Graafisen alan kulttuuriperintöä tallentamaan

Graafisella alalla laitekanta uudistuu ja tuotantomenetelmät muuttuvat jatkuvasti. Mitä tämän päivän, tai nyt jo historiaan jääneen 2000-luvun alun, tuotantotekniikasta tallentuu jälkipolville?

Tekniikan museon perusnäyttelyn osana
1970-luvun alusta pitkälle 2000-luvulle
esillä ollutta kirjapaino-osastoa moni alan veteraani muistelee lämmöllä. Nyt näyttelyn esineet ovat turvallisesti säilössä museon säilytystiloissa Jyväskylän Kanavuoressa.

Tieto alan kulttuuriperinteestä ei tallennu itsestään. Mitä sinä voit tehdä tallennuksen hyväksi? Vantaanjoen suulla Helsingissä toimiva Tekniikan museo on valtakunnallinen erikoismuseo, jonka tehtävänä on suomalaisen teollisen kulttuuriperinnön tallentaminen. Tehtäväkenttä on laaja, sillä se kattaa kaikki teollisuuden alat. Tallennettavaa ja tutkittavaa siis riittää.

Tehtäväkentän laajuutta on helppo havainnollistaa yhdellä yksityiskohdalla: kirjapainoesineistön osuus museon kaikista esineistä on alle puoli prosenttia! Tekniikan museon kokoelmiin kuulu näet noin 56 000 esinettä. Teknisen alan kirjallisuutta on noin 50 300 nidettä ja valokuvia noin 53 000 kappaletta. Lisäksi museolla on laaja teollisuuden ja tekniikan alan historiallinen arkisto.

Onko kirjapainoesineistö tallessa?
Kirjapainoesineistön määrä kuulostaa kokonaisuuden rinnalla vaatimattomalta. Onko kirjapainokokoelmassa pahoja aukkoja?

– Varhaisemman ajan osalta, aina 1980-luvulle saakka, kirjapainokokoelma on itse asiassa melko kattava, kertoo Tekniikan museon
kokoelmapäällikkö Kirsi Ojala.

Viipurilaisen Zilliacuksen kirjapainon regaalit sisältävät paljon typografisia aarteita.

Kokoelma on aikoinaan kirjapainoalan ammattilaisten kanssa yhteistyössä koottu, ja esineiden taustatiedot ovat hyvin selvillä. Tältä osin kirjapainoperinteen tallennus on siis kunnossa. Mutta entä uudempi tekniikka? Sitä ei kokoelmissa ole juuri lainkaan. Kun tekstin- ja kuvanvalmistus siirtyi tietokoneaikaan, päättyi esineiden systemaattinen tallentaminen kirjapainoissa. Jokunen varhainen offsetkone on kyllä museoitu, Graafisella alalla laitekanta uudistuu ja tuotantomenetelmät muuttuvat jatkuvasti. Mitä tämän päivän, tai nyt jo historiaan jääneen 2000-luvun alun, tuotantotekniikasta tallentuu jälkipolville?

Kuka tallentaa?
Vastuu kansallisen teollisen kulttuuriperintömme säilymisestä ei ole yksin museoilla.

– Yritysten ja yksittäisten työntekijöiden tulisi muistaa, että jos tallennusvastuuta ei kanneta siellä, missä tekniikkaa käytetään, ei perinteen tallennuskaan voi toimia, muistuttaa Ojala.

Tekniikan museon kokoelmapäällikkö Kirsi Ojala työpöytänsä ääressä.

Museot ovat tallennuksen ja siihen liittyvän erityisosaamisen asiantuntijoita. Työpaikoilla ja teollisuudessa puolestaan tunnetaan teknologia sekä tuotantoprosessit ja tunnistetaan niissä tapahtuvat oleel-liset muutokset. Tämä tieto ja siihen liittyvä esineellinen perintö pitäisi saada talteen yhteistyössä museoiden kanssa. Museoalalla tähän ongelmaan on jo pitkään kiinnitetty huomiota.

Tekniikan museokin toimii yhteistyössä useiden yritysten kanssa ja tarjoaa niille museoammatillista osaamista yritysten teknologiaperinnön tallennustyön tueksi. Ensi syksynä museoiden yhteistyönä valmistuu yrityksille suunnattu Kulttuuriperinnön pelastuksen ABC -julkaisu. Sen tavoitteena on toimia kannustimena yritysten työn dokumentointiin. Samalla annetaan konkreettisia käytännön ohjeita tallennustyötä varten.

Kuinka tallentaa?
Perinteisesti esimerkiksi kirjapainojen jälkikäsittelyn työvaiheita tallennettiin ottamalla kokoelmiin yksittäisiä työvälineitä: liimapannuja, lankanitomakoneita, täristimiä ja muita vempaimia. Samalla pyrittiin keräämään kokoelmiin liitetyn esineen
käyttöhistoriaa sekä muita tietoja. Näin luotiin kokonaisuus, joka kertoi sitomoissa tehdystä työstä. Tämä perinteinen tallennustyö
on tärkeää tänäänkin, mutta sen rinnalle on tullut uutta teknologiaa hyödyntävä ns. nykydokumentointi. Siinä tallennetaan tietoa oman ajan tai lähihistorian ilmiöistä ja kohteista.

