Tapahtumat 2016

Mediaunioni suunnittelee vuodelle 2016 monenlaisia tapahtumia.
Merkitse ajankohdat omaan kalenteriisi, ja tule mukaan!

Talvipäivä 13.2.
Yhdistyskokous 9.4. Jyväskylä
Koskikalastus 16. – 19.6.
Golfkisat kesäkuussa
Lukijamatka keväällä tai syksyllä
Keilakisat syksyllä
Pikkujoulutapahtuma marraskuussa

Äänestämään

Maan hallitus on juuri selvinnyt ensimmäisestä kunnon kriisistään. Saimme kuin saimmekin sote-ratkaisun. Tai sitten emme, SSS-hallituksesta kun ei oikein tiedä. Suunnitelmat tulevat ja menevät, ovat ne sitten sotea tai työelämän lainsäädäntöä.

Prolaiset kuitenkin pääsevät äänestämään ensi vuonna, kun Ammattiliitto Pron edustajisto valitaan seuraavalla nelivuotiskaudelle. Itse vaaliin on vielä aikaa, se järjestetään loppukesällä. Miksi asia on ajankohtainen jo nyt?

Meneillään olevalle hallintokaudelle mediaunionilaiset tulivat mukaan kesken kauden. Liittymissopimuksen mukaisesti saimme valita yhden edustajan Pron edustajistoon. Valitsimme tehtävään Heli Varvion. Ensi vuonna tilanne on toinen, kun oman alamme ehdokas tai ehdokkaat mittauttavat kannatuksensa kaikkien muiden Pron viestintäsektorin valtuustoehdokkaiden joukossa. Ehdokasasettelu tapahtuu keväällä, ja ennen sitä yhdistyksissä on syytä miettiä keitä ehdolle asetetaan ja miten heidän varmistetaan että joku meistä myös tulee valituksi.

Äänestys tapahtuu siis sektoreittain ja alueittain. Viimeksi alueita oli viisi. Pron järjestöyksikkö varmasti viestittää ohjeita yhdistyksiin, kun aika koittaa. Mutta valmistautuminen on syytä aloittaa jo nyt.

Edustajisto- ja hallituspaikan tärkeyttä ei voi liikaa korostaa. Edunvalvonnan kannalta on suuri merkitys sillä, että viestintäala saa jatkossakin vaikuttaa Pron linjauksiin niin edustajistossa kuin hallituksessa. 20-jäsenisen hallituksen valintahan on uuden edustajiston ensimmäinen tehtävä. Näitä valintoja ei tehdä liiton toimistossa – ei tietysti pidäkään tehdä! – vaan kentällä, yhdistyksissä ja aktiivien parissa.

Pakkolakeja vai keskitettyjen sopimusten tuottavuusloikkia?

Yksi kuluneimpia sanontoja on “tätä lukiessanne . . “ tai “tätä kirjoittaessani . . “. Samaan fraasiin joudun kuitenkin turvautumaan nytkin. Marraskuun alussa tätä kirjoittaessani valtion virkamiehetkin ovat kirjoitustöissä. He yrittävät sorvata ns. pakkolakeja sellaiseen muotoon, että ne kelpaisivat perustuslakivaliokunnalle. Samaan aikaan keskusjärjestöt neuvottelevat ratkaisuista, joiden avulla hankalat/kömpelöt/haitalliset/sopimusoikeutta loukkaavat jne. lait vältettäisiin. En yritä ennustaa kummankaan menestystä, aika näyttää tai on ehkä jo näyttänyt.

Työehtosopimukset ovat katkolla alasta riippuen syksyllä 2016 – talvella 2017. Jos hallitus säätää sopimus- ja lomaoikeutta rajoittavia lakeja, niin on selvää, että tällaisia vaikutuksia yritetään muuttaa rahaksi liittokohtaisissa neuvotteluissa.

Neuvottelutavoitteet asetamme kevääseen mennessä. Sinä voit vaikuttaa niihin suoraan vastaamalla ensi vuoden alkupuolella jäsenkyselyyn.

Mikko Honkanen
sopimusalavastaava, Ammattiliitto Pro
040 5529 410, mikko.honkanen@proliitto.fi, @HonkanenMikko

Seuraathan sosiaalista mediaa? Esimerkiksi #mikäfiilis @STTKMikonkatu @Proliitto löytyvät Twitteristä, kannattaa pysyä kuulolla. Muista myös www.protv.fi ja www.proplus.fi

 

 

 

Sitä saa mitä on tilannut

Faktori-lehti on saavuttanut kunniakkaan 100 vuoden iän. Meistä tuskin kukaan on yhtä iäkäs, mutta matkan varrelta meillä on muistoja. Minun muistikuvani lapsuudesta alkavat 1950-luvulta. Yksi yllättävimmistä on tapahtuma vuonna 1956, jolloin aloittelin kouluun sopeutumista.

Historia on tärkeä osa oppimista ja opetusta. Jos ei tunne historiaa, ei ymmärrä asioiden eri näkökulmia ja niiden kantavuutta tulevaisuuteen. Ammattiyhdistystoiminnan kautta olemme saaneet paljon oikeudenmukaisuutta, tasapuolisuutta ja nauttineet niistä saavutuksista. Sodassakin pitää osata suurempia uhrauksia vältellen hieman perääntyä. Taktiikka on tätä päivää.

