Sana vuoden päätteeksi

FAKTORI 2/1968

OTTEITA FAKTORIKOULUN 7. kurssilla opiskelleen Kalervo Lindgrenin tutkimuksesta Graafisen teollisuuden työtapaturmat:

Tapaturmien torjuntaan on graafisessakin teollisuudessa kiinnitetty huomiota jo useiden vuosikymmenien ajan. Merkittävä edistysaskel saavutettiin 28.3.1930, jolloin annettiin yksityiskohtainen työturvallisuuslaki. Laki astui voimaan seuraavan vuoden alusta. Työturvallisuutta säätelevä laki uudistettiin perusteellisesti 28.6.1958. Työturvallisuutta valvotaan jatkuvasti laeilla, asetuksilla ja ohjeilla. Vanhin voimassaoleva asetus lienee peräisin vuodelta 1917: ”Asetus työssä teollisuus- ynnä eräissä muissa ammateissa (64/1917).”

Graafisen alan koneiden suoja- ja varolaitteisiin on viime vuosina kiinnitetty huomiota yhä lisääntyvässä määrin. Alan koneistuksen pitkäikäisyydestä johtuen on kuitenkin edelleen runsaasti käytössä koneita, joiden suojalaitteissa on paljon toivomisen varaa.

Sosiaaliministeriön julkaisema virallinen tilasto kertoo kuitenkin, että vuonna 1960 menetettiin 18 859 työpäivää 775 työtapaturman seurauksena graafisella alalla.

Työhön soveltumattomat jalkineet ovat aiheuttaneet suurimman osan tähän ryhmään (= sitomo) kuuluvista kaatumisista ja putoamisista. Sitomon työvoima on naisvaltaista, ja kuten tiedämme nainen on turhamainen, jolloin kauneus usein korvaa käytännöllisyyden. Korkeakorkoinen kenkä ei kuitenkaan anna jalalle riittävää tukea kaikissa työvaiheissa, esim. erilaisten taakkojen nostossa. Toisena tähän ryhmään kuuluvana tapaturmien aiheuttajana ovat kaatumiset työpaikan portaissa.

Tapaturmien määrässä johtaa maanantai, kuten voi odottaakin. Edellisen illan ja yön huvitukset ja mahdollinen alkoholin käyttö aiheuttavat väsymystä ja alttiutta tapaturmille. Yllättävää sitä vastoin on torstain suuri tapaturmamäärä. Eräänä selityksenä tähän on monien kirjapainolaitosten käyttämä tapa maksaa palkka joka toisena keskiviikkona, jolloin torstaista helposti muodostuu ns. ”toinen maanantai”.

FAKTORI 9/1968

SANA VUODEN PÄÄTTEEKSI otsikoi Suomen Faktoriliiton puheenjohtaja Ahti Åvall pääkirjoituksensa vuoden 1968 viimeiseen lehteen:

Avatessamme lehden, kuunnellessamme radiota tai katsellessamme televisiota toteamme, kuinka yhteiskunta askel askeleelta luopuu perinteellisistä suhtautumisperiaatteistaan ajan probleemeihin ja hakeutuu uusiin tarpeellisiin uudestijärjestelyprosesseihin. Ei ainoastaan yhteiskunta vaan myös teollinen elämä on joutunut sen pyörteisiin. Uudistukset ja kehitys asettavat meidät yhä uudelleen arvioimaan asenteemme, kun seuraamme, miten automatisointi, rationalisointi, teknilliset uutuudet ja fuusiointi ovat vallanneet jalansijaa teollisuudessa.  Graafinen ala maassamme ei ole jäänyt kehityksessä muista jälkeen, sen toteamme jo tulleista ja tulossa olevista mullistavista uutuuksista.

Yllämainitusta voimme todeta, että uudestijärjestely ja teknillinen kehitys ovat kuuluneet tämän vuoden tavoitteisiin ja uusia tavoitteita on jo asetettu seuraavillekin vuosille. Meidän on suhtauduttava myönteisesti kehityksen kulkuun ja sen eri vaiheisiin, ellei se ole inhimillisyyttä loukkaavaa. Kouluttamalla ja kehittämällä itseämme, innoittamalla ja tukemalla toisiamme pystymme luomaan tyydytyksen toiminnassamme kukin omalla sarallamme.

