Suomen ensimmäinen Sign, Print & Pack maaliskuussa 2018

Sign & Print -messukonsepti on pyörinyt menestyksekkäästi jo yli 20 vuoden ajan Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Vuonna 2017 messut laajenivat painoteollisuuden ja suurkuvatuotannon lisäksi käsittämään pakkausalan tuotteet, jolloin nimeksi vaihtui Sign, Print & Pack. Nyt konsepti tulee myös Suomeen.

Messut järjestetään Messukeskuksessa Helsingissä 14.-15.3.2018. Samaan aikaan Messukeskuksessa ovat myös kaupan alan Ecommerce + Shop Tech –messut sekä Gastro Helsinki –messut.

Lue lisää >>>

Mediaunioni on vanhempi kuin Suomi

Yhdistys, jonka jäsenlehteä juuri luet, on alun perin perustettu vuonna 1909. Se on siis vanha, vanhempi kuin satavuotias isänmaamme. Myös jäsenistömme on vanhaa ja vanhenemassa keskimäärin nopeammin kuin muu Suomi.

Vuonna 2015 yli 65-vuotiaiden osuus Suomen väestöstä oli 20,5 %. Luku kasvaa koko ajan ja vuodesta 2000 vuoteen 2020 ikääntyvä väestö on Suomessa lisääntynyt 53,3 %. (Tilastokeskus 2016).

Mediaunionin jäsenistä tällä hetkellä noin 60 prosenttia on 65-vuotiaita tai vanhempia. Eikä ikääntyminen tule ihan heti yhdistyksemme osalta pysähtymään. Emme enää juurikaa saa uusia jäseniä nuoremmista sukupolvista. Suomikaan ei liioin nuorru laskevien syntyvyyslukujen valossa. Samalla yhteiskunnan resurssit hoitaa ikääntyvää väestöä vähenevät. Tarvitaan siis jatkuvasti uusia (tai vanhoja?) ideoita ongelman ratkaisemiseksi.

Yhteisöllisyys ja yksilöä osallistavat yhteisöt on nähty yhtenä, merkityksellisenä tapana edistää yhteiskunnan toimivuutta ja ylläpitää kansalaisten vireyttä. Osallistuminen ja joukkoon kuuluminen ovat siis tärkeitä tekijöitä, jotka lukuisten tutkimusten valossa vaikuttavat henkilön elämänlaatuun merkittävästi.

Yhteisö, esimerkiksi yhdistys, koostuu yksilöistä, joita usein yhdistää yhteinen tehtävä tai päämäärä. Yhteisössä yksilöt toimivat tavalla tai toisella yhdessä, mutta yhteisön olemassaolo ei sinänsä vielä takaa yhteisöllisyyden muodostumista. Yhteisöllisyys kyllä kasvattaa henkilön sosiaalista pääomaa, mutta jotta näin kävisi, tarvitaan lisäksi yhteisön jäsenten keskinäistä luottamusta, avointa kommunikaatiota, vuorovaikutusta ja osallistumista. Osallisuus on yksilön kiinnittymistä yhteisöön, ja se on vahvasti kokemuksellista. Kyse on omakohtaisesta kokemuksesta, ja siihen liittyy aina myös henkilökohtainen tunne.

Entä sitten, kun kaikki eivät halua osallistua? Meilläkin Mediaunionissa on paljon ihmisiä, jotka ovat yhteisömme jäseniä, mutta eivät koskaan varsinaisesti osallistu yhdistyksen toimintaan. Tämä yhteisöön löyhästi kuuluva yhdistysmalli on nykypäivää. Sille on jopa oma termi, posttraditionaalinen yhteisö.

Professori Arto Noron mukaan (1991) posttraditionaalisia yhteisöjä löytyy juuri sellaisista yhteyksistä, joita ”latteasti kutsutaan harrastuksiksi”. Tällaisia voivat olla hänen mukaansa yhtä lailla metsästys, kalastus, urheilu, pubitikan heitto tai taideharrastukset. Itse lukisin myös Mediaunionin kaltaiset ammatillis-aatteelliset yhdistykset samaan ryhmään.

Näille yhteisöille on tyypillistä se, että ne kokoontuvat vain tietyissä tiloissa tai tilanteissa. Toiseksi yksilö ei laita posttraditionaalisiin yhteisöihin koko persoonaansa. Yhteisöt ovat valittavissa olevia, eivät sitovia. Niistä voi halutessaan lähteä pois. Tällaisilla yhteisöillä ei ole Noron mukaan tiukkoja normeja tai sanktioita, jotka ohjaisivat käyttäytymistä.

Tämän post… sanahirviön mukaisen tulkinnan ja havaittavissa olevan toiminnan perusteella, perinteinen yhteisöllisyys on jo murentunut, tilalle ovat tulleet etupäässä yksilöllinen yhteisöllisyys ja mielikuvallinen yhteisöllisyys.

Myös haitallisten ja vaarallisten yhteisöjen olemassaolo on syytä muistaa ihmiskunnan historiasta. Esimerkkejä näistä on Suomessakin liikaa. Muistamme ikävät kouluampumistapaukset ja tuoreen väkivallanteon Turussa. Molemmissa tapauksissa yhteisö vaikutti tekijöihinsä saaden heidät tuntemaan yhteenkuuluvuutta johonkin yhteiskunnalle täysin vieraan, karmeisiin tekoihin ohjaavaan yhteisöön. Globaalissa tietoverkossa ne pääsevät ikävän vapaasti vaikuttamaan syrjäytyneisiin nuoriin.

