Aihearkisto: etusivu

Maailman parhaat lehtikuvat Sanomatalossa

Helsingin Sanomat ja Canon tuovat World Press Photo -näyttelyn Helsinkiin nyt neljättä kertaa.

Maailman arvostetuin kuvajournalismikilpailu World Press Photo järjestettiin nyt 60. kerran ja siihen osallistui 5 034 ammattikuvaajaa ja yli 80 000 kuvaa 125 maasta. Tuomaristo palkitsi kahdeksassa teemasarjassa 45 valokuvaajaa. Kaikki palkitut työt ovat esillä näyttelyssä.

Vuoden 2017 voittajakuvaksi valittiin turkkilaisen Burhan Ozbilcin kuva venäläisen diplomaatin murhasta. Palkittujen joukossa on myös suomalaista kuvajournalismia: Helsingin Sanomien valokuvaajan Markus Jokelan kuvasarja Table rock, Nebraska voitti kolmannen palkinnon Pitkäaikaiset projektit -sarjassa.

World Press Photo 2017 -näyttely on esillä Sanomatalon Mediatorilla 18.8.−6.9.2017.

Jätä kommentti

Kategoria(t): toimiala, etusivu, uutiset

Lahden julistetriennale 24.9. saakka

cc27a89261d189eba1a17bd7b24803ed

Tunnusjuliste: Aimo Katajamäki.

Lahden perinteikäs julistetriennale on taas vallannut Lahden kaupungin. Julistetriennale on esillä 9.6.-24.9.2017 Lahden taidemuseossa, jossa on nähtävänä uusimmat julistetaiteen huiput Suomesta ja maailmalta. Triennalen oheisnäyttelyitä on esillä kesän aikana Lahden historiallisessa museossa ja Aleksanterinkadun varrella.

Sarjoja on neljä: aatteelliset, sosiaaliset ja kulttuurijulisteet, ympäristöjulisteet (Lauri Tarasti -palkinto), kaupalliset julisteet sekä erikoisteemalla itsenäisyys suunitellut julisteet. Itsenäisyyssarja on suunnattu opiskelijoille ja alle 30-vuotiaille suunnittelijoille Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi.

Jätä kommentti

Kategoria(t): toimiala, etusivu, uutiset

Ulkoistamisen kahdet kasvot

Ensin nimi muutettiin Itellasta Postiksi, sitten se rupesi omakotitalojen ruohonleikkaajaksi ja kotipalvelujen tarjoajaksi. Eikö tuossa valtion yrityksessä ymmärretä, että tärkeintä on keskittyä ydinosaamiseen ja karsia rönsyt pois.

Keskittyminen ydinosaamiseen on ollut toimiva malli yritysmaailmassa jo kauan. Yritys keskittyy ydinliiketoimintaansa ja pyrkii olemaan siinä mahdollisimman hyvä. Ulkoistettua tehtävää hoitava yritys puolestaan keskittyy omaan toimintaansa. Näin resursseja hyödynnetään mahdollisimman tehokkaasti.

Myös paino- ja kustannusala on muuttunut, ei vain teknisesti, vaan rakenteellisesti. Vertikaaliseksi toimialarakenteeksi kutsutaan sellaista mallia, jossa toimijoilla on kaikki, tai ainakin huomattava osa, arvoketjusta. Esimerkiksi kustantajilla oli sisällön tuotanto (kirjat, lehdet), tekninen tuotanto (tekstin- ja kuvanvalmistus, taitto, painaminen, sidonta ja muu jälkikäsittely), markkinointi ja jakelu (varhaisjakeluorganisaatiot, kirjakaupat, kirjakerhot). Monet alan yritykset olivat painoalan sekatavarakauppoja. Ydinliiketoiminnasta ei olut tietoakaan.

Tästä on vuosien varrella siirrytty kohti horisontaalista rakennetta, jossa kullakin arvoketjun osalla on omat markkinat. Kustantajat ovat ulkoistaneet painotoiminnan, tekstin- ja sivunvalmistusyritykset kilpailevat keskenään, sitomopalvelujen tarjonta on kasvanut, ja jakelua hoitavat erilliset jakeluyritykset. Aivan näin kaavamaisesti ei ole edetty, mutta suunta on ollut selkeä.

