Kirjalahja kaikille Suomessa syntyville lapsille

Kaikille vuosina 2019-2021 syntyville vauvoille jaetaan kirjalahja osana neuvolatarkastusta. Suomen Kulttuurirahaston 1,2 miljoonan euron panostus Lukulahja lapselle -ohjelmaan mahdollistaa kaksi lastenkirjaa, jotka kustannetaan erityisesti tätä tarkoitusta varten.

Eduskunta on myös päättänyt lisätä Lukukeskuksen määrärahaa 250 000 euroa vuosina 2018 ja 1019. Lisäys mahdollistaa valistusmateriaalien tuottamisen kirjalahjan yhteydessä.

Tutkimusten mukaan lapsen tulevaisuuden mahdollisuuksiin vaikuttaa enemmän se, kuinka paljon kotona luetaan kuin perheen muut lähtökohdat tai taloudellinen tilanne. Jo vauva-aikana aloitetut lukuhetket tukevat lapsen kielellistä kehitystä ja perheen välistä vuorovaikutusta. Lapselle lukemisella on yhteys parempaan koulumenestykseen ja koulumyönteisyyteen. Näin ollen varhaisilla lukukokemuksilla on ratkaiseva merkitys osaamiserojen kaventamiseen ja tasa-arvon lisäämiseen yhteiskunnassa.

– Mitä aiemmin lapset saadaan kirjojen äärelle, sitä todennäköisemmin he innostuvat lukemisesta myös myöhemmin. Kulttuurirahasto toimii koko Suomessa, ja on hienoa, että Lukukeskuksen ja neuvoloiden kautta voimme tavoittaa kaikki uudet vauvaperheet, kannustaa Suomen Kulttuurirahaston hallituksen puheenjohtaja Jari Sokka.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Emmi Jäkkö
puh. 050 563 8998
emmi.jakko@lukukeskus.fi

Lisätietoja Lue lapselle -hankkeesta www.luelapselle.fi
Lue lapselle -lukumitta ja ammattilaisen oppaat www.luelapselle.fi/ammattilaiselle

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s