Elämme hyvin mielenkiintoista aikakautta. Se on mielenkiintoista vain niille, jotka ovat asettaneet tavoitteensa tulevaisuutta silmällä pitäen. Hyvää vuoden loppua. A. Å.
Tekstin toimitti Jorma Suomi

50 v sitten Skannaus_20181015 Faktorien rouvat

 

Ulkopohjoismaisista kirjoista

Faktori 1/1968 Halvor Durban-Hansenin IV:llä Pohjoismaisella Kirjaviikolla pitämän esitelmän lyhennelmä:

Eikö kirjoissa ole mitään eroja? Kyllä, kaikki tietävät, että nykyisin hintaluettelo, meijerin vuosikirja ja koulukirja näyttävät toisenlaisilta kuin bibliofiilinen painate tai juhlajulkaisu. Meidän ns. asiallinen, järkevä, kehittynyt aikamme arvostelee kirjojen valmistusta ensisijaisesti objektiivisesti; kirjojen valmistuksessa kirjaa on pystyttävä muuntamaan eri kirjalajien, eri tarkoitusperien ja eri hintojen mukaisesti.

Asianlaita ei ollut sama 150 vuotta sitten. On muistettava, että erilaistuminen, joka on ilmennyt eri kirjalajien muodostumisena, on kehitysilmiö, joka tavallaan ja usein on ylellisyyttä. Onkin ilmeistä, että hyvät taloudelliset olosuhteet todennäköisesti ilmenevät teknisesti ja ammattitaidollisesti korkeana kirjatuotantona. Yleissilmäyksenä sanottakoon, että elintaso on erityisen korkea Amerikan Yhdysvalloissa, Sveitsissä, Alankomaissa ja Pohjoismaissa. Näiden maiden kirjat ovatkin yleensä huomattavan hyvin ja huolellisesti valmistettuja.

Saksassa tunnutaan päässeen esteettisesti ja lukuoptisesti korkeatasoiseen kirjaan. Samaa kokonaisvaikutelmaa on myös itävaltalaisissa kirjoissa – niiden kaikista erikoisuuksista huolimatta – kuitenkin on havaitsevinaan niissä sitä hurmaavampaa inhimillisyyttä, joka on tunnusomaista näille etelämpänä asuville sukulaisille.

Sveitsiläinen typografia on parasta käyttötaidetta tässä vuoristomaassa, jossa muuten on kirjapainotaidon alalla ilmeisen vähän sellaista, mistä ylpeillä samalla tavoin. Voidaan pitää tosiasiana, että italialaisille kirjoille on tunnusomaista saavutusten epätasaisuus vain satunnaisine muotoilunsa puolesta kiinnostavine kirjatulvineen, joita kuitenkin on pilaamassa suorastaan huono ammattitaito.

Eurooppalaisista maista Hollannilla on huomattava asema kirjapainotaidon alalla. Yleensä hollantilaisessa kirjassa on kuitenkin jotakin valitettavan kuivaa. Sitä leimaa liiaksi valtiollisuus ja kansainvälinen korrektius.

Euroopan kirja- ja julkaisumysteerio on Ranska. Monista selittelyistä huolimatta sen kirjatuotanto on sekä esteettisesti että typografisesti syvässä aallonpohjassa. Englantia puhuvien maiden kirjatuotannossa on jokin yhteinen englantilainen piirre, jonka tuntee selvästi ja tunnustaa. Sallikaa minun luonnehtia tätä kirjaa – imperiumin tuotetta – melko verkkaiseksi, näennäisen vaatimattomaksi, mutta todellisuudessa vuorenvarmaksi ja itsetietoiseksi ilmiöksi, joka konservatiivisen ikävystyttävänä pakottaa lukijoita hankkimaan silmälaseja ja voimakkaampaa lukuvalaistusta, mm. koska se mielellään on halpa – kohtuullisen hintainen.

Minua harmittaa, että minä kuitenkin tunnen tietynlaista myötätuntoa englantilaista kirjaa kohtaan; ainakaan se ei koskaan ulkoasullaan lupaa enempää kuin mitä se maksaa. Se on varma, luotettava, hienostunut. Jos tarkastellaan Itä-Euroopan maiden kirjatuotantoa, huomataan, että Tšekkoslovakia ja Unkari ovat erittäin pitkällä kirjatuotannon kehityksessä mitä tulee sekä tekniikkaan että muotoiluun.