Ulkoistamisessa on kuitenkin ongelmansa. Esimerkiksi YLE on vähentänyt omaa ohjelmatuotantoaan, ja ostaa nykyisin merkittävän osan kotimaisesta tv-ohjelmistostaan ulkopuolisilta tuottajilta. Tämä on ollut kustannustehokasta ja samalla stimuloinut uutta kotimaista sisältötuotantoa. Mutta kun YLE ulkoisti jakelutekniikkansa myymällä Digitan ulkomaalaisille pääomasijoittajille, jouduttiin pulaan. Nykyään Digita tuottaa omistajilleen huikeat voitot. Maksajina ovat suomalaiset radio-ja televisioyhtiöt, ja viime kädessä me kansalaiset.

Alihankkijan valta voi kasvaa liian suureksi. Ulkoistamisessa alihankintayritys voi saavuttaa sellaisen aseman, jossa se voi sanella ehtonsa. Digitalla esimerkiksi on nyt käytännössä monopoliasema, jonka turvin se voi hinnoitella palvelunsa pelkäämättä kilpailijoita. Viestintävirasto tosin kontrolloi, ettei hinnoittelu aivan karkaa pilviin. Strategisesti jonkin tärkeän toiminnan ulkoistanut yritys voi siis tulla riippuvaksi alihankintayrityksestä ja sen osaamisesta.

Tätä ulkoistamisen mekanismia ja siihen liittyvää vertikaalisen/horisontaalisen toimialarakenteen mallia on tutkittu MIT:n yliopistossa Yhdysvalloissa. MIT:n The Double Helix-teorian mukaan tuotteiden ja palvelujen kehittyessä niistä tulee monimutkaisempia, ja prosessin kokonaisuuden hallinnasta tulee vaikeampaa. Tämä johtaa pyrkimyksiin ulkoistaa ja hajauttaa prosessia modulaarisiin osiin. Kaikki toimii hyvin, kunnes alihankkijoiden valta kasvaa suureksi. Syntyy tarve palata omaan integroituun prosessiin. Tätä jatkuu aikansa, kunnes taas tehdään ulkoistamispäätöksiä.

Teoria selittää suomalaistakin paino- ja kustannusteollisuuden kehitystä. Toisaalta meillä on etsitty myös suomalaiseen toimintaympäristöön soveltuvia ratkaisuja, kuten ”yhdessä erikoistuen” mallia. Asiakkaalle voidaan tarjota kokonaispalvelu yhdeltä luukulta, vaikka palvelun tuottajia olisikin useita. Tämä edellyttää lujaa keskinäistä luottamusta. Suomi on tunnetusti, useimpiin muihin maihin verrattuna, luottamusyhteiskunta.

Palataanpa tuohon Postin tapaukseen. Entä jos Postin ydinosaaminen ei olekaan pudotella paperille painettua tai kirjoitettua informaatiota ihmisten postilaatikkoihin? Entä jos sen ydinosaaminen ja ainutlaatuinen kilpailuetu on olla läsnä kaikkien suomalaisten kotiovilla – fyysisesti? Silloin Postin uusin toiminta näyttäytyy aivan toiselta.

Lopuksi, on perusteltua yllyttää yrityksiä määrittelemään kilpailuetunsa, ydinosaamisensa, ja (yhteis)toimintansa monipolvisuus. Voisiko Postin valinnoista sittenkin oppia jotain, vaikka Postin monet toilailut eivät kansalaisten kiitosta ansaitse.

Jätä kommentti

Kategoria(t): etusivu, Perusfaktori

Faktori 2/2017 ilmestynyt

Hyvää kesää!

Jätä kommentti

Kategoria(t): etusivu

Kerro meille tarinasi

Jaa työurasi muistot, sattumukset ja hauskat tapahtumat sekä mukavia kuvia valokuva-albumistasi lehtemme lukijoiden kanssa.
Lähetä kirjoituksesi ja kuvasi 15.8.2017 mennessä osoitteeseen info@mediaunioni.fi tai postitse palautusosoitteineen osoitteeseen
Mediaunioni MDU ry, Selkämerenkuja 1 A, 00180 Helsinki, merkki ”Tarina Faktori-lehteen”.

