Pitkä päivätyö

Muistelmia Savon Sanomain kirjapainosta 1950-luvulta – osa 2

Latojaoppilaan elämä oli varsin vaihtelevaa, jouduimme aluksi mm. sulattamaan ja valamaan latomakoneisiin tarvittavan metallin.

Sitä varten oli ensin noudettava polttopuut, ja jos ei sattunut olemaan valmista poltettavaa, sirkkelöimme halot sopivan mittaisiksi. Sula metalli nostettiin padasta kauhalla. Siinä joskus väistämättä muodostui roiskeita, joista tuli elinikäisiä muistoja nilkkoihin ja ranteisiin.

Merkittävä tekninen parannus tapahtui, kun saimme sähköllä toimivan padan. Siinä vain oli sellainen epäkohta, että valuhana oli kiinni silloin, kun hanan kampi oli pystyssä. Sulaessaan hana aukesi omia aikojaan painovoiman vaikutuksesta, ja sula metalli valui pitkin lattiaa. Jäähdyttyään sitä sitten hakattiin rautakangella irti lattialankuista. Teimme paljon muitakin hanttihommia, kuten kirjekuorivaraston siirtoa latomosta ja kellarin tyhjennystä valkoisen kivitalon kellarista. Nämä työt herättivät tietysti meissä närää, kun emme mielestämme saaneet tehdä tarpeeksi ammattityötä. Taisipa siitä asiasta joskus tulla protestoituakin faktoreille. Latomon työoloissa tapahtui suuri parannus, kun saatiin loistevalot kattoon pitkään riviin tavallisten hehkulamppujen tilalle.

Teoriaa opiskelimme ammattikoulussa, yhtenä iltapäivänä viikossa yleissivistäviä aineita ja kahtena iltana ammattiaineita. Matematiikan opettajana oli nuori insinööri Yrjö Vänttinen, joka teki meihin vaikutuksen reippaalla esiintymisellään ja yhtälöillään. Ammattiaineita opettivat paikkakunnan faktorit, kuten isäni, Kivisalo ja Kosunen sekä Savon kirjapainon John Marks. Hän kehotti meitä jonkin verran harrastamaan ammattia, jota kehotusta ainakin osa meistä noudatti vuosien varrella.

Savon Sanomat 4417780_
Kassanhoitaja Aino Sovinen ja kauppaneuvos Martti Suhonen. Kuva Savon Sanomat arkisto.

Joskus ammattikoulussa oli lomaa päivätunneista, jolloin me oppilaat katsoimme kohtuulliseksi pitää vapaata ja teimme iltapäiväretken esim. Puijolle eväinemme. Pinnaus tietenkin paljastui pian, ja saimme tehdä menetetyt tunnit jälkeenpäin.

Oppilasnäyte hyväksytty

Käsinlatojan oppilasnäyte tehtiin neljän oppivuoden jälkeen ja siihen kuuluivat: 1) Kirjan nimiösivun eli ”tittelisivun” suunnitteleminen ja latominen.  Sivussa piti olla määrätty määrä tekstiä ja ryhmittelyjä. 2) Kirjan kahden sivun latominen leipätekstillä irtokirjakkeista sisältäen määrätyn määrän otsikoita ja alaviitteen. 3) Taulukkoladelman vähintään 3-kertaisella päällä ja poikkivat erillään. 4) Kirjelomakkeen suunnittelun ja latomisen. Arvostelun kohteina olivat sekä typografia että tekninen osaaminen ladelmassa. Arvosteluraadin muodostivat faktorit Martti Luukkonen Savosta ja Armas Kröger Kansallisesta Kirjapainosta. Oppilasnäyte hyväksyttiin.

Kuvalaattalaitoksessa olivat työssä Yrjö Vuorio, Etelä-Suomesta tullut ”Isi” Sakari Nummelin ja Pentti Kerman, Savosta muuttanut. Oppilaina olivat Alpo Tenhunen, joka oli hyvä pöytätenniksessä. Jarmo Laine, Sulevi Natunen ja Leo Varjoranta liukenivat varhain omille teilleen. Leksasta tuli TV-mekaanikko ja liikkeenharjoittaja. Alkuvuosina kemigrafit käyttivät jossain työvaiheessa puhdasta pirtua. Heillä oli vaikeuksia saada kulutus pidettyä tehtyjen kuvalaattojen edellyttämällä tasolla.

Sitomossa työskentelivät aviopari Kalle ja Maini Holopainen. Maini oli välillä postituksessakin. Toivo Reinikainen myös kehysti tauluja. Liisa Miettinen, Aino Tapaninen ja silloista nuorempaa väkeä olivat latomon Ramin puoliso Raili Auvinen (Savolainen), Sirkka Pelli (Ahvenainen) ja ”Rönä” Juha Ruotsalainen, hyvä mäkimies ja talonmiehen poika.

Laatikkotehtaan puolella olivat Vieno Tolonen, jonka poika Jouko jatkaa ammattimiehenä latomossa sekä pujottelun Suomen mestari Maija Savolainen, aikaisemmin mainitun Vike Savolaisen tytär. 50-luvun loppupuolella laatikkotehtaan toiminta laajeni ja silloin tulivat töihin ainakin Leila Puustinen ja Railin sisko Riitta Koskinen (Savolainen) ja varmaan muitakin nimeltä mainitsemattomia henkilöitä. Sitomoa ja laatikkotehdasta johti itsenäisesti Reino Saavalainen. Sitomon tuloksen hän sai aina näyttämään kannattavalta, koska pystyi laskuttamaan kirjapainoa täydellä hinnalla kilpailutilanteesta riippumatta.

Ukkini Pekka Mömmö suoritti kirjansitojan oppinäytteen Savon Sanomain (Sanan Vallan) kirjapainon edeltäjän Backmanin kirjapainossa vuonna 1898. Hän oli puoluemiehiä (sd) ja toimi agitaattorina Pohjois-Savossa sekä kansanedustajana Suomen ensimmäisessä yksikamarisessa eduskunnassa. Mummini Aino on ollut joskus postittajana ja poikani Seppo on nyt työssä postituksessa.