Mitä tulee Yhdysvaltoihin, ei käy kieltäminen, että valtavien mahdollisuuksien maa on suurten pettymysten maa kirjapainotuotteiden alalla. Poikkeuksina on mainittava kaksi tärkeää seikkaa: yleensä on kirjasinten valinta erittäin hyvä ja kirjansidonta on varmaa, joskaan ei aina ammattitaidollisesti vaikuttavaa. Ja teknisesti Yhdysvalloissa ollaan taitavia. Jos uskaltautuu tekemään johtopäätöksiä ja katsomaan tulevaisuuteen menemällä tässä annettujen välähdysten edelle, lienee mahdollista sanoa – osittain nojaamatta tosiasioihin – että kirjan keskus toivottuna sivistystuotteena on Keski-Eurooppa – ja että sen laatu yleensä, kun otetaan huomioon suunnittelu ja valmistaminen, huononee sitä enemmän mitä kauemmaksi mennään keskuksesta. Tämä pitää erityisesti paikkansa itäisen maailman, Afrikan ja Keski- ja Etelä-Amerikan suhteen. Syyt tähän ovat epäilemättä näiden laiminlyötyjen, alikehittyneiden ja syrjäisten alueiden yhteiskunnallisissa, taloudellisissa ja teknisissä olosuhteissa.

Mutta Euroopalla ja Lännellä on ollut kirjapainotaidon kukoistuskautensa. Nyt tulee muiden maanosien vuoro, vaikkakin ehkä tällä alalla kuten muuten niin monilla muillakin aloilla valkoinen mies panee kehityksen alulle ylimenokaudeksi. Valkoisella on kokemuksia, tarvikkeita ja taloudelliset mahdollisuudet… ja hänellä on 500 vuoden moraaliset ja tekniset laiminlyönnit puolustettavanaan.

Mutta kirja itse – sen muoto, ainekset ja yksityiskohdat – niin tulee olemaan hyvin vaikeata muuttaa perusnäkemyksiä ja periaatteellisia suuntaviivoja. Kirjalla on ja sillä tulee aina olemaan tehtävä, ja se on pääpiirteiltään löytänyt käytännöllisen muotonsa. Niinpä jääkin ammattiväen ja harrastajien tehtäväksi taistella yksityiskohdista, jotka voivat kyllä herättää keskustelua ja kilpailua esteettisistä ja teknisistä kysymyksistä unohtamatta kokonaisuutta tai tehtäviä. – Eräässä kohdin tulisi kaikkien voimien yhtyä pitämään huolta siitä, että arvokkaasta kirjallisuudesta tulisi kohtuullisin ja järkeäin ihmiskunnan hyveistä.
Tekstin toimitti Jorma Suomi.

Nelsonin pakinoita

Nimimerkki Nelson aloitti napakan pakinoinnin Faktori-lehdessä vuonna 1968.

FAKTORI 1/1968
SUULLINEN ESITYSTAITO. Nelsonilla välähti pakina-aihe lukiessaan Valituista Paloista amerikkalaisen, toisen maailmansodan aikaisen kenraalin Mark Clarkin kirjoituksen Mitä hyvältä johtajalta vaaditaan?

Clark esitti, että johtajan pitää luottaa itseensä, olla tarmokas, kyetä toimimaan oikeaan aikaan, kyetä ilmaisemaan ajatuksensa selkeästi, olla hellittämätön, omata vetovoimaa, huolehtia alaisistaan, omata kunniantuntoa ja tuntea luottamusta alaisiinsa.

Nelsonin mielestä faktori- ym. koulut ovat sivuuttaneet opetusohjelmissaan melko kevyesti kohdan: kyettävä ilmaisemaan ajatuksensa selkeästi, varsinkin suurelle joukolle ja luennoimismielessä. Eikä ole niinkään harvinaista, että hyvinkin vaativilta korokkeilta opettaja sopottaa sanottavansa vasempaan takinhihaan sen sijaan, että hän ilmoittaisi sen kuulijoille.

Kenraali sanoi vielä: ”Johtajan on kyettävä harkitsemaan johdonmukaisesti, punnitsemaan vaihtoehtoja ja ilmaisemaan sen jälkeen ajatuksensa selkeästi.” Aavarannan kokous- ja kurssikeskuksessa eräs puhetaidon opettaja oli kertonut esiintymisarkuuden johtuvan pelosta ja pelon taas mm. tietämättömyydestä, itsensä aliarvioimisesta tai liiallisesta itsekritiikistä. Pelon voittamiskeinoiksi opettaja suositteli, että ensinnäkin otetaan selvää asiasta, josta aiotaan puhua ja vaikkapa peilin edessä valmistetaan esitystä. Lisäksi hän kehotti kertomaan jollekin toiselle ihmiselle, että pelottaa. Ja jos on sammumaton halu esiintymiseen, on änkytettävä änkyttämästä päästyään ts. oltava jatkuvasti tulessa. Alkoholi ja pillerit puolestaan tekevät esiintyjästä liian viisaan.