Julkaisemme ja palkitsemme parhaat jutut, joten liitä mukaan myös tilinumerosi.

Jätä kommentti

Kategoria(t): etusivu, uutiset

Kynttiläkemut

Päivälehden museossa järjestettiin taas tänä keväänä perinteiset Kynttiläkemut.

Myös Faktorilaulajat ovat esiintyneet
Kynttiläkemuissa ja kajauttaneet siellä mm.
Topeliuksen Mustan kaartin marssin. Kuva:
Päivälehden museo

Kynttiläkemut ovat osa vanhaa kirjapainoperinnettä – tosin niin vanhaa, että niistä vain harvat ovat kuulleet. Mistä Kynttiläkemuissa siis on kysymys? Ehkä jo 1600-luvulla suomalaisissa kirjapainoissa ryhdyttiin muiden Pohjoismaiden tapaan viettämään kevään korvalla erityisiä koko kirjapainon väkeä koskeneita juhlia. Juhlien ajankohta määräytyi päivänvalon mukaan. Kun keväällä auringonvaloa tulvi kirjapainon avoimista ovista ja luukuista sen verran, että kynttilät voitiin edes hetkeksi sammuttaa, järjestettiin kemut. Näin saatiin syy poiketa puuduttavasta arjesta ja juhlia kunnolla. Tiedossa ei ole, kuka lystin kustansi, mutta arvattavasti hauskaa oli.

Tämä ammattikuntaperinne lienee kadonnut viimeistään siinä vaiheessa, kun kirjapainoista alkoi kasvaa oikeita tuotantolaitoksia aiempien pikkupajojen sijaan. Tuolloin kynttilät oli korvattu öljy- ja kaasulyhdyillä eikä tuotannon keskeyttäminen aikataulusyistäkään tullut enää kysymykseen. Tämä tapahtui suurimmissa kaupungeissa viimeistään 1800-luvun puolivälistä lähtien.

Ei siis ihme, että muisto Kynttiläkemuista on painunut unholaan. Päivälehden museo herätti Kynttiläkemu-perinteen henkiin kymmenen vuotta sitten. Nyt kemujen ajankohtaa ei määritellä päivänvalon tai kynttilätarpeen mukaan (sammutusjärjestelmien vuoksi museon tiloissa ei saa edes polttaa kynttilöitä), vaan kalenterista valitaan sopiva arki-ilta ja laitetaan sitten kutsut maailmalle. Kemuihin kutsutaan graafisen alan opettajia, vaikuttajia, museoväkeä ja tutkijoita sekä Painokellarin ystäviä ja museon kokoelman kartuttajia. Yhteisessä vapaamuotoisessa illanvietossa voidaan vaihtaa kuulumisia ja luoda uusia tuttavuuksia.

Kynttiläkemuissa on aina ollut jotain alaan liittyvää ohjelmaakin. Tänä vuonna kemujen yhteydessä avattiin uusi näyttely: Käsityön
ja kuvataiteen välissä. Näyttely kertoi suomalaisen puupiirtäjän, xylografi Anton Nordgrenin elämästä ja tuotannosta.

 

Stadissa tehty 2017

Yksi Kynttiläkemuissa syntyneistä ideoista on Stadin ammattiopiston painoviestinnän opiskelijoiden opinnäytetöiden näyttelyn järjestäminen Päivälehden museossa. Tämä näyttely on ehditty järjestää jo kahdesti ja kolmannen kerran se avataan yleisölle Helsinki-päivänä maanantaina 12. kesäkuuta. Stadissa tehty -näyttely antaa Helsingin kirjapainokoulun toimintaa jatkavan ammattiopiston opiskelijoille mahdollisuuden saada työnsä esille museon näyttelyssä.

Koulun opettajat toimivat esiraatina ja valitsevat tarjolla olevista töistä kymmenen parasta. Päivälehden museon koolle kutsuma ammattilaisraati arvioi sitten työt ja valitsee niistä voittajan. Voittaja palkitaan Taiteiden yönä torstaina 24. elokuuta Päivälehden
museossa järjestettävässä tilaisuudessa. Teksti Markku Kuusela

Jätä kommentti

Kategoria(t): etusivu, toimiala, uutiset

Graafisen alan kulttuuriperintöä tallentamaan

Graafisella alalla laitekanta uudistuu ja tuotantomenetelmät muuttuvat jatkuvasti. Mitä tämän päivän, tai nyt jo historiaan jääneen 2000-luvun alun, tuotantotekniikasta tallentuu jälkipolville?

