Vuoden valokuvataidekirja 2020 valittu

Valokuvataiteilijoiden liitto ja Suomen valokuvataiteen museo ovat antaneet Vuoden valokuvataidekirja 2020 -palkinnon Teemu Mäen kirjalle Miten olla mies tai nainen tai jotain muuta? (PARVS, 2020). Ansiokkaan valokuvataidekirjan tekijälle myönnettävän vuosittaisen palkinnon suuruus on yhteensä 4.000 euroa.

Valokuvataiteilijoiden liitto, Valokuvataiteen museo, kuvaaja: Minna Kurjenluoma

Vuoden 2020 palkinnosta päätti valokuvataiteilija Nelli Palomäki.

”Toivoin, että finalistien seassa olisi teos, joka voisi ravistella minua. Joka ei olisi helppo eikä itsestäänselvä valinta. Yksi kirjoista aiheutti minussa muita suurempia tunteita, värinää ja vaikeitakin valokuvaan, muotokuvaan ja erityisesti identiteettiin liittyviä kysymyksiä, Palomäki kuvailee valintaprosessia.

”Mäen teos erottuu lähes kaikilta ominaisuuksiltaan selkeästi muista finalisteista. Se ei ole esineenä kaunein tai täydellisin, vaan tuntuu taistelevan kaikkia nykyisiä valokuvataidekirjan trendejä vastaan. Konstailemattomien muotokuvien kanssa kirjan arkinen ulkoasu kuitenkin tuntuu toimivan. Kirjalla on paljon asiaa ja sen keskeinen sanoma on tärkeä. Miten olla mies tai nainen tai jotain muuta? -teoksen valinta Vuoden valokuvataidekirjaksi on tunnustus ihmisen hauraudelle ja sukupuolen moninaisuudelle.”

Lisätietoja >>>

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.