Meidän vanhojen yhdistysläisten on hyvä katsoa ympärillemme ja pyrkiä vaikuttamaan siten, ettei tämänkaltaisia hirmutekoihin johtavia yhteisöjä pääse syntymään. Tehtävä on haastava ja voi tuntua etäiseltäkin, mutta muistetaan edes yrittää. Pienestäkin tsempistä saa hyvän olon tunteen, kuuluthan hyvään yhteisöön!

“Kaksi asiaa ovat äärettömiä: Universumi ja ihmisen tyhmyys. Universumista en ole kuitenkaan täysin varma.” – Albert Einstein

Hyvää syksyä kaikille yhteisöömme osallisille!

Vesku
yhdistysfaktori

Pukstaavi – suomalaisen kirjan koti

Pukstaavi_B-talo3
Pukstaavi sijaitsee komeassa apteekkari O. A. Bäckmanin talossa, jonka Sastamalan kaupunki peruskorjasi museon käyttöön.

Suomalaisella kirjalla on valtakunnallinen museo, Pukstaavi. Se sijaitsee Sastamalassa Pirkanmaalla ja toimii Suomen kirjainstituutin säätiön alla yhdessä kirjainstituutin ja Sastamalan seudun museon kanssa.

– Pukstaavin tehtävä on tallentaa, tutkia ja välittää tietoa suomalaisen kirjan ja kirjallisuuden kulttuurihistoriasta, kertoo Pukstaavin vt. johtaja Marja Hänninen-Tolvi. Museossa kirjan maailmaa avataan tarinoiden, tietopakettien sekä tunnelmallisten tilojen kautta.

Kirja ja kirjapaino

Museon perusnäyttelyssä Inkunaabelista sähkökirjaan kerrotaan suomalaisen kirjan tarina. Näyttely jakaantuu kuuteen teemaan ja tilaan. Kirja esineenä -osa kertoo kirjan kehittymisestä ensimmäisistä suomalaisista kirjoista nykyhetkeen. Tarkastelun kohteena on erityisesti kirjan ulkoasu: painaminen, sidonta, paperi, taitto ja typografia.

Menetelmien kehitystä esitellään ja kerrotaan, miten muutokset ovat vaikuttaneet kirjaan esineenä. Kirjapainoon pureudutaan myös Ajatuksesta esineeksi -osiossa.
Kirjan alkujuuri on kirjailija ja hänen ajatuksensa, tämä jälkeen tarvitaan kustannustoimittaja, ehkä kuvittaja ja kääntäjä, sitten graafikko ja taittaja, kunnes kirjapainon ammattilaiset valmistavat ajatukset konkreettiseksi esineeksi – kirjaksi.

Kirjan roolia sivistyksen välittäjänä tarkastellaan monelta kantilta. Millainen rooli kirjalla on ollut mm. kansallisen identiteetin luojana ja ylläpitäjänä? Muita teemoja ovat kirjan suhde hyvinvointiin, politiikkaan, tietoon ja sensuuriin. Oppikirjoja tai uskontoakaan ei unohdeta.

Näyttely auttaa oivaltamaan kuinka läheisesti kirja on läsnä jokapäiväisessä elämässä. Lukutottumukset vaihtelevat ja sähköinen media vie painetun median elintilaa, mutta kirjojen varaan rakentuva maailmamme ei ole katoamassa.

Pukstaavi_inkunaabeli
Vitriinissä on esillä aito varhainen kirja Psalterium Dauid Prophete, joka on painettu Lyypekissä 1480-luvulla. Kirjaa on 1500-luvulla käytetty Tyrvään Pyhän Olavin kirkossa. Kirja säilyi jälkipolville ilmeisesti siksi, että uskonpuhdistuksen jälkeen katoliset kirjat jäivät vähitellen pois käytöstä. Arvokasta kirjaa ei tuhottu vaan se siirrettiin varastoon, josta se satoja vuosia myöhemmin löydettiin.

Miksi Sastamalassa?

Sastamalasta (ennen kuntaliitoksia Vammala) on matkaa Tampereelle reilut 50 ja Helsinkiin noin 230 kilometriä. Eikö kirjamuseon kotipaikaksi olisi paremmin soveltunut Turku, jonka kautta kirjapainotaito Suomeen rantautui, tai suurten kirjapainojen
ja kustantamoiden Helsinki? Muitakin vankan ja pitkän kirjapainoperinteen kaupunkeja on helppo nimetä: Porvoo, Jyväskylä, Tampere, Hämeenlinna tai Kuopio.

Pohdinta on turhaa. Jos Sastamalassa ei olisi panostettu kirjamuseohankkeeseen, olisi se kokonaan jäänyt perustamatta. Ajatus suomalaisen kirjamuseon perustamisesta virisi jo 1980-luvulla. Tällöin museolle oli tarjolla useitakin sijoituspaikkoja, mm. Porvoo ja Espoo. Kun museolle ei ollut luvassa pysyvää rahoitusta, suomalainen kirja näytti jäävän ilman museotaan. Sastamalassa idean ei annettu kuolla. Kirjan museon ystävien yhdistys sai tukea Sastamalan kaupungilta ja kaupunkilaisilta. Pirkanmaan liitto valitsi vuonna 2007 kirjakulttuurikeskuksen yhdeksi maakunnan kärkihankkeeksi. Kaupunki osti arvokkaan Bäckmanin talon, joka vuosina 2009–2011 peruskorjattiin Pukstaavin käyttöön.