Tekniikan museon perusnäyttelyn osana
1970-luvun alusta pitkälle 2000-luvulle
esillä ollutta kirjapaino-osastoa moni alan veteraani muistelee lämmöllä. Nyt näyttelyn esineet ovat turvallisesti säilössä museon säilytystiloissa Jyväskylän Kanavuoressa.

Tieto alan kulttuuriperinteestä ei tallennu itsestään. Mitä sinä voit tehdä tallennuksen hyväksi? Vantaanjoen suulla Helsingissä toimiva Tekniikan museo on valtakunnallinen erikoismuseo, jonka tehtävänä on suomalaisen teollisen kulttuuriperinnön tallentaminen. Tehtäväkenttä on laaja, sillä se kattaa kaikki teollisuuden alat. Tallennettavaa ja tutkittavaa siis riittää.

Tehtäväkentän laajuutta on helppo havainnollistaa yhdellä yksityiskohdalla: kirjapainoesineistön osuus museon kaikista esineistä on alle puoli prosenttia! Tekniikan museon kokoelmiin kuulu näet noin 56 000 esinettä. Teknisen alan kirjallisuutta on noin 50 300 nidettä ja valokuvia noin 53 000 kappaletta. Lisäksi museolla on laaja teollisuuden ja tekniikan alan historiallinen arkisto.

Onko kirjapainoesineistö tallessa?
Kirjapainoesineistön määrä kuulostaa kokonaisuuden rinnalla vaatimattomalta. Onko kirjapainokokoelmassa pahoja aukkoja?

– Varhaisemman ajan osalta, aina 1980-luvulle saakka, kirjapainokokoelma on itse asiassa melko kattava, kertoo Tekniikan museon
kokoelmapäällikkö Kirsi Ojala.

Viipurilaisen Zilliacuksen kirjapainon regaalit sisältävät paljon typografisia aarteita.

Kokoelma on aikoinaan kirjapainoalan ammattilaisten kanssa yhteistyössä koottu, ja esineiden taustatiedot ovat hyvin selvillä. Tältä osin kirjapainoperinteen tallennus on siis kunnossa. Mutta entä uudempi tekniikka? Sitä ei kokoelmissa ole juuri lainkaan. Kun tekstin- ja kuvanvalmistus siirtyi tietokoneaikaan, päättyi esineiden systemaattinen tallentaminen kirjapainoissa. Jokunen varhainen offsetkone on kyllä museoitu, Graafisella alalla laitekanta uudistuu ja tuotantomenetelmät muuttuvat jatkuvasti. Mitä tämän päivän, tai nyt jo historiaan jääneen 2000-luvun alun, tuotantotekniikasta tallentuu jälkipolville?

Kuka tallentaa?
Vastuu kansallisen teollisen kulttuuriperintömme säilymisestä ei ole yksin museoilla.

– Yritysten ja yksittäisten työntekijöiden tulisi muistaa, että jos tallennusvastuuta ei kanneta siellä, missä tekniikkaa käytetään, ei perinteen tallennuskaan voi toimia, muistuttaa Ojala.

Tekniikan museon kokoelmapäällikkö Kirsi Ojala työpöytänsä ääressä.

Museot ovat tallennuksen ja siihen liittyvän erityisosaamisen asiantuntijoita. Työpaikoilla ja teollisuudessa puolestaan tunnetaan teknologia sekä tuotantoprosessit ja tunnistetaan niissä tapahtuvat oleel-liset muutokset. Tämä tieto ja siihen liittyvä esineellinen perintö pitäisi saada talteen yhteistyössä museoiden kanssa. Museoalalla tähän ongelmaan on jo pitkään kiinnitetty huomiota.