Savon Sanomat 4394097_
Savon Sanomien postitusta. Kuva Savon Sanomat arkisto.

Vaativaa käsityötä

Postituksen ihmisistä osa työskenteli päivällä ja osa yöllä, samat ihmiset vuorottelivatkin. Heitä olivat mm. Tyyne Pirinen, Sirkka Vänskä, Hilda Puurunen, Irma Saikkonen, näyttelijäveljesten ja kirjaltaja Matin äiti, sisarukset Rauha Holopainen (Kokkonen) ja Kaija Hakkarainen, Toini Ojala, Aino Hänninen, Johanna Koistinen, Toini Nykänen ja monet muut. Tilaajien nimet painettiin ensin kohokirjoitetuilta ”pistotetuilta” metallilevyiltä pitkille paperinauhoille, joista paperilaput leikattiin ja liimattiin lehtiin ”sammakoilla”. Käsityötä siis kauttaaltaan.

Savon Sanomat 4394104_
Käsinladontaa, oikealla Ilmi Väänänen. Kuva Savon Sanomat arkisto.

Konttorissa, ilmoitus- ja levikkiosastolla olivat pääkassa Aino Sovinen, Mirjam Manninen, Toini Holopainen, Tyyne Mehtonen, Eila Äijälä, Kyllikki Savolainen, ”SanttuPyykkönen ja Liisa Keränen (Pesonen), joka siis avioitui latomon Joken kanssa. Konttoripäälliköksi tuli suoraan sotaväestä ekonomi Kalle Poussa, oli sittemmin Keskisuomalaisen toimitusjohtaja.

Kuljetuksia linja-auto- ja juna-asemalle hoiti ainakin vielä alkuvuosina legendaarinen parivaljakko Jussi Kortelainen + ruuna. Jussi oli iloinen ja mukava henkilö, jolta sai aina ystävällisen sanan ja lisäksi ainakin yhden tai joinain päivinä kaksikin karamellia, jotka Jussi kaivoi taskustaan ja tarjoili auliisti puhekumppanilleen.

Lehtitalon taloutta hoiti taitavasti Martti Suhonen, joka oli aikaisemmin luonut perustan lehden levikin kasvulle ajamalla moottoripyörällään ympäri maakuntaa ja kehittämällä nerokkaan asiamiesjärjestelmän. Oli suuri kunnia olla Savon Sanomain asiamies, jolle kyläläiset voivat tilaustensa lisäksi kertoa uutisensa ja jättää ilmoituksensa lehteen painettavaksi.

Konekantaa uudistamaan

Suhonen uudisti kirjapainon konekantaa viisaasti, mm latomakoneet olivat kaupungin parhaat. Suhonen oli todellinen herrasmies, tunsi jokaisen työntekijän ja tervehti kohteliaasti hattuaan nostamalla. Siihen aikaan ei juurikaan sinuteltu saman talon väkeä, vanhempia ammattilaisiakin teititeltiin. Tarkkaan harkitsevana miehenä Suhonen voitti itselleen aikaa, siirtäen kieltä poskesta toiseen ja toteamalla ”Minä eppäelen”. Hän varoitteli ammattisokeudesta ja ihmetteli, mitä tiedolla tekee, jos ei ole sille pitopaikkaa.

Monet tässä mainitut ja mainitsemattomat henkilöt ovat tehneet pitkän päivätyön alalla ja osa jatkaa vieläkin työtään. Suuri osa on jo siirtynyt rajan toiselle puolelle. Kunnioitamme heidän muistoaan.

Hannu Taanio (Mömmö)

Haastattelut: Pertti Holopainen, Erkki Viljakainen, Jaakko Kosunen ja Kauko Haalas, joka on myös osittain tarkistanut tekstin.

 

 

Editan museo – merkittävä kokoelma lyijykaudelta

Editan museossa on kokoelma kirjapainotekniikkaa, jonka avulla on tuotettu lukematon määrä valtionhallinnon tärkeimpiä asiakirjoja sekä muita painotuotteita, myös kirjoja ja lehtiä. Museo ei ole yleisölle avoin, ja vain harvat ulkopuoliset ovat siihen päässeet tutustumaan.

Kokoelman juuret juontavat vuonna 1859 perustettuun Keisarillisen senaatin kirjapainoon, joka oli tiukasti sidoksissa Suomen hallintokoneistoon. Kirjapaino toimi  Senaatintalon eli nykyisen Valtioneuvoston linnan yhteydessä.

#yleisnäkymä1
Yleisnäkymä Editan museosta. Edessä vasemmalla faktorin työpiste, keskellä vuosina 1959–1982 käytössä ollut vedoskone ja taustalla käsinlatomo.

Suomen itsenäistyttyä kirjapainon nimi vaihtui Valtioneuvoston kirjapainoksi ja sen tilauskanta kasvoi huomattavasti. Toiminnan laajenemisen myötä kirjapaino muutti eduskunnan tuntumaan. Valtion Painatuskeskukseksi nimi vaihtui vuonna 1967. Samalla säädettiin, että kaikki valtion painatustyöt oli annettava Painatuskeskukselle, ellei se itse antanut lupaa niiden teettämiseen muualla.

Vuonna 1975 Painatuskeskus muutti moderneihin toimitiloihin Hakuninmaalle. Tuotantotekniikkaa uudistettiin kuitenkin hitaasti, ja kohopaino pysyi tuotannon perustana. Painatuskeskus jäi jälkeen alan teknisestä kehityksestä, uutta tekniikkaa kokeiltiin ja sisäänajettiin verkkaisesti.

Kertarysäyksellä offsetaikaan

Painatuskeskuksen uudeksi pääjohtajaksi tuli vuonna 1981 Olavi Perilä. Hänen johdollaan tuotanto modernisoitiin muutaman vuoden kuluessa kokonaan. Kaikkea ”lyijykauden” tekniikkaa ei kuitenkaan hävitetty, sillä Painatuskeskuksen historiallinen
rooli valtiokoneiston aineistotuottajana ymmärrettiin.

Sattumalta näille esineille oli paikkakin valmiina. Uuteen toimitaloon oli varattu tila uima-altaalle, joka jäi rakentamatta. Tästä kellarissa sijaitsevasta 374 neliön tilasta tehtiin museo.