Pukstaavi avattiin yleisölle vuonna 2011. Sen ympärillä on kirjakortteli, johon kuuluvat mm. Tyrvään kirjakauppa ja lasten toimintapuisto Herra Hakkaraisen talo sekä kustannusliike Warelia. Jo vuodesta 1985 Sastamalassa on vietetty Vanhan kirjallisuuden päiviä, ja tammikuussa 2013 Sastamala julistautui Suomen kirjapääkaupungiksi.  Kirjakulttuurin alalla ollaan tosissaan.

Pukstaavi_puupainin
Museon gutenbergilainen painolaite on puuseppä Harri Turusen rakentama. Se on tehty DDR:ssä 1970-luvulla valmistetun painolaitteen mallin mukaan.

Pukstaavin kokoelmat

– Pukstaavin kulttuurihistoriallisten kokoelmien laajuus on noin 200 esinettä. Taidekokoelmissa on noin 1000 objektia ja valokuvia noin 500. Lisäksi kokoelmiin kuuluu lähes 17 000 exlibriksen kokonaisuus, kertoo Hänninen-Tolvi.

Kirjapainoalan esineistö ei kuulu varsinaiseen museokokoelmaan, vaan ns. käyttökokoelmaan. Esineitä ei säilytetä varaston hyllyissä tai näyttelyvitriineissä, niitä käytetään apuna mm. koulutettaessa uusia taitajia perinteisiin ammatteihin Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen kirjansidontaosastolla.

Kalliit säilytystilat pakottavat museoita rajoittamaan kokoelmien kartuttamista. Pukstaavissakaan painopiste ei ole esineissä, vaan yhä enemmän tehdään haastatteluja, valokuvataan ja videoidaan. Perinne karttuu ja säilyy digitaalisessa muodossa.

– Lukukokemukset talteen -projektissa yhtenä tavoitteena on löytää sähköinen tiedonkeruuväline, jolla kerätä ja tallentaa suomalaisten lukukokemuksia. Viime keväänä järjestimme jo lakkautetun Vammalan kirjapainon kanssa entisten työntekijöiden muistelutilaisuuden, joka tallennettiin Pukstaavin kokoelmiin, paljastaa Hänninen-Tolvi.

Pukstaavin kansallisena tallennusvastuualueena on kirjapainoalalta kirjansitojien ammattiryhmä. Nykyisten kirjanvalmistuslinjojen laitteita ei ole mahdollista säilyttää sellaisenaan, mutta prosessin vaiheet sekä koneita käyttäviltä kirja-alan ammattilaisilta kerättävät tiedot voidaan kerätä talteen. Perinteisten kirjansitoja-ammattilaisten, liimapannujen, täristimien, kultauskiekkojen ja -kivien sekä stikkeleiden ja filettien käyttäjien ammattikunnan parista riittää tarinoita tallennettavaksi.

Teksti Markku Kuusela
Kuvat Markku Kuusela ja Pukstaavi kirjan koti

 

Pukstaavi_kaapisto
Näyttely alkaa jo yleisölle varatuista säilytyslokeroista. Jokaisessa kaapissa on taiteilija Pekka Vuoren, sastamalalaisia hänkin, piirtämä kuva suomalaisesta kirjailijasta.

Elämyksiä kurssimatkalta

Viime syksynä Tampereen Faktoriklubilta tuli mielenkiintoinen opiskelukutsu oluiden maailmaan. Oluen maistelussa on samat periaatteet kuin viinien – asiaan on paneuduttava hartaudella. Arvasin myös kurssille osallistuvan porukkaa, joka ottaisi asian vakavasti.

Parkkonen

Alkulämmittelyn jälkeen huomasin olevani luokan keskitasoa. Opettaja oli hyvä, hänellä riitti huumoria ja tilastotietoja kuten: jos vuoden aikana maailman oluen panossa tarvittava vesimäärä muutettaisiin tamperelaisten ymmärrettäväksi, siihen menisi yli puolet Näsijärven vedestä. Lopuksi piti tunnistaa maistelemalla kuusi erilaista olutlaatua. Mausteiden tuomia vivahduksia osasi tulkita hyvän alustuksen jälkeen. Kirjasimme vastaukset, ja joimme tuopit tyhjiksi. Vehnäolut jäi juomatta pohjaan asti, sillä en siitä tykkää. Tummat laadut viehättivät.

Kurssin jälkeen siirryimme käytännön harjoitteluun salin puolelle. Aika kului mukavien kavereiden seurassa. Sain myydyksi jutustelun lomassa muutaman novellikirjani. Viimeinen juna Hämeenlinnaan oli lähdössä, joten jätin käytännön harjoittelun kesken ja säntäsin kohti rautatieasemaa. Hiki tirahti pintaan, ja olut vaahtosi vatsassa. Aseman edessä näin taulusta, että Helsinkiin menevä juna lähtisi kahden minuutin päästä. Ehdin täpärästi. Löysin oikean vaunun ja istuin huohottaen paikalleni. Kysyin viereisellä penkillä istuvalta naiselta, tuntuiko hänestä, että juna lähti hieman etuajassa. Nainen vastasi: ”Ei lähtenyt, mutta sinä taidat olla väärässä junassa, sillä perjantaisin menee ylimääräinen Pendolino-vuoro Helsinkiin”.

