Ammattiliitto Pron senioreilla vilkasta kerhotoimintaa

Ammattiliitto Pro Seniorit ry on Ammattiliitto Pron valtakunnallinen jäsenyhdistys, jolla on jäseniä n. 22 000. Ammattiliitto Pro hoitaa työssä olevien jäsenten edunvalvontaa ja Pro Seniorit liiton seniorijäsenten edunvalvontaa.

Senioriyhdistyksen hallituksen keskeisin tehtävä on vaikuttaa yhteiskunnan päättäjiin niin, että senioreiden toimeentulo ja elämisen tarpeet huomioidaan paremmin päätöksenteossa. Vaikutuskanavina ovat Ammattiliitto Pro ja keskusjärjestö STTK sekä yhteydet eduskuntaan.

Vuoden 2013 alusta lähtien yhdistys on ollut Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry:n yhteisöjäsen. Sitä kautta yhdistyksen ääni kuuluu myös kuudesta eläkejärjestöstä muodostuvan eläkeliittojen etujärjestö EETU ry:hyn. Päätös yhteisöjäsenyydestä teki Pro Seniorit yhdistyksen vuosikokous 2012.

Yhdistyksen edunvalvonta-asioiden painopiste on tänä vuonna saada eläkeläisten verotus oikeudenmukaisemmaksi, jäädytetyn indeksikorotuksen poistaminen ja taitetun työeläkeindeksin (20/80) korjaaminen niin, että se turvaa nykyistä paremmin eläkkeiden ostovoiman kehittymisen.

Paikalliset seniorikerhomme järjestävät alueellista toimintaa. Yhdistys avustaa uusien kerhojen perustamisessa ja tukee kerhojen toimintaa. Jäsenetuudet ovat samat kuin työssä olevilla jäsenillä, lukuun ottamatta vapaa-ajan tapaturmavakuutusta. Jäsenetuudet näkyvät Ammattiliitto Pro Seniorit kotisivuilta. Kotisivuilta löytyy myös liittymiskaavake ja sen täyttöohjeet. Palvelumaksu on tänä ja ensi vuonna 50 € vuodessa. Tervetuloa aktiivisen yhdistyksen toimintaan! http://www.proseniorit.profiili.fi

Teksti Markku Pynnönen, puheenjohtaja, Ammattiliitto Pro Seniorit ry

***

seniorit

Seniorit vierailivat eduskunnassa. Kuvassa vasemmalta oikealle Eero Saloranta, Veli Koskinen, Leena Laitila, kansanedustaja Skinnari, ministeri Kiuru, Hannu Lemström, Markku Pynnönen ja Pertti Kinnunen.

Ammattiliitto Pro Seniorit ry:n toiminnan pitkät perinteet ulottuvat viime vuosisadalle silloisen Teknisten Liiton ja Toimihenkilöunionin ajalle. Silloin toimittiin osana perusyhdistystä veteraanijaoston nimissä. Pro Seniorit -yhdistyksen perustamisen jälkeen 2006 aloittivat ensimmäisinä Pirkanmaan, Porin ja Varkauden kerhot. Tänä päivänä kerhotoiminta kattaa lähes koko maan, pohjoisin kerho on Oulussa.

Toimivia kerhoja on yhteensä 12, niistä viimeisen on Sydänsavon kerho Leppävirralla. Uusia kerhoja perustetaan Pro Senioreiden tuella, kunhan ensin saadaan innokkaita vetäjiä toimintaa käynnistämään. Kerhot toimivat alueillaan itsenäisinä, ei-rekisteröityinä ”yhdistyksinä”, jotka noudattavat Pro Senioreiden hallituksen laatimia ja hyväksymiä sääntöjä sekä toimintamallia.

Kerhoa perustettaessa Pro Seniorit antaa alkupääoman, jatkossa kerhot vastaavat itse taloudestaan. Varoja kerätään mm. vapaaehtoisilla kannatusmaksuilla ja omavastuuosuuksina tapahtumiin. Lisäksi hankitaan sponsoreita, järjestetään arpajaisia ja kerätään kausimaksuja liikuntatunteihin osallistuvilta.

Myös TJS-opintokeskus on opintokerhotoiminnassa osarahoittajana. Lisäksi on mahdollista hakea Pro Senioreiden avustusta erilaisten tilaisuuksien, esimerkiksi luentopäivien ja liikuntatapahtumien järjestämiseen tai vuosikokouksiin osallistumista varten.

Mitä kerhoissa tapahtuu?

Seniorikerhojen toiminta tarjoaa monenlaista henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin evästä. On meistä itsestämme kiinni, otammeko monipuolisen tarjonnan vastaan. Pro Senioreiden kerhotoiminta keskittyy seuraaviin aiheisiin:

Kulttuuritilaisuudet, teatterit, konsertit, näyttelyt ja muut taidetapahtumat
Koulutus ja luennot eri aiheista
Liikunta, palloilulajit, jumppa, uinti, kuntosali, sauvakävely, pyöräilyretket, kuntopiirit
Tutustumisretket kotiseudun nähtävyyksiin ja yrityksiin
Omatoimiset tilaisuudet, pikkujoulut, puurojuhlat, kesäkauden avajaiset, talvitapahtumat, hiihtoretket ja pilkkikisat
Ulkomaanmatkat, joista suosituimpia ovat Viron kylpylälomat
 
Teksti Leena Laitila, jäsensihteeri, Ammattiliitto Pro Seniorit ry

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): etusivu, toimiala, uutiset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s