Lahden Taideinstituutin toiminta lopetettiin osana valtakunnallista kulttuurialan koulutuspaikkojen leikkausohjelmaa vuonna 2016. Hetken näytti varmalta, että Taideinstituutin perinteisen taidegrafiikanpajan kattava laite- ja konekanta joutuisi hävitetyksi ja luova toiminta tiloissa päättyisi.
Lahden taidegraafikot päättivät kuitenkin toisin ja ryhtyivät toimeen tilojen pelastamiseksi. Taidegraafikkojen laatimat suunnitelmat saivat Suomen Kulttuurirahaston Päijät-Hämeen rahaston päättäjät puolelleen. Sen myöntämän puolitoistavuotisen apurahan turvin Taideinstituutin entisiin tiloihin Sammonkadulle rakentui monipuolinen tapahtumakeskus, josta on kehittynyt aktiivinen ja yhteisöllinen poikkitaideinstituutti. Sen suojissa toteutetaan monipuolisesti erilaisia taidelähtöisiä projekteja.
Osana tätä toimintaa ovat Taideinstituutin perintöä jatkavat grafiikan- ja paperivalmistuksen pajat sekä valokuvauspimiö. Pajatoiminta on organisoitu graafikkoyhdistyksen ja toiminnan sateenvarjo-organisaatioksi muodostetun Painovoima ry:n yhteistyöllä.
Taideinstituutin entisissä tiloissa on nyt noin 400 neliön verran painopajatilaa.
Lisäksi taiteilijoille on varattu ateljeetiloja 360 neliötä. Pajoista ja ateljeetiloista perittävillä maksuilla kerätään varoja tilavuokraan.
Toimiva laitekanta
Itse Painovoimapaja on näkemisen arvoinen paikka. Kiinteistön kakkoskerroksessa on käsin tehdyn paperin osasto. Siellä paperin raaka-aineina käytetään mm. pellavaa, jättipalsamia ja Vesijärven kaislaa.
Viidennessä kerroksessa pääsee kokeilemaan kaikkia painotekniikoita. Laitteita on syvä-, laaka-, koho- ja seripainoa varten. Seripainossa painetaan kuvia muun muassa paitoihin ja kasseihin. Kortit, vihkoset ja taiteilijoiden vedostustyöt työllistävät muita koneita. Lahtelaiset taidegraafikot ovat siirtäneet Painopajan tiloihin myös omia laitteitaan.
Laitteet ovatkin ahkerassa käytössä. Taiteilijoiden lisäksi niitä käyttävät myös muun muassa koululaisryhmät.
– Litoprässin ääressä on vuoden aikana käynyt nelisensataa koululaista, kertoo Painovoimapajan pajamestari, graafikko Pekka Litmanen.
Hänen mukaansa koululaispajojen parasta palautetta on se, kun näkee lasten hämmästyneet ja iloiset ilmeet onnistuneen vedostuksen jälkeen.
– Pajassa työskennelleet ovat kokeneet litoprässin fyysisyyden, joka varmasti jättää muistijäljen vedostajan mieleen.
Viime syksynä Sammonkadun tapahtumatalossa taiteilijayhteisöt ja käsityöläiset järjestivät Kulttuurisukellus-tapahtuman. Silloin järjestettiin 120 työpajaa, joissa vieraili
600–800 peruskoululaista. Talon muissa työpajoissa tehtiin muun muassa pettuleipää ja valmistettiin tuohikenkiä. Taidepainopajassa järjestettiin paperinvalmistus-, valokuvaus-
sekä painotyöpajoja.
Taideinstituutin laitekanta on saatu uudelleen käyttöön ja toimiva taideyhteisö antaa uskoa tulevaan. Se kuuluu myös Litmasen puheesta, kun hän visioi Painopajan tulevaisuudennäkymiä. Siinä piirtyy esiin laajeneva kansallinen ja pohjoismainen
yhteistyö sekä taidepainopajan ja graafisen alan museoiden yhteistyöhön perustuva kokonaisvaltainen graafisen alan perinteen vaaliminen.
Äkkiseltään aika utopistisia puheita. Mutta jos Litmasen porukka olisi pari vuotta sitten kertonut suunnitelmistaan pelastaa Taideinstituutin kone- ja laitekanta ja saada ne taiteilijoiden aktiiviseen käyttöön, niin olisitko sellaisenkaan vision toteutumiseen uskonut?
Taidegraafikot ja kirjapainoperinne
Kirjapainoperinteen säilyttämistä ajatellen taidegrafiikan näkökulma poikkeaa museonäkökulmasta. Museot säilyttävät laitteita ja kertovat, miten ne toimivat, milloin
niitä käytettiin ja kuka niitä käytti. Taidegraafikot taas tarvitsevat laitteita luomistyönsä välineiksi, sillä taidegrafiikka on hyvin laitekeskeinen taidemuoto. Tällöin ei keskitytä
vain painamiseen tai painopinnanvalmistukseen, vaan tuotannon eri vaiheet sidotaan tiiviisti yhteen: prosessi alkaa jo paperinvalmistuksesta, painopinta valmistetaan tekniikoita vapaasti yhdistellen ja painokoneita viritellään tarpeen mukaan.
– Taidegrafiikan luonne on 2000-luvulla kehittynyt ja muuttunut koko ajan monipuolisemmaksi. Taidegrafiikka on muutakin, kuin kaksiulotteinen kuva paspartuurin alla. Eri painotekniikkojen käyttö onkin yksi madollisuus tuoda uutta
ulottuvuutta taidegrafiikkaan.
– Painamisen riemuun me taidegrafiikan puolella olemme rakastuneet, sen yllätyksellisyyteen ja siihen jälkeen mikä sieltä tulee, toteaa Litmanen. Meidän kirjapainoperinteen vaalijoiden tulisi nähdä, millaista hyötyä on mahdollista saada, jos
yhdistetään taidegrafiikan piirissä oleva luomisen palo ja osaaminen sekä museopuolella kartutettava perinnetietous ja museoammatillinen ammattitaito. Tallessa olevaa laitekantaa Suomessa riittää molempiin tarpeisiin. Voimat yhdistämällä perinne
saataisiin upeasti elämään ja kehittymään. Tämäkin on yksi Litmasen visioista. Olisiko siihen syytä tarttua?
Teksti ja kuvat Markku Kuusela.
Faktori.fi 