Vastaajana Olli Sahala, 34, Suomen Lähikauppa Oy, Siwan Brand Manager, Kerava

Miten olet päätynyt nykyiseen työpaikkaasi?
Ennen Suomen Lähikauppaa olin töissä Danonella. Jo silloin olin läheisessä kontaktissa myös Suomen Lähikaupan kanssa. Sain Lähikaupalta tarjouksen lähteä perustamaan ja vetämään uutta Kauppamediaa. Siihen kuuluivat kaikki n. 670 kauppa, jotka Suomen Lähikauppaan kuuluvat. Sitä kautta avautui uusi työ Siwan brändinvartijana. Otin paikan avosylin vastaan.

Mitä kaikkea työpäivääsi kuuluu?
Työnkuvani on todella monipuolinen, jokainen päivä on seikkailu. Peruspäivään sisältyy suunnittelua mainos- ja mediatoimistojen kanssa, sisäisiä palavereita, keskusteluja tavarantoimittajien kanssa sekä tulevaisuuden ennustamista kurkistamalla kuluttajan pääkoppaan kuluttajatutkimusten avulla.

Mitä mahdollisuuksia näet nykypäivän työelämässä?
Vaikka tekniikka kehittyy, tuntuu kiire silti kasvavan. Tekniikka on helpottanut nopeiden ad hoc -töiden jakamista, mutta työ on paljolti reagointia, ei proaktiivista suunnittelua. Toimistotyöläisen haasteena on, että se harvoin jättää konkreettisia jälkiä. Saattaa jäädä miettimään, onko oikeastaan saatu mitään aikaan.

Ehdottoman hyvänä puolena näen sen, että kun omistaa asiansa ja tekee sen intohimolla, on mikä tahansa mahdollista. Joustavuus työaikojen ja työn tekemisen paikan suhteen on sekin positiivista, vaikka se joskus tarkoittaa työskentelyä vapaa-ajalla.

Mitä haluaisit urallasi muuttaa, mitä kehittää?
Olisi hienoa nähdä mainostoimistojen tekevän työtään vielä enemmän kaupallisin ottein. Usein huomio kiinnittyy palkintoihin ja kunniamainintoihin, joita kampanjoille jaetaan taiteellisen arvojen perusteella. Nämä palkinnot eivät useinkaan huomioi sitä, saavuttiko mainos sille asetetut taloudelliset tavoitteet.

Kenelle haluaisit heittää seuraavat kuusi kysymystä?
Pallo lentää Satu Mäelle mediatoimisto Dagmariin.

Jätä kommentti

Kategoria(t): toimiala

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s