Palaan ajassa vuoteen 1956, jolloin oli kaksi isoa tapahtumaa: Suomessa yleislakko ja Unkarissa kansannousu. Unkarilaiset kohtasivat katkerasti isomman vallan voiman. Pieni ei yksin isolle pärjännyt, syntyi kansallinen hätätila. Maailmassa oli yksi valtio, joka ei hylännyt unkarilaisia, Suomi! Kansamme nousi heikosta taloudellisesta tilanteesta huolimatta aidosti auttamaan.

Isäni pienessä kyläkaupassa, kuten muissakin putiikeissa ympäri maata, oli pahvilaatikoita, joihin kyläläiset toivat korjattuja vaatteita lähetettäviksi hätäapuna Unkariin. Muistan, miten monet äidit pyyhkivät kyyneleitään laittaessaan lasten puhtaita ja paikattuja villapaitoja laatikkoihin. Omat sota-ajan kokemukset olivat vielä voimakkaina muistissa.

Historian muisti on pitkä

Muutamia vuosia sitten olimme matkailuautolla Unkarissa. Kulttuurikaupunki Pecsistä yritimme löytää tietä pieneen taajamaan Orfuun. Korkealta kukkulalta lähti kapea tie, mutta hetken ajamisen jälkeen totesimme sen olevan liian kapea autollemme. Palasimme kukkulalle, jossa tutkimme kartasta toista reittiä.

 

Taideteos ”Kengät” Tonavan rannassa kuvaa Holokaustin aikaa, juutalaisten viimeinen pako Tonavaan.
Taideteos ”Kengät” Tonavan rannassa kuvaa Holokaustin aikaa, juutalaisten viimeinen pako Tonavaan.

Paikalle saapui pariskunta Nissanillaan. Mies tiedusteli meiltä englanniksi mitä paikkaa kartasta etsimme? Näytimme Orfua ja mies viittasi kapeaa tietä, mutta ymmärsi ongelmamme katsottuaan millaisella kulkuvälineellä olimme matkassa. Pariskunta kertoi olevansa opettajia läheisestä koulusta ja haluavansa opastaa meidät toiselle väylälle. Ihmettelimme auttamisen henkeä ja uskaltauduimme kysymään: miksi?

Mies näytti automme rekisterikilven kohtaa, jossa luki FIN ja käveli kuskiksi autoonsa vinkaten meitä seuraamaan. Orfun lähellä sivuikkunasta käsi osoitti, että kääntykää tästä. Olimme ihmeissämme ja lämmin tunne valtasi mielen. Nissan teki u-käännöksen ja palasi Pecsiin.

Tonavan Mutkassa

Matkallamme pysähdyimme leirintäalueella Tonava-joen saaressa. Alueen hoitaja tuntui innostuvan vierailustamme. Hän kertoi sujuvalla englannilla, että suomalaisille olisi yllätys ja haki toimiston takahuoneesta suomenkielisen esitteen. Pian saimme selville miksi unkarilaiset pitävät suomalaisista.

Unkarissa muistetaan vuoden 1956 kansannousun tapahtumat. Euroopan maista vain Suomi lähetti apua hädässä oleville unkarilaisille ja apu tuli suoraan kansan omista vaatevarastoista. Sitä arvostetaan. Vielä nykyisinkin valtiovallan juhlapuheissa muistetaan mainita, miten pieni sodasta selviävä Suomen kansa lähetti apua. Tämän kerrottuaan nainen pyyhki kyyneleitään ja me tunsimme palan nousseen kurkkuun. Toivottavasti historian muisti jatkuu uusien sukupolvien myötä jatkossakin.

Teksti Seppo Parkkonen

 

 

Olen lukenut Faktori-lehteä yli 60 vuotta

Faktori on ilmestynyt sata vuotta. Minä olen seitsämänkymmentä ja risat. Olen lukenut, tai vähintään selaillut, Faktoria ainakin kuusikymmentä vuotta, 1950-luvun alusta lähtien.

Faktori-lehti tuli kotiimme, koska isäni Olavi Siivonen oli faktori, entinen käsinlatoja. Faktori ei ollut varmaan heti lukemaan oppimisen jälkeen tärkein lukukohteeni. Mutta se oli kotona nähtävissä ja selailtavissa. Niihin aikoihin tavallisiin koteihin ei tilailtu turhan paljon lehtiä.

Snadina kyllästyin kuuntelemaan faijan ja sen duunikavereiden keskusteluja nompparelleista, petiiteistä ja muista yhtä tyhjänpäiväisistä painoalan asioista. Toisaalta kirjapainot olivat jotenkin kiehtovia, koska niissä tehtiin hauskaa ja hyödyllistä luettavaa ja katseltavaa.

En kuitenkaan ajatellut lähteä samalle alalle faijan kanssa. Varsinkin kun faijasta tuli päätoimen ohella Faktoriliiton puheenjohtaja ja myöhemmin Faktorikoulun rehtori. Koulun rehtorina hän kuoli 1960-luvun lopulla.

