Näyttelyt avautuvat taas kesäkuussa

Museot ja galleriat saavat taas avata ovensa kävijöille kesäkuussa. Designmuseon Galleriassa on esillä näyttely SCHICK TOIKKA 23.8.2020 asti.

Näkymä näyttelystä Schick Toikka:
Other Words Designmuseon Galleriassa. ©Juho Huttunen

Schick Toikka on Florian Schickin (s.1982) ja Lauri Toikan (s. 1984) vuonna 2010 perustama kirjainmuotoilustudio. Berliinissä ja Helsingissä toimiva studio on tullut tunnetuksi ajattomasta ja kekseliäästä otteestaan fonttisuunnitteluun.

Visuaalisen viestinnän suunnittelijoiden järjestö Grafia myönsi tänä vuonna Schick Toikalle Vuoden Graafikko 2020 -palkinnon. Palkintonäyttely Other Words avautuu yleisölle koronavirusrajoitteiden päätyttyä.

Lue näyttelyn lehdistötiedote kokonaisuudessaan täältä.

Vuoden valokuvataidekirja 2019 on Johannes Romppasen Lilja

Kuva: Daniel Niittymäki, 2020 / Suomen valokuvataiteen museo.

Valokuvataiteilijoiden liitto ja Suomen valokuvataiteen museo ovat antaneet Vuoden valokuvataidekirja 2019 -palkinnon Johannes Romppasen kirjalle Lilja.

Ansiokkaan valokuvataidekirjan tekijälle myönnettävän, vuosittaisen palkinnon suuruus on yhteensä 4000 euroa, 2000 euroa voittajalle ja jokaiselle finalistille 500 euroa. Vuoden 2019 palkinnosta päätti kuvataiteilija-valokuvaaja Ulla Jokisalo.

Lilja on Romppasen dokumentaatio vuosista 2013–2018 ja niistä seurannaisvaikutuksista, joita lapsen yllättävä cp-vammaisuuden diagnoosi hänen perheessään aiheutti.  Jokisalo kiinnitti erityishuomiota kirjaan taide-esineenä:

”Vaikka valokuvakirjan painopaperi on hyvin ohut ja huokoinen, niin jokaisen valokuvan painojälki on hämmästyttävän korkealaatuinen sekä yksityiskohtien että värien toistossaan. Mielenkiintoinen yksityiskohta valokuvakirjassa on painosivujen jättäminen rosoreunaisiksi, jolloin katsojan on itse avattava kirjan jokainen aukeama kuvien näkemiseksi. Teoskokonaisuuteen kuuluu myös kuva- ja värimaailmaltaan suloisen aistikas kotelo, johon on rei’itetty teosnimi Lilja. Päälle päätteeksi valokuvakirjan ja sen kotelon ympärillä on vielä käsin taiteltu ja kaksipuolisesti valokuvin painettu hurmaava käärepaperi.”

Lue lisää >>>

Kirjan tiedot:
Johannes Romppanen: Lilja
Valokuvat ja teksti: Johannes Romppanen
Graafinen suunnittelu: -SYB-
Värimäärittely: Colour & Books
Sidonta: Fopma Wier
Kustantaja: omakustanne
Ilmestymisaika: joulukuu 2019
Kirjapaino: Jos Morree Fine Books
Sivut: 268
ISBN: 978-952-94-2208-1

Sananvapauden päivää vietetään 3.5.

Kansainvälistä lehdistönvapauden päivää vietetään maailmanlaajuisesti 3. toukokuuta. Sanomalehtien maailmanjärjestö WAN-IFRA ja monet muut sananvapautta puolustavat järjestöt kehottavat hallituksia ja viranomaisia huolehtimaan toimittajien turvallisuudesta ja vapaudesta tehdä työtään.

Suomessa sanomalehdet korostavat sananvapauden päivänä rooliaan sananvapauden puolustajina ja toteuttajina sekä kansalaisten vaikutuskanavana ja mielipidefoorumina.

