Taidegraafikot kirjanpainajan ammattia harjoittamassa

Lahden Taideinstituutin toiminta lopetettiin osana valtakunnallista kulttuurialan koulutuspaikkojen leikkausohjelmaa vuonna 2016. Hetken näytti varmalta, että Taideinstituutin perinteisen taidegrafiikanpajan kattava laite- ja konekanta joutuisi hävitetyksi ja luova toiminta tiloissa päättyisi.

pekka litmanen ja oma vedos1
Graafikko Pekka Litmanen esittelee Painovoimapajassa säilytettäviä vedoksia.

Lahden taidegraafikot päättivät kuitenkin toisin ja ryhtyivät toimeen tilojen pelastamiseksi. Taidegraafikkojen laatimat suunnitelmat saivat Suomen Kulttuurirahaston Päijät-Hämeen rahaston päättäjät puolelleen. Sen myöntämän puolitoistavuotisen apurahan turvin Taideinstituutin entisiin tiloihin Sammonkadulle rakentui monipuolinen tapahtumakeskus, josta on kehittynyt aktiivinen ja yhteisöllinen poikkitaideinstituutti. Sen suojissa toteutetaan monipuolisesti erilaisia taidelähtöisiä projekteja.

Osana tätä toimintaa ovat Taideinstituutin perintöä jatkavat grafiikan- ja paperivalmistuksen pajat sekä valokuvauspimiö. Pajatoiminta on organisoitu graafikkoyhdistyksen ja toiminnan sateenvarjo-organisaatioksi muodostetun Painovoima ry:n yhteistyöllä.

Taideinstituutin entisissä tiloissa on nyt noin 400 neliön verran painopajatilaa.
Lisäksi taiteilijoille on varattu ateljeetiloja 360 neliötä. Pajoista ja ateljeetiloista perittävillä maksuilla kerätään varoja tilavuokraan.

Toimiva laitekanta

Itse Painovoimapaja on näkemisen arvoinen paikka. Kiinteistön kakkoskerroksessa on käsin tehdyn paperin osasto. Siellä paperin raaka-aineina käytetään mm. pellavaa, jättipalsamia ja Vesijärven kaislaa.

pystyregaali1
Pajan ladontakirjakevarannot rajoittuvat vielä yhteen pystyregaaliin. Regaalin alle on laitettu pyörät, jotta sitä pystyy kätevästi liikuttamaan.

Viidennessä kerroksessa pääsee kokeilemaan kaikkia painotekniikoita. Laitteita on syvä-, laaka-, koho- ja seripainoa varten. Seripainossa painetaan kuvia muun muassa paitoihin ja kasseihin. Kortit, vihkoset ja taiteilijoiden vedostustyöt työllistävät muita koneita. Lahtelaiset taidegraafikot ovat siirtäneet Painopajan tiloihin myös omia laitteitaan.

Laitteet ovatkin ahkerassa käytössä. Taiteilijoiden lisäksi niitä käyttävät myös muun muassa koululaisryhmät.
– Litoprässin ääressä on vuoden aikana käynyt nelisensataa koululaista, kertoo Painovoimapajan pajamestari, graafikko Pekka Litmanen.

Hänen mukaansa koululaispajojen parasta palautetta on se, kun näkee lasten hämmästyneet ja iloiset ilmeet onnistuneen vedostuksen jälkeen.

– Pajassa työskennelleet ovat kokeneet litoprässin fyysisyyden, joka varmasti jättää muistijäljen vedostajan mieleen.

lisäainekattaus1
Graafikot joutuvat työssään käyttämään monenlaisia lisäaineita.

Viime syksynä Sammonkadun tapahtumatalossa taiteilijayhteisöt ja käsityöläiset järjestivät Kulttuurisukellus-tapahtuman. Silloin järjestettiin 120 työpajaa, joissa vieraili
600–800 peruskoululaista. Talon muissa työpajoissa tehtiin muun muassa pettuleipää ja valmistettiin tuohikenkiä. Taidepainopajassa järjestettiin paperinvalmistus-, valokuvaus-
sekä painotyöpajoja.

Taideinstituutin laitekanta on saatu uudelleen käyttöön ja toimiva taideyhteisö antaa uskoa tulevaan. Se kuuluu myös Litmasen puheesta, kun hän visioi Painopajan tulevaisuudennäkymiä. Siinä piirtyy esiin laajeneva kansallinen ja pohjoismainen
yhteistyö sekä taidepainopajan ja graafisen alan museoiden yhteistyöhön perustuva kokonaisvaltainen graafisen alan perinteen vaaliminen.

Äkkiseltään aika utopistisia puheita. Mutta jos Litmasen porukka olisi pari vuotta sitten kertonut suunnitelmistaan pelastaa Taideinstituutin kone- ja laitekanta ja saada ne taiteilijoiden aktiiviseen käyttöön, niin olisitko sellaisenkaan vision toteutumiseen uskonut?

kohoprässi1
Kivipainoprässille on paljon käyttöä.

Taidegraafikot ja kirjapainoperinne

Kirjapainoperinteen säilyttämistä ajatellen taidegrafiikan näkökulma poikkeaa museonäkökulmasta. Museot säilyttävät laitteita ja kertovat, miten ne toimivat, milloin
niitä käytettiin ja kuka niitä käytti. Taidegraafikot taas tarvitsevat laitteita luomistyönsä välineiksi, sillä taidegrafiikka on hyvin laitekeskeinen taidemuoto. Tällöin ei keskitytä
vain painamiseen tai painopinnanvalmistukseen, vaan tuotannon eri vaiheet sidotaan tiiviisti yhteen: prosessi alkaa jo paperinvalmistuksesta, painopinta valmistetaan tekniikoita vapaasti yhdistellen ja painokoneita viritellään tarpeen mukaan.

– Taidegrafiikan luonne on 2000-luvulla kehittynyt ja muuttunut koko ajan monipuolisemmaksi. Taidegrafiikka on muutakin, kuin kaksiulotteinen kuva paspartuurin alla. Eri painotekniikkojen käyttö onkin yksi madollisuus tuoda uutta
ulottuvuutta taidegrafiikkaan.