Eräs puhuja tunnusti kerran, että ennen esiintymistään hänen kurkkuaan kuivaa, kainalonsa hikoavat ja WC:hen on asiaa usein, mutta hän ei toivonut, että maa nielisi hänet.

Lopuksi Nelson, jotta lukija masentuisi lopullisesti, lainasi antiikinaikaisen valtiomiehen Perikleen sanoja: ”Ihminen, joka osaa ajatella eikä tiedä, miten ilmaisisi ajatuksensa, on samalla asteella kuin se, joka ei osaa ajatella.”

FAKTORI 2/1968
SUUTARI PYSYKÖÖN LESTISSÄÄN. Nelson siteerasi Pietari Suurta pakinassaan. Pietarin kerrotaan olleen innokas käsityöläisammatin ihailija. Eräs suutari opetti hänelle ammattinsa hienouksia, ja havaittuaan Pietarin hyväksi oppilaaksi suutari päätti opettaa hänelle myös valtiomiestaitoa. Pietari otti tästä kuitenkin nokkiinsa ja tokaisi tunnetuksi tulleen lauseensa: ”Suutari pysyköön lestissään.”

Kehitys graafisella alalla kulkee parhaillaan peninkulmansaappailla. Olemmeko me faktorit mukana tässä kehityskulussa? Tiedämmekö me mitään automaatiosta, organisaatiosta, rationalisoinnista tai automaattisista tietojenkäsittelykoneista? Olemmeko me hoitaneet leiviskämme niin hyvin, että meille aikanaan voidaan sanoa. ”Sinä hyvä, uskollinen palvelija, mene Herrasi lepoon.” Mitä meidän pitäisi tehdä? Pidimme aikoinamme lievää törkeämpänä ylvästelynä erään faktorin menettelyä. Oppipoika kertoi hänelle langenneensa ajattelun syntiin, jolloin faktorimme valisti: ”Älkää te ajatelko, minä hoidan sen puolen.” Kunnon faktorimme taisikin olla aikamme Nostradamus, alammehan me kohta elää aikaa, jolloin tietokoneet hoitavat rasittavan ajattelupuolen. Kyllä meidän on jo aika luopua oppi-isiemme kauniista uskomuksista ja opeista. Että muka latoja kastinsa, painaja paino- ja sitoja kansituskoneensa ääressä on kuin taiteilija väripaletteineen, tuntuu varsin naiivilta tänä tekniikan aikakautena.

Ilmeisesti me emme ole hoitaneet leiviskäämme kunnolla ja olemme vanhoillisia iänikuisine neljän vuoden oppiaikoinemme, koska alamme jäädä jalkoihin ja käsissämme alkaa kohta olla toinen viulu, mikäli yleensä pysymme koko orkesterissa. Meidän on hylättävä vanhat uskomuksemme kokemuksesta ynnä muut höpötykset. Heittäkäämme romukoppaan päästämme lapselliset ajatukset kauniista muotoilusta, kirjapainollisesta ajattelutavasta ym. Sen sijaan me voimme hankkia laskutikun ja logaritmeja.

On oltava rohkea ja katsottava eteenpäin, kuten ovat tehneet avuksemme rientäneet insinöörit ja teknikot. Onhan jo nyt ei-kirjapainollisen sivistyksen saaneita henkilöitä kirjapainojen suunnittelijoina, latomon, painon ja sitomon työnjohtajina. Se on todellista ennakkoluulottomuutta ja rohkeutta.

Mitäs tuumaatte? Kun näin menettelemme, pääsemmekö jälleen runsaslukuisina muiden kirjaltajien joukkoon Verokalenteriin, ja saammeko uudestaan käteemme ensiviulun? Vai sanommeko me apuun rientäneille ystävillemme kuten Pietari suutarille?

Tekstit toimitti Jorma Suomi

50 vuotta sitten

FAKTORI 8/1967
Taiteilija Olavi Vepsäläisen ehdotus ”Rasteritrio” sai ensimmäisen palkinnon Sanomapainon merkkikilpailussa. Osanotto tähän Taidepiirtäjien liitto GRAFIAN ja Mainosgraafikot r.y.:n jäsenille järjestettyyn kilpailuun oli varsin runsas. Kaikkiaan tuli määräaikana 328 ehdotusta. Toinen palkinto kilpailussa meni Reijo Valkaman ehdotukselle ”Elävät pisteet” ja kolmas Mirja Ekmanin ehdotukselle ”Neliväripaino”.