#leijonat1
Regaalin laatikosta paljastuu lauma leijonia.

Museossa ovat edustettuina kaikki kirjapainon työvaiheet painopinnanvalmistuksesta jälkikäsittelyyn. Esineet on sijoitettu asiantuntevasti ja osastoittain. Erityisen täysipainoinen on monotype-osasto. Laitteet, varaosat, manuaalit ja käyttöohjeet sekä erilaiset tekniset muuntotaulukot ovat tallella. Jopa huoltopöytä tarvekaluineen on toimintavalmiina, vain monttööri puuttuu. Esineteksteihin on kirjattu tietoja laitteista sekä niiden käyttövuosista. Joidenkin kohdalla on mainittu myös hankintahinta.

Esimerkiksi monotype-kirjoittimen (käytössä 1962–1982) hankintahinta on nykyrahaksi muutettuna liki 50 000 €. Valinkoneen (käytössä 1958–1983) hankintahinta on ollut noin 70 000 €. Samoihin aikoihin hankittu Intertype-rivilatomakone maksoi nykyrahassa liki 85 000 €.

Budjetti ajoi kaiken muun ohi

Valtion budjetti sekä eduskunnan lainsäädäntöön liittyvät asiakirjat olivat  Painatuskeskuksen tärkeimpiä töitä. Kun budjettineuvottelut saatiin valmiiksi – mihin aikaan vuorokaudesta tahansa – piti kirjapainon käynnistää budjetin painotyöt välittömästi. Budjetin valmistuminen olikin vuosittain toistuva jännitysnäytelmä, jota Painatuskeskuksessa seurattiin henkeä pidätellen.

Nykymaailmassa budjettiesityksen kaltaiset työt sujuvat muun tuotannon lomassa. Niiden työstämiseen ei liity samanlaista draamaa kuin menneinä vuosina. Tämän kadotetun draaman dokumenttina Editan museo toimii oivallisesti.

Kokoelman painokoneista mielenkiintoisin on Miehlen kaksivuoropainokone, joka ostettiin Keisarillisen senaatin kirjapainoon vuonna 1907. Sillä voitiin painaa 0-kokoisia arkkeja, ja sen nopeus oli 1.600 arkkia tunnissa. Painokone jäi pois käytöstä vasta vuonna 1984, mikä antaa osviittaa uudistumisen vauhdista. Jälkikäsittelylaitteita kokoelmassa on paljon. Niidenkin poistovuodet näyttävät osuvan 1980-luvun alkuun. Ne on vaihdettu modernimpiin laitteisiin samaan aikaan kuin latomon ja painon kalustokin uusittiin.

#miehle1
Miehlen kaksivuoropainokone, jonka valmistusvuosi on 1901. Senaatin kirjapainoon se hankittiin 1907 ja tuotannosta se poistettiin 1984.

Myös postituksen laitteistot ovat menneet vaihtoon samoihin aikoihin. Esillä on mm. pistotus- ja osoiteleimauskone, jotka molemmat olivat tuotantokäytössä vuosina 1928–1980.

Museo tänään

1980-luvun jälkeen Editan museon kokoelma on karttunut vain vähän, mutta esimerkiksi valoladonnan laitekantaa on tuotu museoon 1990-luvun puolella. Kokoelma on karttunut
myös yritysostojen kautta. Edita osti mm. Tilgmannin rippeet ja niinpä Ferdinand Tilgmannin patsas on saanut paikan Editan museossa.

Editan museo on hieman ristiriitainen nimitys. Museon kokoelmat ovat käytännössä peruja Valtion Painatuskeskuksen ajoilta, eikä Editan lippu enää liehu kirjapainotalon pihalla. Editan toimintaa jatkaa valtion omistama Nordic Morning Oyj. Emoyhtiön yhtenä osana toimii printin ja sähköisen viestinnän palvelukumppaniksi itsensä määrittävä Edita Prima. Kiinteistön osoitekaan ei ole enää Hakuninmaantiellä vaan osoite on Kuninkaantammenkierto 3. Talo on kyllä tiukasti kiinni perustuksissaan,
mutta kadun ja myös kaupunginosan nimi on vaihtunut.

Maailma museon ympärillä muuttuu, mutta toivottavasti museo pysyy. Sillä on kerrottavanaan tärkeä viesti. Teksti ja kuvat Markku Kuusela.

Artikkelia varten ovat tietoja antaneet Edita Primassa työskentelevä Tuomo Hekkala sekä Editan seniorifaktorit Kari Honkanen ja Timo T. Saarikoski. Editan museon pääsee tutustumaan vain erikseen vierailusta sopimalla.

#berthold
Bertholdin valoladontatyöasema 1980-luvulta. Laitteessa on kaksi näyttöä, joista isommasta näkee ladelman asettelun ja pienemmästä ladotun tekstin. Hiirtä ei ole vaan kaikki typografiset komennot annettiin näppäimistöltä, siksi näppäimistö on paljon monipuolisempi kuin tämän päivän ”näppikset”.

Graafisen alan kulttuuriperintöä tallentamaan

Graafisella alalla laitekanta uudistuu ja tuotantomenetelmät muuttuvat jatkuvasti. Mitä tämän päivän, tai nyt jo historiaan jääneen 2000-luvun alun, tuotantotekniikasta tallentuu jälkipolville?

Tekniikan museon perusnäyttelyn osana
1970-luvun alusta pitkälle 2000-luvulle
esillä ollutta kirjapaino-osastoa moni alan veteraani muistelee lämmöllä. Nyt näyttelyn esineet ovat turvallisesti säilössä museon säilytystiloissa Jyväskylän Kanavuoressa.

Tieto alan kulttuuriperinteestä ei tallennu itsestään. Mitä sinä voit tehdä tallennuksen hyväksi? Vantaanjoen suulla Helsingissä toimiva Tekniikan museo on valtakunnallinen erikoismuseo, jonka tehtävänä on suomalaisen teollisen kulttuuriperinnön tallentaminen. Tehtäväkenttä on laaja, sillä se kattaa kaikki teollisuuden alat. Tallennettavaa ja tutkittavaa siis riittää.