YK:n yleiskokous julisti kansainvälisen lehdistönvapauden päivän vuonna 1993 opetus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unescon aloitteesta. Päivämäärä, 3. toukokuuta, tulee Windhoekin julistuksen hyväksymisestä 3.5.1991. Namibiassa hyväksytty julistus puolusti itsenäistä ja moniarvoista lehdistöä.

 

LIsää aiheesta >>>

Unescon teemasivuille >>>

Työturvallisuusohjeita etätyöhön

Etätyöhön ryhtyminen edellyttää molemmin puolista suostumusta ja sopimista. Etätyöjärjestelyä koskeva sopimus on myös hyvä tehdä kirjallisesti. Työjärjestelyjen osalta on tarpeen sopia erityisesti raportointijärjestelyistä, yhteydenpidosta työpaikalle sekä työaikajärjestelyistä

Työterveyslaitos on koonnut toimenpidesuosituksia työnantajille. Yhtenä suosituksena Työterveyslaitoksen ohjeessa on etätyö. Työnantajan ja työntekijän on tärkeää tietää, miten työlainsäädäntöä sovelletaan ja miten vakuutusturva toteutuu etätyössä.

Lue lisää >>>

Vuoden 2019 kauneimmat kirjat on valittu

Piippo_Sakari_Eräitä_huomioita_suomen_poliittisesta_järjestelmästä_kansi
Photo ©Antti Huittinen

Kauneimman kirjan arvonimen saa tänä vuonna oivaltava ja tinkimättömällä ammattitaidolla tehty Sakari Piipon Eräitä huomioita Suomen poliittisesta järjestelmästä (Kustannusosakeyhtiö Kosmos). Kirjan ulkoasun on suunnitellut Anna-Mari Tenhunen.

Voittajaksi valitussa kirjassa korostuu hyvän ja monialaisen työryhmän tärkeys. Mikään kirja ei synny yksittäisen kirjailijan, valokuvaajan, ulkoasusuunnittelijan, painajan tai sitojan yksilösuorituksena.

Kirjan ulkoasu on yhtä sen sisällön kanssa. Kirja on kokonaisuus, jonka tekevät yhdessä eri alojen ammattilaiset.

Kauneimmat kirjat 2019 -kokoelmaan valittiin yhteensä 29 kirjaa. Valikoimassa pyrittiin monipuolisuuteen sekä lajityyppien että suunnitteluratkaisujen osalta: klassisen kirjasuunnittelun ohella kokoelmassa on rajoja rikkovia, konventioista poikkeavia näkemyksiä ja toteutustapoja.

Kauneimmat kirjat 2019 osallistuvat Best Book Design from all over the World -kilpailuun ja kiertävät näyttelyissä Suomessa ja kolmessa Euroopan maassa. Teokset ovat myös esillä Leipzigin kirjamessuilla vuosittain. Kilpailun järjestämistä tukevat Suomen Messusäätiö ja Otavan kirjasäätiö.

Kauneimmat kirjat 2019 -näyttely avataan Kansalliskirjaston Galleriassa myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.

Kansalaisjärjestö

Juhlavuosi on takana ja uusi vuosikymmen vauhdilla menossa. Mediaunionin hallitus kokoontui alkuvuonna jo perinteiseen seminaariinsa. Tänä vuonna haettiin yhdistyksen toiminnalle strategiaa, visiota ja missiota tuleville vuosille tai jopa vuosikymmenille.

Yhdistystoiminta on kansalaistoimintaa, joka määritellään aktiiviseksi toiminnaksi itsestä ulospäin. Siinä toimitaan siis yhdessä muiden kanssa yhteiseksi hyödyksi. Toimintaan liittyy yhteisöllinen ulottuvuus, joka yhdessä järjestötoiminnan kanssa on oikeastaan kansalaisyhteiskunnan ydin. Kansallinen yhteiskunta käsittää kaksi muutakin toiminnallista ”haaraa” eli valtion (julkinen talous) ja markkinat (yksityinen talous).

Suomessa kansalaistoiminta ja järjestöissä toimiminen on hyvin aktiivista. Yhdistyksiä on perustettu jo 1700-luvun lopulta lähtien. Esimerkiksi vuonna 1831 turkulaiset yliopistoaktiivit perustivat Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran. Helsingin kirjanpainajat perustivat oman yhdistyksensä vuonna 1885. Ja kuten tunnettua, faktorit perustivat Suomen Faktoriliiton vuonna 1909.

