Tervetuloa tekoäly

Sanomalehtien työpaikkailmoittelua voitiin aikoinaan pitää hyvänä talousbarometrinä. Ilmoitusten määrän kasvu ennakoi noususuhdannetta. Myös odotettavissa olevat vaalit voitiin budjetoida varmana ilmoitusmyynnin kasvuna. Näin ei ole enää, vaikka vaaleja on tulossa solkenaan. Työpaikatkin ilmoitetaan ja haetaan mieluummin netin kautta.

Kirjakaupat mainostavat hanakasti paperille painettuja uutuuskirjoja ja pitävät promootiotilaisuuksia, joissa kirjailijat pääsevät kertomaan työstään ja kirjoistaan. Kirjakauppa saa näistä tilaisuuksista pienen piikin kirjojen myyntiin, ja kirjailijaa ne hyödyttävät ennen kaikkea julkisuudella, joka lisää netistä tehtäviä latauksia. Netti kasvattaa osuuttaan perinteisen paperikirjan kustannuksella. Sama koskee  sanomalehtiä, jotka saavat jo enenevässä määrin tuloja netin kautta, koska perinteisten paperilehtien tilausmäärät ovat laskeneet ja vähentäneet ilmoitustuloja.

Tämä on vain osa alan digitalisaation autuutta, joka tuntuu välillä jo printtimedian kyykyttämiseltä. Sille vaan ei mahda mitään, että ihmiset tottuvat ja totutetaan uusiin medioihin. Meidän on suorastaan pakko asioida sähköpostitse ja suorittaa tiedonhakuja internetissä. Televisiouutisetkin vihjaavat usein asioista vain otsikkotasolla, loput voi lukea www-sivuilta. Riesana ovat lisäksi mainostajat, jotka seuraavat toimiamme internetissä kuin hai laivaa.

Tässä markkinatilanteessa printin tulee etsiä ratkaisuja, jotka kytkeytyvät ihmisten käyttämiin uusiin medioihin ja tuovat uuden tai täydentävän elementin tuotantoketjuun. On hyväksyttävä, että jakelukanavat monipuolistuvat.

Kaikkea kun ei voi tehdä itse, on verkostoituminen suositeltava ja loppupeleissä myös taloudellinen ratkaisu. Uusi ajattelu vaatii uutta tekniikkaa, joka ei välttämättä kuulu perinteiseen liiketoimintaan, mutta kytkeytyy osana uudenlaiseen mediaketjuun. Juuri tähän verkostoituminen on oiva ratkaisu.

Uusinta ilosanomaa meille tarjotaan tiedolla, että tekoäly tekee läpimurron. Se johtuu siitä, että tietokoneiden muistien laskentatehon kasvu mahdollistaa robotiikan kehittymisen uudelle tasolle. Vaikutus näkyy mullistavalla tavalla painoteollisuuden prosesseissa. Aluksi automaatio korvasi yksinkertaisia, toistuvia työtehtäviä, nyt odotetaan, miten tekoäly myllertää printtimedian perinteisiä rakenteita. Kysymys kuuluu, ovatko robotit varmasti hyviä johtajia?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s