PulPaper siirtyy ensi vuoteen

Messukeskuksen PulPaper-tapahtuma siirtyy vuodella eteenpäin kevääseen 2022. Päätös johtuu pandemiatilanteen aiheuttamasta epävarmuudesta ja matkustusrajoituksista.  Tänä keväänä järjestetään uusi verkkotapahtuma Virtual pre-PulPaper, jonka ajankohta on torstai 29.4.2021.

PulPaper 2018. Kuva Messukeskus.

Verkkotapahtuma mahdollistaa yrityksille tapaamiset potentiaalisten asiakkaiden kanssa, ja kävijöillä on mahdollisuus seurata kiinnostavaa ohjelmaa. Tarjolla on valikoituja makupaloja ensi vuoden tapahtumateemoista.

PulPaper on metsäteollisuuden johtava tapahtuma, johon viimeksi vuonna 2018 osallistui näytteilleasettajia 28 eri maasta ja kävijöitä 50 maasta. Kansainvälisen tapahtuman onnistuminen edellyttää osallistujien mahdollisuutta vapaaseen matkustamiseen. Vaikka uutiset koronarokotuksista ovat lupaavia, vaikuttaa pandemia edelleen suuresti yritysten ja kävijöiden mahdollisuuksiin valmistautua tulevaan tapahtumaan.

PulPaper järjestetään Messukeskuksessa Helsingissä seuraavan kerran 29.-31.3.2022. Samaan ajankohtaan siirtyvät myös kemian ja bioalan ammattitapahtuma ChemBio Finland ja kemikaaliturvallisuuden asiantuntijafoorumi Helsinki Chemicals Forum.

Virtual pre-PulPaper – towards 2022 järjestetään verkossa torstaina 29.4.2021. Tapahtuma on kävijöille maksuton, ja aikataulutuksessa huomioidaan globaalisti eri aikavyöhykkeillä ohjelmaa seuraavat osallistujat. Kävijät voivat rekisteröityä tapahtumaan osoitteessa http://www.pulpaper.fi

Lisätietoja >>>

Digitaalisen kirjallisuuden hanke käynnistyy

Digitaalisen kirjallisuuden hanke di.ki on käynnistynyt. Hankkeessa järjestetään muun muassa yleisötapahtumia ja digitaalisen kirjallisuuden tekemisestä kiinnostuneille suunnattu Digital Literature Hackathon. Hankkeen tavoitteena on tehdä digitaalista kirjallisuutta tutuksi yleisölle sekä tuottaa uusia teoksia.

Suuren yhteistyöhankkeen taustalla ovat Nuoren Voiman Liitto, Aalto-yliopiston Aalto Studios, Taideyliopiston kirjoittamisen maisteriohjelma, Elävän kuvan keskus Elke ry ja Nokturno.fi-runoussivusto. Digitaalisen kirjallisuuden hanke on SKR:n Uudenmaan rahaston kärkihanke.

Kaikille avoimessa Avauksia digitaalisesta kirjallisuudesta -webinaarissa 26.3. tutustutaan digitaaliseen kirjallisuuteen teosesimerkkien ja asiantuntijapuheenvuorojen avulla. Virtuaalisessa tapahtumassa esiintyvät digitaalisen runouden sivusto Nokturnon päätoimittaja, runoilija Virpi Vairinen, Taideyliopiston kirjoittamisen maisteriohjelman vierailijaprofessori, runoilija Mikael Brygger, uraauurtavan Antikythera-runosovelluksen (2015) käsikirjoittaja, runoilija Saila Susiluoto sekä kokeellisen Mannerlaatta-elokuvan (2016) ohjaaja Mika Taanila. Tapahtumassa tutustutaan myös tutkija, runoilija Matti Kangaskosken kuratoimaan monipuoliseen teosvalikoimaan ja kuullaan Osuuskunta Poesian tuottaja Kimmo Kallion juontama paneelikeskustelu.