Kansalaistoiminnan historia on siis pitkä ja sen merkitys suuri. Mutta nykyinen elämänmeno korostaa individualismia ja yksilöllisyyttä. Monella tapaa viestintäteknologian kehitys ja avoimempi maailma on sitä vain kiihdyttänyt. Ammattiyhdistysten ja poliittistenkin yhdistysten (puolueet) vaikutusvallan pienentyminen ja jäsenmäärien supistuminen kiihtyy.

Samalla kun kansalaisyhteiskunnan vanha ydin sulaa, on tilalle tulossa koko ajan lisää erilaisia elämäntapayhdistyksiä. Kansalaistoiminnan volyymi pysyy helposti ennallaan tai jopa kasvaa, vaikka onkin entistä pirstaloituneempaa. Nykyajan kansalaistoiminnan ilmiöitä ovat myös ”yhden asian liikkeet”, joita syntyy helposti modernin maailman viestintävälineillä, kuten internetin ja mobiilisovellusten avulla. Uudet liikkeet ja järjestöt ovat tuoneet mukanaan myös uudenlaisia näkökulmia ja toimintatapoja kansalaistoimintaan. Nehän verkottuvat helposti globaaleiksi ja voivat toimia puhtaasti virtuaalisina verkostoina, mutta silti tiiviinä, suljettuina ryhminä (esim. Facebook ryhmät).

Ei ehkä sittenkään ole ihme, että kansalais- ja järjestötoiminta kukoistaa Suomessa. Organisoituminen ryhmiin on ollut tapana jo yli 200 vuotta. Tapa houkuttaa ihmisiä edelleen yhdistyksiin ja muihin yhteiskunnallisiin liikkeisiin.

Mediaunionin hallituksen seminaarissa ja sitä seuranneessa kokouksessa syntyi päätös sääntömuutosehdotuksesta: nimi menköön vaihtoon. Eihän yhdistyksen toiminta ole pelkästä nimestä kiinni, mutta nimi saisi mielellään kuvata oikeata toimintaa. Parhaimmillaan nimi kertoo selkeästi, ketkä kansalaistoimintaa harrastavat, minkä takia järjestö on olemassa ja miten se on organisoitu (säätiö, yhdistys, osuuskunta jne.). MDU ei ole liitto (unioni), eikä edes edusta mediaa. Ehkä tuo viestintäalan (tai sitä lähellä olevien alojen) käyttö on säännöissämme hieman suurentelua. Vai mitä mieltä itse olet?

Yhdistyksesi kokoontuu päättämään muun muassa tästä sääntökohdasta ja monista
muista tärkeistä asioista huhtikuussa. Tule paikalle ja vaikuta!

Mukavaa ja lämmintä kevättä toivottaen,

Vesku
Yhdistysfaktori Vesa Salmi
puh. 050 467 9577
info@mediaunioni.fi

Allan Frilander – kirjapainoammattilainen ja taiteilija

Koulupoikasena Allan Frilander seurasi tarkasti kotitalonsa pihapiirissä toiminutta
sanomalehti Keskisuomalaisen kirjapainoa. Hän kyseli ammattilaisilta, mitä kukin teki ja miten laitteet toimivat. Vastaanotto oli suopeaa, ja Allanista tuli tuttu näky tässä jyväskyläläisessä kirjapainossa.

frilander lukee
Allan Frilander kotisohvallaan tutkimassa kirjoittamaansa kirjaa.

Kun Frilander nuorena toimitti omaa koululaislehteä, hän kysyi faktorilta, voisiko sen tehdä kirjapainossa. Lupa myönnettiin, ja niin Frilander pääsi kastin ääreen. Ammattilaisten neuvoilla lehti tuli tehdyksi. Sen jälkeen faktori toi 12-vuotiaalle koululaiselle uutta ladottavaa, oikeita töitä, joista lupasi maksaa palkkaakin. Siitä se lähti. Valitsiko Allan ammatin vai ammatti Allanin?

