Harrastuksena laitesukellus ja hiihto

Olen 67-vuotias yrittäjä ja eläkeläinen. Työurani olen toiminut prepress-laitteiden kouluttajana ja huoltoteknikkona. Päätös työurasta paperin värjääjänä syntyi jo noin kymmenvuotiaana, koska poikakerhomme ohjaaja oli oppilaana Oy Paragon Ab:lla.

Vuonna 1968 ei Helsingissä ollut graafisen alan päiväkoulua, joten hakeuduin oppisopimuskoulutukseen Maanmittaushallituksen kivipainoon. Oppisopimukseni aikana valmistui Käpylän ammattikoulu, ja siellä kävin teoriakoulutukset. Valmistumisen jälkeen työskentelin muutamassa reprolaitoksessa. Kun 1980-luvun alussa kuvankäsittelyjärjestelmät tulivat markkinoille, siirryin operaattoriksi ja sen jälkeen maahantuojalle kouluttajaksi – siihen sain koulutuksen Belgiassa ja Israelissa. Mac-laitteiden tullessa kouluttauduin huoltoteknikoksi. Saman sorvin ääressä olen edelleen.

Opin uimaan samana kesänä, kun menin kouluun Helsingin maalaiskunnassa vuonna 1959. Silloin liityin urheiluseuraan, jossa harrastettiin hiihtoa ja yleisurheilua. Uinti on ollut aina mieliharrastus, ja jo lapsena kuulin, että joku Jacques Cousteau sukelteli maailman merillä. Laitesukellus ei välttämättä vaadi uimataitoa, mutta onhan siitä hyötyä.

Laitesukellus tuli harrastukseksi noin 30 vuotta sitten, kun lomalla kokeilin introsukellusta. Siinä kouluttaja huolehtii kaikesta muusta paitsi hengittämisestä. Loman jälkeen uimahallilla huomasin, että paikallinen sukellusseura järjestää laitesukelluskurssin. Ei kun sinne.

Laitesukelluksessa on hienointa painoton tila, jännitys ja hiljaisuus. Useimmiten ainoastaan regulaattorista (hengityssäädin) lähtevät ilmakuplat rikkovat täydellisen hiljaisuuden. En ole kiinnostunut hylkysukelluksesta, vaan minua kiinnostaa maisemasukellus. Suomessa olosuhteet eivät ole sille otolliset, ja lähimmät kohteet löytyvätkin Ruotsin länsirannikolta.

SF-3c4fa5b5d6c4d184ab9f51bb67dbdec8

Sukellus vie aikaa. Kun lähtee merelle ja tekee normaalit kaksi sukellusta, menee siihen pitkä päivä, ja vedessä ollaan noin puolitoista tuntia. Koska sukellus keskittyy kesäaikaan, on hiihto talvella hyvää harjoittelua. Suomessa tosin harrastetaan myös jääsukellusta – talvella vedet ovat kirkkaampia ja lämpötila 20 metrin syvyydessä sama kuin kesällä.

Worldloppet-hiihdot alkoivat kiinnostaa, kun eräs Tallinnan Piritassa kirjapainoa pitävä hyvä ystäväni houkutteli minut kymmenkunta vuotta sitten Tarton hiihtomaratonille Etelä- Viron Otepäästä Elvaan. Sen jälkeen olen joka talvi hiihtänyt vähintään yhden Worldloppet-tapahtuman. Viime talvena lumenpuutteen ja koronaviruksen vuoksi peruttiin useita massatapahtumia, muun muassa Finlandia-hiihto ensimmäistä kertaa sen historiassa.

Massahiihdoissa on parasta tunnelma ja yhteisöllisyys; laduilla ja majoituksissa tapaa uusia ihmisiä ympäri maailman. Hiihtääkseen maailman suurimman massahiihdon, Vaasahiihdon, noin 90 km Taalainmaan Sälenistä Moraan, tulee tietenkin jonkin verran harjoitella. Mutta suorituksen jälkeen tuntuu tosi hienolta. Kiinnostus ympäristönsuojeluun heräsi näiden harrastusten myötä jo paljon ennen kuin siitä tuli muodikasta.
Eero Rouhiainen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.