Olen elellyt kaamospakolaisena Espanjassa syyskuun loppupuolelta asti. Nyt on helmikuu. Aamuisin lämpötila on 3-8 astetta, keskipäivällä siestan aikaan 20 asteen molemmin puolin.
Asun leirintäalueella matkailuautossa koiran kanssa. Vaimo on vielä työelämässä viisi vuotta, joten hän lentää silloin tällöin tarkastusmatkoille luoksemme. Vuosilomansa hän on pilkkonut kolmeen kaamoserään.
Säpinää mukavassa porukassa
Espanjan talvehtijat kuuluvat SF-Caravan ry:n Rutukerhoon, jonka sihteeri olen. Meillä ei ole tylsää, pahin ongelma on ainainen kiire. Päikkäritkin yleensä unohtuvat.
Jotkut ovat vuokranneet kakkosauton käyttöönsä, ja niillä kuten myös vaunujen omistajien vetoautoilla olemme laajentaneet reviiriämme useisiin mielenkiintoisiin kohteisiin. Kaikissa alle 30 kilometrin matkoissa käytämme polkupyöriä. Yksi lyhyen automatkan päässä oleva kohde oli kirjapainomuseo La Imprenta en Torrevieja. Ystäväni päättivät yllättää minut museon nostalgisilla tuoksuilla.
Museo on auki vain tiistaisin. Sen isäntänä on todellinen herrasmies, joka on nuoruudessaan käynyt käsinlatojan opin kotikaupungissaan Torreviejassa. Miehellä oli vaikeuksia mahtua liiveihinsä, kun kuuli että meillä on sama graafisen alan tausta. Yhdellä ystävälläni on englannin, espanjan ja ruotsin kielten taitoa. Hän pystyi kääntämään hänelle meidän tarinaamme, ja kohtaamisestamme tuli mahtava.
Isäntä latojanopista päästyään oli matkustanut Ruotsiin päästäkseen siellä kirjapainoon töihin. Se ei onnistunut kielitaidottomalle, mutta ei masentanut nuorta latojaa. Hän pestautui ruotsalaiseen laivaan tarjoilijaksi pariksi vuodeksi. Lopulta kielitaito riitti tukholmalaisen ḱirjapainon faktorille, ja näin suuri haave toteutui. Mies työskenteli pitkään Ruotsissa ja aikanaan palasi kotiseudulleen jatkamaan isänsä kirjapainotoimintaa.
Ymmärsimme, että hänen pojallaan on menestyvä painotalo Torreviejassa. Väen väkisin meidän olisi pitänyt mennä myös nykyaikaa katsomaan, mutta kieltäydyimme kohteliaasti. Museon tyylikkyys oli miellyttävä, ja hauskaa oli nähdä muutakin kerättyä ajankuvaa menneestä. Radioita ja puhelimia sekä ajan tilanteista kertovia julisteita oli upeat kokoelmat. Mukana oli myös Compugrafic-valolatomakone, vaikka muuta sen ajan välineistöä ei näkynyt.
Aikaa vierähti menneisyyden parissa. Siesta-aikanakaan isäntä ei päästänyt meitä pois vaan sulki ulko-oven, ettei kukaan tulisi häiritsemään ”Gutenbergien” kohtaamista. Seppo Parkkonen
Faktori.fi 