Nykydokumentoinnin menetelmiä ovat havainnointi, haastattelut, valokuvaus, kuvien ja arkistoaineiston tallennus, videokuvaus sekä esinehankinta. Kertynyt dokumenttiaineisto liitetään museon kokoelmiin ja sitä voidaan käyttää mm. näyttelyissä ja julkaisuissa. Esimerkiksi kirjanvalmistuksen työvaiheet voisi kuvata videolle, tallentaa työprosessin äänet, haastatella työprosessiin osallistuvia työntekijöitä sekä tallentaa tiedot käytetyistä tietokoneohjelmista ja laitteista. Tällaisissa projekteissa museoiden tallennustyön ammattitaito yhdistyneenä työpaikkojen oman alan erikoisosaamiseen takaavat hyvä lopputuloksen.

Esineähkyä
Museot elävät tänään esineähkyn aikaa. Kokoelmatilat ovat täynnä, uusien hankkiminen on kallista, ja museoiden toimintamäärärahoja leikataan jatkuvasti. Vaikka tilanne on hankala, eivät museot ole luopuneet perustehtävästään, kansallisen kulttuuriperinnön tallentamisesta. Tämä koskee myös Tekniikan museota.

– Yhtään esineluovutusta ei suoralta kädeltä torjuta, vakuuttaa Kirsi Ojala.

– Kun havaitset esineen tai ilmiön, jonka paikka mielestäsi on museossa, älä epäröi, vaan tarjoa sitä kokoelmiin. Mutta mieti ensin
tarkat perustelut esityksellesi, hanki kaikki mahdollinen tieto esineestä. Missä sitä on käytetty, kuka sitä on käyttänyt ja milloin? Myös valokuva esineestä sekä esineen fyysiset mitat on hyvä toimittaa museolle jo tässä vaiheessa. Museossa sitten punnitaan
kokoelmapoliittisin kriteerein, liitetäänkö tarjottu esine museon kokoelmiin.

Vaikka esine ei päätyisikään kokoelmiin, siitä kerätty tieto ei mene hukkaan, vaan tallennetaan museon tietojärjestelmiin. Esimerkiksi aiemmin kokoelmiin liitetyn vastaavan esineen museaalinen arvo vahvistuu näistä uusista tiedoista, ja yhteinen perinnepääomamme karttuu. Tuotantoprosessien dokumentoimisessakin työpaikkojen ja yksittäisten toimijoiden aktiivisuus on tärkeää. Mitä enemmän valmistelet asiaa, sitä parempi asiantuntija sinusta tulee. Jos vielä saat työnantajankin kiinnostumaan hankkeesta, voit olla keskeisenä vaikuttajana siinä, että jokin tärkeä osa suomalaista kirjapainoperintöä tallentuu jälkipolville.

Yksi Tekniikan museon kokoelmien suurimmista esineistä on rotaatiopainokone 1910-luvulta. Sillä painettiin mm. Työmieslehteä.

Teksti Markku Kuusela Kuvat Tekniikan museo ja Markku Kuusela.

Mediahistoria tuo perspektiiviä

Uutuuskirja kertoo median historian pääpiirteet puheen synnystä some-aikaan ja näyttää nykymedian osana historiallista jatkumoa. Teos kertoo tärkeimpien mediateknologioiden historian ja tarkastelee median evoluutiota paitsi historiallisena jatkumona, myös yhteiskunnallisten teemojen kautta. Helsingin yliopiston talous- ja sosiaalihistorian ja Aalto-yliopiston televisiotutkimuksen dosentti Jukka Kortti on aiemmin tutkinut esimerkiksi television, kulutuksen, mainonnan ja opiskelija-aktivismin historiaa.

Jukka Kortti: Mediahistoria. Viestinnän merkityksiä ja muodonmuutoksia puheesta bitteihin
SKS 2016. ISBN-13: 9789522226938, ISBN-10: 9522226939. 383 s.

 

Takana loistava tulevaisuus

Printin taival tuntuu tänään olevan yhtä tuskaa. Tulevaisuutta ei ole. Tai jos on, niin siinä ei ole juuri kehumista.

Mutta kun kääntää katseen menneeseen, näkee loistetta. Vielä neljännesvuosisata sitten printin kasvu ja kannattavuus Suomessa olivat hyvät. Vienti veti, ja asiakkaita löytyi kaikista ilmansuunnista. Edessä olevat uhkakuvat oli toki jo tunnistettu.

Suomi kehityksen veturina

Toimialan kyljessä kehittyi hämmästyttävän monimuotoinen tukialojen teollisuus. Suomi oli eräillä osa-alueilla jopa maailmanlaajuisesti johtavia tieto- ja graafisen tekniikan yhdistäviä maita. Näistä asioista ei ole turhan paljon elämöity. Nyt elämöidään.

Ehkä keskeisin kehitystyötä stimuloiva hanke oli Sitran tukema CGP-projekti (Computer Graphic Project), jossa painoteollisuuteen sovellettiin automaattista tietojenkäsittelyä (ATK, kuten asia tuolloin ilmaistiin). Teknillisen korkeakoulun tietojenkäsittelyn professori Hans Andersin kokosi 1970-luvun alussa joukon lahjakkaita teekkareita projektiryhmäksi, joka kehitti latomojen rivitys- ja tavutusalgoritmeja. Tänään se tuntuu triviaalilta, mutta oli silloin maailmalla uutta.