– Painamisen riemuun me taidegrafiikan puolella olemme rakastuneet, sen yllätyksellisyyteen ja siihen jälkeen mikä sieltä tulee, toteaa Litmanen. Meidän kirjapainoperinteen vaalijoiden tulisi nähdä, millaista hyötyä on mahdollista saada, jos
yhdistetään taidegrafiikan piirissä oleva luomisen palo ja osaaminen sekä museopuolella kartutettava perinnetietous ja museoammatillinen ammattitaito. Tallessa olevaa laitekantaa Suomessa riittää molempiin tarpeisiin. Voimat yhdistämällä perinne
saataisiin upeasti elämään ja kehittymään. Tämäkin on yksi Litmasen visioista. Olisiko siihen syytä tarttua?

Teksti ja kuvat Markku Kuusela.

Vastuullista journalismia edistetään kampanjalla

Journalistin ohjeita noudattavat mediat ovat aloittaneet laajan kampanjan, jonka tarkoituksena on korostaa, miten vastuullinen journalismi eroaa muusta viestinnästä. Kampanjan aikana lanseerataan Vastuullisen journalismin merkki, jota saavat käyttää ainoastaan Julkisen sanan neuvoston sääntelyn piiriin kuuluvat mediat.

Merkkikampanja kestää 12.–25.3., mutta mediat voivat ottaa merkin käyttöönsä pysyvästi.

Kampanjassa korostetaan, että mediat noudattavat Journalistin ohjeita siksi, että ne takaavat yleisön oikeudet. Median lukijoilla, katselijoilla ja kuulijoilla on oikeus muodostaa mielipiteensä luotettavan tiedon pohjalta.

Kampanjan koti on verkkosivu www.vastuullistajournalismia.fi. Sivusto kertoo, mitä journalistien työtä ohjaavat ja JSN:n tulkitsemat Journalistin ohjeet tarkoittavat tavalliselle median kuluttajalle.

Kampanjaan osallistuminen on vapaaehtoista. Kaikki JSN:n piiriin kuuluvat mediat eivät siis välttämättä merkkiä käytä.

Vuoden Huiput -festivaali kokoaa yhteen luovan alan suunnannäyttäjiä

Kansainvälisten luovan suunnittelun kärkinimien tähdittämä Vuoden Huiput -festivaali järjestetään 1.3.2018 Clarion-hotellissa.

font-selfie

Toista kertaa järjestettävä Vuoden Huiput -festivaali kokoaa yhteen luovan alan suunnannäyttäjiä. Festivaalin avaa graafisen suunnittelun maailmantähti Eike König. Norjan arkkitehtuuriylpeys Snøhetta on laajentanut toimintaansa myös brändisuunnittelun puolelle, josta tulee kertomaan Snøhettan brand design -osaston johtaja Martin Gran.

Festivaalipäivän päättää muotoilija, sosiologi Leyla Acaroglu, joka kertoo keynote-puheenvuorossaan muotoilun keinoista maailman pelastamiseen. Kansainvälisistä huipuista festivaaleilla kuullaan myös mm. kööpenhaminalaisduo Wang & Söderströmiä, joka työskentelee monialaisesti häivyttäen rajoja visuaalisen viestinnän, digitaalisen/fyysisen valmistamisen, taiteen ja tilasuunnittelun välillä. Gilles & Cecilie antavat puolestaan käytännön vinkkejä oman luovan toimiston pyörittämiseen.

Festivaali-iltapäivän kotimaisessa ”Kerronta ja karikot someviestinnässä” -kokonaisuudessa kuullaan tietokirjailija, bloggari Katleena Kortesuon näkemys siitä, miten visuaalinen viestintä aloittaa kriisin ja kuinka se lopettaa sen. Pappi ja viestintäammattilainen Jussi Kosken kertoo tarinoista ja persoonista tubevaikuttamisessa. Lisäksi toimittaja, käsikirjoittaja Veera Ojola avaa tarinankerronnan saloja Instagramissa. Puheenvuoroja seuraavan keskustelun moderoi Jari Lähdevuori.

Festivaalin oheisohjelma:

Font Selfie
Tyografiaan erikoistuneen suunnittelijan Sarah Hyndmanin Font Selfie -työpajassa voit valita omaan persoonaasi sopivan kirjaintyypin ja koristella sen makusi mukaan. Työpaja pyörii nonstop-periaatteella koko festivaalipäivän. #FontSelfie

Candy Play
Vapaudu luovaan leikkiin ja irrottaudu hetkeksi totutusta. Tutki karkkien värejä ja muotoja, ja rakenna ja kuvaa oma teoksesi Kukka-Maria Kiurun toteuttamalla nonstop-leikkipisteellä.

LCMDF DJ SET
Virallisen ohjelman loputtua after partyilla festivaaliväkeä viihdyttää LCMDF DJ’t.

Aikataulu ja info: festival.vuodenhuiput.fi

Lisätiedot ja akreditoitumispyynnöt:
Festivaalin tuottaja Liina Sipilä, liina.sipila@grafia.fi, 040-7246 782
Viestintäpäällikkö Katja Ojala, katja.ojala@grafia.fi, 040-8473 875

Laajapohjainen bio-osaaminen on tulevaisuuden menestystekijä

Puun selluloosalla on edellytykset olla tulevaisuuden supermateriaali, joka voi korvata fossiiliset raaka-aineet kuten muovin ja tekokuidut tai jopa puuvillan. Suomalaisessa mittavassa ja monialaisessa Design Driven Value Chains in the World of Cellulose (DWoC) -tutkimushankkeessa selluloosalle on etsitty uusia käyttösovelluksia. Tuloksena on syntynyt innovaatioita ja liiketoimintamalleja erityisesti pk-sektorin tarpeisiin asumisen ja tekstiilien, rakentamisen ja arkkitehtuurin sekä terveyden ja hyvinvoinnin saralla.

”Kestävän kehityksen haasteet kerta kaikkiaan pakottavat tekemään asioita toisin. Tutkimustyötä on maailmalla tehty jo pitkään, mutta olemme nyt onnistuneet löytämään toimivia materiaaleja ja teknologioita, jotka mahdollistavat muutoksen. Tutkimushankkeen uusiin biomateriaaleihin perustuvat tulokset ovat merkittäviä päänavauksia koko maailman mittakaavassa. Suomella on mahdollisuus olla materiaalitulevaisuuden muutosvoima”, sanoo professori Pirjo Kääriäinen Aalto-yliopistosta.