Kirjapainoura jatkui Uuden Suomen kirjapainossa Helsingissä. Siellä Frilander suoritti konelatojan opin. Kun jyväskyläläinen kirjanpainaja Jalmari Mantere vieraili Uuden Suomen kirjapainossa, hän tokaisi Frilanderille: ”Mitä sinä täällä teet, sinua tarvitaan Jyväskylässä”. Tämän ”käskyn” ja samaan aikaan osuneen vuoden 1949 kirjaltajalakon siivittämänä Frilander palasi Jyväskylään.

Kun taidot karttuivat, alkoivat faktorin tehtävät kiinnostaa nuorukaista. Faktorikoulu olisi tarjonnut väylän edetä uralla, mutta Mantere ei ajatuksesta innostunut. Sen sijaan hän lupasi opettaa kaikki tarvittavat faktorintaidot. Suomen Faktoriliiton jäseneksi Frilander hyväksyttiin tammikuussa 1951. Jäsenkirjan mukaan hän on faktori numero 678.

Frilander_veistoksia
Frilanderin muovaamia veistoksia työhuoneen hyllyllä. Lintuaiheinen veistos on Frilanderin isän valmistama.

Frilanderin kyvyt tunnistettiin, ja hän sai stipendin ensimmäisille Drupa-messuille vuonna 1951. Myöhemmin hän kierteli myös Pohjoismaissa ja muun muassa Sveitsissä hakemassa tuntumaa alan kehitykseen ja uuteen, vasta läpimurtoaan tekevään offsettekniikkaan.

Mantereen kirjapainon jälkeen Frilander testasi faktorintaitojaan Työn Voiman kirjapainossa. Mutta suuremmat haasteet odottivat Keuruulla, jonne Otava oli perustamassa kokonaan uutta tuotantolaitosta. Frilander palkattiin sinne ylifaktoriksi vuonna 1955. Hänen tehtävänään oli johtaa laitoksen käyttöönottoa.

Seuraava haaste tuli Pietarsaaresta, jossa Jakobstads Tidningin kirjapainoon tarvittiin uudistustaitoista vetäjää. Toisin kuin aiemmat lyhyemmät työsuhteet, tuli Pietarsaaresta pitkä pesti. Se alkoi vuonna 1958 ja päättyi, kun Frilander jäi eläkkeelle vuonna 1983.

Frilander_taitavat kädet ja pieni kirja
Allan Frilander esittelee pienintä sitomaansa kirjaa.

Kuvanveistäjä ja faktori
Käden taidot, jotka olivat vieneet kastin ääreen, veivät Frilanderin myös taiteen pariin. Erilaiset muodot ja niiden luova toteuttaminen kiinnostivat, ja vapaa-aika täyttyi veistosten muotoilusta. Vuonna 1966 Frilanderin veistoksia oli ensimmäisen kerran esillä taidenäyttelyssä. Kyseessä oli yhteisnäyttely kahden taidemaalarin kanssa.

Sittemmin näyttelyitä on ollut eri puolilla Suomea ja ulkomaillakin. Frilanderin töitä on museoiden ja yksityisten kokoelmissa. Viimeisin Frilanderin näyttely järjestettiin Jyväskylässä kaksi vuotta sitten; se oli taiteilijan 90-vuotisjuhlanäyttely.

Kirjaimet ovat kiinnostaneet Frilanderia aina siitä lähtien, kun hän oppi lukemaan. Kiinnostus syveni muinaisiin kirjoitusjärjestelmiin saakka. Tästä kiinnostuksesta on syntynyt lukuisa joukko taideteoksia, joissa on mukana myös sokeain pistekirjoitusta. Niille, jotka eivät pistekirjoitusta osaa, teokset ovat visuaalisia, mutta sokeat pystyvät lukemaan niihin sisältyvän viestin.