Projektin tulokset kaupallistettiin perustamalla Sitran myötävaikutuksella Typlan-niminen yritys. Typlan jatkoi kehitystyötä liittämällä mukaan mm. digitaalista kuvankäsittelyä ja rakentamalla kokonaisvaltaisia sanomalehtien sivunvalmistusjärjestelmiä. Yritys oli vuosia Pohjoismaiden johtava sanomalehtijärjestelmien valmistaja. Typlan hiipui 2000-luvun alussa sen jälkeen, kun se oli myyty Nokialle, joka sittemmin keskitti kehitystyönsä matkapuhelimiin.

Prepress valtaa alaa

Typlanin vanavedessä syntyi joukko muita media-alan prepressyrityksiä, kuten Grafimedia, Anygraaf, Unda ja oululainen Systepo. Ne valtasivat osuutensa toimialan kotimarkkinoista, mutta myös vientimarkkinoista. VTT:n graafisessa laboratoriossa kehitettiin yhdessä somerniemeläisen Amanita kustantamon kanssa kuva-arkisto Finsca. Samainen VTT/gra rakensi KTA Datan kanssa Pagevision etävedosjärjestelmän. Finscaa myytiin kymmenille arkistoille ja Pagevisionia lähes 200 yksikköä moneen maahan.

VTT/gra ja KTA Data kehittivät yhdessä myös painokoneeseen levyskanneria, mittauspalkin värinsäätöä ja muuta painokoneautomaatiota. Varkautelaisella Altim Controlilla oli painokoneen ohjausjärjestelmä Printa ja muuta painokoneautomaatiota, kuten värinpidon suljettu säätö ja kokonaisautomaatio rullapukkitasolle. Tässäkin kehitystyössä eräänä kumppanina oli VTT/gra.

Painokoneautomaatiota

Teknillisessä korkeakoulussa kehitettiin Lyyti-nimistä lasertulostinta painokoneen levynvalmistukseen. Wärtsilä rakensi toimivan syväpainokoneen, jossa tärkeä oivallus oli sähköinen valta-akseli. Tuotekehitys lopetettiin, kun katsottiin, että pitkällä aikavälillä syväpainolla ei ole tulevaisuutta. Yksi setelipainokone valmistui, mutta senkin kehitystyö lopetettiin. VTT/gra rakensi Print Sim -painokonesimulaattorin painajien koulutukseen.

Nämä kaikki olivat kunnianhimoisia projekteja, joilla tähdättiin kansainvälisille markkinoille. Kaupallistakin menestystä saavutettiin mukavasti, mutta se ei kantanut enää 2000-luvulla. Lasertulostimen prototyyppi ja Unda myytiin korkean teknologian yrityksille, kumpikin tiettävästi hyvään hintaan.

Koulutusvientiä

Suomalainen graafisen tekniikan osaaminen oli laajasti arvostettua ja niin korkeatasoista, että Tukholman teknillisen korkeakoulun KTH:n ensimmäiset graafisen tekniikan professorit palkattiin Suomesta. Pohjoismaisista sanomalehtiteknisistä tutkimusrahoista huomattava osa myönnettiin Suomeen. Tämä aiheutti närää muissa Pohjoismaissa, mutta suomalaisten tutkimussuunnitelmat olivat hyvin usein muita kiinnostavammat.

Tietynlainen huippu saavutettiin vuosituhannen vaihteessa, kun Englannin teollisuusministeriö myönsi Pindar nimiselle yritykselle maan innovaatiopalkinnon. Perusteena oli, että yritys oli ottanut käyttöönsä innovatiivista tuotantotekniikkaa puhelinluettelojen keltaisten sivujen taitossa. Keltaisilla sivuilla julkaistiin yritysten yhteys- ja muita tietoja yksi- tai monipalstaisissa laatikoissa. Yhden luettelon manuaaliseen taittoon kului viikkoja, mutta tietämystekniikkaan perustuva järjestelmä selviytyi tehtävästä parissa päivässä. Pindarissa valmistettiin saarivaltakunnan kaikki puhelinluettelot, joten hyöty oli todella suuri.

Järjestelmän kehitti VTT/gra yhteistyössä turkulaisen Polytypoksen ja Nokian graafisten järjestelmien kanssa. Nyt puhelinluetteloita ei oikeastaan enää paineta, mutta sen ajan suomalaisessa kehittämistyössä se oli eräänlainen kruununjalokivi.

Huippu taittuu

Nyt tämä takavuosien huippuosaaminen on pääosin kadonnut. On kyseenalaista, olisiko vastaava asetelma synnytettävissä uudelleen. Se tuskin on mahdollista nykymenolla, jossa tutkimus- ja koulutusrahoitusta on leikattu tuntuvasti. Jäljelle jääneillä yritystuilla ei tätä osaamista luoda. Ei luotu neljännesvuosisatakaan sitten. Tutkimusrahoittajat, lähinnä Sitra, Tekes ja Suomen Akatemia, olivat edellä kuvattua tuotekehitystä stimuloineet organisaatiot. ”Ennen oli paremmin” on usein sanottu. Niin on pakko sanoa nytkin, valitettavasti.

