin kalliita Suomen hintoihin verrattuna. Ostin laatikollisen Rizzala-savukepapereita, en siis vain yhtä pientä pakkausta, vaan koko laatikon, ja tietysti Kijafaa ja muuta juotavaa. Kapellskärissä sitten kävi vanhanaikaisesti: Ruotsin tulli nappasi minut ja siitä sitten alkoi selvitys. Tulli takavarikoi ylimääräiset alkoholijuomat, mutta sätkäpapereista ja -tupakoista oli maksettava tullimaksu. Yhdestä sätkäpaperista tuli tullia viisi äyriä.

Tullista selvittyäni rahani riittivät juuri ja juuri matkaan Kapellskäristä Forssiin. Näin siis Ruotsin tulli vei rakennuksilla uurastamani rahat. Tehtaalle päästyäni oli ainoa vaihtoehto mennä lakki kourassa pyytämään förskottia, että pääsi elämisen alkuun Ruotsinmaalla.

Toinenkin ansiomahdollisuus käytettiin hyväksi, kävin heti luovuttamassa verta, sillä siitä Ruotsissa maksettiin 40 kruunua. Ennen paluuta ehdin luovuttamaan vielä toisen kerran, kun kolme kuukautta edellisestä kerrasta oli kulunut. Elokuussa palatessani jatkamaan opiskeluja elin kesäansiollani reilusti vuodenvaihteeseen, jonka jälkeen opintolainalla. Silloin ei naurattanut silloin, mutta nyt hymyilyttää koko juttu. Pekka Teinilä

Aina on oikea ikä oppia

Olen syntynyt joulukuussa vuonna 1942. Syntymäpäiväni pääuutiset Turun Sanomissa kertoivat toisen maailmansodan taisteluista. Turun musiikkiopistossa opiskellessani ajattelin elättäväni perheeni musiikilla, mutta en kuitenkaan uskaltanut jättäytyä pelkästään musiikkitaiteen alalle. Isäni neuvoi, että on hyvä olla myös jokin toinen ammatti.

Ystäväni Ensio Härmälä graafisen alan moniosaajana ja 1960-luvun soittokaverina innosti minua siirtymään kirjapainoon. Koulutusta offsetpainamiseen sain mm. Heidelbergissä ja myöhemmin laatukoulutusta Laatukeskuksessa.

Pitkällä työuralla oppia ja kokemusta kertyi hyvin monipuolisesti ja kokonaisvaltaisesti johtamisesta, painotöistä ja painoprosesseista. Siirryin vuonna 1986 TS-Yhtymän Serioffset-yksikköön asiakaspalvelu- ja tuotannonsuunnittelutehtäviin ja sen jälkeen laatupäälliköksi ja tuotepäälliköksi Hansaprint Oy:öön. Jäin eläkkeelle vuonna 2006.

Kouluvaariksi minua pyysi mukaan hyvä tuttuni. Vastustelin ajatusta vetoamalla moniin kiireisiini, olihan minulla omat moffan tehtävät, musiikki, erilliset laatuprojektit jne. Suostuin kuitenkin tutustumaan Turun Puolalan kouluun, ja siitä se alkoikin.

Kouluvaarit muodostavat koulujen kasvatustoimintaa tukevan aatteellisen yhdistyksen Kouluvaarit ry, Farfar i skolan rf:n. Se kokoaa yhteen vapaaehtoisia yli 55-vuotiaita miehiä, jotka haluavat olla alakoulun oppilaiden ja opettajien apuna kehittämässä turvallista kouluympäristöä. Vaarin kanssa oppilaat voivat tehdä tehtäviä, keskustella ja kuulla tarinoita. Kouluvaarit osallistuvat opettajan kanssa sovituille tunneille ja myös ruokailevat oppilaiden kanssa. Monelta tämän päivän lapselta puuttuvat isovanhemmat, nämä asuvat kaukana tai lapsen arjesta puuttuu turvallisen aikuisen läsnäolo. Kuitenkin lapset tarvitsevat elämäänsä luotettavia aikuisia ja turvallisen kasvuympäristön.