Tehtäväkentän laajuutta on helppo havainnollistaa yhdellä yksityiskohdalla: kirjapainoesineistön osuus museon kaikista esineistä on alle puoli prosenttia! Tekniikan museon kokoelmiin kuulu näet noin 56 000 esinettä. Teknisen alan kirjallisuutta on noin 50 300 nidettä ja valokuvia noin 53 000 kappaletta. Lisäksi museolla on laaja teollisuuden ja tekniikan alan historiallinen arkisto.

Onko kirjapainoesineistö tallessa?
Kirjapainoesineistön määrä kuulostaa kokonaisuuden rinnalla vaatimattomalta. Onko kirjapainokokoelmassa pahoja aukkoja?

– Varhaisemman ajan osalta, aina 1980-luvulle saakka, kirjapainokokoelma on itse asiassa melko kattava, kertoo Tekniikan museon
kokoelmapäällikkö Kirsi Ojala.

Viipurilaisen Zilliacuksen kirjapainon regaalit sisältävät paljon typografisia aarteita.

Kokoelma on aikoinaan kirjapainoalan ammattilaisten kanssa yhteistyössä koottu, ja esineiden taustatiedot ovat hyvin selvillä. Tältä osin kirjapainoperinteen tallennus on siis kunnossa. Mutta entä uudempi tekniikka? Sitä ei kokoelmissa ole juuri lainkaan. Kun tekstin- ja kuvanvalmistus siirtyi tietokoneaikaan, päättyi esineiden systemaattinen tallentaminen kirjapainoissa. Jokunen varhainen offsetkone on kyllä museoitu, Graafisella alalla laitekanta uudistuu ja tuotantomenetelmät muuttuvat jatkuvasti. Mitä tämän päivän, tai nyt jo historiaan jääneen 2000-luvun alun, tuotantotekniikasta tallentuu jälkipolville?

Kuka tallentaa?
Vastuu kansallisen teollisen kulttuuriperintömme säilymisestä ei ole yksin museoilla.

– Yritysten ja yksittäisten työntekijöiden tulisi muistaa, että jos tallennusvastuuta ei kanneta siellä, missä tekniikkaa käytetään, ei perinteen tallennuskaan voi toimia, muistuttaa Ojala.

Tekniikan museon kokoelmapäällikkö Kirsi Ojala työpöytänsä ääressä.

Museot ovat tallennuksen ja siihen liittyvän erityisosaamisen asiantuntijoita. Työpaikoilla ja teollisuudessa puolestaan tunnetaan teknologia sekä tuotantoprosessit ja tunnistetaan niissä tapahtuvat oleel-liset muutokset. Tämä tieto ja siihen liittyvä esineellinen perintö pitäisi saada talteen yhteistyössä museoiden kanssa. Museoalalla tähän ongelmaan on jo pitkään kiinnitetty huomiota.

Tekniikan museokin toimii yhteistyössä useiden yritysten kanssa ja tarjoaa niille museoammatillista osaamista yritysten teknologiaperinnön tallennustyön tueksi. Ensi syksynä museoiden yhteistyönä valmistuu yrityksille suunnattu Kulttuuriperinnön pelastuksen ABC -julkaisu. Sen tavoitteena on toimia kannustimena yritysten työn dokumentointiin. Samalla annetaan konkreettisia käytännön ohjeita tallennustyötä varten.

Kuinka tallentaa?
Perinteisesti esimerkiksi kirjapainojen jälkikäsittelyn työvaiheita tallennettiin ottamalla kokoelmiin yksittäisiä työvälineitä: liimapannuja, lankanitomakoneita, täristimiä ja muita vempaimia. Samalla pyrittiin keräämään kokoelmiin liitetyn esineen
käyttöhistoriaa sekä muita tietoja. Näin luotiin kokonaisuus, joka kertoi sitomoissa tehdystä työstä. Tämä perinteinen tallennustyö
on tärkeää tänäänkin, mutta sen rinnalle on tullut uutta teknologiaa hyödyntävä ns. nykydokumentointi. Siinä tallennetaan tietoa oman ajan tai lähihistorian ilmiöistä ja kohteista.

Nykydokumentoinnin menetelmiä ovat havainnointi, haastattelut, valokuvaus, kuvien ja arkistoaineiston tallennus, videokuvaus sekä esinehankinta. Kertynyt dokumenttiaineisto liitetään museon kokoelmiin ja sitä voidaan käyttää mm. näyttelyissä ja julkaisuissa. Esimerkiksi kirjanvalmistuksen työvaiheet voisi kuvata videolle, tallentaa työprosessin äänet, haastatella työprosessiin osallistuvia työntekijöitä sekä tallentaa tiedot käytetyistä tietokoneohjelmista ja laitteista. Tällaisissa projekteissa museoiden tallennustyön ammattitaito yhdistyneenä työpaikkojen oman alan erikoisosaamiseen takaavat hyvä lopputuloksen.

Esineähkyä
Museot elävät tänään esineähkyn aikaa. Kokoelmatilat ovat täynnä, uusien hankkiminen on kallista, ja museoiden toimintamäärärahoja leikataan jatkuvasti. Vaikka tilanne on hankala, eivät museot ole luopuneet perustehtävästään, kansallisen kulttuuriperinnön tallentamisesta. Tämä koskee myös Tekniikan museota.

– Yhtään esineluovutusta ei suoralta kädeltä torjuta, vakuuttaa Kirsi Ojala.

– Kun havaitset esineen tai ilmiön, jonka paikka mielestäsi on museossa, älä epäröi, vaan tarjoa sitä kokoelmiin. Mutta mieti ensin
tarkat perustelut esityksellesi, hanki kaikki mahdollinen tieto esineestä. Missä sitä on käytetty, kuka sitä on käyttänyt ja milloin? Myös valokuva esineestä sekä esineen fyysiset mitat on hyvä toimittaa museolle jo tässä vaiheessa. Museossa sitten punnitaan
kokoelmapoliittisin kriteerein, liitetäänkö tarjottu esine museon kokoelmiin.

