Äänestämään

Maan hallitus on juuri selvinnyt ensimmäisestä kunnon kriisistään. Saimme kuin saimmekin sote-ratkaisun. Tai sitten emme, SSS-hallituksesta kun ei oikein tiedä. Suunnitelmat tulevat ja menevät, ovat ne sitten sotea tai työelämän lainsäädäntöä.

Prolaiset kuitenkin pääsevät äänestämään ensi vuonna, kun Ammattiliitto Pron edustajisto valitaan seuraavalla nelivuotiskaudelle. Itse vaaliin on vielä aikaa, se järjestetään loppukesällä. Miksi asia on ajankohtainen jo nyt?

Meneillään olevalle hallintokaudelle mediaunionilaiset tulivat mukaan kesken kauden. Liittymissopimuksen mukaisesti saimme valita yhden edustajan Pron edustajistoon. Valitsimme tehtävään Heli Varvion. Ensi vuonna tilanne on toinen, kun oman alamme ehdokas tai ehdokkaat mittauttavat kannatuksensa kaikkien muiden Pron viestintäsektorin valtuustoehdokkaiden joukossa. Ehdokasasettelu tapahtuu keväällä, ja ennen sitä yhdistyksissä on syytä miettiä keitä ehdolle asetetaan ja miten heidän varmistetaan että joku meistä myös tulee valituksi.

Äänestys tapahtuu siis sektoreittain ja alueittain. Viimeksi alueita oli viisi. Pron järjestöyksikkö varmasti viestittää ohjeita yhdistyksiin, kun aika koittaa. Mutta valmistautuminen on syytä aloittaa jo nyt.

Edustajisto- ja hallituspaikan tärkeyttä ei voi liikaa korostaa. Edunvalvonnan kannalta on suuri merkitys sillä, että viestintäala saa jatkossakin vaikuttaa Pron linjauksiin niin edustajistossa kuin hallituksessa. 20-jäsenisen hallituksen valintahan on uuden edustajiston ensimmäinen tehtävä. Näitä valintoja ei tehdä liiton toimistossa – ei tietysti pidäkään tehdä! – vaan kentällä, yhdistyksissä ja aktiivien parissa.

Pakkolakeja vai keskitettyjen sopimusten tuottavuusloikkia?

Yksi kuluneimpia sanontoja on “tätä lukiessanne . . “ tai “tätä kirjoittaessani . . “. Samaan fraasiin joudun kuitenkin turvautumaan nytkin. Marraskuun alussa tätä kirjoittaessani valtion virkamiehetkin ovat kirjoitustöissä. He yrittävät sorvata ns. pakkolakeja sellaiseen muotoon, että ne kelpaisivat perustuslakivaliokunnalle. Samaan aikaan keskusjärjestöt neuvottelevat ratkaisuista, joiden avulla hankalat/kömpelöt/haitalliset/sopimusoikeutta loukkaavat jne. lait vältettäisiin. En yritä ennustaa kummankaan menestystä, aika näyttää tai on ehkä jo näyttänyt.

Työehtosopimukset ovat katkolla alasta riippuen syksyllä 2016 – talvella 2017. Jos hallitus säätää sopimus- ja lomaoikeutta rajoittavia lakeja, niin on selvää, että tällaisia vaikutuksia yritetään muuttaa rahaksi liittokohtaisissa neuvotteluissa.

Neuvottelutavoitteet asetamme kevääseen mennessä. Sinä voit vaikuttaa niihin suoraan vastaamalla ensi vuoden alkupuolella jäsenkyselyyn.

Mikko Honkanen
sopimusalavastaava, Ammattiliitto Pro
040 5529 410, mikko.honkanen@proliitto.fi, @HonkanenMikko

Seuraathan sosiaalista mediaa? Esimerkiksi #mikäfiilis @STTKMikonkatu @Proliitto löytyvät Twitteristä, kannattaa pysyä kuulolla. Muista myös www.protv.fi ja www.proplus.fi

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s