Helmet-lukuhaaste monipuolistaa lukemista

Miltä Helmet-lukuhaasteeseen osallistuminen tuntuu? Muuttaako haaste lukukokemusta? Helmet-kirjasto kysyi tätä haasteen osallistujilta loppuvuodesta 2021. Vastausten perusteella lukuhaaste lisää lukemisen monipuolisuutta ja keskustelua kirjallisuudesta.

Lyhyellä nimettömällä kyselyllä kartoitettiin, mitä Helmet-lukuhaaste on saanut aikaan osallistujien lukutavoissa. Kysely tehtiin verkossa loppuvuodesta 2021, ja siihen vastasi noin 200 lukuhaasteen osallistujaa.

Helmet-lukuhaasteen tavoitteena on muun muassa houkutella lukemaan myös jotain sellaista, jota ei tavallisesti lukisi. 90 prosenttia vastaajista kertoi saaneensa haasteesta paljon kirjavinkkejä ja lukeneensa aikaisempaa monipuolisemmin. Peräti 94 prosenttia oli lukenut haasteen ansiosta kirjan, johon ei olisi muuten tarttunut.

Lukuiloa ja sosiaalisuutta
Monessa vastauksessa lukuhaastetta kiitettiin rennosta otteesta lukuhaasteen osallistumistapojen suhteen. Vaikka lukuhaastetta ei saisi ”suoritettua”, tärkeintä on lukemisen ilo tai vaikkapa kadoksissa olleen lukuhalun herätteleminen.

Lukuhaasteen omassa Facebook-ryhmässä kysytään ja jaetaan lukuvinkkejä ja keskustellaan kirjallisuudesta ja lukemisesta. Helmet-lukuhaasteen Facebook-ryhmässä on jäseniä noin 19 500, ja ryhmässä julkaistaan noin 2 000 julkaisua tai kommenttia viikossa.

Vaikuttivatko poikkeusajat?
Osalle vastaajista koronan aiheuttamat poikkeusolosuhteet ja rajoitukset eivät olleet vaikuttaneet lukemiseen tai kirjaston käyttöön lainkaan, mutta moni mainitsi lisänneensä äänikirjojen kuuntelua ja muiden e-kirjapalveluiden käyttöä sekä hyödyntäneensä kirjaston varausmahdollisuutta aikaisempaa enemmän.

Lisätietoja: Riikka Utriainen
riikka.utriainen@espoo.fi

Kuvajournalismikilpailu avattu

Suomen vanhin ja ainoa kuvajournalismin ja dokumentaarisen kuvan kilpailu kokoaa yhteen vuoden parhaimmat kuvat: tärkeimmät ja merkityksellisimmät uutistapahtumat sekä dokumentaarisen kerronnan kirkkaimmat helmet. Kilpailun sato esittelee suomalaisen kuvajournalistien ja dokumentaristien kuvan koko kirjoa.

Aiemmin Vuoden Lehtikuvat -nimellä tunnetua kilpailua on järjestetty vuodesta 1962 ja sen järjestää Suomen Kuvajournalistit ry. Kilpailun osallistumisaika on 10.–23.1.2022.

Kilpailun voittajat julkistetaan Helsingissä 7.4.2022. Voittajakuvat on nähtävillä näyttelyssä Sanomatalon Mediatorilla huhtikuun loppuun saakka.

Osallistumisohjeet löydät täältä >>>

kilpailun tuomareina toimivat liettualainen kuvajournalisti Jonas Staselis, valokuvatutkija, ohjaaja Sami Kieksi ja kuvatoimittaja ja kuvajournalisti Marjo Tynkkynen.

Aitiopaikalla – Lehtikuva 70 vuotta

Lehtikuvan juhlanäyttely Päivälehden museossa kertoo kuvatoimiston 70-vuotisesta taipaleesta. Kantavina teemoina ovat muutos ja arki, niin kuvajournalismissa kuin yhteiskunnassakin.