Odottelin konduktööriä ja apua seikkailuun. Pian hän tulikin, ja ojensin 5,10 euron hintaisen nettilipun tarkastajalle, joka hymyili ystävällisesti ja sanoi, että kokeillaan, pääsetkö Tikkurilassa paluujunaan. Hän soittaisi vastaan tulevaan junaan ja pyytäisi kollegaansa tarkkailemaan tilannetta. Tarjosin lisämaksua, mutta konduktööri leimasi lippuni sanoen ”näillä mennään”.

Tikkurilassa jäi kaksi minuuttia aikaa juosta Tampereelle menevään junaan. Pendolinon konduktööri näytti, mihin piti juosta, ilman apua olisin juossut harhaan. Ehdin junaan ja jäin ravintolavaunun kohdalle. Konduktööri tuli paikalle. Kaivoin kukkaroa esille ostaakseni lipun Hämeenlinnaan. Mies sanoi, että olet ilmeisesti se henkilö, josta soitettiin. Nyökkäsin, johon konduktööri sanoi, että sovimme kollegan kanssa, että VR tarjoaa. Otin repustani novellikirjan, jonka signeerasin matkalipuksi ja annoin konduktöörille kiitoksena. Muutaman minuutin päästä hän palasi kertomaan, että vaunun yläkerrassa on vapaana pari istumapaikkaa.

Eikä tässä vielä kaikki! En mennyt ylös istumaan, vaan jäin notkumaan ravintolavaunua tarkkaillen. Paikalle ilmestyi viiden vuoden takainen työkaverini, Kariston Kirjapainon myyntijohtajana toiminut Markus. Hän hämmästyi tapaamistamme ja kyseli, olinko tulossa kirjamessuilta. Vastasin olevani tulossa Plevnasta Tampereelta, jossa olin ollut opiskelemassa oluen makumaailmaa. Entisenä tamperelaisena Markus tunnisti navigaatiohäiriöni ja halusi kuulla tarinan kokonaisuudessaan viinilasillisen ääressä. Tarinoinnin seurauksena meille melkein kävi vanhanaikaisesti. Juuri ennen Hämeenlinnaa Hämeen Sanomien kohdalla huomasimme, että olimme ajaa ohi ja takaisin Tampereelle.

Nopeat syövät ja hitaat jäävät nälkäisiksi

Otsikon viisaus pitää kirjapainoalalla hyvin paikkansa. Vai pitääkö? Pitkään odottelivat nämä ”Heikku”- miehet, että jotain pitäisi tehdä, vaan ei mitään tapahtunut. Paljon parjatut kopiolaitokset tulivat ja muuttivat kirjapainoalan kannattavaksi.

Kopiolaitokset olivat tottuneet nopeisiin toimituksiin ja heidän tuotantokoneensa olivat edullisia ja pieniä. Nykyaikaiset digipainokoneet ovat suhteellisen edullisia ja pienikokoisia verrattuna perinteiseen painokoneeseen.

Konekanta ei ole keskeinen syy menestykseen, vaan digitalisaation ymmärtäminen käytännössä. Miten kytkeä asiakkaan ja painon tuotantoketju toimivaksi kokonaisuudeksi? Nykyaikainen painolaitos toimittaa painotuotteet asiakkaan tarpeiden mukaisesti nopeasti ja aikataulussa. Nykyaikainen painotalo on kuin tavaratalo, josta asiakas saa kaiken tarvittavan esim. myymälämainonnan, kampanjamainonnan, esitteet, lehdet jne. tuotettuna halutulla tekniikalla ja mahdollisimman lähellä.

Tällaisessa tuotantotavassa on tärkeintä järjestelmäkeskeisyys eli asiakkuuden ja tuotannon yhtäaikainen hallinta reaaliajassa. Syntyy valtakunnallinen painojen verkko, joka koostuu niin pienistä kuin suuristakin painoista, digi- ja arkkipainoista. Voimme seurata mediasta, kuinka paljon yrityskauppoja tehdään alalla tällaisia verkostoja luotaessa.

Nopeus on valttia ja fiksut pärjäävät. Nälkäisyys ei ole huono ominaisuus ainoastaan liike-elämässä, kyse on asenteesta. Tahto menestyä on myös kirjapainoalalla toivottu ominaisuus ja tuottaa uutta liiketoimintaa, jota alalla ei ole tyypillisesti tuotettu. Esimerkkeinä 3D-tulostus, painettu elektroniikka ja vaikkapa painettu pelto.

Synnyttääkö nykyinen alan koulutus nälkää tai nopeutta? Nykyään ei ole selkeää linjaa siitä, minkälaisia ammattilaisia tarvitaan työelämässä. Koulutusjärjestelmä arvailee, mitä ammattilaisia tarvitaan. Ongelmaksi muodostuu, että työelämä ei saa haluamaansa osaamista, vaan joutuu itse kouluttamaan työntekijänsä uudestaan. Alalla on ollut jo sata vuotta käytössä mestari/kisälli- koulutusperinne. Eikö tämä olisi vastaus kysymykseen oikein koulutetusta työvoimasta?

Toisen asteen koulutusta ja uudelleen koulutusta pitäisi tehdä yhteistyössä työelämän kanssa. Myös työnantajien pitää sitoutua mukaan, ei vain valittaa ettei ole resursseja. Menestyvän toimintatavan edellytyksenä ovat joustavat toimenkuvat ja moniosaaminen. Tähän ei päästä, elleivät koulutus ja työelämä yhdessä muuta toimintaansa ammattilaisten kasvattamiseksi. Olisiko otsikon viisaus tässäkin avuksi?