Vuodesta 2013 käynnissä olleen DWoC-tutkimushankkeen tavoitteena on nopeuttaa suomalaisen metsäteollisuuden muuttumista dynaamiseksi biotalouden ekosysteemiksi ja lisätä selluloosan käyttöä erityisesti korkean lisäarvon tuotteissa. Tutkimushankkeessa on yhdistetty muotoilijoiden, arkkitehtien, materiaalitutkijoiden ja liiketoiminnan ammattilaisten osaaminen. Samalla Suomeen on syntynyt vahva biomateriaaliosaajien verkosto.

Tutkimushankkeessa on kehitetty uudenlaisia biohajoavia materiaaleja, testattu selluloosan 3D-tulostamista eri menetelmin ja kehitetty uusia valmistusteknologioita, kuten vaahtorainausta ja paperin kierrätystä tekstiilikuiduiksi. Tuloksena on syntynyt tuotekonsepteja ja -ideoita sekä lupaavia teknologiainnovaatioita. Projektin aikana on demonstroitu esimerkiksi biohajoavat kengät, nanoselluloosasta valmistettu polkupyörä sekä suoraan sellumassasta tulostettava lanka, jonka valmistukseen erikoistunut Spinnova Oy käynnistyi vuoden 2015 alussa.

Projektin tutkimuskumppaneita ovat Aalto-yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto TTY, Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy sekä Vaasan yliopiston johtamisen yksikkö. Viisivuotinen, Tekesiltä 7,9 miljoonan euron rahoituksen saanut strateginen tutkimushanke päättyy maaliskuussa 2018.

Pitkä päivätyö

Muistelmia Savon Sanomain kirjapainosta 1950-luvulta – osa 2

Latojaoppilaan elämä oli varsin vaihtelevaa, jouduimme aluksi mm. sulattamaan ja valamaan latomakoneisiin tarvittavan metallin.

Sitä varten oli ensin noudettava polttopuut, ja jos ei sattunut olemaan valmista poltettavaa, sirkkelöimme halot sopivan mittaisiksi. Sula metalli nostettiin padasta kauhalla. Siinä joskus väistämättä muodostui roiskeita, joista tuli elinikäisiä muistoja nilkkoihin ja ranteisiin.

Merkittävä tekninen parannus tapahtui, kun saimme sähköllä toimivan padan. Siinä vain oli sellainen epäkohta, että valuhana oli kiinni silloin, kun hanan kampi oli pystyssä. Sulaessaan hana aukesi omia aikojaan painovoiman vaikutuksesta, ja sula metalli valui pitkin lattiaa. Jäähdyttyään sitä sitten hakattiin rautakangella irti lattialankuista. Teimme paljon muitakin hanttihommia, kuten kirjekuorivaraston siirtoa latomosta ja kellarin tyhjennystä valkoisen kivitalon kellarista. Nämä työt herättivät tietysti meissä närää, kun emme mielestämme saaneet tehdä tarpeeksi ammattityötä. Taisipa siitä asiasta joskus tulla protestoituakin faktoreille. Latomon työoloissa tapahtui suuri parannus, kun saatiin loistevalot kattoon pitkään riviin tavallisten hehkulamppujen tilalle.

Teoriaa opiskelimme ammattikoulussa, yhtenä iltapäivänä viikossa yleissivistäviä aineita ja kahtena iltana ammattiaineita. Matematiikan opettajana oli nuori insinööri Yrjö Vänttinen, joka teki meihin vaikutuksen reippaalla esiintymisellään ja yhtälöillään. Ammattiaineita opettivat paikkakunnan faktorit, kuten isäni, Kivisalo ja Kosunen sekä Savon kirjapainon John Marks. Hän kehotti meitä jonkin verran harrastamaan ammattia, jota kehotusta ainakin osa meistä noudatti vuosien varrella.

Savon Sanomat 4417780_
Kassanhoitaja Aino Sovinen ja kauppaneuvos Martti Suhonen. Kuva Savon Sanomat arkisto.

Joskus ammattikoulussa oli lomaa päivätunneista, jolloin me oppilaat katsoimme kohtuulliseksi pitää vapaata ja teimme iltapäiväretken esim. Puijolle eväinemme. Pinnaus tietenkin paljastui pian, ja saimme tehdä menetetyt tunnit jälkeenpäin.

Oppilasnäyte hyväksytty

Käsinlatojan oppilasnäyte tehtiin neljän oppivuoden jälkeen ja siihen kuuluivat: 1) Kirjan nimiösivun eli ”tittelisivun” suunnitteleminen ja latominen.  Sivussa piti olla määrätty määrä tekstiä ja ryhmittelyjä. 2) Kirjan kahden sivun latominen leipätekstillä irtokirjakkeista sisältäen määrätyn määrän otsikoita ja alaviitteen. 3) Taulukkoladelman vähintään 3-kertaisella päällä ja poikkivat erillään. 4) Kirjelomakkeen suunnittelun ja latomisen. Arvostelun kohteina olivat sekä typografia että tekninen osaaminen ladelmassa. Arvosteluraadin muodostivat faktorit Martti Luukkonen Savosta ja Armas Kröger Kansallisesta Kirjapainosta. Oppilasnäyte hyväksyttiin.

Kuvalaattalaitoksessa olivat työssä Yrjö Vuorio, Etelä-Suomesta tullut ”Isi” Sakari Nummelin ja Pentti Kerman, Savosta muuttanut. Oppilaina olivat Alpo Tenhunen, joka oli hyvä pöytätenniksessä. Jarmo Laine, Sulevi Natunen ja Leo Varjoranta liukenivat varhain omille teilleen. Leksasta tuli TV-mekaanikko ja liikkeenharjoittaja. Alkuvuosina kemigrafit käyttivät jossain työvaiheessa puhdasta pirtua. Heillä oli vaikeuksia saada kulutus pidettyä tehtyjen kuvalaattojen edellyttämällä tasolla.

Sitomossa työskentelivät aviopari Kalle ja Maini Holopainen. Maini oli välillä postituksessakin. Toivo Reinikainen myös kehysti tauluja. Liisa Miettinen, Aino Tapaninen ja silloista nuorempaa väkeä olivat latomon Ramin puoliso Raili Auvinen (Savolainen), Sirkka Pelli (Ahvenainen) ja ”Rönä” Juha Ruotsalainen, hyvä mäkimies ja talonmiehen poika.