Lehtikuvan olemassaolon aikana valokuvaus on kulkenut hitaasta analogisesta filmikuvauksesta nopeaan digikuvaukseen. Samalla suomalainen yhteiskunta on avautunut, eurooppalaistunut ja monimuotoistunut. Näyttelyssä kuvaajat, kuvatoimittajat ja laborantit kertovat mieleenpainuvista työtehtävistään.

Näyttelyyn voi tutustua myös kotikoneella videohaastatteluissa, jotka on kuvattu näyttelyä varten viime vuoden aikana. Videot on katsottavissa myös YouTubessa. Videoita jaetaan myös Päivälehden museon Facebook-sivuilla Aitiopaikalla-näyttelyn esilläolon ajan 23.1.2022 asti.


Lue lisää näyttelystä >>>

Paikallisesti sinun

Ammattilainen koulutti pari viikkoa sitten luottamushenkilöitä, aiheena oli neuvotteluiden vuorovaikutustaidot. Koska olin tilaisuuden isäntä, hän ammattilaisena kysyi etukäteen minun ajatuksiani. Vastasin, että joskus olisi kiva olla sellainen hopealuoti, joka tepsisi mihin tahansa vaikeaan tilanteeseen ja taianomaisesti kääntäisi väännön omaksi eduksi. Neuvottelun avuksi kysytään usein kikkoja ja taitoja, joilla vaikean tilanteen voittaisi. Toki vastasin muutakin, ja niitä nostan nyt tässä esille.

Hopealuoteja ja niksejä on elokuvissa. Toki oman asian esitystapa ja neuvottelutaktiikka on syytä valmistella, mutta mihinkään taianomaiseen vastapuolen manipulointiin en vielä ole törmännyt. Enkä halua törmätä, sillä manipuloinnilla tai väkisin jonkun yhden asian “voittamisella” voi olla lyhyet jäljet. Vastapuoli muistaa kyllä ja haluaa kuitata tilit.

Työpaikoille kaivataan lisää paikallista sopimista. Mahdollisuuksia siihen on ollut sekä pitkään että runsaasti. Tuntuma on kuitenkin, että joko neuvottelijat eivät oikein ymmärrä mitä, mistä ja miten neuvotella tai sitten koetaan, ettei se toinen osapuoli oikeasti halua neuvotella vaan sanella. Tämä ei tietenkään tuo hyvää lopputulosta.

Koska taikatemppuja ei ole, ehdotan panostamista raakaan työhön. Perehdy etukäteen yhtiön ja työpaikan sekä sen yksiköiden tilanteeseen ja pidä tietosi ajan tasalla. Vasta neuvottelukutsun jälkeen aloitettu taustatyö on jo myöhässä. Mieti asiaa myös vastaneuvottelijan näkökulmasta. Yritä miettiä kokonaisuutta ja siihen liittyviä asioita. Kysy ja kuuntele, älä hyväksy sanelua. Paras ratkaisu voi olla se, mitä kumpikaan osapuoli ei tullut etukäteen ajatelleeksi. On myös ihan ok – perustellen – sanoa “ei”.

Itse tajusin koulutusta kuunnellessani sen, että oikeastaan jokainen työtapaaminen on neuvottelu – myös se oman porukan tapaaminen. Omien kesken velvollisuutesi on edistää sitä vaihtoehtoa minkä takana seisot. Ja jos muut eivät heti ole samaa mieltä kanssasi, joudut neuvottelemaan asiasta.

KYNÄILYÄ

Erilainen rakkausruno

Mitä ihmettä sinä puhiset?
Minä kirjoitan runoa rakkaudesta.
Yritän tehdä ihan erilaista.
Onko sitä erilaista paljonkin valmiina?
Ihan vasta vähäsen alkua. Ei ole helppoa.
Lue se alku ääneen, että päästään asiaan.

