Kemigrafia mullisti 1890-luvun alussa kuvien painamisen. Rasterikuvat tulivat mahdollisiksi, mutta myös piirrokset tai käsialanäytteet voitiin valokuvata ja syövyttää kuvalaatoiksi. Alan ammattilehdissä uutta tekniikkaa hyödynnettiin nopeasti.
Mediat julkaisivat kuvia latomoon toimitetuista tuherruksista ja sotkuisista oikovedoksista. Näin haluttiin osoittaa, millaisten ongelmien kanssa kirjapainoissa kamppailtiin. Samalla nämä dokumentit tallentuivat jälkipolville ihmeteltäväksi.
Epäselvät käsikirjoitukset tuottivat tuolloin ja myöhemminkin runsaasti harmia. Toimittajat tapasivat leikata uutisia muista lehdistä, yhdistellä niitä ja kirjoittaa väliin omia lisäyksiä. Näin käsikirjoitus saatiin näppärästi aikaiseksi, mutta kiireessä leikatuista uutisista puuttui usein pari viimeistä riviä. Lisäksi liima levisi käsikirjoituspinkassa paperista toiseen. Arkit tarrautuivat yhteen, ja kun niitä yritettiin saada erilleen, arkit repeilivät ja lisää tekstiä katosi.
Tarvitessaan muistiinpanovälineitä toimittajat olivat luovia. Vanhasta lehdestä revitty suikale, johon kirjoitettiin lyijykynällä jo painetun tekstin päälle, sai kelvata käsikirjoitukseksi. Latojille päätyi myös käytettyyn käärepaperiin tai seinästä reväistyyn mainosjulisteen palaan väsättyjä hengentuotteita.
Oma lukunsa olivat liuskoihin tehdyt lisäykset ja poistomerkinnät. Usein toimittaja unohti merkitä, mihin kohtaan lisäys oli tarkoitus laittaa. Erilaisilla katkoviivoilla taas kerrottiin, että poistettavaksi merkittyä kohtaa ei poisteta, mutta se siirretään paikkaan, joka unohdettiin merkitä. Käsikirjoitusliuskoja ei muistettu numeroida ja niihin liitetyt pienet lappuset katosivat ennen kuin sekalainen nivaska päätyi ladottavaksi.
Näitä ja monia muita sotkuisiin käsikirjoituksiin tai epäselvään käsialaan liittyviä ilmiöitä oli aiemmin kuvailtu ammattilehdissä vain sanallisesti. Nyt niistä voitiin julkaista myös todistusvoimaisia kuvanäytteitä.
Käsittämättömät käsialat
Ammattilehti Kirjaltajassa erityisen huomion kohteeksi joutui maaseutukirjeenvaihtaja, joka tapasi lähettää uutisensa kirjekorttina. Tekstin, joka koostui useista eri uutisista, hän kirjoitti yhteen pötköön, mutta selvyyden vuoksi alleviivasi uuden uutisen otsikon.
Yhdestä toimittajan lähettämästä kirjekortista julkaistiin kuva Kirjaltaja-lehdessä 1901. Samalla kerrottiin, että toimittajan alati pienenevän käsialan kehitystä seurattiin kirjapainossa mielenkiinnolla. Ennätys siihen mennessä oli 97 riviä tiheästi kirjoitettua testiä yhdessä kortissa. Uutiseksi ladottuna siitä kertyi 149 palstariviä ja kirjainmerkkien määrä oli 5 662. Käsinkirjoitetut tekstit olivat yleinen käytäntö toimituksissa pitkään, sillä hankalina pidettyjä kirjoituskoneita vierastettiin.
Monista toimittajista ja etenkin kirjailijoista oli liikkeellä juttuja, joiden mukaan heidän käsialansa oli erityisen vaikeaselkoista. Tällainen kirjailija oli mm. Juhani Aho.
Väitettiin, että hänen käsialastaan sai selvän vain muuta asiaan vihkiytynyt latoja. Tämä tuntuu oudolta, sillä nykysilmin katsottuna Juhani Ahon käsiala näyttää melko selkeältä. Ehkä se oli aikalaisille liian modernia?
Harmilliset kvk:t
Käsikirjoituksen vastaiset korjaukset (kvk) olivat käsinladonnan aikaan erityisen harmillisia. Ladelmat koottiin irtokirjakkeista ja vedostettiin asiakkaalle oikolukua varten. Oletuksena oli, että vedosvaiheessa asiakas korjaa vain ladontavirheet. Toisinkin saattoi käydä.
Helsingissä ilmestynyt Typografbladet julkaisi vuonna 1894 esimerkin Fiskt museet -lehden korjausvedoksesta. Typografbladet päivitteli sitä, että toimitus ei ollut tarkastanut kirjoitusta, vaan alkoi vasta ladelman saatuaan sitä muokata. Ehkä latojakunnan paheksuntaa enemmän toimituksen käytänteisiin vaikutti kirjapainon lähettämä lasku käsikirjoituksen vastaisista korjauksista.
Nämä muutamat painetuksi tulleet esimerkit tallensivat merkittävää tietoa kirjapainojen arjesta. Myöhemminkin asiakkaiden aiheuttamista ongelmista ammattilehdissä on kyllä kirjoitettu, mutta ei niin yksityiskohtaiesti tai ongelmia esimerkkikuvilla havainnollistaen. Se on vahinko.
Kuinka kauas muistisi kantaa?
Nykyisin painopinnanvalmistuksen virheet ja kommellukset tapahtuvat muualla kuin kirjapainoissa ja ovat luonteeltaan toisenlaisia, koska tekstit ja taitot ovat toimitetaan yleensä painovalmiita dokumentteina.
Niitä, jotka ovat tehneet lehtiä ja kirjoja asiakkaiden käsikirjoituksista, ohjeista ja muusta aineistosta, on yhä työelämässä ja varsinkin eläkeläisten karttuvassa kaartissa. Keskuudessamme on myös heitä, joiden muisti kantaa 1940-luvun kirjapainoihin.
Alan perinteestä on julkaistu lukuisia osastohistoriikkeja ja mm. kaskukirjoja, mutta kvk-ongelmiin, epäselviin käsikirjoituksiin, yöunet vieneisiin töppäyksiin tai muihin kommelluksiin liittyvää perinnettä ei ole juurikaan tallennettu. Olisiko aika kerätä nämä tarinat, aineistot ja tapahtumat talteen?
Teksti, kuvat ja kuvankäsittely Markku Kuusela.
omen ensimmäiset virtuaalisen, yhdistetyn ja laajennetun todellisuuden teknologioita hyödyntävät teollisuuden messut järjestetään Tampereella lokakuussa.
Poliittiset huomautukset