Stadin kundia ei Tampere kiinnostanut

Olin nuorena kiinnostunut toimittajan työstä. Toivoin pääseväni opiskelemaan toimittajan tutkintoa Yhteiskunnalliseen Korkeakouluun. Mutta kun tuo oppilaitos siirrettiin Tampereelle, en nakuklabbina stadin starbona (paljasjalkaisena helsinkiläisenä tyyppinä) halunnut edes yrittää. ­­­­

Lehtihommat kiinnostivat kuitenkin edelleen Otaniemessä opiskelujen ohella. Olin jonkin aikaa ylioppilaslehti Contactorissa, ensin toimittajana ja myöhemmin päätoimittajana. Opinnot venyivät, mutta lopulta valmistuminen 1970-luvun alussa oli diplomityötä vaille edessä. Kävin kysymässä tuotantotalouden professori C. E. Carlsonilta, olisiko tarjolla jotain sopivaa diplomityöaihetta.

Carlson totesi, että VTT:n graafisen laboratorion johtaja Simo Karttunen etsi diplomityöntekijää aiheesta sanomalehtien siirtyminen metalliladonnasta ja kohopainamisesta valoladontaan ja offsetpainamiseen. Tuo sanomalehtitekninen aihe kolahti heti. Isäni kuolemasta oli jo muutamia vuosia, joten en kokisi enää ongelmaksi siirtymistä painoalalle.

”Kohopainosanomalehden painoprosessin uusinnan tuotantotaloudelliset edellytykset”

Karttunen otti minut diplomityöntekijäksi. Valmistuin, kun diplomityöni ”Kohopainosanomelehden painoprosessin uusinnan tuotantotaloudelliset edellytykset” (mikä sanahirviö) hyväksyttiin. Valmistuttuani Simo palkkasi minut tutkijaksi VTT:lle ja sillä tiellä taivalsin eläköitymiseeni asti. Vaikea sanoa, olisiko minusta toimittajana ollut lehtialalle enemmän haittaa tai hyötyä kuin tutkijana VTT:llä.

1970-luvun alusta alkanut painoalan kehitys jatkui harppauksin. 1900-luvun loppuvuosina painoalalla tehtiin merkittäviä teknologia- ja tuottavuushyppäyksiä. Silloin alalla ei uhkailtu eikä painostettu yhteiskunta- ja työehtosopimuksiin. Työmarkkinaosapuolet neuvottelivat uuden tekniikan soveltamisesta kohtuullisen hyvässä yhteistyössä. Tietokoneet tulivat latomoihin, näyttöpäätteet toimittajille ja taittajille, digikamerat kuvaajille, ja vähitellen digimedia tunkeutui printtimediaa täydentäväksi, jopa korvaavaksi mediaksi.

VTT oli mukana uuden tekniikan hyödyntämisessä

VTT oli tärkeäksi koettu asiantuntijaorganisaatio uuden tekniikan hyödyntämisessä. Tutkijan tehtävänä on tuoda aktiivisesti tutkimustietoa alalla toimivien käyttöön, ei hautautua tutkijan kammioon. VTT:n uskottavuus puolueettomana tiedon tuottajana oli välttämätön edellytys.

Näissä yhteyksissä olin muiden tutkijoiden kanssa paljon tekemisissä työnantajien, toimittajien, kirjatyöntekijöiden ja faktorien kanssa. Oli seminaareja, kirjoituksia ammattilehtiin, toimialapäiviä jne. Aikanaan Faktoriliitosta tuli Mediaunioni, mutta se ei käytännössä vaikuttanut toimintaan.

Skenaaroita ja digitaalista tekniikkaa

Jossain vaiheessa Simo Karttunen, joka oli uusia suuntia etsivä innovatiivinen johtaja, totesi että nyt lähdetään kehittämään digitaalista kuvankäsittelyä. Tä… totesimme yhteen ääneen, mitä ihmettä se taas hourailee. Simo hankki rahoituksen projektille ”Skenaario digitaalisen kuvankäsittelyn tulevaisuudesta”. Tuossa hankkeessa upeinta oli silloin sen nimi: skenaario digitaalisen… siis sanoja, joilla siihen aikaan saattoi briljeerata seurassa kuin seurassa. Projektin aikana meille avautui, että Simon vainu oli osunut oikeaan suuntaan.

Joskus myöhemmin Karttunen hämmästytti alan toimijoita puhumalla konenäöstä ja tekoälystä. Nuokin teknologiat otettiin aikanaan käyttöön myös painoalalla.

Missä oli faktorin ammatillinen auktoriteetti?

Metalliladonnan aikana faktori oli ammatillinen auktoriteetti latomossa. Kun valoladonta ja tietokoneet tulivat latomoihin, annettiin kirjatyöntekijöille kattava käyttökoulutus. Tämä aiheutti faktorikunnassa turhautumista, koska latojat tunsivat koneet ja systeemit työnjohtoa paremmin.