Teksti Pekka Salmén ja Timo Siivonen
PS. Edellä olevien tietojen kokoamiseen on saatu merkittävää apua useilta nykyisiltä ja entisiltä tekijöiltä. Heille suuret kiitokset historian lehtien havistelusta.

 

 

 

Think Inkin voitto reaaliaikaisen mainonnan ratkaisulle

Viestintäalan tutkimussäätiön Think Ink -innovaatiokilpailun pääpalkinnon saa Wake Dynamite, joka on ratkaisu reaaliaikaisen mainonnan hallintaan. Toiseksi tuli Package Value Toolkit, jonka avulla yritykset voivat testata pakkausten konsepteja. Kolmannelle palkintosijalle ylsivät lisättyä todellisuutta käyttävä Arilyn ja mediapalveluiden käyttäjien tilannetietoa hyödyntävä Kontekstimoottori.

Valve Median kehittämän Wake Dynamiten tavoitteena on ollut helppokäyttöinen dynaamisen mainonnan hallinnan järjestelmä, jonka avulla mainostaja voi muokata omia mainoksiaan reaaliaikaisesti televisiossa, verkossa ja muilla digitaalisilla pinnoilla vaikkapa kotisohvalta käsin. Mainoskampanja elää Wake Dynamiten avulla kampanjan edetessä ja reagoi eri tilanteisiin.

Kilpailun raadin puheenjohtaja Timo Ketonen perustelee valintaa uutuusarvolla ja kansainvälisellä potentiaalilla.

Kilpailussa toiseksi tulleen Package Value Toolkit lähtökohtana on se tosiseikka, että pakkaus on monelle yritykselle ainoa painettu mainos. Varsinkaan pienissä yrityksissä ei uskalleta investoida pakkaussuunnitteluun. Työkalua kehittää Package Testing & Research, joka pääsee edistämään ideaa 20 000 euron palkinnolla.

Kolmannelle jaetulle sijalle yltänyt Arilyn mahdollistaa jokaisen brändipinnan käyttämisen porttina toiseen todellisuuteen. Idean on kehittänyt Robust North. Kolmannen sijan jakava Kontekstimoottori on Adfore Technologiesin ratkaisu, joka auttaa mediayhtiöiden omia palveluita kohdentamaan mainontaa käyttäjän kontekstin perusteella.

Viestintäalan tutkimussäätiö järjesti Think Ink -kilpailun kolmatta kertaa. ’Mullista mainonta’ -teema haastoi eri tahot kehittämään monipuolisempia, myyvempiä ja tehokkaampia ratkaisuja mediamainontaan. Kilpailuun lähetettiin 63 ideaa, joista jatkoon pääsi kahdeksan. Viestintäalan tutkimussäätiö edistää painetun, sähköisen ja sisältölähtöisen digitaalisen viestinnän kilpailukykyä sekä viestintään liittyvien tarpeiden ymmärtämistä.

>> Lue lisää

Lisätiedot:

Helene Juhola, asiamies
Viestintäalan tutkimussäätiö
p. 0500 512 371

Puusta valmistettuja muovikasseja

Papticin puusta valmistetut ja pahvin kanssa kierrätettävät “muovipussit” korvaavat perinteisiä kasseja Seppälässä. Yhtiön ympäristöystävällinen uusi teknologia mahdollistaa kuitutuotteen valmistuksen, jolla on muovinkaltaisia ominaisuuksia.
Kassit korvaavat testikaudella muovi-ja paperikasseja kyseisissä liikkeissä.

Yhteistyön avulla pyritään testaamaan ja varmistamaan PAPTIC-materiaalin toimivuus läpi arvoketjun aina materiaalin valmistuksesta, painatuksen ja valmistuksen kautta kaupan kassalle ja lopulta kuluttajalle. Pelkästään Euroopassa käytetään vuosittain 100 miljardia muovipussia. Se on lähes kolmen miljardin euron markkinamahdollisuus. PAPTIC-materiaali vastaa suoraan uuden direktiivin luomaan kysyntään.

Euroopan parlamentti on hyväksynyt (antanut) direktiivin, jonka tavoitteena on muovikassien
vähentäminen 80 prosenttia viiden vuoden aikana. Paptic Oy hakee osaltaan ratkaisua tähän globaaliin muovijäteongelmaan, jossa muovia päätyy erityisesti meriin. Uuden teknologian materiaaleissa raaka-aineista on 70 prosenttia uusiutuvaa ja biohajoavaa. Lisäksi pussit voidaan kierrättää pahvinkeräyksessä.

PAPTIC OY
Paptic Oy on suomalainen startup-yritys, joka on perustettu huhtikuussa 2015. Yritys on syntynyt Teknologian tutkimuskeskus VTT:ssä tehdyn tutkimuksen ja kehitystyön pohjalta. Yritys keskittyy kestävän kehityksen teknologiaan sekä uusiutuvien, kierrätettävien puupohjaisten tuotteiden myyntiin ja markkinointiin. Papticin tavoitteena on tuoda uusi muovinkaltaisia ominaisuuksia sisältävä PAPTIC-kuitumateriaali markkinoille vuoden 2016 aikana. Yritys työllistää tällä hetkellä kolme perustajaa ja kaksi (yksi) työntekijää. Yhtiö keräsi ensimmäisellä rahoituskierroksella sijoituksina huhtikuussa 1,1 miljoonaa euroa. Perustajien lisäksi yritykseen on sijoittanut Proxy Ventures, Besodos Investors, VTT Ventures ja seitsemän yksityishenkilöä.

