Ärhentelyä

Faktori 1/1970 ÄRHENTELYÄ 
Vai lopetti Nelson pakinointinsa. Vahinko. Nimenoman meille. Hänelle se on helpotus. Ei liene helppoa vääntää pakinaa lehtemme joka numeroon. Kuitenkin: jos olisin 25 vuotta nuorempi, jos olisin kultamitali- tai äsäm-painija, jos olisin häntä 10 kiloa painavampi ja jos sittenkään uskaltaisin, menisin hänen luokseen ja sanoisin, että jatka sinä poika vain juttujesi tekoa tai muuten paiskaan sinut ketoon niin että tömähtää. Näin sitä voi
ärhennellä kun on tarpeeksi kaukana.

Olen tuntenut Nelsonin jotenkin sukulaissieluksi. Jollain tavoin kunnon proletaariksi tässä arvokkaiden vanhojen herrojen klubissa. Kaikella kunnioituksella sekä Nelsonia että noita vanhoja herroja kohtaan. Olette te, vanhat herrat, saaneet jotain aikaankin. Tosin hyvin arvokkaasti sekä rauhallisen hitaasti.

Meitä faktoreita on hyvin monenlaisia. Asemaltaan, koulutukseltaan sekä palkkatasoltaan. On pienipalkkaisia, on kohtalaisesti ja on hyvin palkattuja. Suuripalkkaisia lienee vähän, korkeintaan joku oman trykin omistaja tai osakas. Senpä ja juuri sen takia pitäisi tämän arvoisan klubimme sekä liittomme olla enemmän ammattiosasto. Se aika on ohi jolloin faktorit olivat suuria herroja jotka kerääntyivät kokouksiinsa kuin lordit kerhoihinsa tai kantapubeihinsa. Nuoriso – pitäisi olla myöhäisnuoriso, sillä ei aivan nuori sentään ole faktori – tuntuu kuitenkin heränneen. Ja se on jo paljon, jos asiassa yritetään ryhtyä toimenpiteisiin. Työehtosopimusta faktoreille on kaivattu kauan. Voi olla, että allekirjoittanut on Ukkofaktoreiden kunniakkaassa joukossa ennen kuin asiassa päästään loppusuoralle.

Voi, hyvät veljet! Jos joku olisi ”ennen sotia” sanonut, että esimerkiksi opettajat, pankkiherrat tai valtion virkamiehet tekevät lakon ja myös pysyvät siinä, olisi tuon totuuden puhuja takuulla jäänyt ilman yösijaa. Niin on maailma muuttunut. Tällä en kirjaimellisesti tarkoita sitä, että meidän pitäisi tehdä lakko. Kyllä asioista pitää voida sopia muullakin tavoin. Vai voiko? Mutta jyrkempiä otteita pitäisi käyttää te-sopimuksen
eteenpäin viemiseksi. Muuten: lakko on hyvin käyttökelpoinen keino. Ei meitä niin vain korvata pääjohtajien rouvilla. Taitaa olla hieman kovaa tekstiä tuo yllä oleva. Se on
sitä tarkoituksella. Asiasta pitää ottaa kantaa, tahtoi tai ei. Olen kuitenkin sitä mieltä, että suuri osa jäsenistöstä hyväksyy sen, ainakin piilotajuisesti (tulipas »viksu» sana). Ja antaa tulla vastinetta vain, ehkä Papu saa sopimaan lehteen jotakin tästä tärkeästä asiasta. Kirala
PS. Allekirjoittaneen »normaalista» palkankorotuksesta 1. liinamaasta vei verokarhu niin suuren osan, että korotukseksi jäi mk 6,60 (toim. huom. nykyrahassa 10,21 €) puolelta kuukaudelta. Taidankin lähteä ottamaan pari »teinikaljaa» tuolla 6,60:lla. Muutahan sillä ei saa. Sama

Faktori 2/1970 MIELIPITEITÄ . Faktoriliiton jäsenenä olen monesti ihmetellyt miksi Faktoriliitto ei järjestä jäsenilleen mestaruuskilpailuja hiihdossa ja yleisurheilussa. Meitä nuoria samoin kuin vanhojakin on paljon sellaisia jotka kaipaisimme liikuntaa kangistuneille jäsenillemme. Siis joka vuosi Faktoriliiton mestaruuskilpailut hiihdossa ja yleisurheilussa; luulen, että monet liittomme jäsenet toivoisivat juuri tällaisia kilpailuja.
Vaasa 16.1.1970. Eräs Vaasan Faktoriklubin jäsen

JÄSENET ! Kirjoittakaa, jos mieltänne painaa jokin yleinen asia; yksityiset murheet psykiatrille. – Tosin tästä lähtien vaadimme kirjoittajan nimen toimituksen tietoon, tämä kerta olkoon poikkeus. Toimitus

Faktori 3/1970 RAUENNUT PATENTTIKIISTA. Mergenthaler Linotype Company ja Photon Incorporated, USA ovat tehneet sopimuksen yhtiöittensä välisessä vireillä olleessa patenttikiistassa koskien valoladontalaitteita. Tuomioistuin oli todennut että MLC oli loukannut kahta Photon’in patenttia ja MLC oli valittanut päätöksestä Yhdysvaltojen Apellaatiotuomioistuimeen. Sopimuksen perustella MLC:lla on vapaa oikeus käyttää keksintöjä, jotka sisältyvät oikeudenkäynnissä mainittuihin kahteen kyseessä olevaan patenttiin.
Tekstit toimitti Jorma Suomi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.