Eräässä seminaarissa keskusteltiin asiasta. Muistan silloin keksineeni spontaanin vertauksen tuon tunteen torjumiseksi. Suomi oli juuri voittanut jääkiekon maailmanmestaruuden. Totesin, että maajoukkueen ruotsalainen valmentaja on varmasti joukkueen huonoin luistelija ja mailan käsittelijä. Mutta valmentajan tai työnjohtajan ei itse tarvitse olla paras tekijä, vaan paras tiimin vetäjä. En ole varma kuinka onnistunut tuo vertaus on, mutta silloin tuntui, että se toimi.

Lehtikuvaajan tuska

Hieman samanlainen tilanne oli eräässä toimittajaseminaarissa. Muuan lehtikuvaaja tuskaili, kuinka kehittynyt kamera-automaatio ja digitaalinen kuvaus tuovat onnistuneen kuvaamisen kenen tahansa amatöörin ulottuville. Vakuutin, että lehtikuvaajan ammattitaito ei ole siinä, että hän hallitsee kameratekniikan, vaan siinä, että hän osaa tallentaa tapahtumat ja ilmiöt sellaisessa visuaalisessa ilmiasussa, jossa kuvan sisältö parhaiten avautuu lukijalle osana julkaistua juttua.

Faktoriliiton Museokadun toimisto tuli minulle 2000-luvulla tutuksi niissä epävirallisissa ja -muodollisissa tapaamisissa, joita Pekka Teinilä meille painoalan veteraaneille järjesti. Näissä tapaamisissa pohdimme alan tulevaisuutta. Kerran vuodessa katsoimme, kuka meistä veteraaneista on vuoden sisägolfin mestari.

Tarkkailija pilven reunalla?

Nyt, kun muistelen enemmän alan menneitä, kuin pohdin sen tulevaisuutta, olen ylpeä siitä, että olen voinut olla edelleen mukana Faktorin kirjoittajakunnassa. Olen varma, että jos faija jossain pilven reunalla tarkkailisi tilannetta, olisi hän iloinen touhuamisestani faktorikunnan parissa.
Teksti Timo Siivonen

 

 

 

Faktori 100 vuotta: ystävät kertovat

Näin me kysyimme

  1. Minä vuosina toimit Faktori-lehdessä tai sen lähipiirissä?
  2. Minkälaisia ovat varhaisimmat muistosi lehdestä?
  3. Mitä lehdestä on erityisesti jäänyt mieleesi?
  4. Mitä muuta haluaisit kertoa? Minkälaisia terveisiä sinulla on lehdelle?

 

Ja näin vastasivat
Jorma Honkala,
Päijät-Hämeen Faktorit, aktiivinen lehden lukija

Ollessani Faktoriliiton liittohallituksessa vuosina 1977–1980 tein painotarjouksen Faktori-lehden painamisesta Lahden Kirjapaino ja Sanomalehdessä, jossa toimin silloin tuotantopäällikkönä. Tarjous hyväksyttiin ja vuodesta 1979 alkaen lehti painettiin siellä – viimeksi 1995. Osallistuin lehden toimituskunnan kokouksiin kirjapainon edustajana. Kirjoitin myös lehteen melko säännöllisesti. Nyt olen jo jäänyt eläkkeelle.

Olen lukenut lehteä jo yli 40 vuotta ja koen alkuvuodet – Seppo Mannerin ja Antero Akkilan ajat – erityisen mielekkäiksi. Lehden sivumäärät olivat vielä runsaat, ja lehdellä oli tiheä ilmestymisaikataulu. Tekstit olivat monipuolisia ja eri osastojen kirjoituksia mahtui mukaan.

Kun liitolla oli omistuksessaan Kuhmossa Niska-aho Lentuankosken vierellä, oli se eri osastojen yksi kesäinen kiinnekohta. Sinne tehtiin retkiä ja tietenkin siellä sattui monenlaisia kommelluksia, joista riitti juttua myös Faktori-lehden sivuille.

Vaikka lehti nykyisin on ilmestymiskerroiltaan ja sivumäärällään vaatimaton, se kuitenkin edustaa tekijöitään graafiselta alalta. Nykyään paljon puhutaan paperittomasta tulevaisuudesta. Toivoisin, että graafisen alan taitajat näyttävät omalla julkaisullaan mallia ja kasvattavat kiinnostusta painettuun sanaan lisäämällä ilmestymiskertoja. Mediaunionin entisille osastoille voisi myös antaa omaa tilaa lehdessä, näin lisättäisiin osastojen toimintaa esimerkin voimalla.

***

Riku Katajamäki, tuotannon esimies, Hansaprint Oy

MDUn ja GTI:n johtokunnan kautta pääsin mukaan työskentelemään Faktori-lehden toimituskunnassa. Vuodet mahtoivat olla 2004 – 2007. Tuolloin lehti kävi läpi isoja muutoksia muotonsa ja ulkoasunsa puolesta, ja lehdellä oli jo ulkopuolinen kustantaja. Kustantamisen ja mediamyynnin malleja kokeiltiin useita, kunnes alkoi näyttää, että oma resurssi ei riitä ammattijulkaisun tekemiseen. Tuolloin nähty kehityssuunta toteutuu tällä hetkellä, kun lehti ilmestyy osana laadukasta ammattijulkaisua omana jäsenosionaan.