Lisätietoja:
Tuomas Mustonen
toimitusjohtaja, Paptic Oy
puh: +358 50 5987 516
tuomas.mustonen@paptic.fi

Kati Kivimäki
markkinointijohtaja, Seppälä Oy
puh: +358 46 876 1500
kati.kivimaki@seppala.fi

Tuottaako innovaatiokilpailu innovaatioita?

Viestintäalan tutkimussäätiön kolmas Think Ink -innovaatiokilpailu on käynnissä ja kahdeksan ideaa valittu jatkokehitysvaiheeseen.

Syksyllä pitäisi tekijöillä olla valmiit demonstraatiot ja liiketoimintamallit valmiina, joista sitten valitaan palkittavat innovaatiot tai sitä kohti uskottavasti edenneet kilpailutyöt. Matkan varrella tulee miettineeksi, onko innovaatiokilpailu oikea tapa tuottaa todellisia innovaatiota vai pitäisikö niiden syntyä jollakin muulla tavalla.

Mikä on innovaatio?

Monesti koko termistä puhutaan varsin epämääräisesti. Innovaatio on kaupallistettu idea. Matka ideasta innovaatioksi on pitkä, jos lähdetään liikkeelle alkutekijöistä. Siksi innovaatiokilpailussakin päädytään jatkoon pääsevien kanssa monesti siihen, että jotain täytyy jo olla olemassa, josta ponnistaa eteenpäin. Muutoin ei uskottavasti pysty keväällä perustelemaan, että syksyllä on valmista.

Missä innovaatioita syntyy?

Suurin osa innovaatioista syntyy yrityksissä omien palveluiden, tuotteiden tai toiminnan kehittämiseksi. Ne voivat perustua systemaattiseen kehitystyöhön tai niin kutsuttuihin arjen innovaatioihin, joilla parannetaan markkina-asemaa, tuottavuutta tai työelämää. Tällaisestakin voi kehkeytyä merkittävä asia, jos esimerkiksi kumppani, jota tarvitaan uuden asian toteuttamiseen, huomaa samaa asiaa tarvittavan laajemminkin ja parhaassa tapauksessa kehittää kansainvälisesti menestyvän vientituotteen.

Toinen tie on lähteä liikkeelle täysin uudesta ideasta, kehitellä sitä alustavasti esimerkiksi korkeakoulujen ja start-up yhteisöjen suojissa ja perustaa oma yritys. Tällä tavalla ovat monet erityisesti internet- ja mobiiliteknologiaa hyödyntäneet yritykset toimineet, koska palveluita ei yksinkertaisesti ole voinut aikaisemmin toteuttaa. On hienoa, että luodaan aivan uutta liiketoimintaa, mutta tie menestykseen ja kasvuun vaatii kovaa työtä ja tuntuvasti rahoitusta.

Miten Think Ink -kilpailu on pärjännyt?

Ensimmäinen kilpailukierros keskittyi painamista hyödyntäviin innovaatioihin. Voittajaksi selviytyi Painettu pelto, jonka ideana on kylvää ja lannoittaa pelto painotekniikkaa hyödyntäen. Siemenet ja lannoite painetaan biohajoavalle kalvolle, joka levitetään kasvualustalle. Idea oli kunnianhimoinen, mutta toteutus osoittautui odotettua vaikeammaksi. Muun muassa kasvuolosuhteiden vaihtelu tuo haastetta. Kaupallista menestystä ei siis vielä ole tullut.

Palkinnoille pääsivät myös Kinected Stories -lastenkirja, johon on kytketty eleohjattava animaatio ja Stafix, jonka tavoitteena oli kehittää digipainettava, staattisella sähköllä varattu kalvo esimerkiksi mainontatarkoituksiin. Lastenkirja odottaa teknologian kehittymistä, mutta Stafix on saanut oman tuotteensa markkinoille eli innovaatio syntyi.

Toisella kilpailukierroksella, joka päättyi 2014, voittajaksi pääsi Linda Liukas Hello Ruby -konseptillaan. Kirjan tarkoitus on saada pikkulapset ymmärtämään tietokoneohjelman tekemisen vaatimaa loogista ajattelua. Tästä on syntynyt todellinen innovaatio. Kirja on julkaistu yli 10 maassa. Suomessa Kustannusosakeyhtiö Otava on ottanut kirjasta jo yhdeksän painosta. Nyt on käynnissä kirjaan liittyvien sovellusten kehittäminen, joissa voidaan laajentaa ja rikastaa oppimiskokemusta. Liukas itse toteaa, että vuosi palkinnon voittamisen jälkeen on ollut satumainen.

Muut palkinnonsaajat olivat mediasisältöjä analysoiva Flipside, joka on suunnanmuutoksen jälkeen vielä työn alla ja valokuvien syväysohjelma ja tapahtumasovellus Tailorframe, josta myös on kehkeytynyt kaupallinen palvelu ja oikea innovaatio. Palvelua edelleen kehitettäessä syntyi myös keksintö, jolle on haettu kansainvälistä patenttia.

