TANO toimii

Työterveyslaitoksen vertailututkimus osoittaa, että selvästi kohdennettu TANO (tietojen antaminen, neuvonta ja ohjaus) -toiminta on tuloksekasta. Toiminnan koettiin parantaneen työoloja, henkilöstön ja työterveyshuollon yhteistyötä sekä työmenetelmiä. Tutkijat toivovat, että työterveyshuollot alkavat hyödyntää saatuja tuloksia. Työsuojelurahasto rahoitti tutkimusta.

Työterveyslaitos käynnisti vuonna 2003 neljä osatutkimusta sisältävän TANO-hankkeen. Vertailututkimus on hankkeen neljäs osa, jossa selvitetään edellisten osatutkimusten avulla kehitetyn TANO-toimintamallin vaikuttavuutta. Kyse on työterveyshuollon lakisääteisestä toiminnasta, joka pyrkii lisäämään työorganisaatioiden toimijoiden tietoja ja taitoja työterveys- ja työturvallisuusasioissa. Lisäksi on tarkoitus edistää työterveyttä tukevien asenteiden ja toimintatapojen omaksumista työorganisaatioissa.

Tutkimukseen osallistui 13 työterveyshuoltoa tai -tiimiä ja 14 asiakasorganisaatioita. Osallistujapareista kolme edusti kunnallista päivähoitoa tai kunnallista kotihoitoa tai molempia. Yrityspareista yksi oli hotelli- ja ravintola-alalta, toinen pari oli painotalo ja autoliike sekä kolmantena parina konekorjaamo ja metalliyritys.

Työterveyslaitos tekee TANO-toiminnasta käsikirjan työterveyshuoltojen käyttöön. Tuloksia hyödynnetään myös työterveyshuollon perusteoksessa Hyvä työterveyshuoltokäytäntö.

Teksti: Hannu Kaskinen

http://www.tsr.fi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s