Digitaalisen kirjallisuuden tekijöille ja tekijätiimeille, kuten kirjailijoille, koodareille ja graafisille suunnittelijoille järjestetään webinaarimuotoinen Digital Literature Hackathon 16.-18.4. Tapahtumassa mm. ideoidaan teoskonsepteja uusille yhteistyöpohjaisille digitaalisen kirjallisuuden teoksille. Viisi teosaihiota valitaan työpajavaiheeseen, jossa teosten valmistelua jatketaan mentoreiden kanssa, hankkeen taloudellisella ja tuotannollisella tuella. Valmiit teokset esitellään Helsingissä elokuussa osana Runokuu-festivaalia.

Hankkeessa julkaistaan Matti Kangaskosken toimittama podcast-sarja, jonka aiheina ovat digitaalinen ympäristö, kirjallisuus ja lukeminen. Vuoden aikana hankkeen verkkosivuilla julkaistaan myös digitaalisen kirjallisuuden ammattilaisten kirjoituksia aiheesta ja sitä ympäröivistä ilmiöistä: sosiaalisen median algoritmeista, kokeellisuudesta ja muista taiteista. Verkkosivuista syntyy hankkeen myötä digitaalisen kirjallisuuden tietopankki.

Digitaalisen kirjallisuuden hanke di.ki Nuoren Voiman Liiton, Elävän kuvan keskus Elke ry:n, Aalto-yliopiston Aalto StudiosinTaideyliopiston kirjoittamisen maisteriohjelman ja Runoyhdistys Nihil Interit ry:n Nokturno.fi-verkkolehden yhteinen digitaaliseen kirjallisuuteen keskittyvä kehittämishanke. Hanke on SKR:n Uudenmaan rahaston kärkihanke. Hanketta tukee AVEK.

Lisätietoja: 
Elina Sallinen, hankekoordinaattori 
Digitaalisen kirjallisuuden hanke 
Nuoren Voiman Liitto 
elina.sallinen@nvl.fi 
puh. +358 44 307 4652 

Viestilehdet Oy on nyt Viestimedia Oy

Mediayhtiö Viestilehdet Oy on muuttanut nimensä Viestimedia Oy:ksi vuoden alusta lähtien.

”Nimenmuutos kuvaa yhtiötämme entistä paremmin vahvan digitaalisen kasvumme sekä uusien digitaalisten palvelujemme myötä.”, Viestimedian toimitusjohtaja Anu Nissinen perustelee nimenmuutosta.

Viestimedia on Suomen johtava maaseutuun, metsään ja pientaloasumiseen liittyvien sisältöjen tuottaja, jonka päätuotteita ovat sanomalehti Maaseudun Tulevaisuus sekä aikakauslehdet Koneviesti, Aarre ja Suomela. Yhtiö työllistää 110 viestintäalan ammattilaista.

Lisätietoja >>>

Kansalliskirjasto avasi 1930-luvun digitoidut lehdet asiakaskäyttöön

Kansalliskirjaston digitoitujen lehtien tarjonta on laajentunut 10 vuodella, kun käyttöön tulivat kaikki Suomessa 31.12.1939 mennessä julkaistut lehdet. Lehdet ovat yleisökäytössä digi.kansalliskirjasto.fi -palvelussa. Tarjonnan laajennus perustuu Kansalliskirjaston ja Kopioston väliseen sopimukseen lehtien käyttöoikeuksista.

Autoilija 1.1.1930, digi.kansalliskirjasto.fi

Suomen ensimmäinen sanomalehti, Tidningar Utgifne af et Sällskap i Åbo, julkaistiin 250 vuotta sitten 15.1.1771. Tämäkin lehti on löydettävissä digi.kansalliskirjasto.fi-palvelusta.

Digitoidut lehtiaineistot ovat historian aarreaitta tutkijoille sekä kaikille historiasta kiinnostuneille. ”Asiakkaamme käyttävät digitaalisia lehtiaineistoja todella paljon. Digitaalisten lehtien haku- ja käyttömahdollisuudet ovat moninkertaiset verrattuna paperisiin tai mikrofilmeihin. Kun koko suomalainen sanomalehdistö on verkkokäytössä, voi kuka tahansa tutkia esimerkiksi oman paikkakuntansa historiaa ja tapahtumia, kertoo palvelujohtaja Johanna Lilja Kansalliskirjastosta.

