Kirjastoalan palkinnot nuorelle sometähdelle ja kokeneelle ammattilaiselle

Kirjastoala palkitsee tänä vuonna kaksi ammattilaista, helsinkiläisen Henriika Tulivirran ja Lahdessa työskentelevän Marja Huuhtasen. Palkinnot jakaa Suomen kirjastoseura. Molemmat palkinnot ovat arvoltaan 500 euroa.

Henriika Tulivirta on nuori sometähti, jonka ansiosta yhä useammat ihmiset ovat innostuneet lukemisesta, kirjallisuudesta ja kirjastoista. Tulivirta tekee lukemisesta helppoa ja madaltaa kynnystä tarttua kirjaan. Hänen työnsä on kirjaston ytimessä ja edistää tuoreella tavalla kirjaston perinteistä sivistystehtävää.

Tulivirta tuo esille kirjastotyön parhaita puolia ja innostaa esimerkillään alalle hakeutuvia nuoria. Hän tekee työtään innostuksella, joka säteilee laajasti ulospäin.

Tulivirta on työskennellyt erikoiskirjastovirkailijana Helsingin kaupunginkirjastossa lasten ja nuorten parissa. Tulivirta on tunnettu aktiivisesta työstään somekanavilla. Tällä hetkellä hän on suunnittelijana lasten ja nuorten kirjallisuutta yhteen kokoavassa kirjastojen verkkopalvelussa.

”Tuntuu tosi ihanalta. Tämä on valtava kunnianosoitus ja urani kohokohtia kirjastossa. Tämä on vähän kuin kirjastomaailman Oscar-palkinto. Palkinto viestittää samalla muille nuorille kirjastoalan työntekijöille, että intohimo työtä kohtaan on tärkeintä”, Henriika Tulivirta kertoo.

Tulivirta palkitaan Suomen kirjastoseuran Hilkka M. Kauppi -tunnustuspalkinnolla.

Marja Huuhtanen palkitaan pitkän linjan työstään kirjastoalalla. Huuhtasen työpanos erityisesti Etelä-Karjalan alueen kirjastojen kehittämiselle on ollut innostava ja tavoitteellinen. Huuhtanen on vaikuttanut vahvasti siihen, että alueelle saatiin kuntien kirjastojen yhteenliittymä eli Heili-kimppa vuonna 2013.

Erityisesti sanataide ja lasten lukemaan innostaminen ovat tärkeitä Huuhtaselle. Hän on toiminut aktiivisesti Kirjoittajayhdistys Palttassa ja ideoinut monia lukemiseen innostavia kehityshankkeita.

Huuhtasen kirjastoura alkoi Imatralta vuonna 1989 ja hän on tehnyt merkittävän työuran Imatran kaupunginkirjastossa kirjastonhoitajana ja kirjastonjohtajana. Nyt Huuhtasen ura jatkuu Lahdessa lähikirjastopalvelujen palvelupäällikkönä.

”Olen yllättynyt. Tuntuu hyvältä ja kiitolliselta. Koen, että tämä kirjastoyhteisön tuki on arvokasta”, Huuhtanen sanoo.

Huuhtanen palkitaan Suomen kirjastoseuran Mikko Mäkelä -tunnustuspalkinnolla.

Lisätietoja: http://suomenkirjastoseura.fi

Suomen kirjastoseura on kansalaisjärjestö, joka edistää kirjastojen asemaa. Seura julkaisee Kirjastolehteä, kampanjoi Kirjaston päivänä ja järjestää valtakunnalliset Kirjastopäivät.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.