Kirjapainoammatin peruja on myös Frilanderin kiinnostus kirjansidontaan. Hän osti Gutenberg-museosta Mainzista maailman pienimmäksi mainostetun kirjan. Sen koko on 5 x 6 mm. Se oli haaste, johon Frilander vastasi valmistamalla oman pienen kirjansa, mutta hän hävisi kuitenkin koossa (6 x 7 mm). Maailman pienin kirja on tehty liimasidoksena. Frilander päätti yrittää, kuinka pienen kirjan saa tehdyksi tavallisella lankamenetelmällä. Näin syntyi komea nahkakantinen teos, jonka koko on 10 x 15 mm.

Puinen painokone
Oman puusta tehdyn painokoneen rakentamista Frilander kokeili jo koululaisena. Ensimmäiset yritykset jäivät kesken, mutta ajatus ei jättänyt rauhaan. Eläkkeelle jäätyään Frilander alkoi perusteellisesti tutkia painokoneen historiaa. Tavoitteekseen hän otti selvittää, millaisen laitteen Daniel Medelplan rakensi Pälkäneellä aapisten painamista varten vuonna 1719. Alkoi projekti, jonka tuloksena syntyi kaksi toimivaa puista painokonetta. Näistä ensimmäisessä puristusvoiman antoi puinen ruuvikierre. Frilander kuitenkin päätteli, että sellaista rakennetta Medelplanin koneessa tuskin oli. Niinpä hän rakensi toisen, vipuvarteen perustuvan koneen. Tämä jälkimmäinen kone on kesäisin nähtävillä Medelplan-museossa Pälkäneellä.

Frilander_jäsenkirja
Allan Frilanderin Suomen Faktoriliiton jäsenkirja vuodelta 1951.

Allan Frilander täytti tammikuussa 92 vuotta. Kuvanveistäjä-faktorin koti on täynnä taidetta. Jyväskylän kodin ulkovarastossa on ensimmäinen Frilanderin rakentamista toimivista puisista painokoneista. Sille olisi hyvä löytää koti, jossa laite voisi kertoa kahden suomalaisen kirjapainotaiturin – Medelplanin ja Frilanderin – elämäntyöstä. Laite on myös kunnianosoitus suomalaiselle lukutaidolle.

Kutsu MDU:n yhdistyksen kokoukseen

Tervetuloa Mediaunioni MDU ry:n sääntömääräiseen yhdistyksen kokoukseen
lauantaina 18.4.2020 klo 12.00 Finlandia Park Hotel Helsinkiin, Pohjolankatu 38, 00600 Helsinki.

Tarjoamme buffetlounaan klo 11.00 alkaen – siihen ilmoittautuminen 7.4.2020 mennessä ensisijaisesti jäsensivujen Tietoa tapahtumista > Yhdistyksen kokoukset -osiossa. Voit myös ilmoittautua faktori Vesa Salmelle, p. 050 467 9577, jos jäsensivuille kirjautuminen ei ole mahdollista.

Kokouksessa käsitellään sääntöjen 11 §:n määräämät asiat ja jäsenten hallitukselle 12.3.2020 mennessä esittämät asiat. Kokousmateriaali julkaistaan jäsensivuilla 4.4.2020 mennessä. Jos jäsensivuille kirjautuminen ei ole mahdollista, pyydä kokousmateriaali postitse faktorilta, p. 050 467 9577.

Mediaunioni MDU ry:n hallitus

Tarinankertojia iltanuotiolla

Jos paperille painettu kirja keksittäisiin nyt, sitä ehkä markkinoitaisiin ekologisena
ja uusiutuviin luonnonvaroihin perustuvana hyödykkeenä. Ei tarvita akkuja tai niiden lataamista, ei synny elektroniikkaromua. Voi edetä omassa tahdissa, ei äänikirjan lukijan
nopeudella. Virta ei lopu eikä laite rikkoudu edes kastuessaan. Sivuille on helppoa tehdä
reunamerkintöjä ja alleviivauksia. Kirja on näyttävä lahjaesine ja arvostettu sisustuselementti.

Tarinat ovat aina kiehtoneet ihmisolentoja. Jo ammoin klaanit kokoontuivat iltanuotioille kuuntelemaan tarinankertojia. Tarinat siirtyivät sukupolvelta toiselle muistinvaraisesti. Kun iltanuotioiden perinne hiipui, tarinat jatkoivat elämäänsä. Jossain vaiheessa joku dokumentoi niitä. Suomessa näin teki Elias Lönnrot, ja tarinat koottiin Kalevalaksi.