Lehtiä digitoidaan jatkuvasti sekä kirjaston perusrahoituksella että yksityisten rahoittajien avustuksella. Kaikki digitoidut lehdet ovat käytettävissä Suomen kuudessa vapaakappalekirjastossa paikan päällä. Verkkokäytössä ovat ne lehdet, joiden käyttöoikeudesta on erikseen Kopioston kanssa sovittu sekä tekijänoikeudesta vapautunut vanha aineisto.

Lisätietoja Digi.kansalliskirjasto.fi -palvelusta >>>

Stora Enso Packaging ja Paptic palkittiin

Suomalaisyritysten pakkaukset ovat menestyneet maailman parhaiden pakkausten WorldStar -kilpailussa, jonka järjestää World Packaging Organisation WPO. Palkinnot saivat omilla pakkausratkaisuillaan Paptic Oy ja Stora Enso Packaging.

Paptic Oy:n kuitupohjainen verkkokauppapakkaus

Kilpailun tuomaristo palkitsi Paptic Oy:n kehittämän kuitupohjaisen verkkokauppapakkauksen, jonka käyttäjä on Stockmann Oyj. Verkkokauppapakkauksen muovia korvaava materiaali kestää kosteutta ja on kestävää. Myös Stora Enso Packagingin suunnittelema lämmityspellettilaatikko voitti WorldStarin. Pellettilaatikon pakkaukseen integroidun kantokahvan ansiosta innovaatio on tehokas sovellus sekä tuotteen kuljetukseen, säilytykseen että käyttämiseen.

WorldStar on vuosittain järjestettävä maailman pakkausjärjestöjen kilpailu, johon osallistui tällä kertaa 345 pakkausratkaisua yhteensä 35 maasta. World Packaging Organisationin jäsenistä koostuva tuomaristo kokoontui virtuaalisesti äänestämään palkinnoista syksyllä. Suomea tuomaristossa edusti Pakkausyhdistyksen toimitusjohtaja Antro Säilä.

Suomalaiset pakkausalan toimijat pääsevät mukaan kilpailuun ottamalla ensin osaa Pohjoismaiseen ScanStar-kilpailuun. Molempia kilpailuja edustaa Suomen Pakkausyhdistys ry.

Lisätietoja:
Antro Säilä, toimitusjohtaja, Suomen Pakkausyhdistys ry, antro.saila@pakkaus.com, p. 040 5891 891

Lisätietoa ja kaikki palkitut: WorldStar Winners

Marikirja

Kuinka Marimekon rakastetuimmat kuosit ovat syntyneet? Millaiset vaatteet suunniteltiin Marimekon ensimmäiseen näytökseen? Miksi Jacqueline Kennedy pukeutui Marimekkoon? Mikä on Unikon suosion salaisuus? Näyttävästi kuvitettu teos kertoo muun muassa Vuokko Nurmesniemen, Maija Isolan ja Annika Rimalan suunnittelutyöstä. Samalla käydään läpi yhden maamme luovimman ja rakastetuimman yrityksen tarina.

Henna Koste: Marikirja.
Marimekon luova historia piccolosta palstaan.
Otava 2020. ISBN: 9789511363323. 96 s.

Tässäkö tää oli?

Arttu Wiskarin kappale ”Tässäkö tää oli?” on soinut korvassani koko syksyn. Siitä putkahti otsikko viimeiseen Faktori-lehden pakinaani.

Vuonna 1966 astuin arasti Vaasa Oy:n porttikongista sisäpihalle. Havaitsin ihmisiä kiirehtimässä portaita neljään eri kerrokseen. Seurasin heitä, ja näin ensimmäisen kerroksen oven edessä kyltin PAINO. Oven raosta tunsin tutun tuoreiden painotuotteiden tuoksun. Toiseen kerrokseen kiipesin jännittyneenä, sillä olin matkalla LATOMOON. Avasin oven, ja nuuhkimattakin tunsin saapuneeni vähän tunkkaiseen tilaan.

Sisäpuolella avautui näkymä kahteen suuntaan. Kaappirivin takana oli työpisteiden näköisiä rakennelmia, joiden edessä työntekijät touhusivat. Vasemmalla puolella oli kymmenen rapisevaa konetta ja työpisteitä. Minut opastettiin pieneen toimistotilaan, jossa työskenteli kerroksen johtaja, faktori.