Laatikkotehtaan puolella olivat Vieno Tolonen, jonka poika Jouko jatkaa ammattimiehenä latomossa sekä pujottelun Suomen mestari Maija Savolainen, aikaisemmin mainitun Vike Savolaisen tytär. 50-luvun loppupuolella laatikkotehtaan toiminta laajeni ja silloin tulivat töihin ainakin Leila Puustinen ja Railin sisko Riitta Koskinen (Savolainen) ja varmaan muitakin nimeltä mainitsemattomia henkilöitä. Sitomoa ja laatikkotehdasta johti itsenäisesti Reino Saavalainen. Sitomon tuloksen hän sai aina näyttämään kannattavalta, koska pystyi laskuttamaan kirjapainoa täydellä hinnalla kilpailutilanteesta riippumatta.

Ukkini Pekka Mömmö suoritti kirjansitojan oppinäytteen Savon Sanomain (Sanan Vallan) kirjapainon edeltäjän Backmanin kirjapainossa vuonna 1898. Hän oli puoluemiehiä (sd) ja toimi agitaattorina Pohjois-Savossa sekä kansanedustajana Suomen ensimmäisessä yksikamarisessa eduskunnassa. Mummini Aino on ollut joskus postittajana ja poikani Seppo on nyt työssä postituksessa.

Savon Sanomat 4394097_
Savon Sanomien postitusta. Kuva Savon Sanomat arkisto.

Vaativaa käsityötä

Postituksen ihmisistä osa työskenteli päivällä ja osa yöllä, samat ihmiset vuorottelivatkin. Heitä olivat mm. Tyyne Pirinen, Sirkka Vänskä, Hilda Puurunen, Irma Saikkonen, näyttelijäveljesten ja kirjaltaja Matin äiti, sisarukset Rauha Holopainen (Kokkonen) ja Kaija Hakkarainen, Toini Ojala, Aino Hänninen, Johanna Koistinen, Toini Nykänen ja monet muut. Tilaajien nimet painettiin ensin kohokirjoitetuilta ”pistotetuilta” metallilevyiltä pitkille paperinauhoille, joista paperilaput leikattiin ja liimattiin lehtiin ”sammakoilla”. Käsityötä siis kauttaaltaan.

Savon Sanomat 4394104_
Käsinladontaa, oikealla Ilmi Väänänen. Kuva Savon Sanomat arkisto.

Konttorissa, ilmoitus- ja levikkiosastolla olivat pääkassa Aino Sovinen, Mirjam Manninen, Toini Holopainen, Tyyne Mehtonen, Eila Äijälä, Kyllikki Savolainen, ”SanttuPyykkönen ja Liisa Keränen (Pesonen), joka siis avioitui latomon Joken kanssa. Konttoripäälliköksi tuli suoraan sotaväestä ekonomi Kalle Poussa, oli sittemmin Keskisuomalaisen toimitusjohtaja.

Kuljetuksia linja-auto- ja juna-asemalle hoiti ainakin vielä alkuvuosina legendaarinen parivaljakko Jussi Kortelainen + ruuna. Jussi oli iloinen ja mukava henkilö, jolta sai aina ystävällisen sanan ja lisäksi ainakin yhden tai joinain päivinä kaksikin karamellia, jotka Jussi kaivoi taskustaan ja tarjoili auliisti puhekumppanilleen.

Lehtitalon taloutta hoiti taitavasti Martti Suhonen, joka oli aikaisemmin luonut perustan lehden levikin kasvulle ajamalla moottoripyörällään ympäri maakuntaa ja kehittämällä nerokkaan asiamiesjärjestelmän. Oli suuri kunnia olla Savon Sanomain asiamies, jolle kyläläiset voivat tilaustensa lisäksi kertoa uutisensa ja jättää ilmoituksensa lehteen painettavaksi.

Konekantaa uudistamaan

Suhonen uudisti kirjapainon konekantaa viisaasti, mm latomakoneet olivat kaupungin parhaat. Suhonen oli todellinen herrasmies, tunsi jokaisen työntekijän ja tervehti kohteliaasti hattuaan nostamalla. Siihen aikaan ei juurikaan sinuteltu saman talon väkeä, vanhempia ammattilaisiakin teititeltiin. Tarkkaan harkitsevana miehenä Suhonen voitti itselleen aikaa, siirtäen kieltä poskesta toiseen ja toteamalla ”Minä eppäelen”. Hän varoitteli ammattisokeudesta ja ihmetteli, mitä tiedolla tekee, jos ei ole sille pitopaikkaa.

Monet tässä mainitut ja mainitsemattomat henkilöt ovat tehneet pitkän päivätyön alalla ja osa jatkaa vieläkin työtään. Suuri osa on jo siirtynyt rajan toiselle puolelle. Kunnioitamme heidän muistoaan.

Hannu Taanio (Mömmö)

Haastattelut: Pertti Holopainen, Erkki Viljakainen, Jaakko Kosunen ja Kauko Haalas, joka on myös osittain tarkistanut tekstin.

 

 

Editan museo – merkittävä kokoelma lyijykaudelta

Editan museossa on kokoelma kirjapainotekniikkaa, jonka avulla on tuotettu lukematon määrä valtionhallinnon tärkeimpiä asiakirjoja sekä muita painotuotteita, myös kirjoja ja lehtiä. Museo ei ole yleisölle avoin, ja vain harvat ulkopuoliset ovat siihen päässeet tutustumaan.

Kokoelman juuret juontavat vuonna 1859 perustettuun Keisarillisen senaatin kirjapainoon, joka oli tiukasti sidoksissa Suomen hallintokoneistoon. Kirjapaino toimi  Senaatintalon eli nykyisen Valtioneuvoston linnan yhteydessä.

#yleisnäkymä1
Yleisnäkymä Editan museosta. Edessä vasemmalla faktorin työpiste, keskellä vuosina 1959–1982 käytössä ollut vedoskone ja taustalla käsinlatomo.