Ensimmäiset kohtaamiset Faktori-lehden kanssa ovat opiskeluajalta siinä 2002 paikkeilla, kun lehteä luettiin EVTEKin taukotilassa. Aluksi ei ollut selvää, että julkaisija onkin graafisen alan ammattiliitto Mediaunioni, kyse oli selkeästi ammattilaisjulkaisusta. Pian tietysti harjoittelussa alan liittokuviot avautuivat.

Mieleeni ovat jääneet alan kiinnostavat uutiset tekniikan alalta sekä henkilökuvat. Niistä hain mallia siihen, mitä teknisenä toimihenkilönä graafisella alalla työskenteleminen voi tarkoittaa. Työelämään siirryttyäni koko alan tilaa ja tulevaisuutta kartoittavat kirjoitukset alkoivat kiinnostaa.

Viestintäalan myllerryksessä tekniikka on tekemisen ytimessä ja sen osaajat tarvitsevat verkostonsa, kun yksiköt pienenevät. Toivottavasti Mediaunioni ja Faktori-lehti pystyvät toimimaan ammattilaisten foorumina, jotta ideat saadaan jalostettua elinkelpoisiksi, kun omalta työpaikalta ei sitä teknistä sparraajaa enää ehkä löydy.

***

Jussi Salmi, Mediaunionin entinen puheenjohtaja

Olin lehden toimitusneuvoston jäsen 1983 – 2009 ja välillä sekä lopussa liiton puheenjohtajana. Seppo Manner, Antero Akkila ja Heikki Helenius hoitivat aikoinaan Faktoria aktiivisesti. Akkila teki taiton toimistossa paperilappuja liimaillen. Välillä käytiin kiistojakin: joidenkin mielestä lehden maine kärsi, kun uutta tekniikkaa ei käytetty. Pientä kateellisuutta oli palkkioistakin. Minusta Antero oli kuitenkin mies paikallaan tuossakin hommassa.

Toimitusneuvosto kokoontui kuukausittain, ja kokoukset kestivät virallisesti 2 tuntia, sitten 3-5 tuntia. Taloudellisesti noustiin nopeasti, mutta sitten noin 1998 alkoi hiipuminen, joka saavutti nolla tilan 2004. Voittoa ei enää tullut, vaan jouduttiin käyttämään liiton varoja lehden ilmestymisen takeeksi-

Alkuaikoinani toimitusneuvosto kokoontui kerran pari vuodessa painotalossa Lahdessa, jossa kokousten jälkitunnelmissa isännät tarjoilivat kostutusvettä pienissä pulloissa. Teknologian työryhmä yhdistettiin toimitusneuvoston kanssa tekemään yritysvierailuja ja messumatkoja. Aika oli antoisaa ja hauskaa.

Kasvun aikojen hiipuessa väkikin väheni, kokouksissa oli Teinilän Pekan ja minun lisäkseni toimittaja ja joskus 1-2 muuta henkilöä. Lehti kyllä aikaan saatiin, mutta ei enää bisnestä. Yhdysmiehiä yritettiin saada hankkimaan omilta työpaikoistaan ilmoituksia ja tilauksia. Ajat olivat vaikeita. Toivottavasti nykyiset toimijat jaksavat tsempata. Ehkä taas tulevaisuudessa Faktori arvostetaan Suomen parhaaksi ay-lehdeksi jota se muutamana vuonna oli!

 

Faktori 100 vuotta: lukijaprofiili

Vuonna 2004 suoritetun lukijakyselyn perusteella lehden keskivertolukija oli Etelä-Suomen läänissä asuva keski-ikäinen mies, joka on tekninen toimihenkilö ja toisen palveluksessa palkansaajana.

Koulutukseen liittyi vähintään kaksi eri koululaitosta ja kokemuksena yleisesti pitkän linjan työkokemus. Tällöin todettiin myös alan yleisesti olevan miesvoittoinen, vaikka suuntaus oli jo yhä enemmän tasoittumaan päin. Jos kysely tehtäisiin nyt, useampi keski-ikäinen mies olisi varmaankin työttömyysputkessa tai eläkkeellä. Mutu-tuntumalla arvioiden muut tulokset saattaisivat pitää kutinsa.

Sadas vuosikerta – monta tarinaa

”Kirjapainoalan loistava tulevaisuus on takanapäin.” ”Huhut kirjapainoalan kuolemasta ovat ennenaikaisia.” Molemmat väitteet pitävät paikkansa ja kuvaavat nykytilannetta sangen osuvasti.

Historian aikana on tapahtunut jos jonkinlaista. Onpa alan miehenkin kohdalle osunut muutama digitalisaation aiheuttama hauska sattumus.

Sävykuvien muuttaminen rasterikuviksi painamista varten oli muuttumassa perinteisestä tavasta digitaaliseksi. Digitaalisen kuvankäsittelyn koulutusta annettiin kuvalaattaosaton kemigrafeille. Digitaalisessa kuvankäsittelyssä on termi kvantisointikohina, se tarkoittaa muuntovirhettä sävykuvasta digitaaliseen kuvaan. Kouluttaja laittoi kiertämään näytteet perinteisestä ja digitaalisesta kuvasta ja kysyi, pystyvätkö he erottamaan kumpi on kumpi. Eräs kemigrafi nosti pulpettinsa takana vaivihkaa korvalle vuoronperään kuvia. Opettaja kysyi, mitä hän tekee ja sai vastaukseksi: ” Yritin vain erottaa kuvat kuuntelemalla, kumpi kuvista kohisee”. Näin alkoi digitalisaatio kuvalaattaosastolla.