Kilpailun tarkoituksena oli löytää Sanomapainolle tunnus, joka kuvaisi Sanomapainon monipuolisuutta ja työn korkeata laatua. Yhtiön johto ei ole vielä päättänyt, toteutetaanko Sanomapainon merkki voittaneen ehdotuksen perusteella. Kilpailun arvostelulautakuntaan kuuluivat Taidepiirtäjien liitto GRAFIAN edustajana taiteilija Juhani Suna, Mainosgraafikot r.y.:n edustajana taiteilija Kyösti Varis ja Sanomapainon edustajina toimitusjohtaja Aatos Erkko, teollisuusneuvos Risto Kavanne ja markkinointijohtaja Martti Immonen.

FAKTORI 1/1967
Suomessa Vuoden kauneimmat kirjat on valittu vuodesta 1947 lähtien Pohjoismaiden kirjapainoneuvoston aloitteesta. Valintaprosessi sälytettiin Graafisen Keskusliiton alaiselle Suomen kirjataiteen komitealle, mutta vuosikokoelman valitsi 11 järjestön ja laitoksen nimeämä arvostelulautakunta. Arvostelussa huomio kohdistettiin yksinomaan teosten ulkoasuun, niiden kirjataiteelliseen muotoiluun, kirjapainon työhön, sidontaan ja materiaaliin sekä sisältöön vain sen vaikutuksessa em. tekijöihin. Graafinen Keskusliitto oli jo pitkään halunnut irrottaa komitean alaisuudestaan ja saada sen nojautumaan laajemmalle pohjalle.

Tammikuun alussa 1967 pidettiinkin kokous, jossa päätettiin, että arvostelulautakunnassa olleet yhteisöt muodostavat Suomen kirjataiteen komitean, joka jatkaa edellisen komitean päätehtävän suorittamista pääasiassa entisten suuntaviivojen puitteissa. Uuteen komiteaan valittiin edustajat seuraavista yhteisöistä: Graafinen Keskusliitto, Helsingin kaupungin kirjapainokoulu, Helsingin yliopiston kirjasto, Kirjakauppiasliitto, Kirjansitomonjohtajat, Suomen Faktoriliitto (nyk. Mediaunioni), Suomen Kirjatyöntekijäin Liitto, Suomen Kustannusyhdistys, Suomen Taidegraafikot, Taidepiirtäjäin Liitto Grafia ja Taideteollinen oppilaitos.

FAKTORI 2/1967
Koulutusten järjestäminen alan toimihenkilöille oli vilkasta 50 vuotta sitten. Yksi tällainen oli Graafisen Keskusliiton ja Suomen Faktoriliiton toimesta Lahden Mukkulassa toukokuun 16.−19. päivinä 1967 järjestetty Faktorien jatkokurssi II² ”faktori  hinnoittelijana”. Kutsun mukaan n. 30 tunnin opetus oli suunniteltu käsittämään kustannuslaskentaa, hinnoittelua, laskuviivaimen käyttöä, suullista ja puhelinneuvottelua, kauppakirjeenvaihtoa ja myyntiin liittyvää lainoppia. Kaikki
kurssilaiset voitiin majoittaa Mukkulaan, ja suotavaa oli, että kaikki aterioivat myös Mukkulassa. Tekstit toimitti Jorma Suomi

Koulutussuunnitelmia ja koulutusta

Faktori 5/1967 HELSINGIN FAKTORIKLUBIN maaliskuun kuukausikokouksessa dipl.-ins. O. Reenpää selosti Suomen Teknillisen Seuran Graafisen kerhon laatimaa alan koulutussuunnitelmaehdotusta: ”Kansainvälisen liiketoiminnan jatkuvasti laajentuessa myös maamme graafisessa teollisuudessa työskennellään määrätietoisesti tuotannon kehittämiseksi sellaiselle tasolle, että alalla pystyttäisiin tasaveroisina tähän kilpailuun ja myös vastaamaan ulkomaiseen kilpailuun omilla markkinoillamme.  Tuotantovälineistön ja -organisaation kehittämiseksi on jo toteutettu huomattava rakennustyö, mutta mitä pidemmälle tuotantotekninen varustelu on toteutettu, sitä ilmeisemmäksi on käynyt, että edelleen kehittämistä haittaa riittävän perusopetuksen saaneen ammattitaitoisen työvoiman puute. Ammattityöväen perustietojen heikkous tulee myös vaikeuttamaan aikanaan välttämättömäksi muodostuvia uudelleenkouluttautumisia, ja alalla työskentelevien jatkokoulutukseen ei liioin voida tarjota täysiä mahdollisuuksia, koska ei tähän ehdokkailla ole riittäviä perustietoja. Ammattitietojen puuttuminen aiheutuu pääasiassa siitä,
että vaikka tuotannossa ollaan nopeasti siirtymässä uusien menetelmien käyttöön, ja uudenlaisissa tehtävissä tarvitaan uudenlainen ja perusteellinen pätevyys, alan ammattiopetus ei ole muuttunut perinteenomaisesta työpaikkaopetusjärjestelmästä juuri lainkaan.”

