Kynäilyä ja tietovisailua

Olen Toivo, mutta Topiksi minua on aina kutsuttu. Synnyin talvisodan jälkeen 82 vuotta sitten vanhalla kätilöopistolla Eirassa. Pääsin armeijasta vuonna 1961, ja menin pian naimisiin. Lapsia meillä on kaksi, lapsenlapsia viisi ja lapsenlapsenlapsia kaksi.

Topi Berg. Kuva Keijo Lehto.

Graafiselle alalle ajauduin sattumalta. Olin 1950-luvulla töissä Elannon lautatarhalla Sörnäisten rantatiellä höylärin apulaisena. Elanto kuitenkin lopetti tarhan, ja jäin työttömäksi. Eräänä päivänä kuljin Kotkankadulla Yhteistyön kirjapainon ohi. Menin teknisen johtajan Aimo Tenhovuoren puheille. Oli perjantai, ja täytin sinä päivänä 19 vuotta. Seuraavana maanantaina aloitin rotaatioapulaisena.

Vuosien mittaan ylenin rotaatiotyöntekijäksi ja rotaatiopainajaksi. Itäsaksalaisella Plamagilla painettiin mm. Kansan Uutisia ja SKDL:n julkaisuja. Kirjapainometalli oli päivän sana. Stereotypiassa valetut levyt olivat raskaita nostella – me olimmekin voimamiehiä. Kymmenisen vuotta olin yötyössä: töihin mentiin 21.30, pois päästiin, kun lehti oli painettu. Työpäivän pituus oli korkeintaan neljä tuntia, mutta palkka saatiin kahdeksasta. Aikamoiset edut!

Osallistuin Faktorikoulun XIV kurssille vuosina 1974–1976. Sen jälkeen olin kaksi vuotta sitomon työnjohtajana. Vuodet 1978–1980 olin Oulun Kirjateollisuuden toimitusjohtajana. Siellä Plamag kohopainorotaation tilalle hankittiin Harris-offsetrotaatio, joka olikin oiva ostos.

Perhe pysyi Helsingissä, ja palasin takaisin Yhteistyön Herttoniemen painotaloon, johon oli hankittu itäsaksalainen Rondoset-offsetrotaatio. Olin ensin Kansan Uutisten postituspäällikkö ja sitten rotaation ja postituksen ylityönjohtaja. Siinä hommassa olin koko 1980-luvun, välillä tosin lainassa Kansan Uutisten levikkiosastolla – siellä kun tarvittiin hymyilevää miestä.

1990-luvun alussa Neuvostoliitto romahti, ja niin romahti Yhteistyökin ihan konkurssiin asti. Neuvostoliittohan oli ollut sen suurin tilaaja. Jäin taas työttömäksi. 1990-luku oli surkeaa aikaa. Myin arpoja toreilla ja pari kolme kautta olin Helsingin Jyryn kaukalopallojaoston toiminnanjohtajana. Olin portsarina ravintolan ovella ja eri tilaisuuksissa järjestyksenvalvojana. Käväisinpä Paperityössäkin työnsuunnittelijana ja hinnoittelijana.

Laman aikana vähennettiin väkeä varmuuden vuoksi, ja taas tuli potku persuuksiin. Ehkäpä siinä vaikutti sekin, että olin tullut SKP:n ja Rakennustyöväen liiton kirjapainosta. Faktoriliiton lomanviettopaikassa Niska-ahossa Kuhmon Lentuanjärven rannalla olin isäntänä monena kesänä. Minusta ei ehtinyt tulla juoppoa, kun alkoi syntyä lapsenlapsia. Hoitelin niitä aina tarvittaessa.

Suomen kielestä ja kirjoittamisesta olen pitänyt aina. Kirjoitin aikoinaan radioon hupailuja ja kuunnelmia. Ensimmäinen julkaistu kuunnelmani oli rikostarina nimeltä Kaarnalaivat. Se oli Aune Haarlan
lempikuunnelma. Pääosia esittivät Pia Hattara ja Erkki Luomala. Kun minusta tuli faktori, palkka nousi sen verran, ettei enää tarvinnut kirjoittaa lisäansion toivossa. Kirjoittaminen jäi syrjään pitkäksi aikaa. Se kaduttaa. Olen eläkkeellä taas tarttunut kynään. Kirjoitan runoja, tarinoita ja juttuja historiasta. Tarinoitten huumori on vahvin valttini, niin ovat muut sanoneet.

Johtuukohan hyvästä muistista, että kirjoitin 73-vuotiaana ylioppilaaksi yhdessä lapsenlapseni Inkan kanssa. Olen osallistunut tietokilpailuihin hyvällä menestyksellä ja myös vetänyt niitä eri tilaisuuksissa – voi sanoa, että harrastan niitä. Kaverini Pekan kanssa vedämme tietovisaa Entisten viisasten kerho vuoroviikoin Eläkeläiset ry:n nettisivuilla.

Kuulun Kävelypässit-nimiseen miesporukkaan. Me kymmenen kävelemme usein esim. Tuusulanjärven ympäri tai pitkin Sipoonkorpea. Minä olen toistaiseksi moisesta touhusta vapaalla, sillä vasemmasta jalastani katkesi reisijänne. Mutta pian palaan kuvioihin entistä vahvemmin kintuin.

Teksti Toivo Berg ja Keijo Lehto

PS . Olin hoidettavana Töölön sairaalassa ja Oulunkylän kuntoutuskeskuksessa, siellä syntyi alla oleva runo.
___

TÖÖLÖN SAIRAALASSA
Olen Töölön sairaalassa
osastolla kaksi, huoneessa neljä.
Samassa huoneessa meitä on kuusi.
Minä ainoa olen ainoa mies,
loput viisi ovat naisia.

Väliverho vedetään häveliäästi eteen,
kun meille tehdään toimenpiteitä.
Mitään ei siis näy ulospäin nyt,
kun sairaanhoitaja katetroi minua.
Tämä homma on hänelle arkirutiinia.

Minä olen kuitenkin vaikea tapaus,
katetri ei millään tahdo mennä perille.
Hoitajakin ähkii, minä koetan pysytellä rentona.
Potilastoverit arvaavat, mistä on kysymys.
He ovat hiljaa, he ovat hienotunteisia.

Lopulta katetri löytää tiensä perille. Jo helpottaa.
Katetroija ja minä olemme iloisia.
Niin ovat potilastoveritkin.
Me kaikki taputamme käsiämme.
Me taputamme minulle, sairaanhoitajalle
ja toisillemme.
Me taputamme suomalaiselle terveydenhoidolle.


Topi Berg

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.