Suomen itsenäistyttyä kirjapainon nimi vaihtui Valtioneuvoston kirjapainoksi ja sen tilauskanta kasvoi huomattavasti. Toiminnan laajenemisen myötä kirjapaino muutti eduskunnan tuntumaan. Valtion Painatuskeskukseksi nimi vaihtui vuonna 1967. Samalla säädettiin, että kaikki valtion painatustyöt oli annettava Painatuskeskukselle, ellei se itse antanut lupaa niiden teettämiseen muualla.

Vuonna 1975 Painatuskeskus muutti moderneihin toimitiloihin Hakuninmaalle. Tuotantotekniikkaa uudistettiin kuitenkin hitaasti, ja kohopaino pysyi tuotannon perustana. Painatuskeskus jäi jälkeen alan teknisestä kehityksestä, uutta tekniikkaa kokeiltiin ja sisäänajettiin verkkaisesti.

Kertarysäyksellä offsetaikaan

Painatuskeskuksen uudeksi pääjohtajaksi tuli vuonna 1981 Olavi Perilä. Hänen johdollaan tuotanto modernisoitiin muutaman vuoden kuluessa kokonaan. Kaikkea ”lyijykauden” tekniikkaa ei kuitenkaan hävitetty, sillä Painatuskeskuksen historiallinen
rooli valtiokoneiston aineistotuottajana ymmärrettiin.

Sattumalta näille esineille oli paikkakin valmiina. Uuteen toimitaloon oli varattu tila uima-altaalle, joka jäi rakentamatta. Tästä kellarissa sijaitsevasta 374 neliön tilasta tehtiin museo.

#leijonat1
Regaalin laatikosta paljastuu lauma leijonia.

Museossa ovat edustettuina kaikki kirjapainon työvaiheet painopinnanvalmistuksesta jälkikäsittelyyn. Esineet on sijoitettu asiantuntevasti ja osastoittain. Erityisen täysipainoinen on monotype-osasto. Laitteet, varaosat, manuaalit ja käyttöohjeet sekä erilaiset tekniset muuntotaulukot ovat tallella. Jopa huoltopöytä tarvekaluineen on toimintavalmiina, vain monttööri puuttuu. Esineteksteihin on kirjattu tietoja laitteista sekä niiden käyttövuosista. Joidenkin kohdalla on mainittu myös hankintahinta.

Esimerkiksi monotype-kirjoittimen (käytössä 1962–1982) hankintahinta on nykyrahaksi muutettuna liki 50 000 €. Valinkoneen (käytössä 1958–1983) hankintahinta on ollut noin 70 000 €. Samoihin aikoihin hankittu Intertype-rivilatomakone maksoi nykyrahassa liki 85 000 €.

Budjetti ajoi kaiken muun ohi

Valtion budjetti sekä eduskunnan lainsäädäntöön liittyvät asiakirjat olivat  Painatuskeskuksen tärkeimpiä töitä. Kun budjettineuvottelut saatiin valmiiksi – mihin aikaan vuorokaudesta tahansa – piti kirjapainon käynnistää budjetin painotyöt välittömästi. Budjetin valmistuminen olikin vuosittain toistuva jännitysnäytelmä, jota Painatuskeskuksessa seurattiin henkeä pidätellen.

Nykymaailmassa budjettiesityksen kaltaiset työt sujuvat muun tuotannon lomassa. Niiden työstämiseen ei liity samanlaista draamaa kuin menneinä vuosina. Tämän kadotetun draaman dokumenttina Editan museo toimii oivallisesti.

Kokoelman painokoneista mielenkiintoisin on Miehlen kaksivuoropainokone, joka ostettiin Keisarillisen senaatin kirjapainoon vuonna 1907. Sillä voitiin painaa 0-kokoisia arkkeja, ja sen nopeus oli 1.600 arkkia tunnissa. Painokone jäi pois käytöstä vasta vuonna 1984, mikä antaa osviittaa uudistumisen vauhdista. Jälkikäsittelylaitteita kokoelmassa on paljon. Niidenkin poistovuodet näyttävät osuvan 1980-luvun alkuun. Ne on vaihdettu modernimpiin laitteisiin samaan aikaan kuin latomon ja painon kalustokin uusittiin.

#miehle1
Miehlen kaksivuoropainokone, jonka valmistusvuosi on 1901. Senaatin kirjapainoon se hankittiin 1907 ja tuotannosta se poistettiin 1984.

Myös postituksen laitteistot ovat menneet vaihtoon samoihin aikoihin. Esillä on mm. pistotus- ja osoiteleimauskone, jotka molemmat olivat tuotantokäytössä vuosina 1928–1980.

Museo tänään

1980-luvun jälkeen Editan museon kokoelma on karttunut vain vähän, mutta esimerkiksi valoladonnan laitekantaa on tuotu museoon 1990-luvun puolella. Kokoelma on karttunut
myös yritysostojen kautta. Edita osti mm. Tilgmannin rippeet ja niinpä Ferdinand Tilgmannin patsas on saanut paikan Editan museossa.

Editan museo on hieman ristiriitainen nimitys. Museon kokoelmat ovat käytännössä peruja Valtion Painatuskeskuksen ajoilta, eikä Editan lippu enää liehu kirjapainotalon pihalla. Editan toimintaa jatkaa valtion omistama Nordic Morning Oyj. Emoyhtiön yhtenä osana toimii printin ja sähköisen viestinnän palvelukumppaniksi itsensä määrittävä Edita Prima. Kiinteistön osoitekaan ei ole enää Hakuninmaantiellä vaan osoite on Kuninkaantammenkierto 3. Talo on kyllä tiukasti kiinni perustuksissaan,
mutta kadun ja myös kaupunginosan nimi on vaihtunut.

Maailma museon ympärillä muuttuu, mutta toivottavasti museo pysyy. Sillä on kerrottavanaan tärkeä viesti. Teksti ja kuvat Markku Kuusela.

Artikkelia varten ovat tietoja antaneet Edita Primassa työskentelevä Tuomo Hekkala sekä Editan seniorifaktorit Kari Honkanen ja Timo T. Saarikoski. Editan museon pääsee tutustumaan vain erikseen vierailusta sopimalla.

#berthold
Bertholdin valoladontatyöasema 1980-luvulta. Laitteessa on kaksi näyttöä, joista isommasta näkee ladelman asettelun ja pienemmästä ladotun tekstin. Hiirtä ei ole vaan kaikki typografiset komennot annettiin näppäimistöltä, siksi näppäimistö on paljon monipuolisempi kuin tämän päivän ”näppikset”.

