Kuukausittainen arkisto:helmikuu 2016

Jäsen, tunnetko etusi?

Mediaunionin hyvä taloudenhoito kautta aikojen antaa vakaat ja hyvät puitteet myös nykyiselle toiminnalle. Lisäksi vanhan toimistohuoneiston myynti parantaa niitä edelleen. Jäsenille on tarjolla lukuisia etuja, ja ne kannattaa tuntea.

Uusi MDU ei ole perinyt jäsenmaksua kahteen ensimmäiseen vuoteen. Taloudellisesti siihen ei ole ollut tarvetta. Osa varoista on sijoitettu, ja niistä osa on tarvittaessa kotiutettu. Mitä sitten ovat nuo tarpeet?

jasenedut_Matkoja

Jäsenedut, avustukset ja toiminnan kulut

Mediaunioni pitää yllä kolmea lomahuoneistoa. Huoneistojen kuluja katetaan osin vuokratuotoilla, mutta ajan myötä huoneistojen kunnostaminen tarvitsee lisää varoja. Nyt kuluja lisää hallituksen päätös nostaa kohteiden palvelutasoa.

Kaikkien lomakohteiden vuokraan sisällytettiin liinavaatteet ja loppusiivous. Tämä helpottaa etenkin niitä, jotka liikkuvat paialle julkisilla kulkuvälineillä. Pakkaamisen vaiva vähenee muutenkin. Vaikka omatoimisuuteen oli totuttu jo vuosien saatossa, katsottiin, että loppusiivous oli paras siirtää ulkopuoliselle toimijalle. Näin myös mahdolliset palautteet ovat kohdistettavissa.

Satuniemessä jo on ollut langaton nettiyhteys, joten ne asennettiin myös Rinnelinnaan ja Tintintaipaleelle. Tässäkin on siis tullut nykyaikaan.

Remontti Rinnelinnassa

Rinnelinnassa alkaa kevätsesongin jälkeen mittava remontti. Huoneisto on tähän saakka ollut lähes alkuperäisessä asussa, toki hoidettu ja huollettu. Mutta nyt päätettiin laittaa asioita kerralla kuntoon. Kilpailutuksen jälkeen valitsimme kolmesta tarjouksesta urakoitsijaksi Vastuuremontin.

Vuoden vaihteessa uusittiin myös kaikki sängyt. Kerrossänkyjen tilalle tuli kaksi runkopatjasänkyä. Huoneisto on nyt mitoitettu neljälle, kuitenkin olohuoneen sohvaksi tulee levitettävä malli. Valittu työryhmä koostaa esitykset remontista hallituksen päätettäväksi. Kunnostustöiden kestoksi arvioidaan kaksi-kolme viikkoa.

Lomaosakkeiden tilalle matkaseteli

Liittoaikana hankituista STTK:n lomaosakkeista hallitus päätti luopua, sillä niiden käyttö oli vähäistä. Jäsenistön käyttöön tulee sen sijaan matkaseteli. Olemme valinneet yhteistyökumppaneiksi MatkaVekan ja Lomamatkat sekä Matka-Agentit. Setelin käyttöohjeita työstetään parhaillaan. Niiden käyttö on tarkoitettu yhteistyökumppaneiden valmismatkoihin ja jäsenelle räätälöityyn valmismatkaan. Säännöt ja ohjeet valmistuvat kevään aikana.

STTK:n lomaosakkeista luopumisen johdosta ei Mediaunionin kautta enää saa jäsenetua Levin kylpylähotellissa 1.2.2016 alkaen. Jäsenetu säilyy kuitenkin Pron tai Pron seniorien jäsenillä. Jos et vielä ole jäsen, kannattaa liittyä, näin saat etuuden. Kotimaan kohteiden lisäksi Prolla on lomakohteita myös Espanjassa. Tällä hetkellä vuoden palvelumaksu on 35 euroa. Tietoa  senioriyhdistyksestä löytyy enemmän tästä lehdestä sivulta 14.

Edullisesti tapahtumiin

Jäsenille tarjotaan usein myös edullista mahdollisuutta osallistua erilaisiin tilaisuuksiin. Esimerkiksi tänä keväänä pääsee kympillä Anssi Kelan konserttiin. MDU:n hallitus päättää tilaisuuden omavastuuosuuden, minkä jäsen maksaa. Mediaunionin perinteisiä, tuettuja tapahtumia ovat olleet keila-, pilkki ja golfkisat sekä koskikalastus. Lisäksi hakemuksesta myönnettävistä avustuksia ovat opintoavustukset. Teksti Veli-Matti Niemi

Jätä kommentti

Kategoria(t): etusivu, toimiala, uutiset

Eläkeläisten etumaailma

Turva myöntää jatkuvan matkustajavakuutuksen enintään 84-vuotiaille Pron senioreille. Vakuutus on voimassa sen vakuutuskauden loppuun, jonka aikana jäsen täyttää 85. Lisäksi Turvan vapaa-ajan tapaturmavakuutus on voimassa 80 ikävuoteen asti. Turva ei edellytä muita vakuutuksia, seniorijäsenyys riittää. Turvan vakuutuksiin jäsen saa 10 prosentin liittoalennuksen.