Tekniikan kehittyessä löytyi uusia esitystapoja. Tänään uusimpaan tekniikkaan (esim. podcast) tukeutuvia monimediallisia tarinoita kutsutaan audiodraamoiksi ja niiden tekijöitä audiodokumentaristeiksi. Kirjallisia teoksia voi lukea mm. älypuhelimilla ja tableteilla. Kirjoittajan nuoruudessa suosittuja olivat mm. radiokuunnelmat ja kuunnelmasarjat.

Painettu kirja täyttää rauhoittumisen ja hiljaisen elämyksen tarpeita. Se sopii suomalaiseen mielenlaatuun erityisesti lasten iltasatuina. Lapsenlapseni on tämän päivän ”painetuista äänikirjoista” oppinut, miten maasika ääntelee, hevoset hirnuvat ja piipaaautojen sireenit ulvovat. Mutta kun halutaan olla lähekkäin tai valmistautua nukkumiseen, haetaan kirja, josta luetaan tuttu iltasatu. Tätä rituaalia ei tarvinnut lapselle opettaa – se on geeneissä.

Norja, Suomi ja Japani olivat sanomalehtien kulutuksen huippumaita. Sivistysmaan maineessa kylpenyt Ranska oli kaukana meistä. Kun 1980-luvun Helsingin Sanomien sunnuntaipainos ei aina mahtunut kerrostalojen postiluukuista repeämättä, perustettiin projekti postiluukkujen suurentamiseksi. Nyt lähes kaikki sanomalehdet ovat tabloid-kokoisia ja mahtuvat hyvin koteihin. Enää eivät kalakauppiaatkaan kääri kaloja vanhoihin sanomalehtiin.

Maailma muuttuu. Aikoinaan iloittiin, kun hevosvarkauksia tehtiin yhä vähemmän, kunnes tilastoista löydettiin uusi kasvava rikosnimike, autovarkaudet. Joskus uusi asia korvaa jonkin ilmiön kokonaan. Kylmäkonetekniikka lopetti Yhdysvalloissa kukoistaneen jääteollisuuden, rautalaivat tuhosivat Oulun tervaporvarien bisneksen ja digitaalikamera filmipohjaisen valokuvauksen ja sen materiaalituotannon.

Mutta aina ei käy näin. Valokuva ei lopettanut maalaustaidetta eikä äänilevyteollisuus elävää musiikkia. Televisio ei tuhonnut elokuvateollisuutta – elokuvateatterit siitä kärsivät, mutta elokuvateollisuus sai vauhtia, koska televisio tarvitsi Hollywoodin tuottamia sisältöjä.

Elokuvakirjailija Peter von Bagh houkuteltiin aikoinaan mukaan tekemään cd-rom-pohjaista monimediaista elokuvakirjaa. Mies teki työtä käskettyä ja teos Kinopalatsi, suomalaisen elokuvan kultainen cd-rom valmistui. Mutta siitä ei koskaan tullut sellaista menestystä kuin hänen painetuista elokuvakirjoistaan.

Mediamaisema on muuttunut viimeisten 50 vuoden aikana enemmän kuin niitä edeltäneiden 500 vuoden aikana. Vielä 1960-luvulla vitsailtiin, kuinka Gutenberg,
jos pääsisi vierailemaan kirjapainoon, hämmästelisi latomon sähkövaloja. Muuta hämmästeltävää ei herra Gutenbergilla olisi kuulemma ollut.

Viime vuosien muutokset näkyvät myös sanoissa, eivät pelkästään teoissa. Kirjanpainajain päiviä oli vietetty kymmeniä vuosia, kunnes ne lakkautettiin 2010-luvun alussa. Nykyisin vietetään Mediapäivää. Vuodesta 1914 vuoteen 1997 työntekijöitä edusti
Suomen Kirjatyöntekijäin Liitto -niminen ammattijärjestö. Sitten se muuttui Viestintäalan ammattiliitoksi ja on nyt Teollisuusliitto. Perusfaktorikin kuului aikoinaan Suomen Faktoriliittoon, nykyisin hän on Mediaunionin jäsen.