Iltapäivän aikana opin, että kaapit olivat regaaleja. Osassa niistä oli ulosvedettäviä kasteja ja toisissa lavoja, joissa oli ladelmia. Kasteissa oli irtokirjasimia. Nämä kirjaimen näköiset palikat olivat peilikuvia, joita ladottiin hakaan ja sitten nosteltiin tarjottimien näköisille alustoille, laivoille.

Latominen oli monimutkaista työtä. Erilaisia kirjasimia oli älytön määrä ja ne kaikki piti tuntea. Latomiseen liittyi muitakin palikoita, kuten holareita ja välisteitä. Kaikkien nimet ja mitat pitäisi osata. Oppimestari sanoi, että neljän vuoden oppiajan jälkeen pitää selviytyä opinnäytteestä, sitten voi sanoa itseään latojaksi.

Muutaman harjoittelupäivän jälkeen sain tutustua kahteen ylempään kerrokseen ja alakerran painoon. Kolmannessa kerroksessa oli kuvalaattalaitos, jonka tuoksu oli ihan omanlaatuinen. Vanhempana tunnistin, että kuvalaattalaitoksen ilmassa leijui kokouksen tuoksu.

Ylimmässä työtilassa oli sitomo, jonka tuoksu muistutti liiman tuoksua. Sitomossa oli naisvoittoinen henkilökunta, mutta pomo oli mies. Kuvalaattalaitoksen tuoksu lehahti mielestäni juuri pomosta.

Tässäkö tää oli? Muistot alkoivat tuoksuista. Urani aikana graafinen ala on kokenut huikeita muutoksia. Erikoista on, että parhaimmat muistot juontuvat uran alkutaipaleelta. Oppilasajan työkaverit ovat jättäneet vahvimmat muistot. Johtuneeko siitä, että myöhemmin työelämä on vaatinut enemmän vastuuta. Ennen vanhaan latomossa työajan päätyttyä nostettiin pahvit työpisteiden päälle. Teksti Seppo Parkkonen.

Puulaatalle leikattu ja käsin vedostettu

Joskus utelias kysymys voi johtaa arvaamattomiin seurauksiin. Näin kävi nykyisin taidegraafikkona, kirjataiteilijana ja puupiirtäjänä tunnetulle Tuula Moilaselle.

Japanilainen ukiyo-e puupiirros, joka on tammikuussa kirjagalleria Laterna Magicassa avattavan Kaunottaren meikkipeili -näyttelyn tunnuskuva.

Moilanen opetti 1980-luvulla öljyväripuupiirrosta Jyväskylän grafiikkakeskuksessa ja näytti opiskelijoille diakuvia japanilaisista ukiyo-e puupiirroksista. Joku kysyi, miten nuo upeat kuvat oli tehty. Moilanen ei osannut vastata, mutta lupasi selvittää asian. Hän perehtyi aiheeseen, ja mitä enemmän hän siihen tutustui, sitä enemmän se kiehtoi. Lopulta oli lähdettävä Japaniin asti tutkimaan asiaa. Siellä vierähtikin yli 20 vuotta.

Syntyjään kuopiolainen Tuula Moilanen aloitti taidealan opinnot Kankaanpään taidekoulussa. Myöhemmin hän jatkoi opintoja Jyväskylän yliopistossa pääaineenaan taidekasvatus. Japanissa hän opiskeli perinteistä japanilaista puupiirrosta ja käsintehdyn paperin valmistusta Kyoto Seika -taideyliopistossa. Japanilaisen paperiperinteen ja kirjansidonnan oppeja hän sai myös Osakassa ja Kiotossa useiden mestareiden johdolla.

Välillä Moilanen kävi tutustumassa eurooppalaisen kirjansidonnan, marmoroinnin ja paperikonservoinnin saloihin Firenzessä. Näin karttui vankka osaaminen ja ymmärrys, jota hän on jakanut myös opettajana ja luennoitsijana niin Suomessa kuin Japanissakin.