Lisätietoja Turvan asiakaspalvelusta, 01019 5110, sähköpostitse asiakaspalvelu@turva.fi tai
Turvan sivuilta: http://www.turva.fi/ammattiliitto-pro-seniorit/etusivu

Senioriyhdistyksen jäsenkortilla saa polttoainealennuksen Teboil-huoltamoilta, jäsenlehden ja -kalenterin, jäsenetuja eri lomapaikoissa ja jäsenedut.fi -sivuston kautta vaihtuvat edut sekä paljon muita tarjouksia. Lomahuoneistoja voi varata Holiday Club Yrityspalvelusta osoitteessa www,holidayclubresorts.com/fi/yrityspalvelu/
Käyttäjänimi: Pro ja salasana: proviikot. Puhelin 030 687 0400.

Senioriyhdistys ja paikalliskerhot
Yhdistys on eläkkeellä olevien toimihenkilöiden valtakunnallinen etujärjestö, joka edistää:
–    jäsentensä sosiaalista asemaa ja turvaa sekä eläke-etuja
–    jäsentensä henkistä ja fyysistä hyvinvointia järjestämällä virkistys- ja harrastetoimintaa
–    paikalliskerhojen perustamista eri puolille maata

Senioriyhdistysten jäsenet toimivat vetäjinä paikalliskerhoissa. Kerhot eivät ole rekisteröityjä.
Yhdistyksen toiminnasta saa lisätietoa Pro-lehdestä ja yhdistyksen kotisivuilta http://www.proseniorit.profiili.fi tai http://www.proliitto.fi

Puheenjohtaja: Markku Pynnönen, p. 0500 245 527, markku.pynnonen@elisanet.fi
Jäsensihteeri: Leena Laitila, p. 040 837 8501, l.laitila@netikka.fi

PS Kaikkien 31.5. mennessä liittyneiden mediaunionilaisten kesken arvotaan viisi yllätyspalkintoa. Jäsenyys jäsensihteerin kautta. Muista mainita myös Mediaunionin jäsenyys, niin olet arvonnassa mukana.

Jätä kommentti

Kategoria(t): toimiala, uutiset

MDUn hallituksen päätöksiä joulu-tammikuussa

Tammikuu 2016
–    hyväksyttiin kaksi uutta jäsentä
–    päätettiin selvittää lomakohteiden lähellä olevien golfkenttien green fee-maksut
–    valittiin matkatoimisto-yhteistyökumppanit
–    päätettiin Faktori-lehden päätoimittajan palkkiosta
–    käytiin läpi ajankohtaiset jäsentapahtumien järjestelyt
–    käytiin läpi yhdistyskokouksen järjestelyt
–    päätettiin ettei Drupa-omatoimimatkaajia tueta taloudellisesti
–    päätettiin jatkaa Holiday Club-lomatarjonnan selvitystä

Joulukuu 2015
–    päätettiin VVO:n osakkeiden myynnistä
–    päätettiin STTK-lomien osakkeiden myynnistä
–    hyväksyttiin neljä uutta jäsentä
–    myönnettiin opintoavustus
–    päätettiin Rinnelinnan remontin urakoitsija
–    hyväksyttiin tarjous Lomatahkon oheispalveluista
–    valittiin työryhmä uudistamaan lomakohteiden ohjeistus
–    sovittiin Faktori-lehden toimittamisen vastuurajoista
–    päätettiin talvipäivien taloudellisesta tuesta
–    päätettiin kalastustapahtuman taloudellisesta tuesta
–    päätettiin golftapahtuman taloudellisesta tuesta
–    päätettiin yhdistyksen hallituksen koulutustilaisuuden järjestämisestä

Jätä kommentti

Kategoria(t): toimiala, uutiset

Suomeen maailman houkuttelevin 5G-ympäristö

Viidennen sukupolven langattoman tiedonsiirtojärjestelmän kehittäminen on käynnissä ja tulee osaksi arkipäiväämme 2020-luvun alkupuolella.