Tavaroiden keräämisestä tietojen keräämiseen

Harrastaja Pentti Salo
Pentti Salo, kuva Jorma Suomi.

Olen vuonna 1947 Helsingissä syntynyt ja sieltä vuonna 2008 Turkuun muuttanut eläkeläinen. Astelin 1.9.1962 Sanoma Osakeyhtiön siviilipainoon Helsingin Pitäjänmäellä tavoitteenani päästä neljä vuotta kestävään käsinlatojan oppiin. Talossa työskentelivät myös faktorit Aleksis Stenvall, Paavo Punakivi, Seppo Manner ja Niilo Turkkila. Pääsin
siis hyvään seuraan.

 

Suoritetun opin ja armeijan jälkeen toimin muutaman vuoden latojana ja faktorina. Kun metallilatomoa ajettiin alas vuonna 1974, siirryin myyntitehtäviin. Vuonna 1999 Helsinki Media ja TS-Yhtymä yhdistivät painotoimintansa – silloin jatkoin Hansaprintin myynnissä Vantaalla. 60 vuotta täytettyäni eläköidyin 45 työvuoden jälkeen.

Keräilyinnostukseni oli herännyt jo 1950-luvulla, kun monien pikkupoikien tavoin puuhailin postimerkkien, tulitikkurasioiden etikettien, purkka- ja kahvipakettien
keräilykuvien kanssa. Keräsin myös turhia rahoja eli liian vanhoja tai ulkomaalaisia,
jotka eivät kelvanneet karkkien maksamiseen. Aikuisiällä huomasin, että kannattaa tehdä keräilysuunnitelma.

Faktori12020PenttiSalo2

Jatkoin rahojen parissa, ja keräsin USA:n ja Meksikon kolikoita sekä Suomen
markka-ajan kolikoita. Mielenkiintoni aseisiin tarkentui Suomen armeijan
sotilaskäsiaseisiin, ja tutustuin alaan ja sen keräilytoimintaan Suomen Asehistoriallinen
Seuran, Ellivuoren asenäyttelyiden ja Turun Arma Aboan avulla.

Jo 1950-luvun lopulla olin mankunut osan sukulaisten sota-aikana saamista kunniamerkeistä itselleni, sillä niiden merkitys saajilleen ei silloin mielestäni ollut kovin suuri. Sotajuttujakin olisin myös kuunnellut, mutta niitä minulle ei kerrottu. Aikuisena kunniamerkkikokoelmani koostui Vapaudenristin ritarikunnan myöntämistä talvi- ja jatkosodan kunniamerkeistä sekä näiden muistoristeistä ja -mitaleista. Aivan huippu olisi Mannerheim-risti.

Kun kokoelmien turvallisen säilyttämisen kustannukset nousivat merkittävästi
isommiksi kuin niiden ilot, fundeerasin, että ”jottan tarttis tehrä”. Sitten historia vei mukanaan. Vaihdoin tavaroiden keräilyn tiedon keräämiseen, jota tietotekniikan kehitys ja arkistojen avautuminen ovat helpottaneet. Selvitin netissä sukulaisilta saamieni mitaleiden kohtaloita. Löysin paljon tietoa, jota olisi aikanaan pitänyt hakea Sota-arkistosta, joka nykyisin on osa Kansallisarkistoa. ”Mitä enemmän tiedät, sitä enemmän
haluat tietää”, joku viisas sanoi.

Ennen keräsin tavaroita omaksi ilokseni, sillä oli kiva omistaa jotain. Nyt minulle riittää tieto, ja olen voinut tietoja keräämällä pitää itselleni merkittävistä aiheista pikku esityksiä muillekin senioreille. Sitä Mannerheim-ristiä en koskaan saanut hankittua. Neljä vuotta sitten Hagelstamilla huutokaupattiin ritarimerkki 153 hintaan 55 000 euroa.

Teksti Pentti Salo