Vaikka esine ei päätyisikään kokoelmiin, siitä kerätty tieto ei mene hukkaan, vaan tallennetaan museon tietojärjestelmiin. Esimerkiksi aiemmin kokoelmiin liitetyn vastaavan esineen museaalinen arvo vahvistuu näistä uusista tiedoista, ja yhteinen perinnepääomamme karttuu. Tuotantoprosessien dokumentoimisessakin työpaikkojen ja yksittäisten toimijoiden aktiivisuus on tärkeää. Mitä enemmän valmistelet asiaa, sitä parempi asiantuntija sinusta tulee. Jos vielä saat työnantajankin kiinnostumaan hankkeesta, voit olla keskeisenä vaikuttajana siinä, että jokin tärkeä osa suomalaista kirjapainoperintöä tallentuu jälkipolville.

Yksi Tekniikan museon kokoelmien suurimmista esineistä on rotaatiopainokone 1910-luvulta. Sillä painettiin mm. Työmieslehteä.

Teksti Markku Kuusela Kuvat Tekniikan museo ja Markku Kuusela.

Mediahistoria tuo perspektiiviä

Uutuuskirja kertoo median historian pääpiirteet puheen synnystä some-aikaan ja näyttää nykymedian osana historiallista jatkumoa. Teos kertoo tärkeimpien mediateknologioiden historian ja tarkastelee median evoluutiota paitsi historiallisena jatkumona, myös yhteiskunnallisten teemojen kautta. Helsingin yliopiston talous- ja sosiaalihistorian ja Aalto-yliopiston televisiotutkimuksen dosentti Jukka Kortti on aiemmin tutkinut esimerkiksi television, kulutuksen, mainonnan ja opiskelija-aktivismin historiaa.

Jukka Kortti: Mediahistoria. Viestinnän merkityksiä ja muodonmuutoksia puheesta bitteihin
SKS 2016. ISBN-13: 9789522226938, ISBN-10: 9522226939. 383 s.

 

Takana loistava tulevaisuus

Printin taival tuntuu tänään olevan yhtä tuskaa. Tulevaisuutta ei ole. Tai jos on, niin siinä ei ole juuri kehumista.

Mutta kun kääntää katseen menneeseen, näkee loistetta. Vielä neljännesvuosisata sitten printin kasvu ja kannattavuus Suomessa olivat hyvät. Vienti veti, ja asiakkaita löytyi kaikista ilmansuunnista. Edessä olevat uhkakuvat oli toki jo tunnistettu.

Suomi kehityksen veturina

Toimialan kyljessä kehittyi hämmästyttävän monimuotoinen tukialojen teollisuus. Suomi oli eräillä osa-alueilla jopa maailmanlaajuisesti johtavia tieto- ja graafisen tekniikan yhdistäviä maita. Näistä asioista ei ole turhan paljon elämöity. Nyt elämöidään.

Ehkä keskeisin kehitystyötä stimuloiva hanke oli Sitran tukema CGP-projekti (Computer Graphic Project), jossa painoteollisuuteen sovellettiin automaattista tietojenkäsittelyä (ATK, kuten asia tuolloin ilmaistiin). Teknillisen korkeakoulun tietojenkäsittelyn professori Hans Andersin kokosi 1970-luvun alussa joukon lahjakkaita teekkareita projektiryhmäksi, joka kehitti latomojen rivitys- ja tavutusalgoritmeja. Tänään se tuntuu triviaalilta, mutta oli silloin maailmalla uutta.

Projektin tulokset kaupallistettiin perustamalla Sitran myötävaikutuksella Typlan-niminen yritys. Typlan jatkoi kehitystyötä liittämällä mukaan mm. digitaalista kuvankäsittelyä ja rakentamalla kokonaisvaltaisia sanomalehtien sivunvalmistusjärjestelmiä. Yritys oli vuosia Pohjoismaiden johtava sanomalehtijärjestelmien valmistaja. Typlan hiipui 2000-luvun alussa sen jälkeen, kun se oli myyty Nokialle, joka sittemmin keskitti kehitystyönsä matkapuhelimiin.

Prepress valtaa alaa

Typlanin vanavedessä syntyi joukko muita media-alan prepressyrityksiä, kuten Grafimedia, Anygraaf, Unda ja oululainen Systepo. Ne valtasivat osuutensa toimialan kotimarkkinoista, mutta myös vientimarkkinoista. VTT:n graafisessa laboratoriossa kehitettiin yhdessä somerniemeläisen Amanita kustantamon kanssa kuva-arkisto Finsca. Samainen VTT/gra rakensi KTA Datan kanssa Pagevision etävedosjärjestelmän. Finscaa myytiin kymmenille arkistoille ja Pagevisionia lähes 200 yksikköä moneen maahan.

VTT/gra ja KTA Data kehittivät yhdessä myös painokoneeseen levyskanneria, mittauspalkin värinsäätöä ja muuta painokoneautomaatiota. Varkautelaisella Altim Controlilla oli painokoneen ohjausjärjestelmä Printa ja muuta painokoneautomaatiota, kuten värinpidon suljettu säätö ja kokonaisautomaatio rullapukkitasolle. Tässäkin kehitystyössä eräänä kumppanina oli VTT/gra.

Painokoneautomaatiota

Teknillisessä korkeakoulussa kehitettiin Lyyti-nimistä lasertulostinta painokoneen levynvalmistukseen. Wärtsilä rakensi toimivan syväpainokoneen, jossa tärkeä oivallus oli sähköinen valta-akseli. Tuotekehitys lopetettiin, kun katsottiin, että pitkällä aikavälillä syväpainolla ei ole tulevaisuutta. Yksi setelipainokone valmistui, mutta senkin kehitystyö lopetettiin. VTT/gra rakensi Print Sim -painokonesimulaattorin painajien koulutukseen.

Nämä kaikki olivat kunnianhimoisia projekteja, joilla tähdättiin kansainvälisille markkinoille. Kaupallistakin menestystä saavutettiin mukavasti, mutta se ei kantanut enää 2000-luvulla. Lasertulostimen prototyyppi ja Unda myytiin korkean teknologian yrityksille, kumpikin tiettävästi hyvään hintaan.