Suomessa Moilanen on opettanut Aalto-yliopistossa ja Suomen Kuvataideakatemiassa. Japanissa taas useissa taidekouluissa ja -opistoissa. Lisäksi hän ohjasi paperinvalmistuskursseja työpajoissa ja puupiirroksen, kirjansidonnan sekä kuvataiteen erikoiskursseja Kiotossa. Osakan Gakuin-yliopistossa hän luennoi estetiikasta ja länsimaisesta taidefilosofiasta.

Tätä nykyä Moilanen asuu ja työskentelee Helsingissä, mutta hänellä on edelleen kiinteät yhteydet Japaniin. Hän välittää taiteilijavaihtoja maiden välillä sekä suunnittelee ja kuratoi näyttelyitä kumpaankin maahan. Moilanen sukkuloi japanilaisen ja suomalaisen kulttuurin välillä ja toimii niiden välisen vuorovaikutuksen kehittäjänä.

Tuottelias taiteilija

1980-luvulla alkanut taiteilijan ura on vienyt Moilasta Japanin ohella muuallekin maailmaan. Hänen töitään on ollut esillä eri puolilla Eurooppaa, Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Suomessa omia ja yhteisnäyttelyitä muiden puupiirtäjien kanssa on ollut useita. Tosin pandemia on tälläkin saralla sotkenut suunnitelmia. Esimerkiksi täksi syksyksi sovittu näyttely Kiotossa ja Narassa on siirretty vuodella eteenpäin.

Kaikkia suunnitelmia ei kuitenkaan ole tarvinnut muuttaa. Tammikuun lopulla 2021 on Helsingissä galleria Laterna Magicassa esillä Moilasen keräämiä ukiyo-e puupiirroksia. Ne ovat päätyneet hänelle Japanissa vietettyjen vuosien aikana. Juuri näistä puupiirroksistahan Moilasen kiinnostus japanilaiseen kulttuuriin syttyi.


Akateemisen opiskelupolkunsa päätteeksi Tuula Moilanen väitteli taiteen tohtoriksi Aalto yliopistosta 2013. Kuvassa hän on työhuoneellaan kädessään hierrin, jonka avulla värit siirretään puulaatalta paperille.

Moilanen on myös kirjataiteilija. Hän valmistaa taidekirjoja, joissa yksien kansien väliin voi koota pienen näyttelyn. Hän on myös julkaissut artikkeleita ja kirjoja, kuvittanut kirjoja sekä konservoinut tuhoutumisvaarassa olleita vanhoja japanilaisia puupiirrosvedoksia.

Perinteinen japanilainen puupiirros

Miten japanilaiset puupiirrokset valmistettiin? Tämä kiinnostaa varmasti muitakin kuin 80-luvun jyväskyläläisiä taideopiskelijoita. Näin Tuula Moilanen asian tiivistää:Japanilaisessa perinteisessä puupiirroksessa laattamateriaalina käytetään kirsikkalautaa, johon on mahdollista leikata hiuksenhienoja viivoja. Vedostuksessa käytetään vesiliukoisia värejä. Värit hierretään paperiin käsin yksi kerrallaan, kunnes kuva on valmis. Työ aloitetaan avainlaatasta, johon ääriviivat ja tekstit on leikattu. Avainlaatta määrittää värien tarkan kohdistuksen vedostuksen edetessä.

Japanissa toimii edelleen pieni joukko perinteisiä puupiirroskäsityöläisiä, jotka pitävät yllä edeltäjiensä hämmästyttävää ammattitaitoa, hän toteaa.

Moilanen käyttää töissään monipuolisesti japanilaista perinteistä puupiirrostekniikkaa ja sen sovelluksia. Kuvat syntyvät usein tarinoiden pohjalta, ja eläinaiheet ovat hänelle läheisiä. Tuula Moilasen tuotantoon voi tutustua osoitteessa: tuulamoilanen.com. Teksti Markku Kuusela

Tuula Moilasen ensi syksynä Japanissa järjestettävää näyttelyä varten valmisteilla olevan taidekirjan sivut ovat jo valmiina sidottaviksi.

Kesätöihin Ruotsiin

Keväällä 1973 oli toinen lukukausi Helsingin Teknillisessä oppilaitoksessa päättymäisillään. Kesätyöt Kopparfors AB kartonkitehtaalla Avestan kaupungin naapurissa Forssin kylässä Ruotsissa alkaisivat toukokuun toisella viikolla.