Esimiesten asema on menestyvässä työelämässä entistä tärkeämpää. Kaikista ei vaan ole pomoiksi. Tehtävä edellyttää sopivia synnynnäisiä lahjoja, joita jalostetaan tarkoituksenmukaisella koulutuksella ja työelämäkokemuksella. Tässäkin pätee vaatimus joustavasta moniosaamisesta. Nopeutta ja nälkäisyyttä siis sopivassa suhteessa.

Kultaiset vuodet

Muistelmia Savon Sanomain kirjapainosta 1950-luvulta – OSA 1

Aloitin työni latojaoppilaana Savon Sanomissa vuoden 1950 keväällä. Silloin tulivat oppiin myös mäenlaskun ja yhdistetyn kilpailun harrastaja Pentti Leskinen, josta tuli faktori ja kirjapainon omistaja Satakunnassa ja Helsingissä sekä latinaa oppikoulussa oppinut Keijo Koistinen, sittemmin faktori ja ammattikoulun opettaja ja rehtori Helsingin Käpylässä.

Isäni Pekka J.P. Mömmö oli latomon faktorina ja Kalle Räsänen ylifaktorina. Molemmat perustivat omat kirjapainot seuraavana vuonna, joten yhteistyö heidän kanssaan jäi lyhyeksi. Matti Savander oli tullut oppilaaksi edellisenä vuonna ja neuvoi auliisti meitä nuorempia. Matin kanssa marssittiin torille suurlakossa 1956. Matti toimi myöhemmin Savon Sanomissa latojana, faktorina, myyntifaktorina ja tilauskirjapainon myyntipäällikkönä sekä aktiivisesti ay-luottamustehtävissä.

Savon Sanomat 5193925_
Savon Sanomiin hankittiin uusi ”rotatsionipainokone” Frankenthalin tehtaalta vuonna 1929. Talouslama ulottui vuoden lopulla myös graafiseen teollisuuteen ja yhtiön velka kasvoi uhkaavasti. Kirjapainotekniikaltaan lehti kuitenkin nousi kehityksen eturiviin. Muualla maassa rotaatiokoneet olivat jo yleisiä.

50-luvun alkupuolella tulivat oppilaiksi Pertti Hämäläinen ja urheilulliset ja tyylikkäät serkukset Kauko ja Heikki Haalas (Rapa), jotka myöhemmin erikoistuivat konelatojiksi. Kake

toimi myöhemmin pitkään talon pääluottamusmiehenä. Iloinen ja puhelias Olavi Rissanen saapui samoihin aikoihin.  Raimo Vinnari Varkaudesta oli konelatojana, Jouko Keräsestä ja Raimo Auvisesta tuli faktoreita, Raimosta kirjapainoliikkeen harjoittaja. Jouko ja Raimo avioituivat saman talon tyttöjen kanssa. Puolivälissä 50-lukua tulivat sakkimies Pertti Holopainen Kajaanista, Olavi Mykkänen, Eira Hernberg (Ailomaa) ja konelatojaksi siirtynyt Heikki Savolainen. Hänestä tuli faktori ja sittemmin kirjapainon omistajajohtaja.

Urheilumiehiä ja jutunkertojia

Penkkiurheilija ja tietomies Hannu Tiihonen, pitkänhuiskea Kari Airaksinen, kaverukset Pekka Hakkarainen ja Matti Karpola, huumorj´miehet Esko Silmärinen ja Sarre Satuli, urkuri Heikki Niittylä ja vähän aikaa ollut Pirjo Holopainen olivat myös 50-luvun oppilaita. Pekka oli myöhemmin välillä myyntitehtävissä, Sarresta tuli järjestö- ja liikemies.

Savon Sanomat 100 vuotta, Savon Sanomain paino
Savon Sanomain paino, stereotypoija Johannes Pelkonen käsittelee levyn reunoja ennen rotaatiokoneeseen kiinnittämistä.

Käsinlatojia, ”ulosoppineita” ammattilaisia olivat mm. Eevi Timonen, kookas naisihminen, jolla oli päässään ruskea virkattu baskeri. Eevi kertoili juttuja, kuinka hän oli tanssinut jossakin revyyssä ryssän upseerin nenän edessä. Hän kehuskeli keksineensä minulle toisen ristimänimen ja muisteli lämmöllä jo silloin edesmennyttä faktori Kalle Salokannelta. Aviopari Eila ja Kyösti Penttinen tulivat oppinsa käyneinä Kansallisesta Kirjapainosta. Kype oli urheilumiehiä, voimisteli ja kertoi sotajuttuja.  Hän oli oppi-isäni, hyvän tyylitajun omaava ja valmis neuvomaan meitä nuoria. Ylifaktori Oiva Kivisalo antoikin hänelle vaativaa muotoilua edellyttävät työt. Taisi vähän teettää omiakin kilpailutöitänsä

Kivisalo oli innostunut ammattimies ja menestynyt ladontakilpailuissa. Jaakko Korhonen oli kirjaltajain ammattiosaston rahastonhoitaja. Toivo Lyytikäinen oli vain vähän aikaa samaan aikaan töissä. Hänestä tuli faktori, ammattiyhdistysmies ja liikkeenharjoittaja. Eetu Hassinen oli vilkas karjalaismies ja innokas laulukuorolainen. Tapasi lauleskella työnsä ohessa. Siinä saattoivat joskus purettavat kirjasimet mennä väärään kastiin, mutta Eetu sepitti taitavasti syyn meidän nuorempien niskoille.

