5 kysymystä työelämästä: Vastaajana Saija Piipponen, AEL

5 kysymystä työelämästä
Vastaajana koulutusasiantuntija ja tutkintovastaava Saija Piipponen, 40, Porvoo, AEL

Miten olet päätynyt nykyiseen työpaikkaasi?
Entinen työystäväni antoi vinkin, että AEL hakee painoviestinnän koulutusasiantuntijaa. Olen reprossa työskentelyaikoinani suorittanut AEL:ssä ammatti- ja erikoisammattitutkinnon, joiden opiskelusta jäi hyvä fiilis ja kipinä. Lopulta siirtyminen pulpetin toiselle puolelle kävi vastustamattomaksi, ja tässä sitä nyt ollaan jo kohta kolmatta vuotta.

Mitä kaikkea työpäivääsi kuuluu?
Tutkintovastuullani on painoviestinnän perustutkinto ja koulutusvastuullani kahdesta kolmeen perustutkintoon valmistavaa koulutusryhmää. Työpäiväni kuluvat opiskelijoiden asioihin liittyvissä tehtävissä; yhteydenpitoa, ohjausta, kouluttamista, työpaikkakäyntejä, markkinointia sekä tutkintotilaisuuksien järjestämistä ja organisointia. Viime syksynä painoviestinnän perustutkinto sai uudet tutkinnon perusteet. Perusteissa on vahvasti huomioitu alalla tapahtuva muutos liittyen viestintätuotteen julkaisemiseen eri medioissa. Myös tutkinto ja valmistava koulutuksemme uudistettiin vastaamaan tutkinnon perusteita.

Mitä haasteita ja mahdollisuuksia näet nykypäivän työelämässä?
Markkinointimateriaalien suunnittelu ja toteutus on siirtynyt mainostoimistoilta ja reproilta yritysten omien työntekijöiden tehtäväksi. Yrityksen sihteeri tai tiedottaja saa yllättäen käyttöönsä graafisen alan ohjelmat kaikkine mahdollisuuksineen. Uusien työvälineiden myötä monelle viestintätuotteen tekijälle tuottaa kuitenkin ihmetyksen aihetta, kun itse tehty ja omalla ruudulla tarkasteltu tuote ei painamisen jälkeen vastaakaan haluttua. Haasteena onkin, miten tavoittaisimme nämä henkilöt, joille voisimme koulutuksen kautta antaa eväitä painoviestintäalan perusosaamiseen ja tuotteen työnkulun ymmärtämiseen.

Mitä haluaisit alalla muuttaa, mitä kehittää?
Haluaisi että jokainen painoviestintäprosessia työskentelevä voisi arvostaa omaa ammattitaitoaan ja olisi ylpeä omasta työstään ja työn laadusta.

Kenelle haluaisit heittää seuraavat kuusi kysymystä?
Kapula lentää ADD Pirkko Linkolalle.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s