Aate vie eteenpäin

Yhdysvalloissa on jo valittu uusi presidentti. Tätä juttua kirjoittaessa en silti oikein tiennyt, miten ihmeessä USA:n presidentinvaalit ja tämä, pienen suomalaisen aatteellisen yhdistyksen palstakirjoitus liittyvät toisiinsa? Ajankohtaisuuden lisäksi asioita yhdistävä tekijä on ehkä tuo sana aate.

Aate on sivistyssanakirjassa “yksilön maailmankatsomusta hallitseva tai yhteisölle ominainen yleisluonteinen näkemys, käsitys tai pyrkimys”. Yleiskielen merkityksessä aate on myös ajatus, jonka tarkoitus on kehittää ratkaisu ongelmaan. Siinäpä se.

Ihmiskunnalla onkin paljon ratkaistavaa, ongelmat ja epäkohdat eivät lopu kesken. Aate on kuitenkin se voima, joka vie yhteisöjä eteenpäin. Aatteellisen toiminnan ylläpitäminen on kansakuntien, puolueiden, liittojen ja yhdistysten sisäinen voimanlähde, yhteisten näkemysten löytämistä ja pyrkimys kohti ratkaisua

Mitä Mediaunionin, aatteellisen yhteisön, sitten pitäisi ratkaista tai mihin pyrkiä? Meidän roolimme on kaventunut, emme ole enää ammattiliitto, emme neuvottele työehtosopimuksista emmekä suoraan pysty vaikuttamaan työelämän olosuhteisiin. Vaan mitäpä siitä. Meillä on edelleen yhteinen aate, jonka pohjalta voimme harrastaa aatteellista toimintaa. Kuten sääntöihimme on kirjattu: Yhdistyksen tarkoituksena on tukea aatteellisesti ja toiminnallisesti jäsentemme …ammatillista yhteenkuuluvuutta, yhteistoimintaa ja virkistäytymistä…”.

Sääntöjen luku jatkuu: “…sekä edistää viestintäalan tunnettuutta ja sillä työskentelevien toimihenkilöiden edunvalvontaa, ammatillista järjestäytymistä ja kouluttautumista.”  Tätä sääntöjen kohtaa on toteutettu tukemalla entisiä jäsenyhdistyksiämme, jotka nyt ammattiliitto Pron jäseninä ylläpitävät ammatillista edunvalvontaa.

Voimmeko jatkossa kenties tehdä enemmän? Onko se tarpeen, vai pitäisikö tämä sääntökohta arvioida uudelleen? Ensi kevään yhdistyskokous päättänee, miten jatkossa toimitaan.

Vesa Salmi

Mitä väliä on, mitkä aatteet USA:ssa nyt vallitsevat? Voimme tulkita maailman menevän aatteellisesti hieman helpommin kohti yhteisiä, globaaleja ratkaisuja tai sitten saamme seurata kansakunnan itsekkäitä aatteellisia etuja ajavaa käytöstä. Aate ja aatteellisuus eivät aina ole vain positiivisia.

Oli vaalitulos Atlantin takana mikä vain, meillä on silti kohta joulu. Itse kullakin on mahdollista ottaa hetken hengähdystauko menoistaan, työstä, harrastuksista ja poliittisesta maailman tilanteesta. Paneudutaan joulurauhan aikana arvojen vaalimiseen, mitä ikinä ne sitten itse kullekin ovat.

Hyvää ja Rauhallista joulun odotusta koko porukalle!

Vesku
Yhdistysfaktori Vesa Salmi, puh. 050 467 9577
info@mediaunioni.fi

 

“Ongelmia joita kohtaamme tänään, ei voida ratkaista samalla ajattelun tasolla jolla ne ovat syntyneet.”
– Albert Einstein –

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s