Melkein ammattimiehenä

Oli suuri kunnia, oppiaikani loppupuolella sain komennuksen lehtipuolelle. Se tiesi lisätuloja ja mielenkiintoista tekemistä ammattimiesten varjossa.

Tuurasin korjaajaa, jonka tehtävänä oli vaihtaa konelatojien virheelliset kuumaladotut rivit ja tehdä Ludlovilla otsikoiden ladonnat virheellisten tilalle. Aluksi hämmennyin eräiden konelatojien tavasta korjata virheensä. He latoivat vain puoli riviä, ja jättivät korjaajan huoleksi leikata rivi poikki ja yhdistää korjaus ja vanha rivi. Tämä oli työlästä ja hidasta. Usein korjaus ei mahtunut tai sananväli tuli liian isoksi. Jotenkin tuntui, että kyseessä oli kiusanteko.

Loppuillasta korjaukset tehtiin valmiiksi taitettuihin sivuraameihin. Koko sivun valmistuttua käännettiin nimikirjaimin kuitattu lappu, jotta matriisin puristaja tiesi aloittaa oman hommansa. Nuoren korjaajan oli vaikea pysyä vauhdissa mukana, kahvitaukoa ei ehtinyt pitää ja korjaamattomia sivuja meni matriisin puristajan hätäilyn vuoksi eteenpäin. Usein kuittaamattomat laput lensivät roskikseen. Sanottiin, että minuuttiaikataulu pakotti tähän.

Iltavuoron päätyttyä huomasin alivuokralaisasunnossa taskussani pullottavan vedoskääreen. Sen sisällä oli muutama korjausrivi. En ollut ehtinyt korjausta tehdä ja sivu oli mennyt menojaan. Katselin vedosta pelokkaana, sillä se oli pääkirjoitus. Sinä yönä nukuin huonosti.

Tapio Rautavaaran kultaheitto 1948 Lontoossa.

Tapio Rautavaaran kultaheitto 1948 Lontoossa.

Seuraavana iltana olin edelleen korjaajan tuuraajana. Vuoron alettua toimitussihteeri marssi posket punottaen latomon faktorin kanssa oikolukuosastolle. Kuulin sihteerin sanovan, että piru perii sen tyypin, joka on syyllinen virheisiin. Vedosta ei löytynyt latomon piikistä eikä oikoluvusta. Kukaan ei osannut arvata, että se oli nuoren oppilaan asunnon roskakorissa. En ilmoittautunut syylliseksi, sillä minulla ei ollut mahdollisuutta korjata pääkirjoitusta. Selkäpiitä kylmäsi.

Sanomalehden teko on hektistä, ja niin eilisen murheet unohtuivat. Uudet uutiset siirtyivät metallirivien kautta sivumatriisin puristukseen, valuun ja rotaatiokoneeseen saadakseen pintaansa painovärin, jonka tehtävä oli siirtyä peilikuvasta paperille oikein päin ja luettavaksi.

Vuonna 1968 oli Meksikossa Olympialaiset. Olin keihäänheiton finaali-iltana tuuraamassa otsikkolatojaa. Jorma Kinnunen voitti hopeaa tuloksella 88,58. Sain latoa otsikon 8-palstaiseksi. Käsivarret kananlihalla ja pala kurkussa yhdistelin palaset kasaan. Olin ikään kuin osallisena Kinnusen menestyksessä. Seuraavana päivänä otin Kinnusen otsikon talteen kirjahyllyäni komistamaan. Tulos painui lähtemättömästi muistiini.

Ihmeellinen yhteensattuma toi Jorma Kinnusen viereeni EM-kisoissa vuonna 1994. Olimme Äänekosken paperitehtaan vieraina, Kinnunen tehtaan mannekiinina, pr-miehenä ja minä asiakkaan ominaisuudessa. Seppo Rädyn kiskaisi kipeästä olkapäästään huolimatta EM-hopeaa ja Steve Backley voitti kultaa. Sanoin Kinnuselle, ettei Räty päässyt tuloksellaan 82,90 lähellekään sinun tulostasi Meksikossa.

Kinnunen kääntyi ja kätteli lujalla puristuksella. Myöhemmin illalla sain istua kutsuttuna Jorman kanssa samassa pöydässä. Kivaa oli ja tarjoilua riittävästi.

Jätä kommentti

Kategoria(t): etusivu, Parkkonen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s