Koulutusvientiä

Suomalainen graafisen tekniikan osaaminen oli laajasti arvostettua ja niin korkeatasoista, että Tukholman teknillisen korkeakoulun KTH:n ensimmäiset graafisen tekniikan professorit palkattiin Suomesta. Pohjoismaisista sanomalehtiteknisistä tutkimusrahoista huomattava osa myönnettiin Suomeen. Tämä aiheutti närää muissa Pohjoismaissa, mutta suomalaisten tutkimussuunnitelmat olivat hyvin usein muita kiinnostavammat.

Tietynlainen huippu saavutettiin vuosituhannen vaihteessa, kun Englannin teollisuusministeriö myönsi Pindar nimiselle yritykselle maan innovaatiopalkinnon. Perusteena oli, että yritys oli ottanut käyttöönsä innovatiivista tuotantotekniikkaa puhelinluettelojen keltaisten sivujen taitossa. Keltaisilla sivuilla julkaistiin yritysten yhteys- ja muita tietoja yksi- tai monipalstaisissa laatikoissa. Yhden luettelon manuaaliseen taittoon kului viikkoja, mutta tietämystekniikkaan perustuva järjestelmä selviytyi tehtävästä parissa päivässä. Pindarissa valmistettiin saarivaltakunnan kaikki puhelinluettelot, joten hyöty oli todella suuri.

Järjestelmän kehitti VTT/gra yhteistyössä turkulaisen Polytypoksen ja Nokian graafisten järjestelmien kanssa. Nyt puhelinluetteloita ei oikeastaan enää paineta, mutta sen ajan suomalaisessa kehittämistyössä se oli eräänlainen kruununjalokivi.

Huippu taittuu

Nyt tämä takavuosien huippuosaaminen on pääosin kadonnut. On kyseenalaista, olisiko vastaava asetelma synnytettävissä uudelleen. Se tuskin on mahdollista nykymenolla, jossa tutkimus- ja koulutusrahoitusta on leikattu tuntuvasti. Jäljelle jääneillä yritystuilla ei tätä osaamista luoda. Ei luotu neljännesvuosisatakaan sitten. Tutkimusrahoittajat, lähinnä Sitra, Tekes ja Suomen Akatemia, olivat edellä kuvattua tuotekehitystä stimuloineet organisaatiot. ”Ennen oli paremmin” on usein sanottu. Niin on pakko sanoa nytkin, valitettavasti.

Teksti Pekka Salmén ja Timo Siivonen
PS. Edellä olevien tietojen kokoamiseen on saatu merkittävää apua useilta nykyisiltä ja entisiltä tekijöiltä. Heille suuret kiitokset historian lehtien havistelusta.

 

 

 

Think Inkin voitto reaaliaikaisen mainonnan ratkaisulle

Viestintäalan tutkimussäätiön Think Ink -innovaatiokilpailun pääpalkinnon saa Wake Dynamite, joka on ratkaisu reaaliaikaisen mainonnan hallintaan. Toiseksi tuli Package Value Toolkit, jonka avulla yritykset voivat testata pakkausten konsepteja. Kolmannelle palkintosijalle ylsivät lisättyä todellisuutta käyttävä Arilyn ja mediapalveluiden käyttäjien tilannetietoa hyödyntävä Kontekstimoottori.

Valve Median kehittämän Wake Dynamiten tavoitteena on ollut helppokäyttöinen dynaamisen mainonnan hallinnan järjestelmä, jonka avulla mainostaja voi muokata omia mainoksiaan reaaliaikaisesti televisiossa, verkossa ja muilla digitaalisilla pinnoilla vaikkapa kotisohvalta käsin. Mainoskampanja elää Wake Dynamiten avulla kampanjan edetessä ja reagoi eri tilanteisiin.

Kilpailun raadin puheenjohtaja Timo Ketonen perustelee valintaa uutuusarvolla ja kansainvälisellä potentiaalilla.

Kilpailussa toiseksi tulleen Package Value Toolkit lähtökohtana on se tosiseikka, että pakkaus on monelle yritykselle ainoa painettu mainos. Varsinkaan pienissä yrityksissä ei uskalleta investoida pakkaussuunnitteluun. Työkalua kehittää Package Testing & Research, joka pääsee edistämään ideaa 20 000 euron palkinnolla.

Kolmannelle jaetulle sijalle yltänyt Arilyn mahdollistaa jokaisen brändipinnan käyttämisen porttina toiseen todellisuuteen. Idean on kehittänyt Robust North. Kolmannen sijan jakava Kontekstimoottori on Adfore Technologiesin ratkaisu, joka auttaa mediayhtiöiden omia palveluita kohdentamaan mainontaa käyttäjän kontekstin perusteella.

Viestintäalan tutkimussäätiö järjesti Think Ink -kilpailun kolmatta kertaa. ’Mullista mainonta’ -teema haastoi eri tahot kehittämään monipuolisempia, myyvempiä ja tehokkaampia ratkaisuja mediamainontaan. Kilpailuun lähetettiin 63 ideaa, joista jatkoon pääsi kahdeksan. Viestintäalan tutkimussäätiö edistää painetun, sähköisen ja sisältölähtöisen digitaalisen viestinnän kilpailukykyä sekä viestintään liittyvien tarpeiden ymmärtämistä.

>> Lue lisää

Lisätiedot:

Helene Juhola, asiamies
Viestintäalan tutkimussäätiö
p. 0500 512 371

Puusta valmistettuja muovikasseja

Papticin puusta valmistetut ja pahvin kanssa kierrätettävät “muovipussit” korvaavat perinteisiä kasseja Seppälässä. Yhtiön ympäristöystävällinen uusi teknologia mahdollistaa kuitutuotteen valmistuksen, jolla on muovinkaltaisia ominaisuuksia.
Kassit korvaavat testikaudella muovi-ja paperikasseja kyseisissä liikkeissä.

Yhteistyön avulla pyritään testaamaan ja varmistamaan PAPTIC-materiaalin toimivuus läpi arvoketjun aina materiaalin valmistuksesta, painatuksen ja valmistuksen kautta kaupan kassalle ja lopulta kuluttajalle. Pelkästään Euroopassa käytetään vuosittain 100 miljardia muovipussia. Se on lähes kolmen miljardin euron markkinamahdollisuus. PAPTIC-materiaali vastaa suoraan uuden direktiivin luomaan kysyntään.

