Rahaa vai ohjelukuja?

Faktorin lukijakunta lienee niin kokenutta, että moni vielä muistaa ajan, kun ohjelukuihin perustuva palkkausjärjestelmä toimi siten kuin siitä sovittaessa oli tarkoitettu. Itse olen ollut teknisen toimihenkilön tehtävissä vasta 1980-luvun loppupuolelta lähtien, eivätkä ohjeluvut ole palkkaani koskaan käytännössä vaikuttaneet.

Ohjelukujen ideahan on ollut hieno – nostetaan alalle tulleiden uusien työntekijöiden palkat puolitusten avulla nopeasti ylös. Harmi vain, että jo 1990-luvun alun lama vei puolitukset historiaan ja järjestelmältä putosi pohja pois. Eipä ohjelukuihin liittyvillä, ehkä 1980-luvulta peräisin olevilla tehtäväkuvauksillakaan ole mitään tekemistä alan nykyisen työympäristön ja -tehtävien kanssa. Viimeisten 30-vuoden ajan teknisten toimihenkilöiden palkat ovat määräytyneet lähinnä markkinoilla. Verrattaessa palkkoja toimialan sisällä tai muihin aloihin palkat kyllä näyttävät ihan kohtuullisilta. Käytännössä palkkatasoon vaikuttaa se, että teknisten määrä alalla on merkittävästi vähentynyt ja jäljelle ovat jääneet kovapalkkaisimmat, työuransan loppusuoralla olevat henkilöt.

Palkkausjärjestelmät ovatkin kehittyneet kaikilla muilla toimialoilla – viestintäala mukaan lukien –paitsi teknisillä. Toimiva ja ylläpidetty palkkausjärjestelmä mittaa työn vaativuutta ja vastuullisuutta oikein. Se auttaa näkemään palkkauksen mahdollisia epäkohtia, vähentää palkkasyrjintää ja edistää läpinäkyvyyttä. Ohjelukujärjestelmä on rapautunut, ja sen luokitukset ovat menettäneet käytännön merkityksensä palkanmuodostuksen perusteina. 2000-luvun alussahan yritimme räpistellä pois ohjeluvuista, kohti tehtävän vaativuuden arviointiin perustuvaa palkkausjärjestelmää. Toimihenkilöt sen uskalsivat ottaa käyttöön, tekniset eivät. Pelättiin vähimmäispalkkajärjestelmää, vaikka ohjeluvut eivät olleet koskaan taanneet vähimmäispalkkaa, ei siis edes silloin kun järjestelmä vielä oli toimiva.

Työstä ja työyhteisöstä saamme toivottavasti myös henkistä tyydytystä, muuta viime kädessä kuitenkin myymme jonkinlaisella sopimuksella aikaamme rahallista korvausta vastaan. Ilman toimivaa palkkausjärjestelmää emme voi työpaikalla vertailla tehtävien vaativuutta keskenään. Tämä altistaa palkkauksen sille kuuluisalle pärstäkertoimelle ja vaikeuttaa omasta henkilökohtaisesta palkasta neuvottelemista. Palkkatilastotkin saataisiin vertailukelpoisiksi niin alan sisällä kuin suhteessa muihinkin toimialoihin.

Olisiko jo aika päivittää teknisten toimihenkilöiden palkkausjärjestelmä 2000-luvulle?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.