Graafisen alan kulttuuriperintöä tallentamaan

Graafisella alalla laitekanta uudistuu ja tuotantomenetelmät muuttuvat jatkuvasti. Mitä tämän päivän, tai nyt jo historiaan jääneen 2000-luvun alun, tuotantotekniikasta tallentuu jälkipolville?

Tekniikan museon perusnäyttelyn osana
1970-luvun alusta pitkälle 2000-luvulle
esillä ollutta kirjapaino-osastoa moni alan veteraani muistelee lämmöllä. Nyt näyttelyn esineet ovat turvallisesti säilössä museon säilytystiloissa Jyväskylän Kanavuoressa.

Tieto alan kulttuuriperinteestä ei tallennu itsestään. Mitä sinä voit tehdä tallennuksen hyväksi? Vantaanjoen suulla Helsingissä toimiva Tekniikan museo on valtakunnallinen erikoismuseo, jonka tehtävänä on suomalaisen teollisen kulttuuriperinnön tallentaminen. Tehtäväkenttä on laaja, sillä se kattaa kaikki teollisuuden alat. Tallennettavaa ja tutkittavaa siis riittää.

Tehtäväkentän laajuutta on helppo havainnollistaa yhdellä yksityiskohdalla: kirjapainoesineistön osuus museon kaikista esineistä on alle puoli prosenttia! Tekniikan museon kokoelmiin kuulu näet noin 56 000 esinettä. Teknisen alan kirjallisuutta on noin 50 300 nidettä ja valokuvia noin 53 000 kappaletta. Lisäksi museolla on laaja teollisuuden ja tekniikan alan historiallinen arkisto.

Onko kirjapainoesineistö tallessa?
Kirjapainoesineistön määrä kuulostaa kokonaisuuden rinnalla vaatimattomalta. Onko kirjapainokokoelmassa pahoja aukkoja?

– Varhaisemman ajan osalta, aina 1980-luvulle saakka, kirjapainokokoelma on itse asiassa melko kattava, kertoo Tekniikan museon
kokoelmapäällikkö Kirsi Ojala.

Viipurilaisen Zilliacuksen kirjapainon regaalit sisältävät paljon typografisia aarteita.

Kokoelma on aikoinaan kirjapainoalan ammattilaisten kanssa yhteistyössä koottu, ja esineiden taustatiedot ovat hyvin selvillä. Tältä osin kirjapainoperinteen tallennus on siis kunnossa. Mutta entä uudempi tekniikka? Sitä ei kokoelmissa ole juuri lainkaan. Kun tekstin- ja kuvanvalmistus siirtyi tietokoneaikaan, päättyi esineiden systemaattinen tallentaminen kirjapainoissa. Jokunen varhainen offsetkone on kyllä museoitu, Graafisella alalla laitekanta uudistuu ja tuotantomenetelmät muuttuvat jatkuvasti. Mitä tämän päivän, tai nyt jo historiaan jääneen 2000-luvun alun, tuotantotekniikasta tallentuu jälkipolville?

Kuka tallentaa?
Vastuu kansallisen teollisen kulttuuriperintömme säilymisestä ei ole yksin museoilla.

– Yritysten ja yksittäisten työntekijöiden tulisi muistaa, että jos tallennusvastuuta ei kanneta siellä, missä tekniikkaa käytetään, ei perinteen tallennuskaan voi toimia, muistuttaa Ojala.

Tekniikan museon kokoelmapäällikkö Kirsi Ojala työpöytänsä ääressä.

Museot ovat tallennuksen ja siihen liittyvän erityisosaamisen asiantuntijoita. Työpaikoilla ja teollisuudessa puolestaan tunnetaan teknologia sekä tuotantoprosessit ja tunnistetaan niissä tapahtuvat oleel-liset muutokset. Tämä tieto ja siihen liittyvä esineellinen perintö pitäisi saada talteen yhteistyössä museoiden kanssa. Museoalalla tähän ongelmaan on jo pitkään kiinnitetty huomiota.

Tekniikan museokin toimii yhteistyössä useiden yritysten kanssa ja tarjoaa niille museoammatillista osaamista yritysten teknologiaperinnön tallennustyön tueksi. Ensi syksynä museoiden yhteistyönä valmistuu yrityksille suunnattu Kulttuuriperinnön pelastuksen ABC -julkaisu. Sen tavoitteena on toimia kannustimena yritysten työn dokumentointiin. Samalla annetaan konkreettisia käytännön ohjeita tallennustyötä varten.

Kuinka tallentaa?
Perinteisesti esimerkiksi kirjapainojen jälkikäsittelyn työvaiheita tallennettiin ottamalla kokoelmiin yksittäisiä työvälineitä: liimapannuja, lankanitomakoneita, täristimiä ja muita vempaimia. Samalla pyrittiin keräämään kokoelmiin liitetyn esineen
käyttöhistoriaa sekä muita tietoja. Näin luotiin kokonaisuus, joka kertoi sitomoissa tehdystä työstä. Tämä perinteinen tallennustyö
on tärkeää tänäänkin, mutta sen rinnalle on tullut uutta teknologiaa hyödyntävä ns. nykydokumentointi. Siinä tallennetaan tietoa oman ajan tai lähihistorian ilmiöistä ja kohteista.

Nykydokumentoinnin menetelmiä ovat havainnointi, haastattelut, valokuvaus, kuvien ja arkistoaineiston tallennus, videokuvaus sekä esinehankinta. Kertynyt dokumenttiaineisto liitetään museon kokoelmiin ja sitä voidaan käyttää mm. näyttelyissä ja julkaisuissa. Esimerkiksi kirjanvalmistuksen työvaiheet voisi kuvata videolle, tallentaa työprosessin äänet, haastatella työprosessiin osallistuvia työntekijöitä sekä tallentaa tiedot käytetyistä tietokoneohjelmista ja laitteista. Tällaisissa projekteissa museoiden tallennustyön ammattitaito yhdistyneenä työpaikkojen oman alan erikoisosaamiseen takaavat hyvä lopputuloksen.