5G yhdistää tarvittaessa ihmiset, laitteet, kulkuvälineet ja kaupungit toisiinsa internetin ja älykkäiden pilvipalveluiden avulla, jotta voimme kaikki toimia nykyistä aktiivisemmin turvallisessa ja miellyttävässä ympäristössä. Suomessa Teknologian tutkimuskeskus VTT:llä on merkittävä rooli 5G-tutkimuksessa.

– 5G mahdollistaa paljon puhutun digitalisaation toteuttamisen käytännössä. Kyse on kansalaisten sujuvien palvelujen ja uusien liiketoimintamahdollisuuksien lisäksi myös kotimaisen tietoliikenneteollisuuden tulevaisuudesta, sanoo tietoliikennetutkimuksen päällikkö Jussi Paakkari VTT:ltä.

5G:ssä kehitetään mobiilitietoliikenteen lisäksi koneiden, laitteiden ja sensoreiden langattomia yhteyksiä uudelle tasolle. Tarvitaan erikoistuneita teknologioita mahdollistamaan massiivinen määrä internetin välityksellä keskenään kommunikoivia koneita ja laitteita. Tiedonsiirron luotettavuus ja turvallisuus korostuvat internetin välityksellä tehtävässä langattomassa koneiden ohjauksessa. Ensimmäisenä 5G:ssä toteutunevat kuitenkin entistä suuremmat datanopeudet tarjoten esimerkiksi 4K-videon suoratoistoa ja latauspalveluita.

Massiivinen sensoreiden käyttö mahdollistaa energia- ja kustannustehokkaat kodit ja muut ympäristöt, kun niiden eri toiminnot ovat käytössä vain tarpeen mukaan. Lisäksi sensorit voivat havaita mahdolliset viat seinien sisällä, lattioiden alla tai teollisuusympäristöissä ennen kuin vahingot kasvavat suuriksi. Sensoreiden käyttö älyvaatteissa ja puettavissa laitteissa tulee myös parantamaan hyvinvointiamme personoitujen terveys- ja hyvinvointiteknologioiden avulla.

5G:n ansiosta mm. liikenneturva paranee, kun tiellä liikkujat ja kulkuvälineet tietävät toistensa sijainnin ja saavat tiedon sekunnin tuhannesosissa liikenteen äkillisistä muutoksista, kuten hätäjarrutuksista.

Vuorovaikutteinen virtuaalitodellisuus vapauttaa meidät tekemään yhteistyötä ja oppimaan tehokkaasti uusia asioita riippumatta olinpaikastamme. Etälääketiede, jopa leikkaukset, yhdessä luotettavan ja joustavan tiedon jakamisen kanssa tulevat mahdollisiksi ja avaavat uusia ovia esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluiden tehostamiseksi. EU-komissio näkeekin 5G:n uuden digitaalisen talouden selkärankana.

5G tulee käyttöön 2020-luvun alussa, ja järjestelmän standardointi on juuri käynnistynyt. VTT on ollut keskeisesti mukana rakentamassa Suomen 5G-teknologiaohjelmaa läheisessä yhteistyössä suomalaisen teollisuuden ja yliopistojen kanssa. Viime vuonna alkoivat EU:n ja Tekesin isot 5G-tutkimusohjelmat, joissa VTT:llä on vahva rooli. VTT koordinoi useita teknisesti vaativia ja merkittäviä 5G-tutkimusprojekteja kansallisella ja EU-tasolla. Näin suuri rooli teollisuusvetoisessa 5G-tutkimuksessa on tutkimusorganisaatiolle ainutlaatuista. Lisäksi VTT tekee tietoliikennetutkimuksessa yhteistyötä myös mm. USA:n, Kiinan, Japanin ja Brasilian kanssa.

Tuoreissa EU-projekteissa kehitetään 5G-verkkojen tietoturvaa, erilaisten radioverkkojen tehokasta yhteistoimintaa ja joustavia 5G-radioalustoja yhdessä Euroopan johtavien 5G-toimijoiden kanssa.

Tekesin 5thGear-ohjelmassa VTT koordinoi Suomen ensimmäisen 5G-testiverkon rakentamista, taajuuksien yhteiskäyttötutkimusta ja millimetriaaltoalueen 5G-radiokehitystä.

– Tavoitteena on luoda Suomeen maailman houkuttelevin 5G-tutkimus- ja kehitysympäristö, sanoo 5G-testiverkkohankkeen projektipäällikkö Atso Hekkala VTT:ltä.

5G-testiverkkohankkeessa on jo demonstroitu laitteiden väliseen kommunikointiin optimoitu tietoliikennejärjestelmä, jolla saavutetaan merkittävä energiankulutuksen väheneminen. Samalla on kokeiltu uutta ohjelmistoa, joka helpottaa erilaisten antureiden ja laitteiden kytkeytymistä internetiin.