Rakkaus on, rakkaus on… tuota, tuota.
Sano selvästi, mitä tuota se on?
En minä keksi enempää. Se vain on. Keksi sinä!
Itsehän sanoit, että rakkaus on erilainen.
Niin sanoin. Minkä värinen rakkaus on?
Kävisikö purppura ihan kuin iltataivas?

Liian romanttista! Sano joku toinen, arkisempi väri?
Kelpaako herralle sitten harmaa,
kun on niin harmaa ilmakin?
Harmaa! Se on hyvä väri. Puolueeton!
Voiko rakkaus siis mielestäsi olla harmaa?
Totta kai voi. Ihan yhtä harmaata kuin harmaa salva.

Harmaa salva! Mikä ihmeen salva?
Sillä torjutaan kihomatoja, kun ollaan pieniä.
Eikö muka sinun takapuoltasi ole sillä voideltu?
Voi olla. Olet sinä ihmemies Intiasta, kun saat samaan
runoon mahtumaan rakkauden, harmaa salvan ja kihomadon
Minähän sanoin, että tästä tulee erilainen rakkausruno.

Topi Berg, Helsinki

Kaffemöötti Turussa

Alan miehet ja naiset kokoontuvat leppoisaan kaffemööttiin joka kuukauden viimeisenä tiistaina klo 11.00–12.00. Tervetuloa mukaan kaikki Mediaunionin jäsenet!

Lisätiedot: Hopeasiivet-kerhon vetäjä Jukka Naavalinna, jukka.naavalinna@gmail.com tai p. 044 519 0751. Ilmoita Jukalle yhteystietosi, niin saat tietoa kerhon kokoontumispaikoista ja muusta toiminnasta.

6 kysymystä: Susanna Järvensivu

Kuka? Susanna Järvensivu, 61 vuotta, Tampere

Työnantajasi nyt tai ennen eläkkeelle siirtymistäsi? Mitkä ovat yrityksesi valtit?
Olen Tampereen kaupungin palveluksessa. Olen vuodesta 1984 alkaen toiminut opettajana ensin Porvoossa ja sen jälkeen Tampereen ammattikoulussa, Hervannan ammattioppilaitoksessa, Tampereen ammattiopistossa ja Tampereen seudun ammattiopistossa (Tredu). Nimi on vaihtunut moneen kertaan.

Kuinka kauan olet ollut ollut alalla? Mikä on parasta työssäsi?
Aloitin opinnot ammattikoulussa vuonna 1976. Ensimmäinen työpaikkani valmistumisen jälkeen oli Kristiinankaupungissa Kristiinan Sanomalehti Oy:ssä reprokuvaajana. Kiinnostuin laajentamaan tietämystäni ja hakeuduin Helsingin teknilliseen oppilaitokseen, josta valmistuin kirjapainoteknikoksi vuonna 1982.

Toimin myyntifaktorina pienessä kirjapainossa Satakunnassa, minkä jälkeen aloitin urani painopinnanvalmistuksen opettajana Porvoon ammattikoulussa. Ja sille tielle jäin. Pätevöidyin opettajaksi Jyväskylässä, ja siirryin Tampereelle vuonna 1986 graafisen alan ammatilliseksi opettajaksi. On ollut huikeaa työskennellä nuorten ihmisten kanssa, opettaa ja kannustaa alalle. Olen ollut työssäoppimisjaksojen ohjaava opettaja, siinä olen saanut hienon näköalapaikan tamperelaisiin graafisen alan yrityksiin ja nähnyt alan kehittymisen. Tämän vuoden tammikuussa päätin vaihtaa alaa tehtyäni 37 vuotisen uran opettajana. Aloitin puusepän opinnot. Voisin sanoa, olen ajautunut alkujuurille eli käsillä tekemiseen.