Opetusjärjestelmien uusimista ja ryhtymistä toimenpiteisiin kiireellisesti esitettiin mm.:

1) Perusopetus muutetaan hoidettavaksi kaksivuotisina kursseina, joissa tietopuolista opetusta voimakkaasti painottaen ja kolmeen peruslinjaan rajoittuen opetetaan rinnakkaisammatteihin otettavat oppilaat tällaisilla peruslinjoilla yhtenäisin ohjelmin: jakaantuminen päälinjan eri ammatteihin ja sen mukainen kunkin ammatin erillisopetus tapahtuu pääasiassa työpaikkaopetuksena koulunkäynnin jälkeen.

2) Tampereen ammattikouluun suunnitellut opintolinjat toteutetaan ensi tilassa ja alan liikeyritysten työpaikkakoulujen perustamissuunnitelmat pyritään saamaan hyväksytyiksi.

3) Helsingin kaupungin kirjapainokoulussa siirrytään kaksivuotiseen yhtämittaiseen perusopetukseen vähitellen ja ammateittain.

4) Keski-Suomen keskusammattikoulun kolmevuotiset opintolinjat muutetaan kaksivuotisiksi.

5) Pätevyysvaatimukset täyttävien opettajien puutteen takia hyväksytään, siihen saakka kunnes vaatimukset täyttäviä opettajia on saatavissa, täysin palkkaeduin mutta ei vakinaisiksi työnopettajan virkoja hoitamaan em. oppilaitosten kurssilla täydennetyn ammattiopin suorittaneita, sen jälkeen alalla vähintään kolme vuotta työskennelleitä työntekijöitä. Erikoisammattiaineita opettamaan hyväksytään ne, jotka keskikoulun suorittaneina ovat hankkineet edellä määritetyn työnopettajan pätevyyden sekä lisäksi täydentäneet ammattitietojaan suorittamalla täyden opinkäynnin jälkeen joko teknisen koulun tai Faktorikoulun kurssin.

6) Lisäksi ehdotetaan, mm. opettajakysymyksen ratkaisemiseksi, painotekniikan linjan perustamista Helsingin Teknilliseen opistoon. Näinhän ne suunnitelmat suurin piirtein toteutuivatkin.

 

Faktori 6/2017

SAKSAN FAKTORILIITTO yhdessä Mainz-Wiesbadenin osaston kanssa järjesti Drupa-messujen yhteydessä Kansainvälisen Faktoriunionin kokouksen. Düsseldorfin-kokoukseen oli saapunut osanottajia Ruotsista, Norjasta, Tanskasta, Sveitsistä, Ranskasta, Saksasta ja Suomesta. Lisäksi oli kutsuttu edustajia Hollannista ja Englannista tutustumaan Unionin toimintaan.

Tapaamisen tarkoituksena oli antaa Unionille uusia suuntaviivoja ja herätteitä toimintaan. Koska heti kokouksen alussa syntyi erimielisyyksiä, oli kokouksen lopputulos melko heikko. Ranskaa edusti kaksi liittoa toisen ollessa rakenteeltaan Suomen liiton kaltainen toisen kuuluessa kirjatyöntekijäliiton yhteyteen. Näiden liittojen liittymiskysymyksistä syntyi eräitä erimielisyyksiä sillä seurauksella, että kokouksen tarkoitus kärsi tästä.

Seuraava kokous päätettiin pitää 7.−8.9.1968 tanskalaisten isännöimänä Kööpenhaminassa, jossa toivottiin myös ratkeavan Ranskan kahden liiton välinen kiista.