Opintolainasta oli pankissa jäljellä juuri sen verran, että saisin matkaliput työpaikalle ja ehkä vähän evästäkin. Mutta pankkilakon uhka oli vaarana rahojen nostolle. Pelasin varman päälle, ja vähän ennen lukukauden loppua hakeuduin rakennustyömaalle apupojaksi Käpylään rakentamaan Paragonin pääkonttoria, joka nykyään tunnetaan Käpylän kuutiona. Pankkilakkohan siitä tuli, ennakointini oli oikea.

Vastaava mestari pestasi minut hissiasentajan apulaiseksi. Rakennuksen molemmissa päissä on hissikuilut hissejä varten. Kannoin hissikorien osat asennuspaikalle alimpaan kerrokseen ja hissin ovet kerroksiin. Melkoisen raskasta hommaa.

Muutamassa päivässä ensimmäinen hissikori oli valmis. Seuraava työtehtäväni oli pumpata kori ylimpään kerrokseen taljan avulla. Yhdellä pumppauksella kori nousi ehkä muutaman millin, joten työtä riitti muutamaksi päiväksi. Päivittäin tulin ruokailemaan hissikuilusta työmaan omaan ruokalaan ja ruoka-ajan päätyttyä palasin pumppaustyöhön hissikuiluun.

Eräänä päivänä työajan päätyttyä, kun olin ollut jo töissä melkein kaksi viikkoa, oli työmaa aivan tyhjä rakentajista. Ainoastaan mesut olivat paikalla. Tiedustelin, mikä on tilanne ja he kertoivat, että työmaalla oli iltapäivän kestänyt pistelakko. Seuraavana aamuna, kun luottamusmies kuuli, että olin rikkuri, hän sanoi, että nyt liityt Rakennustyöläisten liittoon. Työpäivän päätyttyä otin lopputilin ja valmistauduin lähtöön kesätöihin Ruotsiin, kun matkarahat olivat taskussa.

Keräsin ilmaisia Naantali-Kapellskär-matkalippuja kaikilta mahdollisilta tahoilta. Sainkin kasaan neljä lippua, joista jokaisella oli alkoholin ja tupakan osto-oikeus. Tein kaikki mahdolliset ostokset ja rahaa tietysti paloi, mutta sitähän varten olin rakennustyötä tehnyt. Tupakoin siihen aikaan ja tiesin edelliskesästä, että kaikki tupakkatuotteet ja viina olivat Ruotsissa erittäin kalliita Suomen hintoihin verrattuna. Ostin laatikollisen Rizzala-savukepapereita, en siis vain yhtä pientä pakkausta, vaan koko laatikon, ja tietysti Kijafaa ja muuta juotavaa. Kapellskärissä sitten kävi vanhanaikaisesti: Ruotsin tulli nappasi minut ja siitä sitten alkoi selvitys. Tulli takavarikoi ylimääräiset alkoholijuomat, mutta sätkäpapereista ja -tupakoista oli maksettava tullimaksu. Yhdestä sätkäpaperista tuli tullia viisi äyriä.

Tullista selvittyäni rahani riittivät juuri ja juuri matkaan Kapellskäristä Forssiin. Näin siis Ruotsin tulli vei rakennuksilla uurastamani rahat. Tehtaalle päästyäni oli ainoa vaihtoehto mennä lakki kourassa pyytämään förskottia, että pääsi elämisen alkuun Ruotsinmaalla.

Toinenkin ansiomahdollisuus käytettiin hyväksi, kävin heti luovuttamassa verta, sillä siitä Ruotsissa maksettiin 40 kruunua. Ennen paluuta ehdin luovuttamaan vielä toisen kerran, kun kolme kuukautta edellisestä kerrasta oli kulunut. Elokuussa palatessani jatkamaan opiskeluja elin kesäansiollani reilusti vuodenvaihteeseen, jonka jälkeen opintolainalla. Silloin ei naurattanut silloin, mutta nyt hymyilyttää koko juttu. Pekka Teinilä

Kylpyläloma Pärnussa

Yhteensä 17 jäsentä ja seuralaista osallistui Mediaunionin syyskuun alussa järjestämälle kylpylälomalle Pärnussa. Matka Helsingistä Pärnuun ja takaisin järjestettiin perinteiseen tapaan laiva- ja tilausbussikuljetuksilla.