Mikä sai Sinut eksymään alalle? Mikä kirjapainoalalla on hyvää tai huonoa?
Hain aikoinaan Keski-Suomen ammattikouluun kuvanvalmistuslinjalle. Mielessä oli ”kuvan valmistus”, joka herätti mielenkiintoni, koska harrastin valokuvausta. Ennen pitkää huomasin olevani kirjapainoalalla, jossa tehtiin reprokameralla värierotteluja, rasteroitiin, kehiteltiin punaisessa suojavalossa filmejä, opeteltiin asemoimaan pienistä filminpalasista teippaamalla asemointikalvoon 4-, 8- ja 16-sivuisia asemointeja. Tehtiin myös maskauksia peitevärillä ja ulano-kalvoilla, piirreltiin käsin asemointipohjia, kalvotettiin offsetpainolevyjä pyörivässä lingossa ja toivottiin, ettei tulisi kuplia. Ala on tosiaankin muuttunut. Aiemmin se oli lähinnä käsillä tekemistä, ja nykyisin näyttöpäätetyöskentelyä – oli työtehtävä melkein mikä tahansa. Työtehtävät ovat laaja-alaistuneet.

Mutta ala on huima, on ollut hienoa opetella uusia tekniikoita ja tapoja tehdä asioita eri tavalla. Jokainen päivä asiakastöineen on erilainen. Alan palkkakehitys puolestaan on ollut heikkoa ottaen huomioon, että työtehtävät ovat vaativia ja vaativat jatkuvaa opiskelua.

Mikä on mielestäsi alan tulevaisuus?
Graafinen ala on muuttunut ja muuttuu edelleen huimaa vauhtia. Offsetpainotekniikka väistyy osin digitaalisten tekniikoiden myötä (digipainot, suurkuvatulostimet). Postilaatikoihin jaettavat mainospainotuotteet painetaan suuremmilla ja tehokkaimmilla koneilla. Pakkausteollisuus kasvaa ekologisuus huomioiden, kun suuntaus vie muovista pahviin ja ympäristöystävällisiin painoväreihin. Automaation myötä tekijöitä tarvitaan vähemmän. Poikkeuksiakin on, esimerkiksi tamperelaisessa fleksopainossa ikärakenne on sellainen, että uusia tekijöitä kaivataan.

Graafinen suunnittelu on pirstaloitunut, ja tekijät toimivat toiminimellä, mikä on hankaloittanut nuoria pääsemään alalle. Graafisen suunnittelun työssäoppimispaikkoja on vaikea löytää, ja painotekniikan opetus siirtynee oppisopimusmalliin.

Mille naurat? Milloin hermostut?
Nauran hyville vitseille, pikkusieluisuus sapettaa.

Lempilausahduksesi tai mottosi?
Tekevälle sattuu, tekemättömälle ei.

Tekstin toimitti Tuula Sipilä, kuva: Susanna Järvensivun arkisto.

MUISTELOJA (TYÖ)ELÄMÄSTÄ

Lyhyesti Turun Sanomista

Olin Turun Sanomissa lehtipuolen sivunvalmistuksessa konelatomon vuoropomona 1970-luvun alkupuolella. Taas kerran tulin aamuvuoroon vähän ennen seitsemää, kun talousjohtaja Turkka Laine istahti vastapäätä ja totesi: ”Tiedätkö, mistä saataisiin pikaisesti 2000 litraa mansikoita?” Totesin, että enpä tiedä, mutta miksi kysyt? ”No, kun tämän päivän lehdessä on ilmoitus, että Eka-marketissa on tarjouksessa mansikat ja kylmäaltaat täynnä vaniljajäätelöä.” No, katsottiin sivuformu ja tosiaan siinä oli ilmoitus mansikoista. Ilmoituslaudalta löytyi samankokoinen laatta, jossa oli jäätelö tarjouksessa. Oli mennyt väärä ilmoituslaatta lehteen.