Mitä olemme oppineet?

Think Ink -kilpailulla on ainakin pystytty edistämään kaupallisten menestystarinoiden syntyä. Ideat, jotka ovat menestyneet tässä suhteellisen lyhyessä ajassa, ovat perustuneet olemassa olevan osaamisen uudenlaiseen soveltamiseen tai niitä on jo ennen kilpailua työstetty. Tässä mielessä pitäisi ehkä enemmänkin puhua innovaatioaihioista kuin ideoista. Myös tiimeillä ja yksilöillä niiden takana on erittäin suuri merkitys.

Mitä odotamme ensi syksyllä saavamme?

Kahdeksan ideaa on valittu jatkojalostukseen ja lokakuussa valitaan taas voittajat. Joukossa on potentiaalia synnyttää menestystarinoita, mutta lähes kaikissa tarvitaan asiakaspilottien tekemistä, jotta tämä potentiaali pystytään osoittamaan. Edessä on työteliäs viisi kuukautta. Mediapäivällä 16.11.2016 sitten taas nähdään, onko uusia innovaatioita syntynyt tai syntymässä. Pysykää kuulolla.

Helene Juhola, Viestintäalan tutkimussäätiön asiamies
Helene Juhola, Viestintäalan tutkimussäätiön asiamies

Helene Juhola on viestintäalan innovaatiotoiminnan promoottori sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Hän on toiminut VTT:llä media-alueen tutkimuspäällikkönä, Viestinnän Keskusliiton kehitysjohtajana ja vuoden 2015 alusta Viestintäalan tutkimussäätiön asiamiehenä.

 

Kuinka käy kohopainolta nykyrunous?

Poesia järjestää 4.5. Päivälehden museossa, Helsingissä yleisölle avoimen työnäytöksen, jossa runoilijat Raisa Marjamäki ja Olli-Pekka Tennilä työskentelevät ja kertovat kohopainotekniikalla painamisesta.

Tilaisuus on maksuton, ja sinne voi pistäytyä mihin aikaan tahansa kello kahden ja viiden välillä. Työnäytöksen yhteydessä on esillä Poesian kohopainotekniikalla toteuttamia teoksia, kansitaidetta ja kortteja. Teoksia on mahdollista ostaa.

Kolmen tunnin aikana toteutuu kortin ja runojulisteen painotyö: kuumaladonta ja painaminen kohopainokoneella. Yleisö saa seurata painetun runon prosessia alusta loppuun runoilijoiden käsityönä.

Kohopainotekniikoilla painettiin runoteoksia Suomessa vielä 1960-luvulla. Kemiallisiin prosesseihin perustuva offset-tekniikka syrjäytti ne kuitenkin 1980-luvulle tultaessa. Tällöin myös kirjainten latominen siirtyi historiaan.

Latomisessa ja kohopainossa syntyy erityinen kolmiulotteinen pinta sekä painaumia. Poesian käytössä kuumaladonta ja kohopaino avaavat mahdollisuuden omavaraisuuteen: ne ovat tekniikoita, joilla tekijä voi kirjaimellisesti tehdä omat kirjansa omin käsin.

Päivälehden museon Heidelberg-painokone ja kuumaladontakone ovat samanlaiset kuin Poesian oma Kuopiossa sijaitseva koneisto, jolla Olli-Pekka Tennilän vastailmestynyt runoteos Ontto harmaa on painettu. Myös Raisa Marjamäen viimeisin teos Ei kenenkään laituri (2014) on tehty kokonaan kohopainolla.
http://www.poesia.fi

Packnews.fi aloittaa Suomessa 1.3.

Print&Media lanseeraa 1.3. uuden pakkausalan uutissivuston osoitteessa Packnews.fi. Packnews on ruotsalaisen Nord Emballage -lehden omistama uutissivusto.

– Suomessa ei ole ollut pakkausalalle suunnattua uutissivustoa.  Toivonkin, että Packnews.fi otetaan omaksi tietokanavaksi koko pakkausalan ruokaketjussa, pakkaussuunnittelusta tuotantoon saakka, kommentoi Print&Media Publishing Oy:n kustantaja Jarkko Hakola tuoretta yhteistyötä.

Packnews-konsepti leviää tänä keväänä kaikkiin Pohjoismaihin. Ruotsissa ja Norjassa sivusto on jo olemassa ja Tanskassa Packnews aukeaa samaan aikaan kuin Suomessakin. Ruotsin Packnewsin ja Nord Emballage -lehden päätoimittaja Bo Wallteg on vakuuttunut, että pohjoismainen yhteismedia tulee toimimaan.

– Lanseerasimme jo 10 vuotta sitten Packnyheter.se-sivuston. Olimme etulinjassa alan verkkouutisoinnissa. Nimi muutettiin viime vuonna, kun ostimme norjalaisen Packnews-sivuston, joka oli lakkautettu vuonna 2014. Pystytimme Norjaan uuden sivuston ja samalla uusimme oman ruotsalaisen sivustomme. Palaute on ollut todella hyvää, sillä tämän päivän moderni pakkausala tarvitsee nopeaa ja helppolukuista tietoa siitä, mitä alalla tapahtuu, Wallteg sanoo.

