Liittofuusiolle hyväksyntä

Tampereen Faktoriklubi ry:n vuosikokous pidettiin 19.03 2013 Hotelli Cumulus Pinjassa Tampereella. Paikalla oli 15 osaston jäsentä, liiton edustajana oli Pekka Teinilä. Kokouksen avauksen jälkeen Pekka antoi kattavan tilannekatsauksen liiton tulevista tapahtumista. Kokousedustajat kuuntelivat tarkalla korvalla erityisesti Pron ja MDU:n osastojen aiesopimuksen etenemistä, ja aihe aktivoi muutamaan kysymykseen erityisesti senioreiden asemasta. Kokous oli varsin yksimielinen siitä, että edunvalvonta tulisi siirtää

TFK:n puheenjohtaja Petri Nissinen avasi kokouksen.

TFK:n puheenjohtaja Petri Nissinen avasi kokouksen.

Prolle. Liittymisen puolesta tehtiin kirjallinen kannanotto, joka toimitettiin liittoon. Kokousedustajat antoivat myös tukensa suunnitelmille ”MDU:n ammatillisaatteellisen” yhdistyksen perustamiselle niiden tietojen pohjalta, jotka Pekka kokouksessa kertoi. Oman osuutensa lopuksi Pekka toivoi runsaampaa osallistumista mm. liiton yhdysmieskursseille. Kokous jatkui sääntömääräisten asioiden käsittelyllä, ja lopuksi valittiin edustajat uuteen valtuustoon. Varsinaisina edustajina jatkavat Jouni Ahola, Kirsti Brusi ja Santtu Kerkkänen ja varajäsenenä Petri Nissinen. 

Jätä kommentti

Kategoria(t): toimiala, uutiset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s