Laaksosen Pena taittoi kakkossivua. ”Hei Veikko! Voiks tän jutun hirttäytyneestä panna kakkoselle taittopalaksi?” Veikko sanoi, että ”ei käy”, johon Pena totesi että ”sitä minäkin”, ja niin jutunpätkä oli kakkosella. Penalla oli hieman huono kuulo ja oli kuullut vain sanan ”käy”.


Kaunis kesäpäivä. Tulin iltavuoroon ja totesin, että konelatojista puuttui muutama latoja. ”Missä miehet?” kyselin. Kukaan ei tiennyt. Vajaa puoli tuntia myöhemmin tuli konelatoja Hedmarkin Nakke touhuten koppiini ja kertoili: ”Kuule pomo, me oltiin putkassa koko porukka. En ole koskaan ennen ollut putkassa, se oli ihanaa.” Kun asia selvisi, niin kysyin: ”Miksi olit putkassa?” Nakke kertoi, että jokirannassa istuskeltiin ja siinä oli porukassa myös ns. rantaporukkaa viinipullojen kanssa ja, kun poliisit tulivat paikalle, ne veivät meidät kaikki putkalle. Pian laskivat pois.


Juttelin lehtipomojen ovenpielessä pääluottamusmies Hurmeen Tapsan kanssa. Työsuojeluvaltuutettu Björklundin Jallu kiirehti puolijuoksua konttoria kohti työehtosopimus kädessä. Totesin, että taitaa olla neuvottelu alkamassa, kun pitää olla ”tessi” kädessä. Tapsa totesi lakonisesti: ”Tessi pitää olla päässä, niin se on aina mukana.”


Oli tulossa viikonvaihde, jolloin sivunvalmistus siirtyy Artukaisiin, uuteen painotaloon. Perjantaina poikkesin katsomassa, missä kunnossa uudet tilat ovat. Menin valoladonnan pimiötilaan, jossa maalari maalasi seiniä valkoiseksi. Kysyin, että pohjamaaliako vedät? ”En, kun tää on toinen kerros, kun tästä tulee valkoinen koppi.” Sanoin, että tän kopin pitää olla kauttaaltaan mattamusta, kun tämä on pimiö. ”Ei oo mustaa maalia”, sanoi maalari. Soitin isännöitsijälle tilanteen. Parin tunnin kuluttua maalari maalasi seiniä mustiksi ja jutteli, että mä en kysy mitään, maalaan vaan.

Teksti Jyrki Salminen



Monelle on varmasti sattunut sekä hauskoja että vakavia tapahtumia elämän saatossa. Nyt on hyvä mahdollisuus kertoa niistä jäsenkunnalle lehdessämme. Julkaistuista jutuista maksamme kirjoituspalkkion. Toivomme, että mahdollisimman moni innostuisi kertomaan muistoistaan. Muistelojen pääpaino saisi olla työelämän tapahtumissa, mutta muutkin muistot ovat tervetulleita. Kuva täydentäisi juttua mukavasti.

Lähetä juttusi osoitteeseen info@mediaunioni.fi merkinnällä ”Faktori-lehteen” tai postitse Mediaunioni MDU ry c/o Business Center, Taivalmäki 9, 02200 Espoo.

Jos tietäjät vaikenevat, tieto menneestä katoaa

Kirjapainoväki on ollut arvonsa tuntevaa ja ammattiylpeää väkeä. Tapahtumia ammatin tietämiltä on tallennettu ja koottu edustava määrä. Perinnetieto kuitenkin päättyy kuin seinään, kun tullaan 1960 luvulle, jolloin elettiin kohopainosta offsettekniikkaan siirtymisen aikaa. Sen jälkeen tietokoneet mullistivat alan tuotannon.

Arthur Müller korjaa offsetkoneen painokehilöä Sanomapainossa Hiomotiellä.