Euroopan parlamentti on hyväksynyt (antanut) direktiivin, jonka tavoitteena on muovikassien
vähentäminen 80 prosenttia viiden vuoden aikana. Paptic Oy hakee osaltaan ratkaisua tähän globaaliin muovijäteongelmaan, jossa muovia päätyy erityisesti meriin. Uuden teknologian materiaaleissa raaka-aineista on 70 prosenttia uusiutuvaa ja biohajoavaa. Lisäksi pussit voidaan kierrättää pahvinkeräyksessä.

PAPTIC OY
Paptic Oy on suomalainen startup-yritys, joka on perustettu huhtikuussa 2015. Yritys on syntynyt Teknologian tutkimuskeskus VTT:ssä tehdyn tutkimuksen ja kehitystyön pohjalta. Yritys keskittyy kestävän kehityksen teknologiaan sekä uusiutuvien, kierrätettävien puupohjaisten tuotteiden myyntiin ja markkinointiin. Papticin tavoitteena on tuoda uusi muovinkaltaisia ominaisuuksia sisältävä PAPTIC-kuitumateriaali markkinoille vuoden 2016 aikana. Yritys työllistää tällä hetkellä kolme perustajaa ja kaksi (yksi) työntekijää. Yhtiö keräsi ensimmäisellä rahoituskierroksella sijoituksina huhtikuussa 1,1 miljoonaa euroa. Perustajien lisäksi yritykseen on sijoittanut Proxy Ventures, Besodos Investors, VTT Ventures ja seitsemän yksityishenkilöä.

Lisätietoja:
Tuomas Mustonen
toimitusjohtaja, Paptic Oy
puh: +358 50 5987 516
tuomas.mustonen@paptic.fi

Kati Kivimäki
markkinointijohtaja, Seppälä Oy
puh: +358 46 876 1500
kati.kivimaki@seppala.fi

Tuottaako innovaatiokilpailu innovaatioita?

Viestintäalan tutkimussäätiön kolmas Think Ink -innovaatiokilpailu on käynnissä ja kahdeksan ideaa valittu jatkokehitysvaiheeseen.

Syksyllä pitäisi tekijöillä olla valmiit demonstraatiot ja liiketoimintamallit valmiina, joista sitten valitaan palkittavat innovaatiot tai sitä kohti uskottavasti edenneet kilpailutyöt. Matkan varrella tulee miettineeksi, onko innovaatiokilpailu oikea tapa tuottaa todellisia innovaatiota vai pitäisikö niiden syntyä jollakin muulla tavalla.

Mikä on innovaatio?

Monesti koko termistä puhutaan varsin epämääräisesti. Innovaatio on kaupallistettu idea. Matka ideasta innovaatioksi on pitkä, jos lähdetään liikkeelle alkutekijöistä. Siksi innovaatiokilpailussakin päädytään jatkoon pääsevien kanssa monesti siihen, että jotain täytyy jo olla olemassa, josta ponnistaa eteenpäin. Muutoin ei uskottavasti pysty keväällä perustelemaan, että syksyllä on valmista.

Missä innovaatioita syntyy?

Suurin osa innovaatioista syntyy yrityksissä omien palveluiden, tuotteiden tai toiminnan kehittämiseksi. Ne voivat perustua systemaattiseen kehitystyöhön tai niin kutsuttuihin arjen innovaatioihin, joilla parannetaan markkina-asemaa, tuottavuutta tai työelämää. Tällaisestakin voi kehkeytyä merkittävä asia, jos esimerkiksi kumppani, jota tarvitaan uuden asian toteuttamiseen, huomaa samaa asiaa tarvittavan laajemminkin ja parhaassa tapauksessa kehittää kansainvälisesti menestyvän vientituotteen.

Toinen tie on lähteä liikkeelle täysin uudesta ideasta, kehitellä sitä alustavasti esimerkiksi korkeakoulujen ja start-up yhteisöjen suojissa ja perustaa oma yritys. Tällä tavalla ovat monet erityisesti internet- ja mobiiliteknologiaa hyödyntäneet yritykset toimineet, koska palveluita ei yksinkertaisesti ole voinut aikaisemmin toteuttaa. On hienoa, että luodaan aivan uutta liiketoimintaa, mutta tie menestykseen ja kasvuun vaatii kovaa työtä ja tuntuvasti rahoitusta.

Miten Think Ink -kilpailu on pärjännyt?

Ensimmäinen kilpailukierros keskittyi painamista hyödyntäviin innovaatioihin. Voittajaksi selviytyi Painettu pelto, jonka ideana on kylvää ja lannoittaa pelto painotekniikkaa hyödyntäen. Siemenet ja lannoite painetaan biohajoavalle kalvolle, joka levitetään kasvualustalle. Idea oli kunnianhimoinen, mutta toteutus osoittautui odotettua vaikeammaksi. Muun muassa kasvuolosuhteiden vaihtelu tuo haastetta. Kaupallista menestystä ei siis vielä ole tullut.

Palkinnoille pääsivät myös Kinected Stories -lastenkirja, johon on kytketty eleohjattava animaatio ja Stafix, jonka tavoitteena oli kehittää digipainettava, staattisella sähköllä varattu kalvo esimerkiksi mainontatarkoituksiin. Lastenkirja odottaa teknologian kehittymistä, mutta Stafix on saanut oman tuotteensa markkinoille eli innovaatio syntyi.

Toisella kilpailukierroksella, joka päättyi 2014, voittajaksi pääsi Linda Liukas Hello Ruby -konseptillaan. Kirjan tarkoitus on saada pikkulapset ymmärtämään tietokoneohjelman tekemisen vaatimaa loogista ajattelua. Tästä on syntynyt todellinen innovaatio. Kirja on julkaistu yli 10 maassa. Suomessa Kustannusosakeyhtiö Otava on ottanut kirjasta jo yhdeksän painosta. Nyt on käynnissä kirjaan liittyvien sovellusten kehittäminen, joissa voidaan laajentaa ja rikastaa oppimiskokemusta. Liukas itse toteaa, että vuosi palkinnon voittamisen jälkeen on ollut satumainen.