Print&Media on vastuussa sivuston toimitus- ja myyntityöstä. Kansainväliset ilmoitusasiakkaat ja osa uutisoinnista hoidetaan yhteistyössä pohjoismaisten kollegojen kanssa.

– Julkaisemme uutisia päivittäin, aivan kuten Print&Median sivustollakin. Lisäksi julkaisemme viikottaisen uutiskirjeen. Uutiset tulevat kotimaasta, mutta myös kansainvälisestä markkinasta, Hakola kertoo.

Olen lukenut Faktori-lehteä yli 60 vuotta

Faktori on ilmestynyt sata vuotta. Minä olen seitsämänkymmentä ja risat. Olen lukenut, tai vähintään selaillut, Faktoria ainakin kuusikymmentä vuotta, 1950-luvun alusta lähtien.

Faktori-lehti tuli kotiimme, koska isäni Olavi Siivonen oli faktori, entinen käsinlatoja. Faktori ei ollut varmaan heti lukemaan oppimisen jälkeen tärkein lukukohteeni. Mutta se oli kotona nähtävissä ja selailtavissa. Niihin aikoihin tavallisiin koteihin ei tilailtu turhan paljon lehtiä.

Snadina kyllästyin kuuntelemaan faijan ja sen duunikavereiden keskusteluja nompparelleista, petiiteistä ja muista yhtä tyhjänpäiväisistä painoalan asioista. Toisaalta kirjapainot olivat jotenkin kiehtovia, koska niissä tehtiin hauskaa ja hyödyllistä luettavaa ja katseltavaa.

En kuitenkaan ajatellut lähteä samalle alalle faijan kanssa. Varsinkin kun faijasta tuli päätoimen ohella Faktoriliiton puheenjohtaja ja myöhemmin Faktorikoulun rehtori. Koulun rehtorina hän kuoli 1960-luvun lopulla.

Stadin kundia ei Tampere kiinnostanut

Olin nuorena kiinnostunut toimittajan työstä. Toivoin pääseväni opiskelemaan toimittajan tutkintoa Yhteiskunnalliseen Korkeakouluun. Mutta kun tuo oppilaitos siirrettiin Tampereelle, en nakuklabbina stadin starbona (paljasjalkaisena helsinkiläisenä tyyppinä) halunnut edes yrittää. ­­­­

Lehtihommat kiinnostivat kuitenkin edelleen Otaniemessä opiskelujen ohella. Olin jonkin aikaa ylioppilaslehti Contactorissa, ensin toimittajana ja myöhemmin päätoimittajana. Opinnot venyivät, mutta lopulta valmistuminen 1970-luvun alussa oli diplomityötä vaille edessä. Kävin kysymässä tuotantotalouden professori C. E. Carlsonilta, olisiko tarjolla jotain sopivaa diplomityöaihetta.

Carlson totesi, että VTT:n graafisen laboratorion johtaja Simo Karttunen etsi diplomityöntekijää aiheesta sanomalehtien siirtyminen metalliladonnasta ja kohopainamisesta valoladontaan ja offsetpainamiseen. Tuo sanomalehtitekninen aihe kolahti heti. Isäni kuolemasta oli jo muutamia vuosia, joten en kokisi enää ongelmaksi siirtymistä painoalalle.

”Kohopainosanomalehden painoprosessin uusinnan tuotantotaloudelliset edellytykset”

Karttunen otti minut diplomityöntekijäksi. Valmistuin, kun diplomityöni ”Kohopainosanomelehden painoprosessin uusinnan tuotantotaloudelliset edellytykset” (mikä sanahirviö) hyväksyttiin. Valmistuttuani Simo palkkasi minut tutkijaksi VTT:lle ja sillä tiellä taivalsin eläköitymiseeni asti. Vaikea sanoa, olisiko minusta toimittajana ollut lehtialalle enemmän haittaa tai hyötyä kuin tutkijana VTT:llä.

1970-luvun alusta alkanut painoalan kehitys jatkui harppauksin. 1900-luvun loppuvuosina painoalalla tehtiin merkittäviä teknologia- ja tuottavuushyppäyksiä. Silloin alalla ei uhkailtu eikä painostettu yhteiskunta- ja työehtosopimuksiin. Työmarkkinaosapuolet neuvottelivat uuden tekniikan soveltamisesta kohtuullisen hyvässä yhteistyössä. Tietokoneet tulivat latomoihin, näyttöpäätteet toimittajille ja taittajille, digikamerat kuvaajille, ja vähitellen digimedia tunkeutui printtimediaa täydentäväksi, jopa korvaavaksi mediaksi.

VTT oli mukana uuden tekniikan hyödyntämisessä

VTT oli tärkeäksi koettu asiantuntijaorganisaatio uuden tekniikan hyödyntämisessä. Tutkijan tehtävänä on tuoda aktiivisesti tutkimustietoa alalla toimivien käyttöön, ei hautautua tutkijan kammioon. VTT:n uskottavuus puolueettomana tiedon tuottajana oli välttämätön edellytys.