Esineähkyä
Museot elävät tänään esineähkyn aikaa. Kokoelmatilat ovat täynnä, uusien hankkiminen on kallista, ja museoiden toimintamäärärahoja leikataan jatkuvasti. Vaikka tilanne on hankala, eivät museot ole luopuneet perustehtävästään, kansallisen kulttuuriperinnön tallentamisesta. Tämä koskee myös Tekniikan museota.

– Yhtään esineluovutusta ei suoralta kädeltä torjuta, vakuuttaa Kirsi Ojala.

– Kun havaitset esineen tai ilmiön, jonka paikka mielestäsi on museossa, älä epäröi, vaan tarjoa sitä kokoelmiin. Mutta mieti ensin
tarkat perustelut esityksellesi, hanki kaikki mahdollinen tieto esineestä. Missä sitä on käytetty, kuka sitä on käyttänyt ja milloin? Myös valokuva esineestä sekä esineen fyysiset mitat on hyvä toimittaa museolle jo tässä vaiheessa. Museossa sitten punnitaan
kokoelmapoliittisin kriteerein, liitetäänkö tarjottu esine museon kokoelmiin.

Vaikka esine ei päätyisikään kokoelmiin, siitä kerätty tieto ei mene hukkaan, vaan tallennetaan museon tietojärjestelmiin. Esimerkiksi aiemmin kokoelmiin liitetyn vastaavan esineen museaalinen arvo vahvistuu näistä uusista tiedoista, ja yhteinen perinnepääomamme karttuu. Tuotantoprosessien dokumentoimisessakin työpaikkojen ja yksittäisten toimijoiden aktiivisuus on tärkeää. Mitä enemmän valmistelet asiaa, sitä parempi asiantuntija sinusta tulee. Jos vielä saat työnantajankin kiinnostumaan hankkeesta, voit olla keskeisenä vaikuttajana siinä, että jokin tärkeä osa suomalaista kirjapainoperintöä tallentuu jälkipolville.

Yksi Tekniikan museon kokoelmien suurimmista esineistä on rotaatiopainokone 1910-luvulta. Sillä painettiin mm. Työmieslehteä.

Teksti Markku Kuusela Kuvat Tekniikan museo ja Markku Kuusela.

Mediahistoria tuo perspektiiviä

Uutuuskirja kertoo median historian pääpiirteet puheen synnystä some-aikaan ja näyttää nykymedian osana historiallista jatkumoa. Teos kertoo tärkeimpien mediateknologioiden historian ja tarkastelee median evoluutiota paitsi historiallisena jatkumona, myös yhteiskunnallisten teemojen kautta. Helsingin yliopiston talous- ja sosiaalihistorian ja Aalto-yliopiston televisiotutkimuksen dosentti Jukka Kortti on aiemmin tutkinut esimerkiksi television, kulutuksen, mainonnan ja opiskelija-aktivismin historiaa.

Jukka Kortti: Mediahistoria. Viestinnän merkityksiä ja muodonmuutoksia puheesta bitteihin
SKS 2016. ISBN-13: 9789522226938, ISBN-10: 9522226939. 383 s.

 

Takana loistava tulevaisuus

Printin taival tuntuu tänään olevan yhtä tuskaa. Tulevaisuutta ei ole. Tai jos on, niin siinä ei ole juuri kehumista.

Mutta kun kääntää katseen menneeseen, näkee loistetta. Vielä neljännesvuosisata sitten printin kasvu ja kannattavuus Suomessa olivat hyvät. Vienti veti, ja asiakkaita löytyi kaikista ilmansuunnista. Edessä olevat uhkakuvat oli toki jo tunnistettu.

Suomi kehityksen veturina

Toimialan kyljessä kehittyi hämmästyttävän monimuotoinen tukialojen teollisuus. Suomi oli eräillä osa-alueilla jopa maailmanlaajuisesti johtavia tieto- ja graafisen tekniikan yhdistäviä maita. Näistä asioista ei ole turhan paljon elämöity. Nyt elämöidään.

Ehkä keskeisin kehitystyötä stimuloiva hanke oli Sitran tukema CGP-projekti (Computer Graphic Project), jossa painoteollisuuteen sovellettiin automaattista tietojenkäsittelyä (ATK, kuten asia tuolloin ilmaistiin). Teknillisen korkeakoulun tietojenkäsittelyn professori Hans Andersin kokosi 1970-luvun alussa joukon lahjakkaita teekkareita projektiryhmäksi, joka kehitti latomojen rivitys- ja tavutusalgoritmeja. Tänään se tuntuu triviaalilta, mutta oli silloin maailmalla uutta.

Projektin tulokset kaupallistettiin perustamalla Sitran myötävaikutuksella Typlan-niminen yritys. Typlan jatkoi kehitystyötä liittämällä mukaan mm. digitaalista kuvankäsittelyä ja rakentamalla kokonaisvaltaisia sanomalehtien sivunvalmistusjärjestelmiä. Yritys oli vuosia Pohjoismaiden johtava sanomalehtijärjestelmien valmistaja. Typlan hiipui 2000-luvun alussa sen jälkeen, kun se oli myyty Nokialle, joka sittemmin keskitti kehitystyönsä matkapuhelimiin.

Prepress valtaa alaa

Typlanin vanavedessä syntyi joukko muita media-alan prepressyrityksiä, kuten Grafimedia, Anygraaf, Unda ja oululainen Systepo. Ne valtasivat osuutensa toimialan kotimarkkinoista, mutta myös vientimarkkinoista. VTT:n graafisessa laboratoriossa kehitettiin yhdessä somerniemeläisen Amanita kustantamon kanssa kuva-arkisto Finsca. Samainen VTT/gra rakensi KTA Datan kanssa Pagevision etävedosjärjestelmän. Finscaa myytiin kymmenille arkistoille ja Pagevisionia lähes 200 yksikköä moneen maahan.

VTT/gra ja KTA Data kehittivät yhdessä myös painokoneeseen levyskanneria, mittauspalkin värinsäätöä ja muuta painokoneautomaatiota. Varkautelaisella Altim Controlilla oli painokoneen ohjausjärjestelmä Printa ja muuta painokoneautomaatiota, kuten värinpidon suljettu säätö ja kokonaisautomaatio rullapukkitasolle. Tässäkin kehitystyössä eräänä kumppanina oli VTT/gra.