Esimieskunta väitti olevansa uusista asioista aivan pihalla. Paikallinen johtaja päätti pitää seuraavan koulutustapahtuman konkreettisesti pihalla, sillä seurauksella, että aurinkoinen päivä aiheutti usean tunnin kokouksessa osalle esimiehistä ihovaurioita palamisen muodossa.

Kuuluisa graafisen teknisen toimihenkilön viljelemä lausahdus oli, tai ehkä vieläkin on: ”Fiksut pärjää aina.” Tähän kehittyi myös sivulause ”meitä tyhmiä varten on koulutus, joka tasoittaa tietä” Tällä digitalisaatiota saatiin hyvin edistettyä.

Palkattaessa latojaa esimies kysyi hakijalta alkoholin käytöstä, vastaus kuului välittömästi: ”Haetaanko töihin selvää miestä vai ammattimiestä?” Toinen kuuluisa alan työntekijä, harmistuessaan esimiehiinsä, toisti hokemaa ”Herää kysymys: saako Faktori ajaa traktoria”. Hokema hauskuudessaan jäi elämään.

Kun automaatiota kehitettiin painokoneelle, oli yleinen toteamus: ”millään ei näe niin hyvin kuin painajan silmällä”. Automaatio kuitenkin toi suljetun säädön niin väritykseen kuin paperin jännitykseen, joten ”painajan silmä” korvattiin digitalisaatiolla.

Kirjapainojen dead linessa on kyse journalismin ja realismin kohtaamisesta. Loputtomasti ei voi odottaa huippujournalismia, silloin sitä ei saada painettua ja jakeluun. Mikäli, joku tunsi itseään kohdellun väärin viisautensa takia, oli esimiehellä varattu testi väärin ymmärretyille neroille. Henkilö tuli esimiehen luo, joka oli varannut lasillisen raikasta ja kylmää vettä. Mikäli henkilön koittaessa vettä sormella veteen jäi reikä, sai kyseinen henkilö erikoiskohtelun. Tämä testi oli laajasti tiedossa alallamme.

Nämäkin tarinat kertovat, että huumori on voima. Tänä päivänä kirjapainoalan henkilöstön keskuudessa ei taida huumorin kukka paljon kukkia, sen verran rankkoja ovat olleet irtisanomiset. Vai auttaisiko sittenkin? Digitalisaatio on muuttunut kirosanaksi, mutta itku ei auta markkinoilla ja fiksut pärjäävät aina.

Onnea satavuotiaalle lehdelle! Tarinat jatkuvat!

 

Faktori 100 vuotta: Sata vuotta painavaa luettavaa

Olemme lukeneet tänä vuonna Faktori-lehden 100. vuosikertaa. Elämä ympärillämme on muuttunut lehden alkuajoista rajusti: työ, koulutus, arvot, perhe-elämä, tekniikka ja koko yhteiskunta näyttävät nyt kovin erilaisilta kuin sata vuotta sitten.

Ensimmäisten Faktori-lehtien aikoihin mm. avattiin Kansallismuseo, saksalaiset zeppeliinit pommittivat Pariisia ensimmäisen kerran, naiset saivat Suomessa oikeuden päästä opettajanvirkoihin kaikissa oppilaitoksissa ja sokeria säännösteltiin elintarvikepulan pahentuessa.

Helmikuussa 1916 Tiedonantoja – Meddelanden aloitti lehden säännöllisen ilmestymisen kaksikielisenä, 4-sivuisena ”A5-vipusena”.
Helmikuussa 1916 Tiedonantoja – Meddelanden aloitti lehden säännöllisen ilmestymisen kaksikielisenä, 4-sivuisena ”A5-vipusena”.

Suomen Faktoriliiton Tiedonantoja – Meddelanden från Faktorsförbundet i Finland ilmestyi ensimmäisen kerran lokakuussa 1909. Lehti sisälsi mm. 5.-6.6.1909 pidetyn liiton perustavan kokouksen eli Ensimäisen (nimenomaan näin kirjoitettuna) Yleisen Faktorikokouksen avauspuheen, pöytäkirjan, sääntöehdotuksen ja kokouksen osanottajaluettelon.

Tiedonantoja – Meddelanden, kuten kaksikielistä lehteä lyhyesti nimitettiin, alkoi kuitenkin ilmestyä säännöllisesti vasta vuonna 1916. Siitä katsotaan Faktori-lehden historian alkaneen. Alkuaikoina A5-kokoinen lehti ilmestyi epäsäännöllisesti muutaman kerran vuodessa. Se sisälsi pääasiassa liiton sisäisiä hallintoon ja hautausapurenkaaseen liittyviä uutisia, kokouskutsuja ja pöytäkirjoja. Jonakin vuonna ilmestyi vain yksi, jonakin neljä lehteä, mutta vuosittain vähintään yksi lehti tähän päivään asti.