Arja Kotkaniemi (vas.), Kalevi Mäkinen, Pentti Mäkinen ja Jorma Suomi nauttimassa aamiaista merellisissä maisemissa.

Pärnu uimarantoineen, puistoineen ja ulkoilureitteineen on viehättävä kaupunki ja mainio lomanviettopaikka. Koronan aiheuttama poikkeustila − ja myös syksyinen ajankohta − näkyi hotellin ja kylpylän ihmismäärissä sekä myös katukuvassa. Ruuhkaa ei ollut missään. Osa kahviloista ja pienistä putiikeista oli jo sulkenut ovensa. Leivoskahvit ja terassioluet tulivat kuitenkin nautituiksi kauniilla keskustan kävelykaduilla, ja ostoksia sai tehdä ostoskeskuksissa.

Sää Pärnussa oli vaihteleva, vuoroin aurinkoa ja vuoroin sadetta. Onneksemme ulkoiluun löytyi riittävästi aurinkoisia poutajaksoja. Sympaattisessa puutalokaupungissa oli mukavaa ihastella värikkäitä taloja. Pärnun hienolla hiekkarannalla näkyi lähinnä leijalautailijoita, joiden huimaa menoa seurasimme tuulisina päivinä.

Hiljaista tunnelmaa Pärnun Rüütli-kävely- ja ostoskadulla.

Pärnussa asustimme neljän tähden Tervise Paradiis -kylpylähotellissa. Hotellihuoneet olivat viihtyisät ja tarjosivat loistavat merinäköalat Pärnunlahdelle ja hiekkarannalle. Matkapakettiin kuului täysihoito eli aamiainen, lounas ja päivällinen oli mahdollista nauttia hotellilla. Kylpylän kokki oli kova paistamaan lettuja, niitä saimmekin nauttia lähes joka aterialla. Lihaseljanka jäi myös mieleen hyvänmakuisena keittona. Nälkäisenä ei siis tarvinnut olla.

Kävimme pubissa nauttimassa ”köyhän miehen juhla-aterian”, joka oli paistettuja perunankuoria. Voimme lämpimästi suositella naposteltavaksi, jos satutte ruokalistoilta löytämään.

Kylpylän allas- ja saunaosastot olivat perinteiset. Allasosastolla oli vesiliukumäki ja -putki, jos sellaisiin uskaltautuu. Erillisessä saunaosastossa oli löylysaunan lisäksi mm. suola-, aromi- ja höyrysaunat. Kylpylähotellin hoidot ovat tällaisten matkojen kohokohtia. Tällä kertaa jokaiselle oli etukäteen varattu kuusi erilaista hoitoa. Valikoimasta löytyi mm. klassista hierontaa, päähierontaa, vartalohoitoa, maapihka-käärehoitoa ja erilaisia kylpyjä. Parhaina matkalaiset tuntuivat pitävän vartalohoitoa, klassista hierontaa sekä kasvohoitoa. Innokkaimmat varasivat omaan piikkiinsä myös lisähoitoja. Ei tarvinnut muusta huolehtia kuin siitä, että oli aikataulun mukaan hoidoissa ja syömässä.

Tervise Paradiis -kylpylä.

Me osallistuimme nyt toisen kerran Mediaunionin kylpylämatkalle. Kokemuksemme näistä – ja muistakin Mediaunionin matkoista − ovat positiiviset sekä järjestelyjen että matkatunnelman osalta. Kiitokset tämänkin matkan järjestelyistä Helsingin Seniorifaktorien Heikki Immoselle ja matkanjohtajana toimineelle Jorma Suomelle. Kiitos myös kaikille mukana olleille mukavasta matkaseurasta! Tulevia matkoja odotellessa.
Teksti ja kuvat Sirpa ja Erkki Hänninen.

Huoneiden parvekkeilta avautuvat upeat maisemat Pärnunlahdelle.