Helsingin Seniorifaktorit Kansalliskirjastossa

Perjantai-iltapäivällä 15.2.2019 tutustui 24 hengen joukkomme Carl Ludvig Engelin suunnittelemaan Kansalliskirjastoon. Talo rakennettiin vuosina 1840–1845. Oppaanamme toimi asiantunteva ja sanavalmis Kersti Tainio. Kokoonnuimme ensin luentosaliin, jossa kuulimme mielenkiintoisen luennon talon arkkitehtuurista ja kirjaston historiasta.

Sen jälkeen tutustuttiin taloon sisätiloissa kiertelemällä. Kansalliskirjasto aloitti toimintansa vuonna 1640 Turun Akatemian kirjastona. Silloin kirjastossa oli vain muutama kirja. Turun suurpalossa vuonna 1827 suurin osa kirjoista tuhoutui. Palon jälkeen kirjasto siirrettiin Helsinkiin. Kirjasto toimi vuosina 1828–1919 Keisarillisen Aleksanterin yliopiston kirjastona. Vuodet 1919–2006 se toimi Helsingin yliopiston kirjastona ja vuodesta 2006 alkaen edelleen yliopiston alaisena Kansalliskirjastona.

Kirjastossa on yli kolme miljoonaa kirjaa sekä kolme miljoonaa muuta julkaisua. Lisäksi on äänitteitä, pienpainatteita, karttoja, nuotteja, julisteita ja käsikirjoituksia. Yhteensä erilaisia julkaisuja on yli 115 hyllykilometriä. Kansalliskirjasto digitoi kulttuurihistoriallisesti arvokkaita kokoelmia helpottaakseen aineistojen käyttöä. Useat digitaaliset arkistot ovat kansalaisten vapaassa käytössä. Tutkijoille talossa on oma iso lukusali.

Tutustumista Kansalliskirjastoon voi suositella kaikille. Graafisen alan ihmisille se on varsinainen aarreaitta. Itselleni käynti oli ensimmäinen, muttei varmaan viimeinen. Osoite on Unioninkatu 36, ja sinne on vapaa pääsy. Teksti ja kuva Keijo Lehto

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s