Tekniikan museokin toimii yhteistyössä useiden yritysten kanssa ja tarjoaa niille museoammatillista osaamista yritysten teknologiaperinnön tallennustyön tueksi. Ensi syksynä museoiden yhteistyönä valmistuu yrityksille suunnattu Kulttuuriperinnön pelastuksen ABC -julkaisu. Sen tavoitteena on toimia kannustimena yritysten työn dokumentointiin. Samalla annetaan konkreettisia käytännön ohjeita tallennustyötä varten.

Kuinka tallentaa?
Perinteisesti esimerkiksi kirjapainojen jälkikäsittelyn työvaiheita tallennettiin ottamalla kokoelmiin yksittäisiä työvälineitä: liimapannuja, lankanitomakoneita, täristimiä ja muita vempaimia. Samalla pyrittiin keräämään kokoelmiin liitetyn esineen
käyttöhistoriaa sekä muita tietoja. Näin luotiin kokonaisuus, joka kertoi sitomoissa tehdystä työstä. Tämä perinteinen tallennustyö
on tärkeää tänäänkin, mutta sen rinnalle on tullut uutta teknologiaa hyödyntävä ns. nykydokumentointi. Siinä tallennetaan tietoa oman ajan tai lähihistorian ilmiöistä ja kohteista.

Nykydokumentoinnin menetelmiä ovat havainnointi, haastattelut, valokuvaus, kuvien ja arkistoaineiston tallennus, videokuvaus sekä esinehankinta. Kertynyt dokumenttiaineisto liitetään museon kokoelmiin ja sitä voidaan käyttää mm. näyttelyissä ja julkaisuissa. Esimerkiksi kirjanvalmistuksen työvaiheet voisi kuvata videolle, tallentaa työprosessin äänet, haastatella työprosessiin osallistuvia työntekijöitä sekä tallentaa tiedot käytetyistä tietokoneohjelmista ja laitteista. Tällaisissa projekteissa museoiden tallennustyön ammattitaito yhdistyneenä työpaikkojen oman alan erikoisosaamiseen takaavat hyvä lopputuloksen.

Esineähkyä
Museot elävät tänään esineähkyn aikaa. Kokoelmatilat ovat täynnä, uusien hankkiminen on kallista, ja museoiden toimintamäärärahoja leikataan jatkuvasti. Vaikka tilanne on hankala, eivät museot ole luopuneet perustehtävästään, kansallisen kulttuuriperinnön tallentamisesta. Tämä koskee myös Tekniikan museota.

– Yhtään esineluovutusta ei suoralta kädeltä torjuta, vakuuttaa Kirsi Ojala.

– Kun havaitset esineen tai ilmiön, jonka paikka mielestäsi on museossa, älä epäröi, vaan tarjoa sitä kokoelmiin. Mutta mieti ensin
tarkat perustelut esityksellesi, hanki kaikki mahdollinen tieto esineestä. Missä sitä on käytetty, kuka sitä on käyttänyt ja milloin? Myös valokuva esineestä sekä esineen fyysiset mitat on hyvä toimittaa museolle jo tässä vaiheessa. Museossa sitten punnitaan
kokoelmapoliittisin kriteerein, liitetäänkö tarjottu esine museon kokoelmiin.

Vaikka esine ei päätyisikään kokoelmiin, siitä kerätty tieto ei mene hukkaan, vaan tallennetaan museon tietojärjestelmiin. Esimerkiksi aiemmin kokoelmiin liitetyn vastaavan esineen museaalinen arvo vahvistuu näistä uusista tiedoista, ja yhteinen perinnepääomamme karttuu. Tuotantoprosessien dokumentoimisessakin työpaikkojen ja yksittäisten toimijoiden aktiivisuus on tärkeää. Mitä enemmän valmistelet asiaa, sitä parempi asiantuntija sinusta tulee. Jos vielä saat työnantajankin kiinnostumaan hankkeesta, voit olla keskeisenä vaikuttajana siinä, että jokin tärkeä osa suomalaista kirjapainoperintöä tallentuu jälkipolville.

Yksi Tekniikan museon kokoelmien suurimmista esineistä on rotaatiopainokone 1910-luvulta. Sillä painettiin mm. Työmieslehteä.

Teksti Markku Kuusela Kuvat Tekniikan museo ja Markku Kuusela.

Jätä kommentti

Kategoria(t): etusivu, median ilmiöitä, toimiala