Etukäteen sovitut koulupäivät ovat olleet pääasiassa yhtenä päivänä viikossa. Poikkeuksia on, kun mennään luokan kanssa koululaisten konserttiin, kirjastoon, luistelemaan, hiihtämään ja luontoretkille. Muutaman vuoden kävin viikoittain kahdessa eri koulussa ja lisäksi kolmantena päivänä pienten bändin harjoituksissa. Lisäksi aikaa kuluu viestintään ja uusien vaarien hakuprosessiin: uuden vaarin perehdytys, valokuvaus, painotuotteet, kuvalliset kulkuluvat, käyntikortit ja sopimiset koulun rehtorin kanssa, sekä yhdistyksen hallituksen kokoukset jne. Jos haluat lukea lisää kouluvaareista, googlaapa kouluvaarit.

Olen saanut kokea näinä 14 vuotena avointa ja positiivista yli ikärajojen menevää kaveruutta. Mottoni onkin Aina on oikea ikä oppia. Olennaista on, että osaa olla läsnä ja kuunnella, mitä lapsilla on kerrottavaa tai kysyttävää. Varsinkin välitunnit voivat olla upeita keskustelutilaisuuksia.

Haastavinta lienee se, kuinka voi vaikuttaa toiminnan jatkuvuuteen. Hakeutuuko mukaan uusia jäseniä ja valikoituuko sellaisia, joilta löytyy aikaa ja sitoutumista menestykselliseen hallitustyöhön?

Tauno Huhtala ja oppilaat musisoimassa

Minulla on tiedottajana ja pr-henkilönä aina ollut tavoitteena kehittää laadukasta brändiä. Jäsenten työ koulussa ja sen ulkopuolella on vaitiolovelvollisuuksineen ensiarvoisen tärkeää. Parasta laadun näkökulmasta on, että heti alussa lähdin urakoimaan yhdistykselle nettisivuja. Tavoitteeni on ollut saada viestittyä avoimesti yhdistyksen ja sen jäsenten työstä. Palautesivut ovat toimineet laatumittarina, joka on toiminnan kehittämisessä ja pr-työssäni hyvin tärkeää.

Teksti Tauno Huhtala, kuva Tauno Huhtalan arkisto.

Kerro harrastuksestasi!
Haemme lehteen tarinoita siitä, mitä jäsenet tekevät työn, arjen ja perhe-elämän vastapainoksi. Kirjoita meille harrastuksestasi ja sen taustoista. Jos kirjoitat jonkun toisen puolesta, niin pyydäthän siihen luvan. Ota yhteyttä päätoimittaja Pekka Teinilään, pp.teinila@gmail.com tai p. 050 553 2508, ja ehdota juttua.

MUISTELO TYÖELÄMÄN VARRELTA: Kolmas maailmansota on syttynyt!

Kuuban ohjuskriisi oli Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton välinen suurvaltapoliittinen kriisi, jonka tulenarin vaihe oli lokakuussa 1962. Taustalla olivat USA:n Turkkiin sijoittamat keskimatkan ydinohjukset ja tähän vastauksena alkanut Neuvostoliiton ydinohjusten sijoittaminen Kuubaan. Kriisi lähes aloitti avoimen sodan, joka olisi saattanut
laajeta ydinsodaksi ja kolmanneksi maailmansodaksi. Sen kehittymistä seurattiin laajasti myös Suomessa.