Suuri joukko ammatteja on kadonnut, katoavatko myös niitä koskevat tiedot ja kokemukset? Ensimmäiset muistelmat kirjapainoammattilaisista ja kuvaukset heidät työstään julkaistiin alan ammatti- ja järjestölehdissä. Niitä alkoi ilmestyä 1880-luvun lopulla. Faktoriliiton ja työnantajaliiton omat julkaisut ansioituivat myös 1920-luvulta lähtien perinteen tallentajina. Lisää muistitietoa karttui, kun suuret kustantajat alkoivat toimittaa henkilökuntalehtiä. Niistä saatiin lukea pitkään palvelleiden työntekijöiden haastatteluja sekä katsauksia yhtiön ja toimialan historiaan.

Tarinoita tallentui myös lukuisiin ammattiosastojen ja -kerhojen historiikkeihin. Eräänlaisena tallennustyön kruununa Helsingin Faktoriklubi toteutti 1960-luvun alussa mittavan kansallisen perinnetietoprojektin, jonka lopputuloksena julkaistiin upea kirja Kirjapainotaitureiden kertomaa.

Murros, josta ei jää tarinoita?

Miksi työelämän kokemusten tallentaminen ei enää kiinnosta? Emmekö enää ole ylpeitä tekemästämme työstä? Mielenkiintoisista käänteistä ei ainakaan ole ollut puutetta. Kun kuumaladonta loppui ja offset syrjäytti kohopainon, toteutettiin kirjapainoissa mittava uudelleenkoulutusprojekti. Se ulottui tekstin-, kuvan- ja sivunvalmistuksesta aina painoon saakka.

Työntekijät kokivat muutoksen johdosta epävarmuutta, ja osa suhtautui penseästi uudistuksiin. Tietysti oli niitäkin, jotka innostuivat uudesta tekniikasta. Moni ansioitunutkin ammattilainen koki joutuneensa sivuraiteelle, kun alalle tuli uusia tekijöitä, joille petiitit ja cicerot olivat tuntemattomia ja myös tarpeettomia, koska niitä ei tietokonepohjaisessa tuotannossa käytetty.

Helsingin Sanomia taitetaan paperilla. Kuva on sisältynyt Sanoma Osakeytiötä esittelevään multivisioon vuodelta 1982.

Kohopainotekniikan aikaan työvoimaa oli tarvittu paljon. Niinpä joukkoon oli mahtunut niitäkin, jotka toilailuillaan virkistivät työpäivää. Tunnemme yli sata vuotta sitten eläneiden kirjapainoveijareiden ei luffareiden tempaukset, koska niistä on kirjoitettu useissa kirjoissa ja lehdissä. Viemmekö tiedot oman aikakautemme veijareista mukanamme, kun täältä lähdemme?

Paperitaiton aikakausi kesti vain kolmisenkymmentä vuotta, reprotekniikka oli voimissaan hieman pidempään. Kirjapainotaidon historiassa nämä ovat vain lyhyitä pyrähdyksiä, mutta monelle meistä ne ovat tarjonneet tärkeitä, kenties koko työuran mittaisia kokemuksia.

HS:n postitusta vuonna 1958. Tupakoijan takana Martta Liimatta ja pöydän oikealla puolella oleva nainen on nimeltään Manninen.

Uusi tekniikka on muuttanut myös jälkikäsittelyn työvaiheita. Ammatteja on sielläkin kadonnut. Miten käsityövaltaiset tehtävät on automatisoitu, ja kuinka kirjatehtaat ovat muuttaneet työyhteisöjä? Oma tarinansa on kerrottavana niilläkin, jotka ovat joutuneet pakon edessä vaihtamaan aivan toisenlaiseen ammattiin tai jääneet kokonaan työttömiksi. Miltä tuntuu, kun esimerkiksi WSOY:n kaltainen kirjapainojättiläinen ja paikkakunnan ylpeys ajetaan alas, ja sen tuotantohalleista tehdään sisäpelikenttiä?

Unohtaa ei toki sovi alkoholia ja sen työpaikoille tuomia lieveilmiöitä. Nämä huuruiset tarinat ovat meille kaikille tuttuja, mutta niitä kerrotaan vain omassa porukassa. Niin kauan kuin kerrotaan.