Kehitysehdotuksia

Turun Faktoriklubi esitti vuoden 1920 liittokokouksessa, että Tiedonantoja julkaistaisiin useammin ja sisällöltään monipuolisempana ottamalla siihen paitsi liiton virallisia asioita myös kaikenlaisia muita ”johtajia koskevia tietoja, niin kuin esim. johtajain vaihdoksista, kuolemista ym.”, uutisia osastojen toiminnasta sekä kirjoituksia faktorien toimintaa ja asemaa koskevista asioista. Kustannusten kattamiseksi turkulaiset ehdottivat lehteen ”ilmoituksia graafillisia tarpeita myyviltä liikkeiltä.”

Turkulaisten kehitysehdotus hyväksyttiin, ja lehteä päätettiin julkaista neljä numeroa vuodessa. Kahdeksan vuotta myöhemmin nostettiin julkaisukerrat yhdeksään numeroon.

Monia muutoksia

Lehti on historiansa aikana kokenut monia muutoksia: sivukoko, paperilaatu, typografia, vuosittaiset ilmestymiskerrat ja painopaikka ovat muuttuneet monta kertaa. Sivukoko muutettiin vuonna 1936 paremmin myös ilmoittajia tyydyttävään ”kodikkaaseen” B5-kokoon. Samana vuonna liittohallitus ehdotti nimen muuttamista Faktoriksi. Se ei kuitenkaan vielä silloin saanut tarpeeksi kannatusta äänestyksessä. Vuonna 1945 siirryttiin nykyiseen ”ajan vaatimuksia vastaavaan standardikokoon A4”.

Sivumäärä on pienimmillään ollut 4-sivuinen ”A5-vipunen” ja suurimmillaan Antero Akkilan toimittama 140-sivuinen, liimasidottu ”A4-järkäle”. Antero kertookin toisaalla lehdessä omalta osaltaan Faktorin historiasta, lehden tekijöistä ja tekemisestä.

 

Viimeisessä Tiedonantoja-nimisenä ilmestyneessä  numerossa 2/1950 uutisoitiin mm. käsityötaidon perinteiden vaalimisesta Turussa. Käsityötaidon päiviä vietetään edelleen joka syksy.
Viimeisessä
Tiedonantoja-nimisenä
ilmestyneessä numerossa 2/1950 uutisoitiin mm. käsityötaidon
perinteiden vaalimisesta Turussa. Käsityötaidon päiviä vietetään edelleen joka syksy.

Alkuvuosina taiton ulkoasuun ei kiinnitetty suurta huomiota. Todellinen uudistus toteutettiin vasta 1980-luvulla samalla, kun lehden sisältöönkin kiinnitettiin aiempaa suurempi huomio. Haluttiin tehdä myös ilmoittajia kiinnostava ammattilehti.

Painopaikkoina ovat toimineet mm. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kirjapaino, Lahden Kirjapaino- ja Sanomalehti, Sanoma Osakeyhtiö, Forssan Kirjapaino, Edita Prima ja PunaMusta.

Faktoriliiton Vaasassa vuonna 1947 pidetyssä X liittokokouksessa keskusteltiin ruotsin kielen käytön muuttamisesta lehdessä. Päätettiin, että kirjoituksista julkaistaan jatkossa vain lyhyt yhteenveto ruotsiksi ja tärkeämmät kirjoitukset julkaistaan kokonaan sekä suomen- että ruotsinkielisenä.

Aikoinaan julkaistiin lyhyitä yhteenvetoja myös saksaksi, koska liitto oli aloittanut yhteistyön Saksan Faktoriliiton kanssa vuonna 1914. Lehti on jo pitkään ollut täysin suomenkielinen.

Nimenmuutos ja yhdistymishankkeita

Edustajiston kokouksessa 19.2.1950 päätettiin lehden nimi muuttaa Faktoriksi. Muutosehdotuksen perusteluissa liittohallitus totesi, että ”lehden alkuperäinen tehtävä jäsenistön tiedonantovälineenä ei enää vastannut tarkoitustaan”. Esityksen mukaan ”lehteä oli pyrittävä kehittämään faktorikunnan ammattilehdeksi, jossa erilaisten sisäisten tiedotusten lisäksi olisi faktorikunnalle sopivia ammatillisia kirjoituksia ja tietoja”.

Lehti on aina ollut liiton tärkein tiedotuskanava. Siksi sen kehitys- ja talousasiat ovat innostaneet liittokokous- ja myöhemmin liittovaltuuston kokousväen välillä kiihkeäänkin mielipiteidenvaihtoon.

Ilmoitustulojen tyrehdyttyä ilmestymiskertoja vähennettiin ja selviteltiin mahdollista yhdistymistä tai yhteistyötä alan muiden lehtien kanssa. Jo vuonna 1969 Kirjapainotaito-lehti esitti, että Faktori-lehti yhdistettäisiin heidän lehteensä tai Suomen Faktoriliitto osallistuisi lehden kustannuksiin, jolloin Kirjapainotaito olisi jaettu liiton jäsenille ilmaiseksi tai vähäistä korvausta vastaan. Lehtien yhdistymistä ei silloin eikä myöhemminkään tapahtunut.