Kumppanit mukaan kehittämään uusia 5G-sovelluksia

VTT haluaa edelleen vahvistaa 5G-yhteistyöverkostoa ja kutsuu kumppaneita mukaan kehittämään 5G-teknologioita ja kokeilemaan uusia 5G-sovelluksia kanssaan. Vuonna 2016 on mahdollisuus osallistua uusien tutkimus- ja tuotekehitysprojektien valmisteluihin. Meneillään oleva 5G-testiverkkoprojekti mahdollistaa jo nyt uusien ratkaisujen, teknologioiden ja sovellusten kokeilut ja testaukset.

– VTT:llä on jo valmiina useita 5G-kehitystä tukevia teknologioita, ja niiden soveltamisesta 5G:n tarpeisiin on saatu loistavia tuloksia. VTT:n koordinoimissa projekteissa on esimerkiksi kehitetty taajuuksien yhteiskäyttöä, jonka avulla lisäkapasiteettiä tiedonsiirtoon voidaan saada helposti käyttöön jo 4G-järjestelmissä. Taajuuksien yhteiskäyttö voi myös olla konkreettinen tapa yhdistää tehokkaasti maanpäälliset 5G-verkot ja satelliittitietoliikenne, kertoo 5G-ohjelmapäällikkö Mika Lasanen VTT:ltä.
Lähde: VTT

Lisätietoja:
Teknologian tutkimuskeskus VTT
Jussi Paakkari, tietoliikennetutkimuksen päällikkö
Puh. 040 548 5286
jussi.paakkari@vtt.fi

Jätä kommentti

Kategoria(t): toimiala

Juhani Saarinen keilamestariksi

Saarijärvellä keilattiin 14.11.2015 Mediaunionin keilamestaruudesta. Juhani Saarinen näytti kotihallissaan muille, kuinka homma toimii. Hän voitti A-mestaruuden hienolla tuloksella 1286, toisena Kari Tuomela ja kolmantena Timo Mankonen. B-mestaruuden voitti Hannu Valkeaniemi ennen Ilkka Wunschia ja Antero Kokkoa. Joukkuemestaruus jäi Keski-Suomeen, Tampere toinen ennen Oulua. Teksti ja kuva V-MN

Kaikki tulokset nähtävissä kotisivuilla http://www.mediaunioni.fi

Keilakisat_ Saarinen

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): uutiset

Koulutuspäivä Tallinnassa

Mediaunionin koulutustilaisuus pidettiin 27.–29.11. 2015 Tallinnassa. Mukana oli 34 jäsentä.
TallinnaTilaisuuden aluksi tutustuttiin Tallinnassa Savon XPress-lehden painoon. Tuija Vartiainen esitteli ilmaisjakelulehtien tulevaisuuden näkymiä. Lauantaina kokoonnuttiin hotelliin kuulemaan puheenjohtajan tilannekatsaus yhdistyksestä. Keskusteltiin jäsenkyselyn tuloksista. Mikko Honkanen opasti jäsensivujen käyttöön. Tauon aikana Savo-Karjalan Faktorit ja Toimihenkilöt pitivät oman kokouksensa.

Iltapäivällä Ålandsbankenin Teemu Lahkela kertoi piensijoittajia kiinnostavia talousnäkökantoja ja antoi opastusta sijoitustoimintaan yleisesti. Seuralaisille oli järjestetty tilaisuuden ajaksi omaa ohjelmaa. Sunnuntaina tutustuimme vielä Tallinnaan ylhäältä tv- tornista. Teksti ja kuva V-MN

Jätä kommentti

Kategoria(t): uutiset

Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.

Kansainvälisen työjärjestön ILOn koordinoimaa Kansainvälistä työturvallisuuspäivää vietetään 21. kerran torstaina 28.4.2016 maailmanlaajuisesti. Työturvallisuuskeskus TTK järjestää viisi maksutonta alueellista seminaaria Ennakoiva turvallisuuskulttuuri – tapa onnistua 28.4.2016 klo 8.30–12 Kuopiossa, Oulussa, Tampereella, Uudessakaupungissa ja Vantaalla yhteistyössä aluehallintovirastojen työsuojelun vastuualueiden kanssa.

TTK:n verkkokursseille on tarvetta, sillä rakennusalalla on paljon ulkomaista työvoimaa. Maksuttomia verkkokursseja rakennusalan työturvallisuudesta on suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, viroksi ja venäjäksi. Kursseilla voi opiskella omaan tahtiin, ja niitä voi hyödyntää myös oppilaitoksissa ja työmailla perehdytyksen tukena.

>> Lue lisää

Jätä kommentti

Kategoria(t): työturvallisuus, uutiset