Näissä yhteyksissä olin muiden tutkijoiden kanssa paljon tekemisissä työnantajien, toimittajien, kirjatyöntekijöiden ja faktorien kanssa. Oli seminaareja, kirjoituksia ammattilehtiin, toimialapäiviä jne. Aikanaan Faktoriliitosta tuli Mediaunioni, mutta se ei käytännössä vaikuttanut toimintaan.

Skenaaroita ja digitaalista tekniikkaa

Jossain vaiheessa Simo Karttunen, joka oli uusia suuntia etsivä innovatiivinen johtaja, totesi että nyt lähdetään kehittämään digitaalista kuvankäsittelyä. Tä… totesimme yhteen ääneen, mitä ihmettä se taas hourailee. Simo hankki rahoituksen projektille ”Skenaario digitaalisen kuvankäsittelyn tulevaisuudesta”. Tuossa hankkeessa upeinta oli silloin sen nimi: skenaario digitaalisen… siis sanoja, joilla siihen aikaan saattoi briljeerata seurassa kuin seurassa. Projektin aikana meille avautui, että Simon vainu oli osunut oikeaan suuntaan.

Joskus myöhemmin Karttunen hämmästytti alan toimijoita puhumalla konenäöstä ja tekoälystä. Nuokin teknologiat otettiin aikanaan käyttöön myös painoalalla.

Missä oli faktorin ammatillinen auktoriteetti?

Metalliladonnan aikana faktori oli ammatillinen auktoriteetti latomossa. Kun valoladonta ja tietokoneet tulivat latomoihin, annettiin kirjatyöntekijöille kattava käyttökoulutus. Tämä aiheutti faktorikunnassa turhautumista, koska latojat tunsivat koneet ja systeemit työnjohtoa paremmin.

Eräässä seminaarissa keskusteltiin asiasta. Muistan silloin keksineeni spontaanin vertauksen tuon tunteen torjumiseksi. Suomi oli juuri voittanut jääkiekon maailmanmestaruuden. Totesin, että maajoukkueen ruotsalainen valmentaja on varmasti joukkueen huonoin luistelija ja mailan käsittelijä. Mutta valmentajan tai työnjohtajan ei itse tarvitse olla paras tekijä, vaan paras tiimin vetäjä. En ole varma kuinka onnistunut tuo vertaus on, mutta silloin tuntui, että se toimi.

Lehtikuvaajan tuska

Hieman samanlainen tilanne oli eräässä toimittajaseminaarissa. Muuan lehtikuvaaja tuskaili, kuinka kehittynyt kamera-automaatio ja digitaalinen kuvaus tuovat onnistuneen kuvaamisen kenen tahansa amatöörin ulottuville. Vakuutin, että lehtikuvaajan ammattitaito ei ole siinä, että hän hallitsee kameratekniikan, vaan siinä, että hän osaa tallentaa tapahtumat ja ilmiöt sellaisessa visuaalisessa ilmiasussa, jossa kuvan sisältö parhaiten avautuu lukijalle osana julkaistua juttua.

Faktoriliiton Museokadun toimisto tuli minulle 2000-luvulla tutuksi niissä epävirallisissa ja -muodollisissa tapaamisissa, joita Pekka Teinilä meille painoalan veteraaneille järjesti. Näissä tapaamisissa pohdimme alan tulevaisuutta. Kerran vuodessa katsoimme, kuka meistä veteraaneista on vuoden sisägolfin mestari.

Tarkkailija pilven reunalla?

Nyt, kun muistelen enemmän alan menneitä, kuin pohdin sen tulevaisuutta, olen ylpeä siitä, että olen voinut olla edelleen mukana Faktorin kirjoittajakunnassa. Olen varma, että jos faija jossain pilven reunalla tarkkailisi tilannetta, olisi hän iloinen touhuamisestani faktorikunnan parissa.
Teksti Timo Siivonen

 

 

 

E-lukupiiri aktivoi lukijat someen

HelMet-kirjastot ja Elisa ovat käynnistäneet toista kertaa sosiaalisen lukemisen e-lukupiirin. Lukupiirin tavoitteena on edistää e-kirjojen ja sosiaalisen lukemisen tunnettavuutta.

– Sosiaalisen median lukupiiri on nykyajan kiireisille ihmisille sopiva lukupiiri. Siihen voi osallistua missä ja milloin vain – vaikkapa juuri silloin, kun kirjasta herää jokin uusi ajatus. Siihen voi myös sitoutua juuri sen verran kuin haluaa, sanoo e-informaatikko Laura Kärpijoki Helsingin kaupunginkirjastosta.

Syksyn ja kevään aikana lukupiiri kokoontuu keskustelemaan uutuuskirjoista kaikille avoimissa tilaisuuksissa HelMet-kirjastoissa.
Tutkimuksen mukaan sähköisten kirjojen suosio on vahvassa kasvussa.  Kirjastotapaamisissa tai Facebook-ryhmässä saatetaan nähdä myös yllätysvieraita, esimerkiksi kirjailijoita tai kääntäjiä.

E-kirjoihin voi tutustua maksutta HelMet-kirjaston e-kirjaston tai valtakunnallisen e-kirjaston vapaiden kirjojen valikoimien kautta. Myös Elisa Kirjassa on yli 400 ilmaista kirjaklassikkoa.

Lähde: http://www.julkaisija.fi/e-lukupiiri-aktivoi-lukijat-someen/