Muut palkinnonsaajat olivat mediasisältöjä analysoiva Flipside, joka on suunnanmuutoksen jälkeen vielä työn alla ja valokuvien syväysohjelma ja tapahtumasovellus Tailorframe, josta myös on kehkeytynyt kaupallinen palvelu ja oikea innovaatio. Palvelua edelleen kehitettäessä syntyi myös keksintö, jolle on haettu kansainvälistä patenttia.

Mitä olemme oppineet?

Think Ink -kilpailulla on ainakin pystytty edistämään kaupallisten menestystarinoiden syntyä. Ideat, jotka ovat menestyneet tässä suhteellisen lyhyessä ajassa, ovat perustuneet olemassa olevan osaamisen uudenlaiseen soveltamiseen tai niitä on jo ennen kilpailua työstetty. Tässä mielessä pitäisi ehkä enemmänkin puhua innovaatioaihioista kuin ideoista. Myös tiimeillä ja yksilöillä niiden takana on erittäin suuri merkitys.

Mitä odotamme ensi syksyllä saavamme?

Kahdeksan ideaa on valittu jatkojalostukseen ja lokakuussa valitaan taas voittajat. Joukossa on potentiaalia synnyttää menestystarinoita, mutta lähes kaikissa tarvitaan asiakaspilottien tekemistä, jotta tämä potentiaali pystytään osoittamaan. Edessä on työteliäs viisi kuukautta. Mediapäivällä 16.11.2016 sitten taas nähdään, onko uusia innovaatioita syntynyt tai syntymässä. Pysykää kuulolla.

Helene Juhola, Viestintäalan tutkimussäätiön asiamies
Helene Juhola, Viestintäalan tutkimussäätiön asiamies

Helene Juhola on viestintäalan innovaatiotoiminnan promoottori sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Hän on toiminut VTT:llä media-alueen tutkimuspäällikkönä, Viestinnän Keskusliiton kehitysjohtajana ja vuoden 2015 alusta Viestintäalan tutkimussäätiön asiamiehenä.

 

Kuinka käy kohopainolta nykyrunous?

Poesia järjestää 4.5. Päivälehden museossa, Helsingissä yleisölle avoimen työnäytöksen, jossa runoilijat Raisa Marjamäki ja Olli-Pekka Tennilä työskentelevät ja kertovat kohopainotekniikalla painamisesta.

Tilaisuus on maksuton, ja sinne voi pistäytyä mihin aikaan tahansa kello kahden ja viiden välillä. Työnäytöksen yhteydessä on esillä Poesian kohopainotekniikalla toteuttamia teoksia, kansitaidetta ja kortteja. Teoksia on mahdollista ostaa.

Kolmen tunnin aikana toteutuu kortin ja runojulisteen painotyö: kuumaladonta ja painaminen kohopainokoneella. Yleisö saa seurata painetun runon prosessia alusta loppuun runoilijoiden käsityönä.

Kohopainotekniikoilla painettiin runoteoksia Suomessa vielä 1960-luvulla. Kemiallisiin prosesseihin perustuva offset-tekniikka syrjäytti ne kuitenkin 1980-luvulle tultaessa. Tällöin myös kirjainten latominen siirtyi historiaan.

Latomisessa ja kohopainossa syntyy erityinen kolmiulotteinen pinta sekä painaumia. Poesian käytössä kuumaladonta ja kohopaino avaavat mahdollisuuden omavaraisuuteen: ne ovat tekniikoita, joilla tekijä voi kirjaimellisesti tehdä omat kirjansa omin käsin.

Päivälehden museon Heidelberg-painokone ja kuumaladontakone ovat samanlaiset kuin Poesian oma Kuopiossa sijaitseva koneisto, jolla Olli-Pekka Tennilän vastailmestynyt runoteos Ontto harmaa on painettu. Myös Raisa Marjamäen viimeisin teos Ei kenenkään laituri (2014) on tehty kokonaan kohopainolla.
http://www.poesia.fi

Packnews.fi aloittaa Suomessa 1.3.

Print&Media lanseeraa 1.3. uuden pakkausalan uutissivuston osoitteessa Packnews.fi. Packnews on ruotsalaisen Nord Emballage -lehden omistama uutissivusto.

– Suomessa ei ole ollut pakkausalalle suunnattua uutissivustoa.  Toivonkin, että Packnews.fi otetaan omaksi tietokanavaksi koko pakkausalan ruokaketjussa, pakkaussuunnittelusta tuotantoon saakka, kommentoi Print&Media Publishing Oy:n kustantaja Jarkko Hakola tuoretta yhteistyötä.

Packnews-konsepti leviää tänä keväänä kaikkiin Pohjoismaihin. Ruotsissa ja Norjassa sivusto on jo olemassa ja Tanskassa Packnews aukeaa samaan aikaan kuin Suomessakin. Ruotsin Packnewsin ja Nord Emballage -lehden päätoimittaja Bo Wallteg on vakuuttunut, että pohjoismainen yhteismedia tulee toimimaan.

– Lanseerasimme jo 10 vuotta sitten Packnyheter.se-sivuston. Olimme etulinjassa alan verkkouutisoinnissa. Nimi muutettiin viime vuonna, kun ostimme norjalaisen Packnews-sivuston, joka oli lakkautettu vuonna 2014. Pystytimme Norjaan uuden sivuston ja samalla uusimme oman ruotsalaisen sivustomme. Palaute on ollut todella hyvää, sillä tämän päivän moderni pakkausala tarvitsee nopeaa ja helppolukuista tietoa siitä, mitä alalla tapahtuu, Wallteg sanoo.

Print&Media on vastuussa sivuston toimitus- ja myyntityöstä. Kansainväliset ilmoitusasiakkaat ja osa uutisoinnista hoidetaan yhteistyössä pohjoismaisten kollegojen kanssa.

– Julkaisemme uutisia päivittäin, aivan kuten Print&Median sivustollakin. Lisäksi julkaisemme viikottaisen uutiskirjeen. Uutiset tulevat kotimaasta, mutta myös kansainvälisestä markkinasta, Hakola kertoo.