Aina on oikea ikä oppia

Olen syntynyt joulukuussa vuonna 1942. Syntymäpäiväni pääuutiset Turun Sanomissa kertoivat toisen maailmansodan taisteluista. Turun musiikkiopistossa opiskellessani ajattelin elättäväni perheeni musiikilla, mutta en kuitenkaan uskaltanut jättäytyä pelkästään musiikkitaiteen alalle. Isäni neuvoi, että on hyvä olla myös jokin toinen ammatti.

Ystäväni Ensio Härmälä graafisen alan moniosaajana ja 1960-luvun soittokaverina innosti minua siirtymään kirjapainoon. Koulutusta offsetpainamiseen sain mm. Heidelbergissä ja myöhemmin laatukoulutusta Laatukeskuksessa.

Pitkällä työuralla oppia ja kokemusta kertyi hyvin monipuolisesti ja kokonaisvaltaisesti johtamisesta, painotöistä ja painoprosesseista. Siirryin vuonna 1986 TS-Yhtymän Serioffset-yksikköön asiakaspalvelu- ja tuotannonsuunnittelutehtäviin ja sen jälkeen laatupäälliköksi ja tuotepäälliköksi Hansaprint Oy:öön. Jäin eläkkeelle vuonna 2006.

Kouluvaariksi minua pyysi mukaan hyvä tuttuni. Vastustelin ajatusta vetoamalla moniin kiireisiini, olihan minulla omat moffan tehtävät, musiikki, erilliset laatuprojektit jne. Suostuin kuitenkin tutustumaan Turun Puolalan kouluun, ja siitä se alkoikin.

Kouluvaarit muodostavat koulujen kasvatustoimintaa tukevan aatteellisen yhdistyksen Kouluvaarit ry, Farfar i skolan rf:n. Se kokoaa yhteen vapaaehtoisia yli 55-vuotiaita miehiä, jotka haluavat olla alakoulun oppilaiden ja opettajien apuna kehittämässä turvallista kouluympäristöä. Vaarin kanssa oppilaat voivat tehdä tehtäviä, keskustella ja kuulla tarinoita. Kouluvaarit osallistuvat opettajan kanssa sovituille tunneille ja myös ruokailevat oppilaiden kanssa. Monelta tämän päivän lapselta puuttuvat isovanhemmat, nämä asuvat kaukana tai lapsen arjesta puuttuu turvallisen aikuisen läsnäolo. Kuitenkin lapset tarvitsevat elämäänsä luotettavia aikuisia ja turvallisen kasvuympäristön.

Etukäteen sovitut koulupäivät ovat olleet pääasiassa yhtenä päivänä viikossa. Poikkeuksia on, kun mennään luokan kanssa koululaisten konserttiin, kirjastoon, luistelemaan, hiihtämään ja luontoretkille. Muutaman vuoden kävin viikoittain kahdessa eri koulussa ja lisäksi kolmantena päivänä pienten bändin harjoituksissa. Lisäksi aikaa kuluu viestintään ja uusien vaarien hakuprosessiin: uuden vaarin perehdytys, valokuvaus, painotuotteet, kuvalliset kulkuluvat, käyntikortit ja sopimiset koulun rehtorin kanssa, sekä yhdistyksen hallituksen kokoukset jne. Jos haluat lukea lisää kouluvaareista, googlaapa kouluvaarit.

Olen saanut kokea näinä 14 vuotena avointa ja positiivista yli ikärajojen menevää kaveruutta. Mottoni onkin Aina on oikea ikä oppia. Olennaista on, että osaa olla läsnä ja kuunnella, mitä lapsilla on kerrottavaa tai kysyttävää. Varsinkin välitunnit voivat olla upeita keskustelutilaisuuksia.

Haastavinta lienee se, kuinka voi vaikuttaa toiminnan jatkuvuuteen. Hakeutuuko mukaan uusia jäseniä ja valikoituuko sellaisia, joilta löytyy aikaa ja sitoutumista menestykselliseen hallitustyöhön?

Tauno Huhtala ja oppilaat musisoimassa

Minulla on tiedottajana ja pr-henkilönä aina ollut tavoitteena kehittää laadukasta brändiä. Jäsenten työ koulussa ja sen ulkopuolella on vaitiolovelvollisuuksineen ensiarvoisen tärkeää. Parasta laadun näkökulmasta on, että heti alussa lähdin urakoimaan yhdistykselle nettisivuja. Tavoitteeni on ollut saada viestittyä avoimesti yhdistyksen ja sen jäsenten työstä. Palautesivut ovat toimineet laatumittarina, joka on toiminnan kehittämisessä ja pr-työssäni hyvin tärkeää.

Teksti Tauno Huhtala, kuva Tauno Huhtalan arkisto.

Kerro harrastuksestasi!
Haemme lehteen tarinoita siitä, mitä jäsenet tekevät työn, arjen ja perhe-elämän vastapainoksi. Kirjoita meille harrastuksestasi ja sen taustoista. Jos kirjoitat jonkun toisen puolesta, niin pyydäthän siihen luvan. Ota yhteyttä päätoimittaja Pekka Teinilään, pp.teinila@gmail.com tai p. 050 553 2508, ja ehdota juttua.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.