 

Vuoden 1969 kannen typografia on melko pelkistettyä.
Vuoden 1969 kannen typografia on melko pelkistettyä.
Vuonna 2006 toteutettiin melkoinen ulkoasun muutos, josta esimerkkinä on lehden 4/2006 kansi. Mediaunionin 90-vuotisjuhlaleh- dessä käytettiin painamisen viimeisintä tekniikkaa, kun etukanteen painettiin digitaalisesti kunkin jäsenen etunimi. Personointi oli esimerkiksi painettu seuraavasti: Hyvä Pekka Tämä on liiton perustamisen 90 vuotisjuhlanumero. Pari suomen kielen kielioppisääntöä voinee pistää painovirhepaholaisen piikkiin.
Vuonna 2006 toteutettiin melkoinen ulkoasun muutos, josta esimerkkinä on lehden 4/2006 kansi.

Viimeisimmät vakavat yhdistymisneuvottelut käytiin Painomaailma-lehden kanssa 2000-luvun alussa, mutta ne kariutuivat aivan viime vaiheessa. Jotakin yhteistyöhaluja jäi varmaan molemmin puolin kytemään, koska nykyisin lehden mukana jäsenetuna jaettava Print&Media-lehti on Painomaailman ja AGI-lehden yhdistämisen tulos.

Lehti 2000-luvulla

Vasta vuonna 2006, kun liiton nimikin oli jo muuttunut Mediaunioni MDU ry:ksi, toteutui mullistavampi muutos kustantamisen siirtyessä Suomen AMT Oy:lle. Samalla lehden ulkoasu uudistui melkoisesti, toimitukselliseen työskentelyyn tuli muutoksia ja ilmoitusmyyntiä tehostettiin.

Ilmoitushankinta oli ulkoistettu jo aiemmin, mutta päätoimittajuus säilyi kuitenkin liitolla. Nykyisin lehdellä ei ole varsinaista ilmoitusmyyntiä, vaan ilmoitukset ovat lähinnä yhteistyökumppaneiden kannatusilmoituksia.

Lehden kustantamisesta ja julkaisemisesta vastaa nyt Print&Media Publishing Oy, jonka kanssa kustannussopimusta on jatkettu vuoden 2016 loppuun asti. Päätoimittajana on toiminut 1.11.2015 alkaen yhdistyksemme puheenjohtaja Veli-Matti Niemi. Päätoimittajan tehtävät kuulunevat tulevienkin puheenjohtajien tehtäviin. Toimituspäällikkönä on toiminut jo vuosia Sanasta Oy:n Tuula Sipilä.

Lehdelle on perustettu vuosien jälkeen taas toimitusneuvosto, johon kuuluvat Mikko Honkanen, Veli-Matti Niemi, Miika Niinikoski, Tuula Sipilä, Jorma Suomi ja Heli Varvio. Toimitusneuvoston tehtävä on toimittaa jatkossakin entistä laadukkaampaa lehteä ja huolehtia siitä, että painettu Faktori säilyy nykyisen ammatillis-aatteellisen yhdistyksen tärkeimpänä tiedotuskanavana unohtamatta kuitenkaan verkko-Faktorin ja sähköisen tiedottamisen kehittämistä.
Teksti Jorma Suomi, kuvat Kansalliskirjasto

Jäsentapahtumista tiedottaminen on aina ollut lehden tärkeimpiä tehtävä. Näin kutsuttiin pilkkijöitä vuoden 1985 pilkkimestaruuskilpai-luihin.
Jäsentapahtumista
tiedottaminen on aina
ollut lehden tärkeimpiä tehtävä.
Näin kutsuttiin pilkkijöitä vuoden
1985 pilkkimestaruuskilpai-luihin.

Lähteet:
Suomen Faktoriliitto: Suomen Faktoriliiton 25-vuotisjuhlajulkaisu 1909–1934
Kyösti Suonoja: Avainasemassa – Suomen Faktoriliiton 75-vuotishistosia
Jorma Honkala: MDU 100 vuotta – edunvalvontaa muutosten virrassa

 

 

 

 

 

 

 

Kirjavanhus: Graafinen tietokirja

Graafisen tietokirjan ensi lehdillä kerrotaan, että teos on ladottu linotypessä 8 pisteen excelsiorilla ja painettu Kymin hiokkeettomalle korkeakiiltoiselle 115 gramman erikoispainopaperille 6057 Werner Söderström Osakeyhtiön kirjapainossa Porvoossa 1960.

graaf

Kirja syntyi Graafisen keskusliiton ja WSOY:n yhteistyöllä juhlistamaan Suomen kirjanpainajain järjestäytymisen 80-vuotispäivää. Ruotsinkielisen alkuteoksen kustantaja Ab Sveriges Litografiska Tryckerier (ESSELTE) antoi suostumuksen kirjoitusten ja kuvien käyttöön. Toimitustyössä kuitenkin hankittiin paljon uutta aineistoa ja tehtiin lisäyksiä.
Paavo Virusmäki (toim.): Graafinen tietokirja. Werner Söderström Osakeyhtiö. Toimitustyön pohjana ollut Grafisk uppslagsbok. Toinen painos 1956.