Reino Laukkanen Oulusta, Toivo Luukkonen Turust` ja Teuvo Hujanen olivat lyhempiä aikoja latojina. Heistä kaikista tuli faktoreita ja Reiskasta kirjapainon omistaja Tampereella. Maija-Liisa Miettisen (Heiskanen) luona asuin muutaman vuoden ennen sotaväkeen menoa isäni muutettua perheineen Varkauteen. Vikkelä Otto Hyvärinen käveli joka ruokatunti kotiinsa Mölymäelle syömään. Hänen tumma pukunsa minulla oli päälläni päästessäni ripiltä pari vuotta ennen oppiin tuloani. Eräs ehdoton ammattimies, taulukonlatoja ja kova kommunisti oli muutaman vuoden töissä, valitettavasti en muista nimeä.

Iloinen tyttökolmikko ja ammattimiehiä

Lehtilatomossa oli iloinen tyttökolmikko: Kyllikki Väistö, Kerttu Pöntinen ja Maija Happonen, joista viimemainittu yritti opettaa minulle jenkan askelia latomon käytävällä, tosin huonolla menestyksellä. Mainio taittaja Ilma Väänänen oli joskus eri mieltä toimitussihteerin kanssa jutun paikasta. ”Kaekessa tappaaksessa se kuuluu tänne” sanoi Ilma. Sitten oli Oton poika Veikko Hyvärinen, Oiva Paajanen, iloinen velikulta ja ohittamaton lentopalloilija Keiliniemen hiekalla, nuorempi ammattimies Tapio Suomalainen, ja vähän aikaa olivat Maija Koskinen ja Liisa Sillanpää. Maija oli Epen vaimo ja Liisa oli Forssan tyttöjä.

Konelatojia olivat torvisoiton harrastaja Teuvo Kunnas, jonka musisointia saimme joskus kuulla ilman torvea sekä mökinrakentaja ja ammattiosaston pitkäaikainen puheenjohtaja Ilmari Taskinen. Imppa latoi hitaasti mutta virheettömästi. Entinen nyrkkeilijä Toivo Miettinen latoi ihailtavan rauhallisesti ja nopeasti. Sotaveteraani, niin kuin monet muutkin, oli Sulo Juvonen. ”Sama polovelta” sanoi Suli, kun jokin ladonta meni vikaan. Sähäkät sisarukset Anna Kokko ja Aili Puupponen sekä veljekset Tauno ja Epe Koskinen, Pentti Savolainen, kauppias Kasurilasta, Elon mies ”Sandi” Eino Niskanen ja Toivo Vehmo, kirjapainosukua, olivat eri pituisia aikoja töissä. Suli, Sandi ja Pena poistuivat varhain keskuudestamme. Vielä olivat Kaisa Ailamo ja Hilja Laitinen. Savon Sanomissa opinkäyneitä ammattimiehiä olivat Ahti Niiranen ja Sakari Nyyssönen, joka oli ammatissa melkein 50 vuotta.

Muita ammattimiehiä olivat Mikkelin mies Alpo Ojapelto, myöhemmin faktori ja lehtituotannon tuotanto- ja projektipäällikkö, Kauko Pohjolainen ja Paavo Hernberg, joka siis vei Eiran vihille. Lyhyemmän aikaa olivat Kauko Uotinen ja Savosta siirtynyt Eero Kolehmainen, josta tuli pian faktori latomoon Kaarlo Lepistön jälkeen. Kalle jatkoi konelatojana. Heikki Ikonen, alkujaan Sortavalan poikia, oli kierrellyt Helsingissä ennen tuloaan, tapasi opettaa meitä nuoria aloittamalla puhuttelun kysymyksellä: ”Mitäs tunarit?”

Paperipaalin paikka

Oikolukijoina oli useita tässä mainitsemattomia henkilöitä. Siellä olivat mm. Sinikka Savolainen, konelatoja Penan sisar, Helvi Miettinen ja Rauni Väinämö, myöhemmin toimittaja ja Helsingin Sanomain kirjeenvaihtaja, Maija Känninen (avioiduttuaan) ja upea mimmi Sylvi Koponen, johon monet pojat olivat ”pihkassa”, toimitusihteeri Urho Kinnunen ehkä eniten.

Siviilipainossa oli Matti Pitkänen, joka esitti harppusooloja vauhtipyörän suojuksella, oli välillä lehtipainossakin, Simo Tuovinen ja Pentti Tuovinen, nuorempi ammattimies ja painamiskilpailuissa palkittu Eero Poutiainen. Veikko Koponen perusti pian oman painon Suonenjoelle. Jaakko Kosunen oli musiikkimies, laulusolisti ja rumpali Rytmi-orkesterissa (veli Alvar Kosonen on mm. säveltänyt laulun ”Elaine” ja isä toimi Kuopion Kirjamiesten kuoron ja VR-kuoron johtajana). Jaska oli myös hyvä urheilija, juoksi satasta, hyppäsi pituutta ja 3-loikkasi.  Hän oli voittanut Suomen Kirjatyöntekijäin liiton mestaruuden vuosina 1937, 1946 ja 1949.  Hänestä tuli faktori Vike Savolaisen jälkeen. Tiigelipainajia olivat Tyyne Sorsa, Irja Räsänen, Elsa Keinänen ja Leena Sourunjärvi, jonka kanssa joskus taisteltiin aseina värilapiot ja -purkit.

