Onnellisuuden dilemma

Suomi on maailman onnellisin maa, kerrottiin keväällä. Onnellisuudella, mitä sillä milloinkin tarkoitetaan, on myös kääntöpuolensa. Sen sanotaan veltostuttavan. Johtiko esimerkiksi Nokian menestys sellaiseen tyytyväisyyteen, joka ei enää kannustanut jatkuvaan tsemppiin? Vain nälkäinen leijona lähtee saalistamaan. Kun saalis on nautittu, jämähdetään varjoon makoilemaan

Leijonan kohdalla tämä rytmi toimii, mutta kilpailuyhteiskunnassa ei. Yrityselämä on täynnä esimerkkejä unholaan jääneistä entisistä menestyjistä.

Suomessa paperiteollisuus oli staattisessa tilassa vuosikymmeniä. Maailmanmarkkinat vetivät hyvin. Jos kone yski, niin vuorineuvokset lobbasivat devalvaation, ja taas meno jatkui. Onneksemme paperiteollisuus ymmärsi panostaa T&K -aktiviteetteihin. Nyt on kehitetty uusia puupohjaisia tuotteita esimerkiksi pakkaus-, lääke-, kosmetiikka- ja elintarviketeollisuuksille.

Painoteollisuuden alasajoa on ennustettu vuosikausia, joskin vasta viime vuosikymmeninä nuo ennusteet ovat realisoituneet. Painoteollisuus ei siis voinut vaipua tyytyväisyyden tilaan. Tosin alan panostukset tutkimus- ja tuotekehitykseen ovat olleet vaatimattomat. Toisaalta mitä olisi voitu tehdä, vaikka oltaisiin oltu aktiivisempia tuotekehittelijöitä.

Ei painoteollisuus ole kuitenkaan tuhoutumassa, kuten tervanpoltto sata vuotta sitten. Vaikka painoalalla on edessään edelleen volyymin laskua useissa perinteisissä tuoteryhmissä, on edessä myös kasvua uusilla markkinoilla uusilla tuote- ja palvelukonsepteilla.

Onko sitten koko ajan oltava tyytymätön? On lupa olla joskus myös tyytyväinen, iloinen ja onnellinen. Monet tutkijat, kuten arvostettu yhdysvaltalainen kaupunkitutkija Richard Florida väittävät, että onnelliset ihmiset ovat luovempia kuin onnettomat.

Vallitsevat taloustieteet, koulukunnasta riippumatta, perustavat teoriansa kansantalouden jatkuvaan kasvuun. ”Ellei organisaatio kasva, se kuihtuu”, kaikuu talousgurujen kuorolaulu. Tämä väite on osoittautunut oikeaksi useissa empiirisissä selvityksissä. Luonnontieteilijät puolestaan vakuuttavat, että jatkuva kasvu ei ole mahdollista suljetussa systeemissä. Maapallo on suljettu systeemi.

Huhtikuussa kerrottiin, että suomalaiset ovat käyttäneet loppuun maamme tänä vuonna tuottamat uusiutuvat luonnonvarat. Loppuvuosi eletään ekologisessa velassa. Eikä tämän velan lyhentymisestä ole sitäkään vähää tietoa, mitä on valtiontalouden velasta. Sellaisen yrityksen, jonka varat on hassattu jo ensimmäisellä vuosikolmanneksella, johtaja saisi välittömästi potkut.

Pitäisikö hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus turvata taloudelliseen kasvuun perustuvalla dynaamisella strategialla, kuten markkinaliberaalit suosittelevat? Vai tulisiko käynnistää maapallon pelastustyö kehittämällä vaihtoehtoista nollakasvun strategiaa, kuten viherpiipertäjät suosittelevat? Voisiko nämä kaksi vastakkaista toimintamallia jotenkin yhdistää? Olisiko tekoälystä apua tähän, kysyvät teknologiauskovaiset?

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.