Turun Sanomien klichélaitoksen (kuvalaattaosasto) veijarit keksivät kriisin aikaan pilan, joka aiheutti toisenlaisen kriisin. Aamuvuorossa työstettiin laattaa radioliikkeen lehti-ilmoituksen magnetofonin kuvaa varten. Työ alkoi valokuvauksesta, jota varten ilmoittaja oli toimittanut oikean magnetofonin. Iltavuoroon oli tulossa Rippe, jota päätettiin vähän höynäyttää. Veijarit Atte Jalava ja Matti ”Sunttu” Sundelin (mm. jalkapallon mestaruussarjan maalikuningas vuosina 1957, 1959 ja 1960) ideoivat, että nauhoitetaan magnetofonilla ”ylimääräinen uutislähetys”, ja lähetetään se ”ulos” osaston vanhasta kopparadiosta. Sunttu puhui mikrofoniin ja Atte äänitti: ”Nyt on tilanne tällainen. USA:n lentotukialus USS Forrestal on matkalla Kuubaan upottamaan ohjuksia ja aseita kuljettavat neuvostoliittolaiset alukset. Hälytys on päällä, mikä merkitsee liikekannallepanoa myös Turussa. Niitä, jotka asuvat Kauppias- ja Puistokadulla (Rippe asui Puistokadulla), käsketään menemään Klassilliseen Lyseoon ja ottamaan mukaan kahdet alusvaatteet ja muu vaatetus.”

Magnetofoni ja äänettömäksi väännetty radio laitettiin päälle yhtä aikaa ja päästettiin äänitys ilmoille. Rippe reagoi lähetykseen: ”Minä en selvänä lähde poteroon. Nyt alkaa sota”, ja lähti viinakauppaan. Myös iltavuorolainen Hermanni kuuli uutisen ja lähti salaa toimitukseen tiedottamaan, että maailmansota on syttynyt. Toimittajalla oli juuri puhelu Helsinkiin, jonne uutinen myös levisi. Toimituksesta Hermanni jatkoi alakerran ilmoituskonttoriin. Ilmoitusta jättämässä olleiden asiakkaiden kuultua uutisen he peruuttivat lehteen tulevan ilmoituksensa. Seuraavaksi Hermanni siirtyi painon puolelle, jossa osa naisista alkoi itkeä.

Helsingissä tieto oli levinnyt ylipoliisipäällikkö Fjalar Jarvalle, joka soitti ylifaktorille: ”Mitä helvettiä siellä Turussa touhutaan?”. Ylifaktori komensi aamuvuorolaiset puhutteluun. Vuorossa työskenteli myös tunnettu iskelmäsäveltäjä Pentti Viherluoto (mm. Puhelinlangat laulaa). ”Ja sinäkin Pentti, vanha mies”, torui ylifaktori. Pentti ei kylläkään tiennyt koko jutusta mitään, sillä hän oli ollut etsaushuoneessa säveltämässä. ”Toimitusjohtaja Irja Ketonen ilmoittaa huomenna, saatteko lopputilin”, päätti ylifaktori puhuttelun.

Toimitusjohtajan puhuttelussa kenellekään ei annettu lopputiliä, mutta tempaus aiheutti kuitenkin sen, että radiot kiellettiin osastoilla. Lehdetkin reagoivat, mm. Kansan Uutiset otsikoi: ”Turun Sanomat sytytti kolmannen maailmansodan.” Koko selkkausta ei olisi tapahtunut, jos Hermanni olisi kuunnellut nauhoituksen loppuun asti. Sotauutisen jälkeen tuli vielä urheiluosuus, joka olisi paljastanut, että kyseessä oli pila.
Atte Jalavan tarinoinnista muistiin merkitsi Jorma Suomi

 

Muisteloja (työ)elämän varrelta
Monelle on varmasti sattunut sekä hauskoja että vakavia tapahtumia elämän saatossa. Nyt on hyvä mahdollisuus kertoa niistä jäsenkunnalle lehtemme välityksellä. Julkaistuista jutuista maksamme kirjoituspalkkion. Toivomme, että
mahdollisimman moni innostuisi kertomaan muistoistaan ja että niiden pääpaino olisi työelämän tapahtumissa, mutta muutkin muistot ovat tervetulleita. Kuva täydentäisi juttua mukavasti.

Lähetä juttusi osoitteeseen info@mediaunioni.fi merkinnällä ”Faktori-lehteen” tai postitse Mediaunioni mdu ry
c/o Business Center, Taivalmäki 9, 02200 Espoo.