Opissa olivat Hannes Lindgren ja Erkki Hartikainen. Hani oli metsämiehiä, valitettavasti hän menehtyi jänisruttoon jo nuorena. Eko toimi myöhemmin työnjohtajana tilauskirjapainossa. Painossa oli vielä 50-luvulla käsin alistettavia silinterikoneita, alistajana oli Lempi Pulliainen. Paperinleikkaajina olivat suuriperheinen Kalervo Taskinen ja Allan Rosengren, joka näytti Kivisalollekin tarvittaessa paperipaalin paikan.

Konekanta kehittyy

Lehti painettiin aluksi 8-sivuisella, 1-värisellä rotaatiolla. Olympiavuonna 1952 tuli taloon 16-sivuinen yhdellä lisävärimahdollisuudella varustettu kone ja 1958 kone laajeni 32-sivuiseksi ja mahdollisti 4-väripainatuksen. Samana vuonna valmistuivat uudet toimitilat Vuorikadun ja Lukkarinkadun kulmassa.

Lehtipainossa työskentelivät sukulaiset Eino, Veikko ja Toivo Leskinen. Eino oli alussa mainitun Pentin isä ja Topi voitti hiihdossa kirjaltajain suomenmestaruuksia. Unto Räsänen oli räväkkä stereotypoija ja matriisin vetäjä, Alina Jaatinen suustaan ja käsistään aikaansaapa rotaation pesijä sekä Aapeli Kokkonen ja Kauko Lyytinen painajia. Aapeli oli joskus kesäisin laivoilla kansimiehenä.

Erkki Viljakainen tuli vuonna 1954 ammattimiehenä ja toimi rotaatiomestarina Heiniön jälkeen aina vuoteen 1989 saakka. Unto Sihvo kävi vain kääntymässä vuoden verran. Nuorempaa väkeä olivat Valto Holopainen, joka meni naimisiin postituksen Rauha Kokkosen kanssa ja siirtyi VR:n palvelukseen. Juhani Pelkonen oli stereotyypparina ja muutti kalastusalalle. Pentti Kankkunen oli opissa ja toimi myöhemmin kauppiaanakin.

Savon Sanomat 4417782_
Kauppaneuvos Martti Suhonen.

Mestarina oli Niilo Heiniö. Hän oli innokas kalamies ja kävi kuhan uistelussa Lentualla saakka. Yötöissä oli eväänä pullo viinaa, jonka nauttiminen ei työtahtia haitannut. Meille latojaoppilaille oli kauhistus joutua kantamaan lehtiä painosta, sillä Heiniö antoi tahtia jytäkällä nyrkiniskulla päälakeen. Sitä seurasi römeä-ääninen suullinen kehotus vilkkaampaan liikkeeseen.

Savon Sanomat 4909702_
Erkki Viljakainen, rotaatiomestari, tuli Savon Sanomiin painajaksi 1954 ja jäi eläkkeelle 1989.

Teksti Hannu Taanio (Mömmö).
Muistelusten toinen osa ilmestyy numerossa 4/2017

Haastattelut: Pertti Holopainen, Erkki Viljakainen, Jaakko Kosunen ja Kauko Haalas, joka on myös osittain tarkistanut tekstin.

Kulttuurimatka Wieniin ja Bratislavaan

Toukokuisena tiistaina kokoontui 26 hengen matkaseurue Helsinki- Vantaan lentoasemalle. Kohteena oli Itävallan pääkaupunki Wien.

Wien 4
Ryhmä yhteiskuvassa Wienissä.

Perillä meitä odotti monelle tuttu matkaopas Päivi Taskinen ja bussikierros.  Ensimmäinen pysähdys oli Hundertwasserhaus, jonka kaikki huoneet ovat erilaisia.
Ohitimme lukuisia turistikohteita. Kierroksen jälkeen nautimme perinteisen wienerleikkeen keskustan Augustiner-Kellerissä.

Kävelykierros kaupungilla

Keskiviikkona lähdimme liikkeelle jalkapatikalla, ja ajoimme maanalaisen linjalla U3  Tapaninaukiolle tutustumaan Stephansdomiin eli Pyhän Tapanin tuomiokirkkoon, jonka torni  kohoaa 137 metriin. Keskustassa pääkohteena oli Habsburgien talvipalatsi. Tutustuimme myös Sissi-museoon. Vapaa iltapäivä käytettiin Wieniin tutustumiseen yleisillä kulkuneuvoilla.

Wien 7
Pyhän Tapanin tuomiokirkko

Retkelle Bratislavaan

Seuraavana päivänä lähdimme bussilla kohden Slovakian pääkaupunkia Bratislavaa. Kuskinamme oli serbialaissyntyinen Rada. Matkalla oli kova sumu, ja reissuun meni reilu tunti. Itävallan ja Slovakian rajalla bussin ei tarvinnut edes hiljentää, tiukkoja rajamuodollisuuksia ei ollut.

Wien 5
Naschmarktin torialueelta sai ostaa monenlaista herkkua.