Painokoneautomaatiota

Teknillisessä korkeakoulussa kehitettiin Lyyti-nimistä lasertulostinta painokoneen levynvalmistukseen. Wärtsilä rakensi toimivan syväpainokoneen, jossa tärkeä oivallus oli sähköinen valta-akseli. Tuotekehitys lopetettiin, kun katsottiin, että pitkällä aikavälillä syväpainolla ei ole tulevaisuutta. Yksi setelipainokone valmistui, mutta senkin kehitystyö lopetettiin. VTT/gra rakensi Print Sim -painokonesimulaattorin painajien koulutukseen.

Nämä kaikki olivat kunnianhimoisia projekteja, joilla tähdättiin kansainvälisille markkinoille. Kaupallistakin menestystä saavutettiin mukavasti, mutta se ei kantanut enää 2000-luvulla. Lasertulostimen prototyyppi ja Unda myytiin korkean teknologian yrityksille, kumpikin tiettävästi hyvään hintaan.

Koulutusvientiä

Suomalainen graafisen tekniikan osaaminen oli laajasti arvostettua ja niin korkeatasoista, että Tukholman teknillisen korkeakoulun KTH:n ensimmäiset graafisen tekniikan professorit palkattiin Suomesta. Pohjoismaisista sanomalehtiteknisistä tutkimusrahoista huomattava osa myönnettiin Suomeen. Tämä aiheutti närää muissa Pohjoismaissa, mutta suomalaisten tutkimussuunnitelmat olivat hyvin usein muita kiinnostavammat.

Tietynlainen huippu saavutettiin vuosituhannen vaihteessa, kun Englannin teollisuusministeriö myönsi Pindar nimiselle yritykselle maan innovaatiopalkinnon. Perusteena oli, että yritys oli ottanut käyttöönsä innovatiivista tuotantotekniikkaa puhelinluettelojen keltaisten sivujen taitossa. Keltaisilla sivuilla julkaistiin yritysten yhteys- ja muita tietoja yksi- tai monipalstaisissa laatikoissa. Yhden luettelon manuaaliseen taittoon kului viikkoja, mutta tietämystekniikkaan perustuva järjestelmä selviytyi tehtävästä parissa päivässä. Pindarissa valmistettiin saarivaltakunnan kaikki puhelinluettelot, joten hyöty oli todella suuri.

Järjestelmän kehitti VTT/gra yhteistyössä turkulaisen Polytypoksen ja Nokian graafisten järjestelmien kanssa. Nyt puhelinluetteloita ei oikeastaan enää paineta, mutta sen ajan suomalaisessa kehittämistyössä se oli eräänlainen kruununjalokivi.

Huippu taittuu

Nyt tämä takavuosien huippuosaaminen on pääosin kadonnut. On kyseenalaista, olisiko vastaava asetelma synnytettävissä uudelleen. Se tuskin on mahdollista nykymenolla, jossa tutkimus- ja koulutusrahoitusta on leikattu tuntuvasti. Jäljelle jääneillä yritystuilla ei tätä osaamista luoda. Ei luotu neljännesvuosisatakaan sitten. Tutkimusrahoittajat, lähinnä Sitra, Tekes ja Suomen Akatemia, olivat edellä kuvattua tuotekehitystä stimuloineet organisaatiot. ”Ennen oli paremmin” on usein sanottu. Niin on pakko sanoa nytkin, valitettavasti.

Teksti Pekka Salmén ja Timo Siivonen
PS. Edellä olevien tietojen kokoamiseen on saatu merkittävää apua useilta nykyisiltä ja entisiltä tekijöiltä. Heille suuret kiitokset historian lehtien havistelusta.

 

 

 

Think Inkin voitto reaaliaikaisen mainonnan ratkaisulle

Viestintäalan tutkimussäätiön Think Ink -innovaatiokilpailun pääpalkinnon saa Wake Dynamite, joka on ratkaisu reaaliaikaisen mainonnan hallintaan. Toiseksi tuli Package Value Toolkit, jonka avulla yritykset voivat testata pakkausten konsepteja. Kolmannelle palkintosijalle ylsivät lisättyä todellisuutta käyttävä Arilyn ja mediapalveluiden käyttäjien tilannetietoa hyödyntävä Kontekstimoottori.

Valve Median kehittämän Wake Dynamiten tavoitteena on ollut helppokäyttöinen dynaamisen mainonnan hallinnan järjestelmä, jonka avulla mainostaja voi muokata omia mainoksiaan reaaliaikaisesti televisiossa, verkossa ja muilla digitaalisilla pinnoilla vaikkapa kotisohvalta käsin. Mainoskampanja elää Wake Dynamiten avulla kampanjan edetessä ja reagoi eri tilanteisiin.

Kilpailun raadin puheenjohtaja Timo Ketonen perustelee valintaa uutuusarvolla ja kansainvälisellä potentiaalilla.

Kilpailussa toiseksi tulleen Package Value Toolkit lähtökohtana on se tosiseikka, että pakkaus on monelle yritykselle ainoa painettu mainos. Varsinkaan pienissä yrityksissä ei uskalleta investoida pakkaussuunnitteluun. Työkalua kehittää Package Testing & Research, joka pääsee edistämään ideaa 20 000 euron palkinnolla.

Kolmannelle jaetulle sijalle yltänyt Arilyn mahdollistaa jokaisen brändipinnan käyttämisen porttina toiseen todellisuuteen. Idean on kehittänyt Robust North. Kolmannen sijan jakava Kontekstimoottori on Adfore Technologiesin ratkaisu, joka auttaa mediayhtiöiden omia palveluita kohdentamaan mainontaa käyttäjän kontekstin perusteella.

Viestintäalan tutkimussäätiö järjesti Think Ink -kilpailun kolmatta kertaa. ’Mullista mainonta’ -teema haastoi eri tahot kehittämään monipuolisempia, myyvempiä ja tehokkaampia ratkaisuja mediamainontaan. Kilpailuun lähetettiin 63 ideaa, joista jatkoon pääsi kahdeksan. Viestintäalan tutkimussäätiö edistää painetun, sähköisen ja sisältölähtöisen digitaalisen viestinnän kilpailukykyä sekä viestintään liittyvien tarpeiden ymmärtämistä.

>> Lue lisää

Lisätiedot:

Helene Juhola, asiamies
Viestintäalan tutkimussäätiö
p. 0500 512 371