Sitä saa mitä on tilannut

Faktori-lehti on saavuttanut kunniakkaan 100 vuoden iän. Meistä tuskin kukaan on yhtä iäkäs, mutta matkan varrelta meillä on muistoja. Minun muistikuvani lapsuudesta alkavat 1950-luvulta. Yksi yllättävimmistä on tapahtuma vuonna 1956, jolloin aloittelin kouluun sopeutumista.

Historia on tärkeä osa oppimista ja opetusta. Jos ei tunne historiaa, ei ymmärrä asioiden eri näkökulmia ja niiden kantavuutta tulevaisuuteen. Ammattiyhdistystoiminnan kautta olemme saaneet paljon oikeudenmukaisuutta, tasapuolisuutta ja nauttineet niistä saavutuksista. Sodassakin pitää osata suurempia uhrauksia vältellen hieman perääntyä. Taktiikka on tätä päivää.

Palaan ajassa vuoteen 1956, jolloin oli kaksi isoa tapahtumaa: Suomessa yleislakko ja Unkarissa kansannousu. Unkarilaiset kohtasivat katkerasti isomman vallan voiman. Pieni ei yksin isolle pärjännyt, syntyi kansallinen hätätila. Maailmassa oli yksi valtio, joka ei hylännyt unkarilaisia, Suomi! Kansamme nousi heikosta taloudellisesta tilanteesta huolimatta aidosti auttamaan.

Isäni pienessä kyläkaupassa, kuten muissakin putiikeissa ympäri maata, oli pahvilaatikoita, joihin kyläläiset toivat korjattuja vaatteita lähetettäviksi hätäapuna Unkariin. Muistan, miten monet äidit pyyhkivät kyyneleitään laittaessaan lasten puhtaita ja paikattuja villapaitoja laatikkoihin. Omat sota-ajan kokemukset olivat vielä voimakkaina muistissa.

Historian muisti on pitkä

Muutamia vuosia sitten olimme matkailuautolla Unkarissa. Kulttuurikaupunki Pecsistä yritimme löytää tietä pieneen taajamaan Orfuun. Korkealta kukkulalta lähti kapea tie, mutta hetken ajamisen jälkeen totesimme sen olevan liian kapea autollemme. Palasimme kukkulalle, jossa tutkimme kartasta toista reittiä.

 

Taideteos ”Kengät” Tonavan rannassa kuvaa Holokaustin aikaa, juutalaisten viimeinen pako Tonavaan.

Taideteos ”Kengät” Tonavan rannassa kuvaa Holokaustin aikaa, juutalaisten viimeinen pako Tonavaan.

Paikalle saapui pariskunta Nissanillaan. Mies tiedusteli meiltä englanniksi mitä paikkaa kartasta etsimme? Näytimme Orfua ja mies viittasi kapeaa tietä, mutta ymmärsi ongelmamme katsottuaan millaisella kulkuvälineellä olimme matkassa. Pariskunta kertoi olevansa opettajia läheisestä koulusta ja haluavansa opastaa meidät toiselle väylälle. Ihmettelimme auttamisen henkeä ja uskaltauduimme kysymään: miksi?

Mies näytti automme rekisterikilven kohtaa, jossa luki FIN ja käveli kuskiksi autoonsa vinkaten meitä seuraamaan. Orfun lähellä sivuikkunasta käsi osoitti, että kääntykää tästä. Olimme ihmeissämme ja lämmin tunne valtasi mielen. Nissan teki u-käännöksen ja palasi Pecsiin.

Tonavan Mutkassa

Matkallamme pysähdyimme leirintäalueella Tonava-joen saaressa. Alueen hoitaja tuntui innostuvan vierailustamme. Hän kertoi sujuvalla englannilla, että suomalaisille olisi yllätys ja haki toimiston takahuoneesta suomenkielisen esitteen. Pian saimme selville miksi unkarilaiset pitävät suomalaisista.

Unkarissa muistetaan vuoden 1956 kansannousun tapahtumat. Euroopan maista vain Suomi lähetti apua hädässä oleville unkarilaisille ja apu tuli suoraan kansan omista vaatevarastoista. Sitä arvostetaan. Vielä nykyisinkin valtiovallan juhlapuheissa muistetaan mainita, miten pieni sodasta selviävä Suomen kansa lähetti apua. Tämän kerrottuaan nainen pyyhki kyyneleitään ja me tunsimme palan nousseen kurkkuun. Toivottavasti historian muisti jatkuu uusien sukupolvien myötä jatkossakin.

Teksti Seppo Parkkonen

 

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Parkkonen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s