Ajoimme Bratislavan linnaan, joka sijaitsee kaupungin korkeimmalla kohdalla. Vanhan keskustan kierroksen jälkeen jatkoimme kohti Cernevy Kamenia. Paikallisopas Jakob kertoi Punaisen kiven linnan historiasta ja Palffyn perheestä, joka on omistanut linnan pitkään. Lounaalla Matysakin viinitilalla oli tilaisuus maistella erilaisia tilan viinejä, jotka ovat saaneet kansainvälisiä palkintojakin. Mozart-konsertti oli nautinto

Perjantai-iltana kävimme konsertissa Musikvereinin Kultaisessa salissa, josta vuosittain televisioidaan uudenvuoden konsertti. Kolmisenkymmentä soittajaa oli pukeutunut
barokkityylisiin asuihin, sali oli upea ja akustiikka loistava. Reilun kahden tunnin konsertti oli nautinto.

Wien 8
Musikvereinin Kultainen sali.

Monesti olen uudenvuoden konserttia televisiosta seuratessani haikaillut, että tuonne joskus pitäisi päästä. Saimme vielä cd-levyt konserttilippujen lisäksi. Mozartista pääsee siis nauttimaan vielä koti-Suomessakin.

Schönbrunnin linna kiehtoi

Lauantaina tutustuimme Schönbrunnin linnaan, keisarillisen ajan kesäpalatsiin, jossa on 1400 huonetta. Opaskierroksella näimme niistä 22. Linnakierroksen jälkeen oli aikaa
tutustua myös linnan puistoon. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja lämmintä riitti.
Teksti ja kuvat Keijo Lehto

 

cof
Straussin kultainen patsas on monen turistin kuvauskohde.

Mediaunionin hallituksen päätöksiä, elokuu 2017

Mediaunionin hallituksen päätöksiä, elokuu 2017

  • Timo Nurmi valittiin 29.5.2017 Suomen kirjataiteen omitea -yhdistys ry:n vuosikokouksessa yhdistyksen hallitukseen
  • puheenjohtaja osallistuu kutsuttuna Itä-Uudenmaan Faktorit ry:n keskiviikkotapaamiseen Loviisassa 13.9.2017
  • Helsingin Ruoholahden uuden toimitilan vuokra on 1.7.2017 alkaen 425 €/kk
  • päätettiin järjestää koulutustapahtuma 11.12.2017 Turku−Maarianhamina−Turku-piknik-risteilyllä
  • päätettiin sanoa irti Faktori-lehden kustannussopimus Print&Media Publishing Oy:n kanssa
  • päätettiin, että hallituksen jäsenet ottavat käyttöön Google G Suite -palvelun
  • golfmestaruuskilpailuun 10.6.2017 Mikkelissä osallistui 14 jäsentä ja 6 seuralaista, koskikalastusretkeen 17.−19.6.2017 Lieksassa 14 jäsentä, juhannusjuhlaan 23.6.2017 Tammisaaressa 39 jäsentä ja Fingerporikesäteatteritapahtumaan 6.7.2017 Naantalissa 19 jäsentä ja 18 seuralaista
  • KOY Lomatahko 10:n yhtiökokous valitsi 16.5.2017 yhdistyksen jäsenistä Pekka Teinilän hallituksen varsinaiseksi jäseneksi, Santtu Kerkkäsen hallituksen varajäseneksi ja Kari Koiviston toiminnantarkastajaksi
  • yhdistyksen jäsen Pekka Teinilä valittiin 16.5.2017 KOY Ellivuoren Satuniemen hallituksen puheenjohtajaksi
  • Hill Invest Group Oy:n kanssa solmittiin 4.7.2017 KOY Ellivuoren Satuniemen huoneisto B 5:n avainpalvelusopimus
  • päätettiin KOY Ellivuoren Satuniemen huoneisto B 5:n kunnossapitotoimista: mm. hankitaan uusi grilli, uusitaan yläkerran sälekaihtimet ja hankitaan uudet terassikalusteet.

Faktorikalastajat Kattilakoskella

Aktiiviset koskikalastajat kokoontuivat lauantaina 17.6. Ruunaan retkeilykeskukseen luomaan strategiaa.

Koskikalastus_Ruunaa
Jouni Ahola kantamassa ensimmäistä kirjolohta siivottavaksi.

Palaverin jälkeen Mäkisen Jouni kuljetti veneellä varusteet ja miehet toiselle rannalle. Majoituspaikka oli vanha metsäkämppä ja entinen pieni  saunarakennus.

Jo parin minuutin kuluttua kalastuksen alettua Aholan Jouni kantoi parikiloista kirjolohta siivottavaksi. Kalaa alkoi virrata. Pakkaslokero täyttyi, ja huoltomies Jouni rahtasi kaloja retkeilykeskuksen pakastimeen. Ensimmäisen kalastuspäivän jälkeen nautimme löylyistä, joku uskaltautui talviturkin heittoonkin. Turinaa riitti pikkutunneille asti.

Papinsaaren Harri todisti, että kalamies osaa myös jatkojalostuksen – graavitaimen oli gurmeeherkkua. Iltapalaksi olivat Aulis Harju ja Kari Koivisto junailleet kuoreita, joita paistettiin useita pannullisia. Monelle tämä oli ensimmäinen kerta, kun tätä herkkua söivät.

Säät olivat vaihtelevat, mutta suotuisat kalastukselle. Kahden vuorokauden jälkeen saaliina oli yli 40 kalaa, yhteispainoltaan hiukan yli 70 kiloa. Taidamme lähteä ensi vuonnakin koskikalaan Kattilakoskelle! Teksti ja kuva Kari Koivisto