Tarinat talteen

On aika saada nämä tarinat talteen. Siksi Päivälehden museo järjestää valtakunnallisen kirjapainoperinteen keräyskilpailun. Kilpailulla museo juhlistaa 20 vuotista toimintaansa.

– Tällä perinnekeruulla saamme talteen arvokasta tietoa ja samalla se tukee oivallisesti Painokellarimme toimintaa. Tässä toteutuu museon tehtävä tiedon ja taidon tallentajana, toteaa Päivälehden museon johtaja Saila Linnahalme.

Joitakin kirjoituksia graafisen alan murroksen tiimoilta on ehkä jo julkaistukin, artikkeleita, haastatteluja tai muistelmia. Myös tiedot tällaisista kirjoituksista otetaan mielellään vastaan. Museon tavoitteena on luoda tietopankki, johon kootaan graafista alaa koskevaa tietoutta. Perinnekisa käynnistyy virallisesti tammikuussa 2022. Tuolloin julkaistaan tarkemmat ohjeet osallistumisesta ja kerrotaan, miten keruukilvan voittaja palkitaan. Faktori-lehti seuraa kisan kulkua.

Jo nyt voi osallistua keruukisaan lähettämällä muistoja sähköpostitse osoitteeseen: markku.kuusela@hssaatio.fi ja kirjeitse: Markku Kuusela, Päivälehden museo, PL367, 00101 Helsinki.

Teksti: Markku Kuusela, kuvat: Päivälehden arkisto.

WeilinGöös, Paragon. Nitomosali.

Kuntoremppa Savonlinnassa

Marraskuun ensimmäinen viikko vietettiin kuntoremontin merkeissä Savonlinnan Spahotel Casinossa. Kylpylä on perustettu 1896, ja aloitti vuoden 1964 tulipalon jälkeen se aloitti toiminnan 1969. Osallistujia oli 14, ja kuntoa kohennettiin erilaisten hoitojen ja luentojen avulla. Kolme puolisoakin oli saatu mukaan.

Maanantaina tutustuttiin taloon ja hoito-ohjelmaan, ja iltapäivällä olikin jo ensimmäinen luento aiheena ”Toimintakykyä läpi elämän”. Tiistaina oli allasjumppaa,  joka osoittautui yllättävän hyväksi liikuntamuodoksi. Luennon aiheena oli ”Kotona omassa kehossa”. Aihe oli mielenkiintoinen, se kehotti hyväksymään itsensä sellaisena kun on peilikuvista välittämättä. Keskiviikon aiheena oli ”Liikunnasta terveyttä keholle ja mielelle”ja torstaina ”Zen ja nukkumisen taito”. Tämä herätti jo kysymyksiä, sillä nukahtaminen ei aina ole helppoa. Tähän ongelmaan saatiin ohjeita ja vinkkejä.

Jokaiselle oli varattu tunnin mittainen hieronta, joka virkisti ja notkisti jäseniä. Intialainen pään hieronta oli meille uutta, mutta kuulemma ikivanha perinne. Eniten kiitosta sai kuitenkin jalkahoito.  Jokaiselle oli varattu oma aikansa, eikä päällekkäisyyttä luentojen kanssa ollut. Viikko kului nopeasti, lenkkeilimme päivittäin omaan tahtiin ja omaakin aikaa oli riittävästi. Muutama kävi Olavinlinnan opastetulla kierroksella. Sataman risteilylaivaan sesongin ajaksi perustettu glögibaari oli rauhallinen joulunodotustunnelman kohottaja.

Nämä yhteiset tapaamiset ovat virkistäviä henkisen hyvän olon ylläpitäjiä. Itse tapasin entisiä työtovereita, joita olen viimeksi nähnyt 39 vuotta sitten. Siinä muisteltiin menneitä yhdessä. Teksti ja kuvat Aulis Harju.