 

Faktori 7/1967 GRAAFINEN KESKUSLIITTO ilmoitti Faktorikoulun IX:n kurssin alkavan Helsingissä syyskuussa 1968 kestäen toukokuuhun 1970. Kouluun pyrkivien oli esitettävä todistus seuraavien opintojen suorittamisesta: kirjeoppilaitos Tietomiehen kirjanpitokurssi ja painoasun suunnittelukurssi, jonka voi korvata Taideteollisessa oppilaitoksessa suoritettu opiskelu. Lisäksi vaaditaan Taideteollisessa oppilaitoksessa (Ateneum) suoritettu graafisen alan iltakurssi tai vaihtoehtoisesti osallistuminen Suomen Faktoriliiton ja Graafisen Keskusliiton kesäkurssiin sekä saksan tai englannin alkeet. Keväällä 1968 toimeenpannaan kielikoe, josta vapautetaan ne, jotka muulla tavalla luotettavasti todistavat vastaavan kielitaitonsa. Myös kansakoulun matematiikan oppimäärä on taidettava hyvin, ja siitä järjestetään erillinen tutkinto.

Tekstin toimitti Jorma Suomi

Sanojen ja surun jakamista

FAKTORI 2/1967

MUUT LEHDET -palstalla Kirjatyö-lehden nimimerkki O. U. otti kantaa sanojen oikeaan jakamiseen. Ennen tietokoneaikaa latojan ammattitaitoon kuului suomen kieliopin hallitseminen ja virheellisen käsikirjoituksenkin korjaaminen, ellei sitten tarkka oikolukija puuttunut asiaan.

U.:n oppimestari oli sanonut: ”Ethän sinä osaa jakaa sanoja oikein”, kun hän kastiin tutustumisen yhteydessä oli saanut tehtäväkseen latoa erään elokuvan käsiohjelman. Korrehtuurista ilmeni, että hän oli jakanut sanan tarvittu ”tietämättömyydessään” tar-vittu. Oppimestari oli arvonsa tunteva korkea herra faktori, mikä korostui mm. korkeassa, kovaksi tärkätyssä paidan kauluksessa ja hihan manseteissa. Mestarin antama oppi oli täsmällistä ja toisinaan ehkä liiankin ankaraa.

U. totesi edelleen, että em. jaetun sanan jälkimmäistä osaa näytään nykyaikaisessa pintakirjallisuudessa käytettävän keskellä riviäkin noin niin kuin tyhjää vain ja sanotaan, että se on nykyaikaista. Mene ja tiedä, vaikka niin olisikin. Kukaan ei kai ole kertonut, mitä Eva sen lehden taakse kätki siellä Edenin puutarhassa, jos kirjailijat ovat sen vasta nyt äkänneet.

Latojatoverinsa kanssa O. U.:lla oli tullut puheeksi sanojen jakaminen. Keskustelun virrasta puhkesi pari kuplaa, ja kun tällä kohtaa he heittivät ankkurin, tarttui naaraan em. sana tarvittu, ja yllättäen nousi pinnalle toinen sana − ”muualla”. He olivat onnekkaita saaliinsa johdosta, mutta jakamisesta tuli pulma. Näköjään jakaminen oli toisinaan pulmallista, ja niinpä hekin pyysivät lausunnon yhdeksältä alan asiantuntijalta professorista konelatojaan.

Voidaanko jakaa sanat muualla ja tarvittu muu-alla ja tar-vittu? Latomissääntöjen laatija, asessori V. A. Vuorio totesi: ”Ei voida. Sellaisia sanoja, joiden jälkimmäinen sanan osa seuraavalla rivillä tai peräti seuraavalla kirjan sivulla antaa luettavassa tekstissä vieraan ja yllättävän merkityksen, ei voida jakaa. Kuitenkin kirjan sivun on oltava ehjä kokonaisuus, suuria sananvälejä ei saa tehdä.”

Samassa lehdessä nimimerkki Kränä oli sekä jakamisen puolesta että vastaan. Mutta, jos sanan jälkiosasta muodostuu sopimaton sana, silloin ei voida jakaa sellaistakaan sanaa kuin herkullinen.

Olipa värikästä kieltä ja tiukkaa vääntöä.

 

FAKTORI 1/1967

TOIMINIMI PAKISTAN Paper Products Ltd., Chittagong, Itä-Pakistan, joka käytti suomalaisia papereita ja kartonkeja, etsi tuotantonsa valvojaksi painatusalaan perehtynyttä miestä, jolle olivat valmiit tarjoamaan vaativan ja miellyttävän työkentän sekä hyvät edut (asunto ym.).

Työ tulisi käsittämään painatuslaitoksen toiminnan valvomisen, johon kuului fotoprosessi, offsetpainatus, laatat, liimaus, lakkaus, kalanterointi, vahaus, päällystys jne. Ko. henkilön tuli puhua englantia. Yhteyttä pyydettiin ottamaan Kaukomarkkinat Oy:öön.

