Työelämä 2020 hanke – suomalainen työ nousuun

”Suomeen Euroopan paras työelämä vuoteen 2020 mennessä”. Maan hallituksen lanseeraamalla hankkeella on selkeä tavoite. Hanke on suomalaisen työn suuri mahdollisuus taloudellisen alakulon keskellä. Suomalainen työ on saatava nousuun ja työpaikat pidettävä Suomessa. Se vaatii työelämän kaikilta toimijoilta työtä. Puheilla ja julistuksilla tavoitteita ei saavuteta. Faktorit ja muut esimiehet ovat keskeisessä asemassa, kun Suomeen kehitetään Euroopan parasta työelämää.

Tekemisen asenne, muutoskykyisyys sekä johdon ja henkilöstön yhteistyö tuottavuuden kehittämiseksi saa tulosta aikaan. Työmaailmamme on muuttunut siten, etteivät vanhat tekemisen tavat enää toimi. Työpaikoilla on löydettävä johdon ja henkilöstön kesken uudet yhteistyön tuulet ja foorumit toiminnan systemaattiselle kehittämiselle.

Työllisyyssopimuksessa työnantajat ja palkansaajat löivät kättä päälle. Suomalaisen työmarkkinakentän erityisominaisuus toimii edelleen. Kriisin uhatessa työnantaja- ja palkansaajaliittojen edustajat kantavat vastuunsa ja ryhtyvät yhdessä kehittämään työpaikkojen tuottavuutta. Sopimukset antavat perustan, jolta työpaikoilla on hyvä ponnistaa tuottavuuden kehittämistoimiin. Johto ei yksin pysty kilpailukykyä kehittämään, vaan siihen tarvitaan yhteistyötä luottamushenkilöiden ja henkilöstön kanssa.

Tuottavuuden kehittäminen ei enää tarkoita suurta tuotemäärää vähäisillä kustannuksilla, saati työntekijöiden juoksunopeuden lisäämistä. Menestyminen edellyttää uusia, innovatiivisia tuotteita ja palveluja, joita muut eivät tuota. Se edellyttää myös innovatiivisia muutoksia perinteisten tuotteiden ja palvelujen tuottamisen tapoihin. Ideoiden määrän lisääminen parantaa mahdollisuuksia löytää uusia ja kilpailukykyä lisääviä keksintöjä. Saman pöydän ääreen tarvitaan työpaikoilla sekä kehittämisen asiantuntijat että kokemuksen kautta harjaantunut muu henkilöstö.

Uutta asennetta, luottamusta ja yhteistyötä tarvitaan työpaikoille lisää. Henkilöstön resurssit on saatava nykyistä paremmin käyttöön. Kun ihmiset kokevat aidosti saavansa vaikuttaa omaan työhönsä ja ryhmänsä toimintaan, lisääntyvät vastuunotto ja myönteinen asenne toiminnan uudistuksia kohtaan. Johdon tehtävänä on luoda foorumit, joissa ihmiset kaikilta organisaatiotasoilta pääsevät vaikuttamaan työpaikkansa toimintojen kehittämiseksi. Lähiesimiesten rooli on tässä avainasemassa.

KirjoittajaRisto_Tanskanen_TTK_5694_KuvaajaSamiKulju
Risto Tanskanen
Asiantuntija
Työturvallisuuskeskus TTK ry, tuottavuus ja työyhteisön kehittäminen
Työelämä 2020 sihteeristö
Mistä lisätietoa?
Työelämä 2020 -hanke: www.tyoelama2020.fi
Hankkeen toimijat: Työ- ja elinkeinoministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, valtiovarainministeriö, Elinkeinoelämän keskusliitto, Kuntatyönantajat, Valtion työmarkkinalaitos, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK, Toimihenkilökeskusjärjestö STTK, Akava, Suomen Yrittäjät, Kirkon työmarkkinalaitos, VATES-säätiö, Työsuojelurahasto, Työterveyslaitos, Työturvallisuuskeskus ja Tekes.

http://www.ttk.fi
TTK Työhyvinvointi Facebook: http://www.facebook.com/tyohyvinvointi
Kuva: Sami Kulju

Jätä kommentti

Kategoria(t): toimiala, työturvallisuus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s