Sadas vuosikerta – monta tarinaa

”Kirjapainoalan loistava tulevaisuus on takanapäin.” ”Huhut kirjapainoalan kuolemasta ovat ennenaikaisia.” Molemmat väitteet pitävät paikkansa ja kuvaavat nykytilannetta sangen osuvasti.

Historian aikana on tapahtunut jos jonkinlaista. Onpa alan miehenkin kohdalle osunut muutama digitalisaation aiheuttama hauska sattumus.

Sävykuvien muuttaminen rasterikuviksi painamista varten oli muuttumassa perinteisestä tavasta digitaaliseksi. Digitaalisen kuvankäsittelyn koulutusta annettiin kuvalaattaosaton kemigrafeille. Digitaalisessa kuvankäsittelyssä on termi kvantisointikohina, se tarkoittaa muuntovirhettä sävykuvasta digitaaliseen kuvaan. Kouluttaja laittoi kiertämään näytteet perinteisestä ja digitaalisesta kuvasta ja kysyi, pystyvätkö he erottamaan kumpi on kumpi. Eräs kemigrafi nosti pulpettinsa takana vaivihkaa korvalle vuoronperään kuvia. Opettaja kysyi, mitä hän tekee ja sai vastaukseksi: ” Yritin vain erottaa kuvat kuuntelemalla, kumpi kuvista kohisee”. Näin alkoi digitalisaatio kuvalaattaosastolla.

Esimieskunta väitti olevansa uusista asioista aivan pihalla. Paikallinen johtaja päätti pitää seuraavan koulutustapahtuman konkreettisesti pihalla, sillä seurauksella, että aurinkoinen päivä aiheutti usean tunnin kokouksessa osalle esimiehistä ihovaurioita palamisen muodossa.

Kuuluisa graafisen teknisen toimihenkilön viljelemä lausahdus oli, tai ehkä vieläkin on: ”Fiksut pärjää aina.” Tähän kehittyi myös sivulause ”meitä tyhmiä varten on koulutus, joka tasoittaa tietä” Tällä digitalisaatiota saatiin hyvin edistettyä.

Palkattaessa latojaa esimies kysyi hakijalta alkoholin käytöstä, vastaus kuului välittömästi: ”Haetaanko töihin selvää miestä vai ammattimiestä?” Toinen kuuluisa alan työntekijä, harmistuessaan esimiehiinsä, toisti hokemaa ”Herää kysymys: saako Faktori ajaa traktoria”. Hokema hauskuudessaan jäi elämään.

Kun automaatiota kehitettiin painokoneelle, oli yleinen toteamus: ”millään ei näe niin hyvin kuin painajan silmällä”. Automaatio kuitenkin toi suljetun säädön niin väritykseen kuin paperin jännitykseen, joten ”painajan silmä” korvattiin digitalisaatiolla.

Kirjapainojen dead linessa on kyse journalismin ja realismin kohtaamisesta. Loputtomasti ei voi odottaa huippujournalismia, silloin sitä ei saada painettua ja jakeluun. Mikäli, joku tunsi itseään kohdellun väärin viisautensa takia, oli esimiehellä varattu testi väärin ymmärretyille neroille. Henkilö tuli esimiehen luo, joka oli varannut lasillisen raikasta ja kylmää vettä. Mikäli henkilön koittaessa vettä sormella veteen jäi reikä, sai kyseinen henkilö erikoiskohtelun. Tämä testi oli laajasti tiedossa alallamme.

Nämäkin tarinat kertovat, että huumori on voima. Tänä päivänä kirjapainoalan henkilöstön keskuudessa ei taida huumorin kukka paljon kukkia, sen verran rankkoja ovat olleet irtisanomiset. Vai auttaisiko sittenkin? Digitalisaatio on muuttunut kirosanaksi, mutta itku ei auta markkinoilla ja fiksut pärjäävät aina.

Onnea satavuotiaalle lehdelle! Tarinat jatkuvat!

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Perusfaktori

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s