Uusi aika, uudet tilat

Mediaunioni muutti Ruoholahteen

Lähes neljänkymmenen vuoden ajan Faktoriliittoa ja Mediaunionia johdettiin Helsingin Töölössä, Museokadulla. Edunvalvonta oli silloin nopeasti muuttuvan alan tukipylväs.

Vanhemmat faktorit osasivat aikanaan ohjata nuoremmat kollegat edunvalvonnan piiriin. Silloin sai ja piti kuulua liittoon. Henkilökuntaa oli neljästä viiteen, monenlaiseen toimintaan. Viime vuosina graafisen alan muutokset ovat tuoneet edunvalvontaan isoja muutoksia.

muuttokuvaMiten me vastasimme alan haasteisiin? Pienen toimijan oli vaikeata vastata tilanteeseen muutoin, kuin hakeutumalla suuremman liiton kumppaniksi. Näin sitten tapahtuikin. Vuoden 2014 alusta ulkoistimme edunvalvonnan Ammattiliitto Prolle. Palkalliseksi jäi ainoastaan toiminnanjohtaja, hänkin teki työtä osa-aikaisena.

Toimistomme oli tähän toimintaan ylimitoitettu. Hallitus teki päätöksen toimistotilan myynnistä, ja kauppa toteutui tämän vuoden kesäkuussa. Myyntiä suunniteltaessa hallitus haki yhtiöjärjestykseen muutoksen. Huoneisto muutettiin asunnoksi, ostaja löytyi ja kaupat tehtiin kesäkuussa. Samalla aloitettiin uuden toimiston etsintä.

Vaihtoehtoja oli useita, mutta ensisijaisina kriteereinä olivat hyvät liikenneyhteydet, tietoliikennejärjestelyt, kokoustilat ja kohtuullinen vuokra. Olimme päättäneet, että tilaa ei osteta. Uuden toimiston valinta olikin helppoa, löysimme sellaiset Ammattiliitto Pro:n tiloista. Paikka on hyvien kulkuyhteyksien varrella Ruoholahdessa, perille pääsee hyvin sekä bussilla että metrolla, Myös omalle autolle löytyy pysäköintipaikka. Vuokraan kuuluvat tietoliikenneyhteydet, kopiopalvelu, kokoustilat sekä ruoka- ja kahvituspalvelut. Kokoustiloissa on kaikki tarvittavat välineet.

Mitä sitten teemme myynnistä saaduilla varoilla? Hallitus päätti sijoittaa varat matalan riskin sijoituksiin, jotka saadaan tarvittaessa helposti ja nopeasti käyttöön pienissäkin erissä. On muistettava, että yhdistys tukee jäsenistöä erilaisilla avustuksilla ja jäseneduilla. Emme liioin peri vuosijäsenmaksua. Jäsenmaksua ei tarvitakaan lähivuosina, jos toiminta jatkuu nykyisenlaisena. Toimistohuone on tarpeeksi tilava yhdistyksen käyttöön. Arkistoitavat asiat ja muu tarpeellinen toiminnan hoitamiseen mahtuvat tilaan.

Muutto on valmis, ja viimeisetkin tavarat löytävät pian paikoilleen. Palvelemme jäsenistöä osoitteessa Selkämerenkuja 1 A, 00180 Helsinki. Teksti ja kuvat Veli-Matti Niemi.

 Miika Niinikoski, Heli Varvio ja Pekka Teinilä toimistopuuhissa Ruoholahden uusissa tiloissa.
Miika Niinikoski, Heli Varvio ja Pekka Teinilä toimistopuuhissa Ruoholahden uusissa tiloissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s