 

FAKTORI 1/1967

POHJOISMAINEN 4. Kirjanviikko järjestettiin syksyllä 1967 Suomessa. Viikon järjestäjät julistivat avoimen kilpailun kaikille Pohjoismaissa typografian muotoilussa tai graafisen alan ammateissa toimiville. Kilpailutehtävänä oli muotoilla mahdollisimman miellyttävä typografinen asu Eila Kivikk’ahon Nocturne-runoon suomenkielisenä. Kilpailutyötä oli painettava 10 kappaletta A4-koossa nelisivuisena siten, että teksti (mahd. koristeineen) painettiin sivulle 3, kun taas sivu 2 saatiin jättää joko tyhjäksi tai käyttää johonkin taiteelliseen koristeluun. Kilpailussa jaettiin rahapalkinnot.

 

FAKTORI 3/1967

PÄÄTOIMITTAJA TOTESI pääkirjoituksessaan: Miksi väsyvät ihmiset kesken…? Miksi tähän lehtemme numeroon on ollut pakko latoa niin monen faktorin kuolinsanoma? Ja miksi yhdelle parhaimmista heidän joukostaan, Vilho Olavi Siivoselle, ei annettu voimia jaksaa enempää?

Tekstit toimitti Jorma Suomi

 

50 vuotta sitten: Täystyöllisyyttä, kansainvälisyyttä ja jäsenhankintaa

Faktori-lehdistä poimittua − 50 vuotta sitten

FAKTORI 3/1966

POIMINTOJA Suomen Faktoriliiton toimintakertomuksesta vuodelta 1965:
Palkka-asioissa ei hallitus ollut joutunut vuoden aikana vaikeuksiin, koska mitään sellaista ei ollut ilmennyt, johon hallituksen olisi tarvinnut puuttua. Graafisella alalla jatkui edelleen täystyöllisyys, joka luonnollisesti vaikutti faktorikunnan työsarallekin, mikä ilolla oli huomioitu. Tällaisia kirjauksia lukisimme mielellämme tänä päivänäkin.

FAKTORI 3 JA 5/1966
KANSAINVÄLINEN TOIMINTA oli edelleen vilkasta. Faktoriunionin kansainvälinen kongressi pidettiin Pariisissa 18.−19.6.1965. Siellä liittoa edustivat Franz Korhonen ja Aatto Nuora, joka sattui olemaan kaupungissa samaan aikaan.

Skandinavian faktoriliittojen Pohjoismainen yhteistyövaliokunta kokoontui Tukholmassa 15.4.1966. Kokous voitiin katsoa kansainväliseksi, sillä paitsi Pohjoismaita oli Ranskan, Sveitsin ja Länsi-Saksan Faktoriliitoille annettu tilaisuus osallistua kokoukseen. Ranska ei kuitenkaan lähettänyt edustajaa.

FAKTORI 7/1966
Faktorilaulajat ja Helsingin faktorien rouvat houkuttelivat toimintaansa uusia jäseniä lehti-ilmoituksella.

FAKTORI 7/1966
VUODEN 1965 PARHAIDEN KIRJOJEN arvostelulautakunta, johon 11 järjestöä ja laitosta oli valinnut edustajansa, oli entiseen tapaan suorittanut edellisen vuoden kirjatuotannon arvostelun. Huomio kiinnitettiin vain teosten kirjataiteelliseen asuun sekä painon, kuvalaattalaitoksen ja sitomon työhön ja materiaaliin. Vuoden parhaitten kokoelmaan valittiin 22 kirjaa ilman keskinäistä arvosijoitusta. Parhaitten joukkoon pääsi mm. klassikkoteoksia sekä historia-, kulttuuri- ja tietokirjoja: Volter Kilven Albatrossin tarina, Eige Cronströmin Hackman & Co 1790−1965, Peter Weissin Jean Paul Marat’n vaino ja murha, Kalevala, Nokia Osakeyhtiö 1865−1965, Kaarlo Ritvolan Omakotitaloja, Ovidiuksen Rakastamisen taito, Ilmari Kiannon Ryysyrannan Jooseppi, Paloheimo-Rouhunkoski-Rutasen Sukupuolielämän tietokirja, Mårtenson-Nybergin Vanha Porvoo, Riitta Pylkkäsen Vanhat tuolimme, Maria Jotunin Äiti ja poika.

Tekstit toimitti Jorma Suomi